Velipoika oli muinoin Libanonissa missiolla. Lähti reservin spolle jääkärinä ja tuli takaisin ylikersanttina. Itsellä sama homma, että intissä spolle. Minkälaiset natsat siis voisin saada tehtävällä?
Vastaukset 4
- Kulkija kuosmanen
Nykyisin tehtävälle lähdetään reserviarvolla. Mutta käytännössä jääkärikin voi yletä tehtävässä esimerkiksi ylikersantiksi ja esimerkiksi talouspuolella ilmeisestikin vääpeliksi saakka, siis jos on tehtävässä pätevä ja ammattitaitoinen ja siviilikoulutus esesauttaa ammattitaitoa. Mutta tuskin ne kaikki natsat tulee reserviin sitten kun kotiin paluun aika on. Uskoisin että joku esimmerkiksi jääkäri tulee pois reserviarvoltaan alikersanttina, jos on siis pätevä tehtävässään ja ylennetään tehtävässä esimerkiksi ylikersantiksi. Ainakin korpin jämät sieltä irtoaa reserviin, olisihan se vähintäänkin kohtuullista ja koko PV;n etu.
- etelässä
ihan eri asia. Se, että yleneekö sitten täällä ei ole mikään automaatio. Riippuu ansioista, esittääkö kukaan, esikunnan herrojen mielialasta, puolustuspolitiikan suunnasta tai lyhyemmin sanottuna mäihästä.
- Nimetön
etelässä kirjoitti:
ihan eri asia. Se, että yleneekö sitten täällä ei ole mikään automaatio. Riippuu ansioista, esittääkö kukaan, esikunnan herrojen mielialasta, puolustuspolitiikan suunnasta tai lyhyemmin sanottuna mäihästä.
Yleneminen ei ole samanlainen automaatio kuin ennen. ja usein sitä supaylennystä ei viedä mukanaa kotiin... Mulle kävi näin, toimialueylennys ei siirtynyt reserviin, vaikka sitä 2 kertaa esitettiinkin! :D
Kai mä olen niin vittumainen ihminen.
- faktaa:
Ekaksi kaksi ERI asiaa: Reservin sotilasarvo ja palvelus arvo.
Miehistötaustalla et enää voi palvella kuin miehistön arvoilla (=miehiston tehtävissä). Eli max palvelusarvo alik. Poislukien tietysti ne, jotka palvelevat sotilasvirkamiehen arvolla. Natsoja et reserviin mukaan saa, vain normaalisti pykälällä yleneminen jos joku sitä esittää. Eli reissun jälkeen voit saada, seuraavaksi kun reservinylennyksiä jaetaan, korpraalin jämät.
Sen jälkeen odotettava viisi vuotta (edellisestä ylennyksestä reservissä) ja mahdollista saada alikin arvo ja sitten oletkin jo sotilasurasi huipulla. Ilman auk:in käyntiä kessuksi yleneminen todella harvinaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3661388- 58884
- 83870
- 115854
- 52734
- 94691
- 45681
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.48576En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.54553Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku111521