Kohta on vuosi takana kun nähtiin ekan kerran. Nähtiin vain pikaisesti ensiksi mutta jäit mieleeni heti. Hassua mutta totta.
Sitten kun tavattiin niin jotenkin pelkäsin ensihetkestä lähtien ottaa kontaktia. Arvasin nimittäin että tässä käy näin. Oli typerää vaan etten niin tehnyt. Siis puhunut sulle enempää silloin alussa.
Ymmärrät varmaan että oli pakko pyytää ulos. Tuli sellainen tunne. Olin valvonut yhden yön sillä viikolla jo asian takia ja oksenkin melkein edellisenä päivänä kun tajusin etten koskaan näkisi sinua jos en asialle jotain tekisi. En yleensä ihastu kehenkään ja se tunteen intensiivisyys yllätti minut.
Tosi harmi ettei siitä tullut mitään. Tiesin että siitä tulisi vaikeaa ja sen takia odotukset eivät olleet korkealla. Sen piti olla alunperin yksinkertaista. Mutta ei se sitten enää ollutkaan...
Onneksi kuitenkin tapailtiin. Olit jollakin ihmeellisellä tavalla samanlainen kuin minä mutta silti erilainen. Sinussa oli kuitenkin piirteitä jotka ajoivat minua poispäin. Ehkä sellaista naiivisuutta mutta välillä se naurattakin. Sanoin että kaikki on OK silloin kun kerroit ettet ole kiinnostunut sen enempää mutta valehtelin sinulle sekä itselleni. Ei se ollut todellakaan OK. Painoin vain kaiken villaisella että kestäisin tunteen paremmin.
Olin vain aina hurmoksessa sinun seurassa etten tiennyt mitä pitäisi tehdä tai mistä puhua. Se oli niin epätodellista ja samalla niin todellista. En ole koskaan menettänyt ajan tajuani samalla tavoin. Lähteminen luotasi tuntui helvetiltä, aivan kuin olisin kävellyt elämästäni poispäin, pimeään tunneliin jossa ei ole valoa eikä toivoa. Kaikki tuntui yhdentekevältä paitsi sinun tapaaminen. Keksin verukkeita tulla sinua katsomaan. Muut paikat olivat täynnä tyhjyyttä ja hiljaisuutta. Piti lähettää niitä typeriä viestejä koska olin aivan sekaisin sinua tavatessani, aivan kuin uudelleen syntynyt toisen ihmisen elämään. Yksittäistä puhelua sinulle jännitin ja kuulostin varmaan täydeltä aasilta. Puhumattakaan niistä tekstareista. Odotin sydän sykkyrällä sinun vastausta. Etsin jotakin salaista merkitystä että ehkä tunsit samoin kuin minä. Aikuinen ihminen.
Sitten vuoden vaihteessa pelkäsin miten kävisi. Halusin tavata ja olla luonasi mutta toisaalta suorastaan toivon että ei nähtäisi enää kauaa niin minun ei tarvitsisi kohdata sitä hetkeä kun kerrot löytäneesi jonkun toisen. Odotin kuoliniskua minä hetkenä hyvänsä. Teit onneksi ratkaisun puolestani kun ajoin asian siihen pisteeseen painostamalla. Ehkä toimit oikein. Esitin yllättynyttä ja pettynyttä mutta olin jo siihen varautunut.
Harmittaa että en näe enää sinua mutta toisaalta tiedän tehneeni asioita kuten piti. Kiitos että sain edes ne hetket jakaa kanssasi.
Keväällä ja kesällä oli kuitenkin vaikeaa. Mietin mitä teet ja tunsin suurta menetystä kun en jakaisi kanssasi aikaa, ajatuksia ja kokemuksia enää. Nyt syksyn tultua olen haudannut sinut entistä syvemmälle. Kävin kuitenkin paikassa missä me nähtiin. Osa minusta odotti sinua minä hetkenä tahansa saapuvaksi. Sydämeni sykähteli. Pelkään että nouset kuolleista. Pelkään sinun haamuasi.
Ääh, tämä on typerää. Et sinä tätä lue ja ehkä parempi ettet luekaan. Et sinä ota yhteyttä koska et sinä minusta välitä. Kaikki tuntuu menneeltä nyt. Mutta silti...välillä ajattelen mitä olisi voinut olla. Tuntui niin hankalalta silloin alussa ja niin sinustakin varmaan mutta se mitä tunsin oli aitoa. En ole koskaan tuntenut enkä kokenut vastaavaa. Minä en edes tiedä mitä se oli!
En kirjoittele tänne yleensä mutta mitenkä nyt eksyin tänne. Kai tämä on terapeuttista. Pakko purkautua johonkin. Tänään pysähdyin kassalla tuijottamaan erästä nuorta naista nimittäin joka muistutti sinua. Hoikka figuuri ja se tapa kantaa olkalaukkua. Tiesin ettet se ole sinä mutta jäin tuijottamaan eteeni ja tuntui että aika pysähtyi. Kassaneiti joutui puhuttelemaan kaksi kertaa ennen kuin tokenin päiväunestani. Mutta nyt se kaikki on takana. Muutun ihan teini-ikäiseksi kun kirjoitan tästä. Tiedä että merkitsit minulle paljon, merkitsit itse elämää. Taisin olla ehkä rakastumassa sinuun silloin, sillä lopullisella tavalla.
