Juttu Taloussanomissa IMF:n raportista

Meneillä olevan laman yhteydessä olen miettinyt että miten on mahdollista, että juuri valmistuneilla nuorilla lapsiperheillä voi olla iso uusi asunto statusalueella ja asunnon pihaan valmistuu iso uusi kahden auton talli, johon ajetaan perheen uusi auto ja kakkosauto.

Kaikesta päätellen velkaa näillä täytyy olla helposti luokkaa 300000 €.

Oli kiva huomata, että pelkoni ei ollut väärä. IMF on kiinnittänyt myöskin huomiota asiaan (Taloussanomat 4.11.2008).

Mutta se oli pöyristyttävää, miten nämä nuoret suhtautuvat velkoihinsa (keskustelu Taloussanomat 4.11.2008). Täysin sinisilmäisiä ylimielisiä kommentteja.


Uskon vakaasti, että juuri näiden nuorten velkaongelmista alkaa Suomessa samanlainen lama kuin oli 90 -luvulla.

Kohta on halpoja asuntoja markkinoilla niin paljon kuin kehtaa ostaa.
0189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Huolestuja kirjoitti:

Meneillä olevan laman yhteydessä olen miettinyt että miten on mahdollista, että juuri valmistuneilla nuorilla lapsiperheillä voi olla iso uusi asunto statusalueella ja asunnon pihaan valmistuu iso uusi kahden auton talli, johon ajetaan perheen uusi auto ja kakkosauto.

Kaikesta päätellen velkaa näillä täytyy olla helposti luokkaa 300000 €.

Oli kiva huomata, että pelkoni ei ollut väärä. IMF on kiinnittänyt myöskin huomiota asiaan (Taloussanomat 4.11.2008).

Mutta se oli pöyristyttävää, miten nämä nuoret suhtautuvat velkoihinsa (keskustelu Taloussanomat 4.11.2008). Täysin sinisilmäisiä ylimielisiä kommentteja.


Uskon vakaasti, että juuri näiden nuorten velkaongelmista alkaa Suomessa samanlainen lama kuin oli 90 -luvulla.

Kohta on halpoja asuntoja markkinoilla niin paljon kuin kehtaa ostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu