Lapsi syntyi 1kk sitten ja siihen se miehen ja naisen välinen intohimoinen parisuhde sitten loppuikin. Nainen muuttui lastaan hoitavaksi äidiksi, ja minut sysättiin syrjään. Minäkin omalla tahollani kyllä hoidan lasta, ja hoidan suurimman osan siivouksesta ym. Suhde lapseen on kyllä molemmilta osapuolilta olemassa mutta suhde avomieheen ja avovaimoon katosi.
Kun yritän soittaa avovaimolle ja kysyä hänen kuulumisiaan, pitää puhelu lopettaa minuutissa koska lapsi itkee.
Kun yritän ottaa avovaimoni kainalooni, pitää hänen heti lähteä siitä koska lapsi alkaa itkemään.
Kun löytyy kerran kahdessa viikossa hetki jolloin voimme keskustella rauhassa, peittyy sekin sillä kun avovaimo puhuu lapsesta niin paljon.
Kun yritän keskustella suhteestamme, heikentää motivaatiotani huomattavasti se että avovaimolla jyllää raskaushormonit vieläkin ja hänen "järkikäsitys" on aivan jotain muuta kuin ennen.
Vapaapäiviä minulla ei ole (eikä luonnollisesti avovaimollakaan), ja jos minulla ei ole jonakin päivänä töitä, siivoilen ja osallistun muilta osin vauvan hoitoon. Jatkuva stressi on kokoajan päällä.
Itse osasin arvata että lapsen hoito vaatii työtä, se ei ole mikään ongelma. Sitä en osannut arvata että se vie koko intohimoisen parisuhteemme avovaimoni ja minun välillä. Ehkä se siitä sitten palautuu, iso ehkä... Lapsi tulee kuitenkin olemaan välissämme seuraavat 18 vuotta.
Kun yritän soittaa avovaimolle ja kysyä hänen kuulumisiaan, pitää puhelu lopettaa minuutissa koska lapsi itkee.
Kun yritän ottaa avovaimoni kainalooni, pitää hänen heti lähteä siitä koska lapsi alkaa itkemään.
Kun löytyy kerran kahdessa viikossa hetki jolloin voimme keskustella rauhassa, peittyy sekin sillä kun avovaimo puhuu lapsesta niin paljon.
Kun yritän keskustella suhteestamme, heikentää motivaatiotani huomattavasti se että avovaimolla jyllää raskaushormonit vieläkin ja hänen "järkikäsitys" on aivan jotain muuta kuin ennen.
Vapaapäiviä minulla ei ole (eikä luonnollisesti avovaimollakaan), ja jos minulla ei ole jonakin päivänä töitä, siivoilen ja osallistun muilta osin vauvan hoitoon. Jatkuva stressi on kokoajan päällä.
Itse osasin arvata että lapsen hoito vaatii työtä, se ei ole mikään ongelma. Sitä en osannut arvata että se vie koko intohimoisen parisuhteemme avovaimoni ja minun välillä. Ehkä se siitä sitten palautuu, iso ehkä... Lapsi tulee kuitenkin olemaan välissämme seuraavat 18 vuotta.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ja ikää sinulla oli, 16 kenties.. ainakin juttusi perusteella. Tajuatko, että lapsen syntymästä on aikaa kuukausi, KUUKAUSI nuija! Tottakai lapsi vie alussa kaiken ajan, ennekun sen rytmi kehittyy, unet tulee säännöllisiksi yms. Kuinka tuollaisia reppaperseitä voi olla?! Kasva nyt aikuiseksi ja lopeta tuo vonkuminen, vaimoasi et ikinä saa takaisin jos tuossa vaiheessa alat jo marista. Katso uudelleen tilannetta 6-12kk kuluttua, silloin sitä aikaa pitäisi jo kahdenkeskenkin riittää. VOI TAIVAS!
MINÄ,MINÄ,MINÄ,MINÄ.. VOI TAIVAS! AAARGH!
ja noin koville ottaa. Ja vielä intohimoakin oli ennen. Nytkö joudut itse pyyhkimään perseesi?
Oikein iloista seksitöntä tulevaisuutta teillekkin :)
Totu siihen.
Itkemäänkö lapsi pitäisi jättää siksi aikaa että sinä olet saanut riittävästi huomiota ja intohimoa? Mitä puheenaiheita ensisijaisesti ajattelit vaimosi elämässä olevan siinä vaiheessa, kun hän hoitaa vauvaa 24/7? Teidän parisuhde ja sinun tarpeesi?
