Moniko isä on joutunut (tahtomattaan) sivullisen rooliin perheessään?
Vuosia on mennyt ja kaikki mitä on voitu,on tehty:yhdessä oltu,matkusteltu,osallistuttu,keskusteltu jns.
Lopputulos:lapset eivät jurikaan puhu minulle tai hankkiudu seuraani.Töistä kotiin tullessani olen vain "ulkopuolinen".Äidin kanssa kyllä puhutaan ja ollaan.Täydellinen epäonnistuminen?
Pitäisikö etsiä uusi osoite?
Vuosia on mennyt ja kaikki mitä on voitu,on tehty:yhdessä oltu,matkusteltu,osallistuttu,keskusteltu jns.
Lopputulos:lapset eivät jurikaan puhu minulle tai hankkiudu seuraani.Töistä kotiin tullessani olen vain "ulkopuolinen".Äidin kanssa kyllä puhutaan ja ollaan.Täydellinen epäonnistuminen?
Pitäisikö etsiä uusi osoite?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Omat, nyt jo aikuiset lapset toimivat samoin. Syynä todennäköisesti se, että aikanaan olin läsnä lomilla, matkoilla, vietin laatuaikaa arki-iltoina lasten kanssa jne. Kun en kuitenkaan oikeasti ollut arjessa mukana, koska vaimo päivisin ne vaipanvaihtohommat, neuvola-käynnit, ruokkimiset, lukemiset yms. hoiti, niin kiintyivätpä lapsetkin sitten siihen ensisijaiseen hoitajaan - äitiinsä. Toki olisin voinut olla enemmän hoitamassa lapsia, mutta ei silloin 20 vuotta sitten ollut pahemmin mahdollisuuttakaan jäädä kotiin.
Nykyisin varmaan jokainen isä voi hoitaa itse lapsiaan, kun on niin hyvät mahdollisuudet jäädä pois töistä jne. Jos tämä ei kuitenkaan jostain syystä onnistu, niin sitten varmaan on tärkeintä panostaa siihen ihan arkiseen yhdessäoloon ja hoitorutiineihin. Ei se mitään laatuaikaa vaadi.
Mielestäni aika normaalia tuo. Äiti on kuitenkin ajallisesti niin paljon enemmän lapsissa kiinni (oletuksella että aiti on ne päivät kotona lapsien takia) että suhde hänen ja lapsien välillä on montaa luokkaa kovemmalla pohjalla.
Et ole mielestäni sivullinen, vaan arjen pikku ongelmissa äiti vaan on tutumpi lähestyttävä.
Oma lapsi tosin vasta 6kk, mutta puhunkin omasta lapsuudestani ja sen muistoista.
Meidän tyttö suorastaan palvoo isäänsä, vaikka näkee häntä ehkä tunnin kaksi vuorokaudessa. Siitä ajasta isä leikkii tai juttelee tytön kanssa ehkä vartin. Tyttö kuuntelee jokaista kolahdustakin ovelta, että jos isi vaikka tulee. Tunnen välillä olevani surkea äiti, kun teen kaikkeni ja en silti merkitse isän rinnalla mitään..mutta lapsi onkin vasta vuoden ikäinen.
tosin omasta tahdostaan? Näyttää olevan paljon mukavampi käydä reenailemassa ja puuhailemassa kavereiden kanssa kuin touhustella normaaleja kotiaskareita.
Olen joskus yrittänyt ottaa asian puheeksi, mutta ei siitä tule mitään kun hän joko kieltää koko asian tai vetoaa siihen että juuri tänään sattui olemaan niin tärkeä meno että en millään voinut jättää väliin... Hänen elämänsä tärkeät ihmiset ja tapahtumat yksinkertaisesti ovat jossain muualla kuin kotona.
Silti luulen että ukko on äimän käkenä kun jätän hänet. Luulenpa vielä niinkin että hän tulee luuhaamaan kapakoissa ja itkemään 'kun vaimo ei ymmärrä'.