Mulla turposi ylähuuli viime yönä ihan yhtäkkiä. Oli jo toinen kerta kun tällaista tapahtuu. Eka kerralla epäilin jotain allergiaa, mutta tästä tapauksesta en usko, koska en ollut syönyt mitään moneen tuntiin, enkä kyllä muutenkaan mitään mikä olisi ennen allergisoinut. Niin ja allergialääke ei ainakaan suuremmin auta. Turvotus tuntuu laskevan itsekseen, mutta on tämä silti outoa, mitä voisi olla? Olen kuullut, että hammasongelmatkin voi turvottaa huulta, mutta ei kyllä ainakaan hampaissa mitään tunnu. Saattaa mulla kyllä elellä naamassa joku yleispöpökin, joka nyt oireilee huulessa. Mm. nenässä on pieniä näppylöitä, vaikka olen koittanut ihoa puhdistaa käyttämällä Vichyn Normaderm-tuotteita nyt viikon verran. Onko niistäkään sitten hyötyä pidemmänkään päälle...? Ja lisäksi olen käyttänyt saman sarjan yövoidetta. Mutta huuli nyt siis päällimmäisenä pulmana, toki mielelläni kuulisin myös kokemuksia noista tuotteista. :)
huuli
-ankka??-
3433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin ja sitten mulla on lähes aina joku pieni näppylä huultenkin ympärillä, ihan siinä huulen rajalla. Ei varmaankaan ole herpes, kun ei tulee märkää eikä ole kovin kipeäkään. Eikä tavallinen finnikään, kun ei oikein saa puristettua ja on toisaalta aika pieni. Mutta lähes aina joku näppy on, ja on ollut jo monta vuotta. Uusi tulee lähes heti kun entinen paranee. :(
märkäisen eritteen täyttämä=)
mulla valitettavasti monesti käynyt noin.. ei tohon mitkään pienet näppylät varmaan yhtydessä ole. itekin epäilin aikanaan allergiaa ja testeissäkin kävin, ei mitään selvinny. eli nelisen vuotta sitten keväällä tuli ihan viikon/kahden välein noin muutaman kerran yhteensä. ihan mielettömästi turpos. sen jälkeen ei ookkaan vuosiin tullu.
yritin kans kauheesti miettiä mitä oon syöny ja kaikkia kevään kasveja läpikäytiin muttei ikinä mihinkään osattu yhdistää. ja ei mullaka allergialääkkeet tehonnu. ei tolle lääkärikään mitään osaa tehdä, mutta jos tohon jotain hengitysvaikeuksia alkaa liittyä tai nenä menee tukkoon niin äkkiä lääkäriin! tai jos se vaan ei laske. mut laskee se ;)