Muisto ja valokuva haalistuu...
Sitten kun tavattiin niin jotenkin pelkäsin ensihetkestä lähtien ottaa kontaktia. Arvasin nimittäin että tässä käy näin. Oli typerää vaan etten niin tehnyt. Siis puhunut sulle enempää silloin alussa.
Ymmärrät varmaan että oli pakko pyytää ulos. Tuli sellainen tunne. Olin valvonut yhden yön sillä viikolla jo asian takia ja oksenkin melkein edellisenä päivänä kun tajusin etten koskaan näkisi sinua jos en asialle jotain tekisi. En yleensä ihastu kehenkään ja se tunteen intensiivisyys yllätti minut.
Tosi harmi ettei siitä tullut mitään. Tiesin että siitä tulisi vaikeaa ja sen takia odotukset eivät olleet korkealla. Sen piti olla alunperin yksinkertaista. Mutta ei se sitten enää ollutkaan...
Onneksi kuitenkin tapailtiin. Olit jollakin ihmeellisellä tavalla samanlainen kuin minä mutta silti erilainen. Sinussa oli kuitenkin piirteitä jotka ajoivat minua poispäin. Ehkä sellaista naiivisuutta mutta välillä se naurattakin. Sanoin että kaikki on OK silloin kun kerroit ettet ole kiinnostunut sen enempää mutta valehtelin sinulle sekä itselleni. Ei se ollut todellakaan OK. Painoin vain kaiken villaisella että kestäisin tunteen paremmin.
Olin vain aina hurmoksessa sinun seurassa etten tiennyt mitä pitäisi tehdä tai mistä puhua. Se oli niin epätodellista ja samalla niin todellista. En ole koskaan menettänyt ajan tajuani samalla tavoin. Lähteminen luotasi tuntui helvetiltä, aivan kuin olisin kävellyt elämästäni poispäin, pimeään tunneliin jossa ei ole valoa eikä toivoa. Kaikki tuntui yhdentekevältä paitsi sinun tapaaminen. Keksin verukkeita tulla sinua katsomaan. Muut paikat olivat täynnä tyhjyyttä ja hiljaisuutta. Piti lähettää niitä typeriä viestejä koska olin aivan sekaisin sinua tavatessani, aivan kuin uudelleen syntynyt toisen ihmisen elämään. Yksittäistä puhelua sinulle jännitin ja kuulostin varmaan täydeltä aasilta. Puhumattakaan niistä tekstareista. Odotin sydän sykkyrällä sinun vastausta. Etsin jotakin salaista merkitystä että ehkä tunsit samoin kuin minä. Aikuinen ihminen.
Sitten vuoden vaihteessa pelkäsin miten kävisi. Halusin tavata ja olla luonasi mutta toisaalta suorastaan toivon että ei nähtäisi enää kauaa niin minun ei tarvitsisi kohdata sitä hetkeä kun kerrot löytäneesi jonkun toisen. Odotin kuoliniskua minä hetkenä hyvänsä. Teit onneksi ratkaisun puolestani kun ajoin asian siihen pisteeseen painostamalla. Ehkä toimit oikein. Esitin yllättynyttä ja pettynyttä mutta olin jo siihen varautunut.
Harmittaa että en näe enää sinua mutta toisaalta tiedän tehneeni asioita kuten piti. Kiitos että sain edes ne hetket jakaa kanssasi.
Keväällä ja kesällä oli kuitenkin vaikeaa. Mietin mitä teet ja tunsin suurta menetystä kun en jakaisi kanssasi aikaa, ajatuksia ja kokemuksia enää. Nyt syksyn tultua olen haudannut sinut entistä syvemmälle. Kävin kuitenkin paikassa missä me nähtiin. Osa minusta odotti sinua minä hetkenä tahansa saapuvaksi. Sydämeni sykähteli. Pelkään että nouset kuolleista. Pelkään sinun haamuasi.
Ääh, tämä on typerää. Et sinä tätä lue ja ehkä parempi ettet luekaan. Et sinä ota yhteyttä koska et sinä minusta välitä. Kaikki tuntuu menneeltä nyt. Mutta silti...välillä ajattelen mitä olisi voinut olla. Tuntui niin hankalalta silloin alussa ja niin sinustakin varmaan mutta se mitä tunsin oli aitoa. En ole koskaan tuntenut enkä kokenut vastaavaa. Minä en edes tiedä mitä se oli!
En kirjoittele tänne yleensä mutta mitenkä nyt eksyin tänne. Kai tämä on terapeuttista. Pakko purkautua johonkin. Tänään pysähdyin kassalla tuijottamaan erästä nuorta naista nimittäin joka muistutti sinua. Hoikka figuuri ja se tapa kantaa olkalaukkua. Tiesin ettet se ole sinä mutta jäin tuijottamaan eteeni ja tuntui että aika pysähtyi. Kassaneiti joutui puhuttelemaan kaksi kertaa ennen kuin tokenin päiväunestani. Mutta nyt se kaikki on takana. Muutun ihan teini-ikäiseksi kun kirjoitan tästä. Tiedä että merkitsit minulle paljon, merkitsit itse elämää. Taisin olla ehkä rakastumassa sinuun silloin, sillä lopullisella tavalla.
Muisto ja valokuva haalistuu...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.