Ymmärrän, että rakkaan menetys (vaikkakin hetkellisesti ja hyvästä syystä) voi olla rankkaa, mutta eiköhän se vastasyntynyt, oma lapsesi, tarvitse nyt enemmän vaimosi syliä ja huomiota kuin sinä, aikuinen mies. Lohduttaudu ajatuksella että se pahin alkaa helpottaa jo muutamassa kuukaudessa, ei nämä kaikki seuraavat 18 vuotta tällaista ole. Pitkällä tähtäimellä lapsi vahvistaa parisuhdetta, ei tuhoa.
tuo "Lapsi tulee kuitenkin olemaan välissämme seuraavat 18 vuotta."
Kyllä lapsi/lapset yleensä ovat parisuhteessa ennemmin se yhdistävä kuin erottava tekijä. Tokihan sitä kausittain vanhempien suhde toisiinsa hieman koetukselle joutuu. Mutta mietipä itsekin, sulla / teillä on takana VASTA 1 kuukausi vauva-arkea.
Synnytys voi olla naisen fysiikalle sellainen tapahtuma, josta ei ihan kuukaudessa välttämättä palauduta "intohimoiseen parisuhteeseen". Ja onhan se äitinä oleminen vaimollesi ihan uutta, ja siihen on totuteltava hänenkin.
Kuten sinunkin siihen, että joskus sitä aikuinen/vanhempi joutuu vähän niistä omista omista tarpeistaan tinkimään lapsiensa vuoksi. EI se elämä siltikään pelkkää tarpeista tinkimistä ole. Asioihin pitää vaan asennoitua eri tavalla. Loppujen lopuksi, se aika kun lapset ovat pieniä menee jälkikäteen katsottuna tosi nopeasti.
Anna ajan kulua, kyllä se intohimoinen parisuhdekin sieltä vielä palaa. Hyvällä tiellä olet jo siinä, että autat vaimoasi kodin ja vauvan hoitamisessa.
On erittäin huvittavaa, että kun mies kysyy kerrankin jotain, niin vastaus on noin ilkeä ja tyhmänä pitävä ja sitten vielä ihmetellään, että mikset mies puhu teille mitään? Toisin kuin ilmeisesti te muut järkipää ajattelette, intohimo et välttämättä tarkoittanut pelkkää seksiä, vaan esim. sitä kainalossa pitoa. Mikset miehellä (ja naisella) saisi olla hellyys yms tarpeita myös lapsen synnyttyä? Ei siinä ole mitään väärää, eikä siinä, että haluaa pitää parisuhteestaan kiinni. Yhdessä on silloin myös kivempiaa kasvattaa sitä lasta. :)
Minullakin oli lapsen nuoruusvaiheessa kausi, että unohdin koko miehen. Eikä se seksikään aluksi maita kun se synnytys tosiaan vähän pisti paikat helliksi.
Olemme puhuneet aiheesta ja se, mikä sinut ja vaimosi erottaa, on se, että nainen on valmistautunut tapahtumaan 9kk, sinulle isyys alkaa vasta kehittymään kun lapsi syntyy. Nainen on vähän sekaisin, kun lapsi on syntynyt, varsinkin kun on mennyt vain se 1kk. Kyllä se siitä. Puhu hänelle, kunhan saat häneen kontaktin. (Toivottavasti pian.)
Et ole itsekäs ajatellessasi noin, ehkä saatat olla 16.vuotias, mutta aikas fiksu ja vastuuntuntoinen kun siivoat ja käyt töissä, hoidat (toivottavasti) myös vauvaa ja haluat antaa ja saada rakkautta. Ja otat lapsesi äidin kainaloon, toivottavasti hän osaa arvostaa sitä.
t. 2 lapsen äiti loistavalla seksielämällä (kesti hetki rakentaa se uudelleen) ja välittävällä miehellä.
Kirjoitin niin vauhdikkaasti, että kirjoitusvirheitä tuli kyllä roimasti, äläkääpäs sitten puuttuko siihen, vaan its tekstiin. Kiitos.
Sinun mielestäsi on ok ajatella, että lapsi tehdään suhteeseen miehen ja naisen _väliin_? Ja herranjestas, KUUKAUSI!
Ovatko ihmiset tosiaan näin helvetin lyhytpinnaisia? Kuukaudessa se mukula varmaan pitäisi saada jo opiskelemaan pois jaloista laatuaikaa häiritsemästä?
