Hissi

Olen silloin tällöin (muutaman kerran) nähnyt unen, joka liittyy hissiin. Tilanne on yleensä sen kaltainen, että hissi ei toimi niin kuin sen pitäisi.

Yksi toistunut uni on, että lähden normaalisti 1. kerroksesta ylöspäin. Ennen kohdekerrosta hissi hidastuu ja pysähtyy ja alkaa sitten pudota vauhdilla alaspäin. Se ei kuitenkaan rysähdä pohjalle vaan hidastuu pehmeästi ja alkaa sitten taas nousta. Hissi nousee oikeaan kerrokseen ikäänkuin normaalisti.

Toisella kerralla sama uni ei säikäyttänyt, vaan totesin, että 'Jaa, tää on taas tää'.
1181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hissikin kuuluu elämänkulun symboleihin siinä missä ajoneuvotkin.
Kun et hissillä pääse tavoiteeseesi, oikeassa elämässäkin jokin asia estyy eikä tapahdu toivomallasi tavalla. Asiat etenevät hitaammin kuin toivoit.
Onneksesi et rysähdä alas sillä se merkitsee useimmille rajua taloudellista muutosta negatiiviseen suuntaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lknlnkkn kirjoitti:

Olen silloin tällöin (muutaman kerran) nähnyt unen, joka liittyy hissiin. Tilanne on yleensä sen kaltainen, että hissi ei toimi niin kuin sen pitäisi.

Yksi toistunut uni on, että lähden normaalisti 1. kerroksesta ylöspäin. Ennen kohdekerrosta hissi hidastuu ja pysähtyy ja alkaa sitten pudota vauhdilla alaspäin. Se ei kuitenkaan rysähdä pohjalle vaan hidastuu pehmeästi ja alkaa sitten taas nousta. Hissi nousee oikeaan kerrokseen ikäänkuin normaalisti.

Toisella kerralla sama uni ei säikäyttänyt, vaan totesin, että 'Jaa, tää on taas tää'.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu