joku vittuilu palsta vai mikä,ei kai merimiehet ole näin muuttuneet,vai onko?
Kyllä sitä suun soittoo oli nois messi keskusteluis ennenkin,mut kyl oli sellaista huumorii suurimmalta osalta.
Tääl näkyy olevan toisten mollaaminen se pääasia,merenkulku niinkun tois sijainen.
Kyllä sitä suun soittoo oli nois messi keskusteluis ennenkin,mut kyl oli sellaista huumorii suurimmalta osalta.
Tääl näkyy olevan toisten mollaaminen se pääasia,merenkulku niinkun tois sijainen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Siellä on taas joku naftasukka joutunut separin pesuun kun noin ahdistaa. Vaihda vielä turbon filtterit niin siiffi antaa pusun ja papukaija merkin.
ei vielä ole ruoka-aika.
kone oppilaana seilannut 60 luvun alus,mut täkillä sen jälkeen. Ei toi kone puoli sopinut joten siirryin täkille.
Kyllä herra puolimatruusi. Pesenkö lokinpaskat samalla?
Siinä tapauksessa pyydän vilpittömästi anteeksi ja toivottelen hyviä seilauksia ja rauhallisia syyskelejä.
Olet oikeassa, tällekin palstalle kirjoittelee kaiken maailman neropatit. Olen itse ollut 29 vuotta merellä, kokeillut muutamia varustamoja mutten päivääkään Ruotsin tai Tallinnan ratikoissa. Voin sanoa seuraavat asiat puhtaalla omalla tunnolla, läheltä seuranneena ja moni seuraavista asioista koskee ihan varmasti myös minua!
1. Mun ei tarvitse kuvitella olevani mikään erikoisuus eikä mun tarvitse päteä naljailemalle muille - ei laivalla eikä maissa.
2. Merellä on aina ollut tapana kehuskella kuinka kauan on seilattu - mikä saavutus se on? Ei todellakaan mikään kehumisen aihe. Yleensä älykkyysosamäärä ja yhteiskuntakelpoisuus näyttävät laskevan seilausvuosien potenssissa.
3. Toki seassa on monia fiksuja tyyppejä - jobiin katsomatta.
Mikä nimimerkki "Merimääniä" vaivaa, melkoinen asennevammaisuus kirjoittamisessa? Eka kirjoittaja tähän ketjuun ei edes provosoinut mitenkään. Onko muija jättänyt sinut, vaikka olet noin mukavan ja sosiaalisen oloinen kaveri, onko viina pehmittänyt lantun vai mikä hiertää? Varmaan tuollaisella asenteella sulla on monta mertsukaveria laivalla ja maissa. Vai oletko ex-seilori, wannabee-mertsu vai kyllästynyt olemaan duunissa stokiksen sporassa?
Monet suomalaiset mertsut pitävät itseään jotenkin erikoisina ja erityisen pätevinä. Tosiasiassa taso, motivaatio ja ammattitaito ovat laskeneet kuin lehmän häntä. Olen seilannut ulkkareidenkin kanssa ja ikäväkseni joudun toteamaan, että esim. melkein jokainen tapaamani filppari, ukrainalainen tai kroaatti pesevät 75% härmäläisistä vasemmalla kädellä - jos puhutaan osaamisesta ja työhalusta. Koskee muuten niin Unionin jengiä kuin molempien päällystöliittojen porukkaa.
Nyt olen sohaissut muurahaispesää! Onko muuten ketään joka uskaltaa/haluaa kirjoittaa samansuuntaisia mielipiteitä kuin minä? Tuskin olen ainoa kuka ajattelee näin.
Monen suomalaisen mertsun kannattaisi todella katsoa peiliin.
"Merimään", nyt nopeasti kirjoittamaan nasevat solvaukset, joilla voit todistaa että seilausvuodet tyhmentävät.
Et ole ainoa muita saman suuntaisia on paljon. Mutta me aletaan oleen jo vanhempia ja jouduttiin nuorempana näyttämää osaamiset duunilla .Ei jääny aikaa vittuiluun niin laivassa kuin maissa.