Onhan se lapsen syntymä sellainen asia että se laittaa kaiken uusiksi. Teidän kannattaa kehitää uusia tapoja osoittaa välittämistä, ja sitä ovat myös ne kotityöt. Avovaimosi, niinkuin sinäkin olette uudessa tilanteessa, ja kunnes arki tasoittuu ja löydätte paikkanne myös isänä ja äitinä, ja kun lapsi kasvaa, se antaa teille enemmän aikaa.. Te olette nyt perhe, ja te voitte hoitaa vauvaa yhdessä, erikseen, muista että oma aika myös äidille on tärkeää, kuten sinullekin.. Miksi ette voisi istua sohvalla perheenä, vauva lähellä ja pitää kaikki toisistanne kiinni... minusta tämä oli itsellä parasta vauva aikana, kun sai olla mieheni, ja kaksospoikieni kanssa lähekkäin... =)
Tsemppiä, kyllä se meilläkin löytyi se intohimo takaisin... Meilläkin oli todella alussa vähän sormisuussa.. Koska poikia oli kaksi, molemmat jouduttiin koville, mutta nyt kun pojat ovat jo 7kk, niin on ollut jo helpompaa monta kuukautta... Olen itsekin ollut ensimäiset 3-4kk:tta samanlainen kuin avovaimosi,mutta siitä se helpottuu, kun oppii rakentamaan päivät uudella tavalla.
kihlattu vastasikin jo sinulle hyvin.. Sinulla on vasta menossa isyyteen totutteluvaihe. Ja 1kk vauvan syntymästä on kovin lyhyt aika. En tiedä tarkoitatko intohimoisella suhteella seksiä, vai pelkkää hellyyttä. Sana intohimo viittaa seksiin, joten siinäkin suhteessa on kulunut kovin lhyt aika synnytyksestä vielä, etä varsin ymmärrettävää, että äiti ei ole vielä kovin intohimoisell tuulella. Kaikki vauvaan liittyvä on hänellekin uutta ja hän on mahdollisesti epävarma jne. Koita ottaa kainaloon silloin kun vauva on juuri syönyt tai nukahtanut, silloin olisi pidempi aika ennen kuin herää seuraavan kerran. Toisaalta sen voi myös kääntää toisinpäin ja ajatella humoristisesti, että kauankohan tässä kerkee olla ennen kuin vauva kutsuu tms.
onneen. Sitä se nyt on muutaman vuoden...
uuteen rooliin vie aikaa.Ota isyyslomaa jos voit, se helpottaa koko perheen yhteenkasvamista, sopeutumista. Olet fiksu kun olet huomannut vaimosi raskaushormoonit, niiden vaikutuksen.
Vaimollasi on täysi tekeminen ja varmaan stressi uudessa roolissaan äitinä. Saat vaimosi täyden huomion jos tuet häntä tässä äitiydessä. Kerrot hänelle kuinka tärkeä, rakas hän sinulle on ja kuinka haluat olla hänen tukenaan tässä tehtävässä.
On todella hyvä asia, että puhut omista tarpeistasi ja tunteistasi. Puhu edelleen, älä luovuta vaan tee kaikkea sitä vaimollesi mitä itse toivot saavasi, se toimii ja pitää suhteenne lämpimänä ja rakastavana. Isäksi, äidiksi kasvetaan vähitellen. Onnea isäksi tulemisen johdosta! Olet fiksu, hyvä mies!
on todella luonnollista, että äiti huolehtii nyt pienestä vauvasta enemmän,kuin sinun tarpeista.
älä ole niin itsekäs.
tottakai äiti menee aina itkevän lapsen lua.kyllä olisi kylmä outo äiti ,jos antaisi vauvan itkeä itsensä tukehduksiin ja keskusteli vaan miehen kanssa parisuhteesta.
hoh hoi ,miksi joku mies haluaa puhua parisuhteesta?
mitä puhumista siinä on?
nyt olette perhe,vastuullanne on lapsi.pääasia että hoidatte lapsenne kunnolla.kun hän nukkuu voitte keskittyä toisiinne.ja tottakai äiti haluaa puhua omasta lapsesta sinulle.miten ihana suuri ihme lapsi aina on äidille ja usein myös isillekin.
hyvä ,että osallistut kotitöihin,mutta miksi sinä stressaat ,kun joudut tekemään kotitöitä viikoonnloppuna,kun et ole töissä?kenen ne sitten pitäisi tehdä,avovaimosi yksinkö?
ei elämä ole joutenoloa itsekästä lötköilyä,kun on perhe,parisuhde. ihmisen piää tehdä "töitä" pitääkseen kiinni siitä mitä on.
anna avovaimollesi pyytentöntä rakkautta ja hellyyttä.
Hauskoja ristiriitoja jäi mieleen edellisestä kirjoituksesta:
-Miksi joku mies haluaa puhua parisuhteesta, mitä puhumista siinä on? ... ja tottakai äiti haluaa puhua omasta lapsesta sinulle.
