Kuinka paljon lapsi tapaa sijoituksen jälkeen omia vanhempiaan?
mitä jos lapsi (jo teini) ei halua tavata vanhempiaan?
Kuinka sijaotuslapsen tulo on vaikuttanut omien lasten elä'mään...ja kuinka he ovat suhtautuneet?
mitä jos lapsi (jo teini) ei halua tavata vanhempiaan?
Kuinka sijaotuslapsen tulo on vaikuttanut omien lasten elä'mään...ja kuinka he ovat suhtautuneet?
Vastaukset 7
Vanhimmat
eli lapsi tapaa vanhempiaan kolmen viikon välein, toistaiseksi vain 2 tuntia kerrallaan, nekään ei aina ole onnistuneet, kun eivät vanhemmat aina tule paikalle. Kerran viikossa saavat soitella tiettynä päivänä.
Riippuu paljon siitä minkä ikäinen sijoituslapsi on ja minkä ikäinen omat lapset ovat, miten sitten uuden ihmisen tulo perheeseen vaikuttaa, mahdollisinen traumoineen kaikkineen. Yleensähän sijoitetaan pienimmäksi, hän ehkä niin löytää paikkansa paremmin perheessä. Aina vaikuttaa omiin, se on varma, eikä ollenkaan aina positiivisesti, alkuun varsinkaan. Olen sitä mieltä, että ne jolla alle kouluikäisiä omia, kannattaa tosi tarkkaan harkita, lähteekö pitkäaikaissijoitetun ottamiseen, aloittais vaik niillä mahdollisilla lyhytaikaisilla, siinä pääsee turvallisemmin näkemään millaisia lapset voivat olla ja mitä tälläinen uusi tilanne vaikuttaa omiin ja koko perheeseen. Pitkäaikaiseen sitoutuu yleensä ja usein tosi pitkäksikin aikaan, jopa koko lapsuudeksi.
kysymyksien takana. Miten parhaiten selitellä yhteydenpidon katkaiseminen.
Sijaisvanhempien pitää olla sijoituslapsensa elämässä lopun ikäänsä, ei vanhemmuus ole mikään sellainen asia mikä katkeaa kun rahan tulo lapsesta loppuu. Sitten ne lapsesta saadut rahat ohjataan takaisin lapseen kun hän laittaa omaa elämäänsä.
Miten se on tuo auttaminen muutoinkin, kun vertaa sitä vaikka Veikko Hurstin tapaan hoivata omia lapsiaan ja sitten yhteiskunnallisesti hyvää tekevään henkilöön yhteiskunnan vähäosaisten auttajana. Sellaisenahan sijaisvanhemmatkin ovat täällä kautta aikain esiintyneet. Kauhea on möly, jos sen asian esille ottaa. Ei rahasta vaan yhteiskunnallisesti arvokasta työtä sijarit ilmoittavat tekevänsä ja elättävät itsensä miehensä rahoilla vielä tässä amman hommassaan. Miten se nyt oikein on arvon sijarit. Rahasta vai rakkaudesta?
kun on kiire shoppailemaan niillä hirmuisilla rahamäärillä, taidanpa seuraavaksi ostaa itselleni kunnon turkin, kalleimman mitä löytyy.
Lapsille sitten kirppikseltä jotain talvireuhkaa jos enää rahaa jää.
Se on moro!
Ei rahasta eikä rakkaudesta, sillä sijaisvanhemmaksi ryhtyvän täytyy olla tavallista vauraampaa väkeä ja rakastaahan sijaislasta ei noin vaan edes saa!!!Sillä silloin olet jo varas.
vaikeaa vai tahallasiko feikkaat. Rakastaminen tarkoittaa tässä sitä, että hoivaat, pidät huolen että sijaislapsellasi on kaikki hyvin. Kännykät, tietokoneet ja muut mitä tähän päivään nyt kuuluu että elämässä sitten pärjää, hyvää monipuolista tuoretta tuhtia ruokaa ja hyvät vaatteet ja usutat käymään koulua vaikkeivat omat kersasi välittäisikään niin sijaislapsen koulutat...
Hoito leipoo lihasta rakkautta.
Mitään itsesi ja sijaislapsen tasaveroista rakkautta et voikaan tietenkään odottaa, mikään seksi siihen ei kuulu vaikka ainakin eräs sijaismamma sellaistakin vailla oli tiedetysti.
Rakkaudella en minä tarkoita materiaa, se on kyllä ihan eri asia omassa mielessäni. Materiaa sijaislapseni saavat siinä missä omatkin, mut ei yhtään enempää eikä vähempää. Lahjomalla en kenenkään hyväksyntää hae, never. Rakkauteen voi kyllä liittää huolenpidon, mitä varmaan monen sijaisvanhemman kohdalla voi pitää rakkautena sijaislapseen, niin minunkin. Toki pidän huolen, että lapsi saa aina puhtaat, siistit vaatteet, ruokaa masun täyteen, ulkoilua, unta riittävästi ja meidät, tasaisen ja onnellisen perheen, jossa ei viinalla läträtä yms. Ja tietenkin tasavertaisesti syliäkin. Mutta silti, en aikoinaan sijaislasta ottanutkaan sillä, että uskoin voivani rakastaa ihan samalla tunteella kuin omia, sitten olisi pitänyt adoptoida, tämä on myös minun työtäni. Ja kun sit kuitenkin aikoinaan erehdyin biovanhemman nähden hellimään hänen lastaan ja hän huomasi että lapsensa on enemmän minun perään kuin hänen, hän nosti siitä kauhean äläkän sossuille ja muille tahoille, teki valituksen, että omimme hänen lapsensa ja että lapsi pitää nyt minua äitinä ja miestäni isänä, sitä ei saa tapahtua. Selitäpäs se pienelle lapselle, että nyt tunteet pois! Minä vain hoidan sinua, en muuta. Eli lupaa ei tosiaan ole ihan täysillä rakastaa. Surullista kyllä. Mutta työtä, työtä.
meillä tyttö ei tapaa biplogista äitiään ollenkaan...vuodessa muutaman kerran nähnyt kaupassa kun asumme kuitenkin samalla paikkakunnalla. Äiti ei ole halukas sossun kanssa yhteistyöhön.Tyttö on itse huomannut, että äiti ei välitä...