"Olen seilannut ulkkareidenkin kanssa ja ikäväkseni joudun toteamaan, että esim. melkein jokainen tapaamani filppari, ukrainalainen tai kroaatti pesevät 75% härmäläisistä vasemmalla kädellä - jos puhutaan osaamisesta ja työhalusta. Koskee muuten niin Unionin jengiä kuin molempien päällystöliittojen porukkaa."
Arvaas kuinka toivottuja nämä ovat suomalaisiin verrattuina miehittäjille.
Vastaus: Skandi pesee koko sakin mennen tullen mutta sinä provoileva finninaama siitä tuskin mitään ymmärrät.
Enpä ole vähään aikaan kirjoitellut tälle palstalle kun menee niin helposti turhaksi haistatteluksi koko touhu.Tässä oli pitkästä aikaa asiallistakin tekstiä.
Joskus 70-luvulla olin moottorioppilaana FÅA:n pikinokissa, siellä dunkkimies lohdutteli meitä pojankolleja kun olimme rahamme tuhlanneet Hampurin hyvältä haiseviin naisiin.
Dunkki sanoi silloin nämä kuolemattomat sanat:
Vielä koittaa aika jolloin tuuma merimiehen kullia maksaa varttikilon kultaa.
Se seksipuoli on hoidettu viime vuodet ihan kotipiirissä, mutta muuten on ennustus hiljalleen toteutumassa. Ihmeesti vanhempi koomikko on suosiossa työmarkkinoilla.
Ei ole ihmeempiä aiheita pullisteluun, mutta kun puurtaa vuoskymmenestä toiseen ja ottaa aina vain uusia ja uusia vimpaimia haltuunsa,silti unohtamatta vanhoja faktoja, niin eikait sillon voi päässäkään olla kauheesti vikaa? Ja voi liksaakin pyytää.
En tiedä tyhmentääkö seilausvuodet, mutta huumorintajun ne nähtävästi vie. Otas nyt ihan rennosti ja koeta olla kiihtymättä :)
Viestistäsi paistoi läpi piirre joka laivoillakin tulee hyvin monesti ilmi. Moni mertsu ottaa itsensä liian vakavasti ja kokee olevansa erikoinen, kuten sanoit. Mutta viestin perusteella kuulut heihin? Sitten niitä konfliktejä syntyy ja laiva saa paskan maineen, jonne kollit ei halua tulla. Varustamolla ei ole sitten hyviä merimiehiä joita sinne laittaa töihin. Noh, uralilta niitä löytää. Kietämättä sieltä kovia duunareita löytyykin, täytyy myöntää. Mutta ongelmatapaukset on sitten pahimpia joita vesillä olen nähnyt. Ja urallani muutaman meriukon olen jo ehtinyt tavata. Hyvä itäkaveri sitten pesee työtahdissa suomipojan.
Ja sitten kysymyksiisi. Ei, emäntä ei ole jättänyt ja kotiasiat on kunnossa. Viina maistuu kun on oikea hetki, laivalla ei tule otettua kun sinne en ryyppäämään lähde. Ja jokaisen työkaverin kanssa olen toimeen tullut. Sehän on merillä ihan perusasia. Kohtalaisen pienessä porukassa on turha alkaa tappelemaan jos haluaa homman toimivan. Stokiksen sporissa en ole töissä, vaikka nuorempana olen käynyt kokemusta niistäkin hakemassa. Pidän vaan pitemmistä linjoista ja törneistä. Muuten laivoja on tullut koettua laajalla skaalalla.
Toki seilausvuodet ja pitkä eristenäisyys vaikuttaa ja se näkyy vapaalla. Tämän kun tiedostaa ja jaksaa kehittää itseään niin laivalla kun vapaalla niin ongelmia ei ole.
Ja nyt sitten aamukahville että saa silmät auki.
Allekirjoitan omalta osaltani täysin tuon kirjoituksen. Ja asian havainnoimiseen ei edes tarvita kaksinumeroista seilausvuosilukua.