-on luonnollista, että äiti huolehtii nyt pienestä vauvasta kuin sinun tarpeistasi ... anna avovaimollesi pyyteetöntä rakkautta ja hellyyttä
Ydinsanoma siis on viestissä (kuten useimmissa muissakin) että vain nainen (siis äiti) on tärkeä, miehen ajatukset ja tarpeet eivät. Tottakai on luonnollista että pienen vauvan tarpeet ovat ykkösenä jonkin aikaa mutta jos vanhempien omat ajatukset ja tarpeet jätetään kokonaan huomiotta, ei sekään edesauta molempien vanhempien ja lapsen tasapainoista suhdetta ja hyvän perheyhteyden muodostumista. Jokaisen pariskunnan pitäisi löytää oma tapansa elää perheenä. Ja siihen kuuluu myös se että vanhemmat eivät hukkaa omaa persoonaansa vain äitiyteen tai isyyteen vaan osaavat edelleen olla omia yksilöitään ja parisuhteen osapuolia.
On surkuhupaista, että jos nainen näillä palstoilla valittaa ja vuodattaa sitä, että hänen miehessään on jokin vika, tai suhde ei toimi, niin muut naiset joukolla kehoittelevat heti jättämään ja etsimään uuden. Sitten jos mies jostain valittaa niin se on itkemistä.
sinut jätetään kuin nallikalliolle muksusi kanssa, kun ajattelet taas niin helvetin itsekkäällä äitivaimopihtari -ajattelutavalla.
Siis mikä teitä naisia, varsinkin tuoreita äitejä oikeen vaivaa?? Niin helvetin itsekkäitä, minäminäminäminä ja vauvavauvauvauva. Mies pitäkööt suunsa kiinni eikä valittaisi.
Taas tuli ilmi; mies yrittää pitää parisuhteen kunnossa että avioliitto pysyisi pystyssä ja näin perhe. Vaimoa ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei ehdi panostaa enää muuhun kuin vauvaan. Haloo?! Onko teillä muuta elämää enää kuin se teidän uunituore muksunne? Jos kuvitellette, että miehenne jaksaa teitä kun te pyöritätte sitä omaa äitivauvaperhettänne johon mies ei _tietenkään_ kuulu niin olette väärässä. Ennen pitkään se mies sinne aidan toiselle puolelle loikkaa, jos ei pysyvästi niin ainakin kyläilemään joka viikonloppu kun luulette että miehenne on hankkimassa leipää pöytään.
Toisaalta onhan niitä huonossa parisuhteessa roikkuvia aviomiehiä jotka eivät saa vastakaikua vaimolta vaikka itse olisivat valmiita työpäivienkin jälkeen ottamaan kiukkupussivaimoaan kainaloonsa. Sääliksi kyllä käy näitä miehiä ja isejä.
Onneksi on silti äitejä, jotka eivät muutu hirviöiksi lapsen syntymän jälkeen vaan heillä on muutakin elämää kuin vain lapsi. :)
jees, molempien olo ensimmäisten kuukausien aikana voi olla aika uupunut ja räytynyt, ehkä eka yhteinen suuri koettelemus, siis yhteinen.
Itseäni tuoreena äitinä todella ilahdutti kuulla olevani kaunis imettäessäni lastamme tai että äitys oli tuonut olemukseeni uudenlaista naisellisuutta joka herätti miehessä (isässä) intohimoja. Oli tärkeää koska oma olotila todella sai epäilemään ...
Onnea uudelle perheellenne ja siihen kokonaisuuteen kyllä mahtuu lapsien lisäksi paljon vanhempien keskinäisiäkin juttuja.
Jepjep, sovitaan sitten niin että mies on 16v lapsi kun alkaa puhumaan parisuhteesta. Turha se on sitten naisten kuvitella että miehet alkaisi "avautumaan" jos kerran kakaraksi heti leimataan!
Ei voi sanoa muuta kuin että välillä VITUTTAA että nainen on vieläkin raskaushormonien vyörytyksessä ja on jotain aivan muuta kuin silloin kun tutustuimme. Välillä tulee olo, että avovaimo halusi minusta vain lapsen ja sen jälkeen onkin valmis sysäämään minut lopullisesti sivuun!
Mutta niin, ehkä tämä kuuluu ensikuukausiin ja sen jälkeen avovaimo "palaa ennalleen". Ainakin toivottavasti! Odotellaan nyt muutama alkukuukausi vaikka sitten hammasta purren.. ;)
Olen ollut kokoajan hänen tukenaan: käynyt neuvoloissa hänen tukenaan, siivonnut joka viikko, tiskannut, ottanut viikottain vauvan päiväksi hoidettavakseni jotta avovaimo saisi käydä ulkona tekemässä mitä haluaa, kehunut kuinka kaunis ja hyvä äiti hän on (niinkuin hän onkin)...
