olen pätkätyöläisenä kunnalla, työsopimukseni päättyy taas pian. työ jossa olen ei ole loppumassa vaan jatkuu, kiukuttaa kun pidetään itsestäänselvänä että olen tämän sopimuksen päätyttyä valmis uuteen pätkätyöhön. en ole lainkaan varma haluanko jäädä. katselen vapaita työpaikkoja jatkuvasti ja heti kun löydän jotain sopivaa niin lähden. jos kunta ei välitä pitää kiinni hyvistä työntekijöistä niin ei sitten, olen mielestäni jo antanut näyttöä siitä että osaan hoitaa työni hyvin, mutta sillä ei ole merkitystä, jos olisi niin en enää tekisi pelkkiä pätkiä. mutta onhan noita muitakin työpaikkoja, onneksi :)
pätkätyöläinen
vielä vähän aikaa
1259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaikilla aloilla pätkätyö on varmempi työllistäjä kuin vakituinen työ. Vaikka työllistämistukipaikat vähenivät merkittävästi sekä julkisella sektorilla että yrityksissä, työvoima on edelleen määräaikaista.
Pätkätyö aiheuttaa epävarmaa tulevaisuutta kaikille työikäisille, koska työttömyys odottaa sen jälkeen. Useimmat hakeutuvat töihin, jotka eivät ole omalta alalta.
Tuntuu, että nykyään pitäisi olla vain yrityksiä. Tosin sekään ei toisi taloudellista varmuutta, sillä useimmat yritykset samalla alalla joutuisivat konkurssiin.
Julkinen sektori yksityistää kaikki palvelunsa vähin erin. Mm. sosiaali- ja terveyspalvelut muuttuvat yksityisvastaanotoiksi ja yksityishoitajille vähin erin.