Lapsen odotus ja syntyminen ja sittemmin se hoitaminen on maailman luonnollisinta. Toisaalta se kaikki on valtava urakka ja ponnistus. Jostakin se voima ja vahva sitoutuminen otetaan.
Näkisin niin, että naisen ja jossakin määrin miehenkin, on "hurahdettava" siihen vauvaan. Muuten ei jaksa hoitaa. Ei jaksa eikä kykene heräämään öisin tunninkin välein imettämään. Vastaan tulee kaikenlaista työlästä, mikä vaan on jaksettava tehdä ja hoitaa. Ja jos ei ole totaalisen sitoutunut, niin ei pysty.
Teillä on nyt se vahvimman "hurahtamisen " vaihe meneillään. Tämä vaihe ja se millainnen lapsesi äiti nyt on, takaavat sen, että hän jaksaa hoitaa lasta, vaikka lapsi olisi kipeänä ja hän itse myös. Hän jaksaa olla kärsivällinen kiukkuavan ja epäloogisen uhmaikäisen kanssa. Hän on epävarman ja uhmakkaan teinin tukena. Ym ym.
Sinä ja sinun tarpeesi jäätte nyt vähemmälle, mutta ole viisas ja ymmärrä, että vaimosi tarvitsee tämän vaiheen. Jos painostat häntä, jos annat ymmärtää, että asiat on menossa pieleen, niin teet ison virheen.
Parhaiten tuet häntä jos sinä satsaat nyt hänen tarpeittensa huomioimiseen. Sinun aikasi tulee vielä - usko pois. Ja sitä pikemmin, mitä paremman tuen lapsesi äiti tuntee nyt saavansa sinulta.
Olen aika lailla samoilla linjoilla kanssasi. Minusta on kuitenkin tärkeää muistaa että vaikka kuinka (varsinkin äidit) "hurahtaisi" vauvasta, tuohon symbioottiseen tilaan ei saa jäädä loputtomasti. Liian paljon näkee niitäkin esimerkkejä joissa äiti katoaa lopullisesi "mamma-maailmaan" eikä enää osaa elää elämäänsä myös omana yksilönään eikä vain perheensä kautta. Siksi minusta on hyvä että mies pitää myös parisuhteen tarpeet esillä. Tämä vain ei saa tapahtua siten että äiti tuntee itsensä painostetuksi vaan niin että hänkin tajuaa myös parisuhteen merkityksen perhe-elämän tukijana ja rakentajana. Hyvä tapa voisi olla se että säilytetään edes jotain vanhoista tavoista olla yhdessä. Siis vietetään edelleen sitä perjantai-illan yhteistä hetkeä (kun vauva on saatu nukkumaan) kynttilän valossa tai vuokrataan edeleen se lauantai-illan leffa. Kaikkea ei tarvitse hylätä eikä vauvan tarvitse ohjata aivan kaikkea ajankäyttöä. Myös vauvan rytmiä voi ja pitääkin ohjata mahdollisimman pian sellaiseksi että suhteellisen normaali elämänrytmi on mahdollista.
Täydellisen samaa mieltä olen kanssasi. Tosiaankaan ei ole tavoite eikä suotavaa, että siihen vauvahurahdukseen jumiudutaan iäksi. Yleensä asiat ajan kanssa järjestyvät ja painottuvat uudella tavalla ihan luonnikkaasti.
Palaan vielä aloittajan esimerkkiin siitä, että kun lapsi itkee, niin vaimo lähtee miehen kainalosta katsomaan, että mikä on. Se on aivan mahtavaa. Aloittajaisä voi olla varma, että lapsen äiti kaikissa tilanteissa huolehtii lapsesta. Ja etenkin kun lapsi on vasta kuukauden ikäinen, niin sekä äidillä että isällä on opettelemista, että mitä mikäkin ääni tarkoittaa. Joka äännähdys ei tarkoita, että olisi hätä ja kiire. Sen oppii erottamaan ja tietämään ja ajan mittaan monenlaista pelivaraa tulee enemmän.
kun ei saa huomiota tyttö kaverilta
niin märistään ja ollaan mustasukkaisia
ei näyttäisi olevan yhtään aikuista. Valitettavasti.
Noin se taas arki rätkii rätillä päin näköä... ja kaikki tuli hirveän isona yllätyksenä!