peilikuva ikkunassa
taustana syksyinen pimeys
tuulen valitus
ja kylmät kyyneleet
jotka ropisten lyövät
vasten kasvoja
kuvajaista mustassa ikkunassa
syksyn tuulille
menetin rakkauteni
kylmät sateet
huuhtoivat tunteeni
muistojen viemäriin
ja minusta
näin on hyvä
ja näyttää
että kuvajainen ikkunassa
on samaa mieltä
taustana syksyinen pimeys
tuulen valitus
ja kylmät kyyneleet
jotka ropisten lyövät
vasten kasvoja
kuvajaista mustassa ikkunassa
syksyn tuulille
menetin rakkauteni
kylmät sateet
huuhtoivat tunteeni
muistojen viemäriin
ja minusta
näin on hyvä
ja näyttää
että kuvajainen ikkunassa
on samaa mieltä
Vastaukset 13
Vanhimmat
On oivallinen runo tässä,
pidän tästä kovasti.
No...hieman surumielinen, mutta ei toivoton ollenkaan. Hienot vertaukset, hieno runo.
Kiitos kiitos,
alkuajatus olikin aika masentunut, mutta hetken aikaa tekstiä tuijotettuani ajattelin, että mikäs hätä tässä :o).
*huoks*
Särjet tässä ladaihmisenkin sydämen,
sen sanon!
Eihän se lada tällaisesta vielä hätkähdä. Jakopään ketju rutisee hetken aikaa, ja taas mennään.
Kiitos kun lukaisit!
Hyvin uskottavasti olet kuvajaisesi
ikkunaasi sommitellut ja sellaisin
sanoin,että kun itsensä
löytäisi riveiltä kuin tämän
kokeneena.
Yleensä lähes poikkeuksitta
Sinulla on vahvat sanat. Hyvä.
Pimeyttä vasten ikkunassa valuva syksyinen sade on jo lapsuudesta asti niin vahva ja pelottavakin näky että siitä kertovat sanatkin tuntuu vahvoilta. Joskus voi kuvitella että ne pisarat valuu peilikuvan poskilla. Siitä tämä syntyi.
Kiitos kommentistasi!
Kyllä minäkin muistelen lapsuuteni
hurjiakin ilmoja,vaikka pidin niistä,
mutta kun todella jyskytti kuin
vettä kaatamalla...useastikin...
niin alkoi kummasti herätä
luonnonvoimien mittavuuteen
sillä leikki oli kaukana.
Kaikkea hyvää Sinulle.
mikäs hiivatti se miehen sielua taasen riepoo ?
Onko Sinusta todellakin näin hyvä ?
Minusta tämä runosi on surullinen, ja toivoisin
valon pilkettä siihen syksyn pimeyteen. Sydämee-
sikin ystäväni.
Hieno runosi on, mutta kovin melankolinen.
Oi Linda oi Linda,
melankoliaahan tämä elämä enimmäkseen on. Mutta etkös hoksaa että runossa on suht. onnellinen loppu :o). Kaikki ollaan tyytyväisiä. Minä ja kuvajainen.
Kiitos osanotosta ;o)!
niinhän se on, elämä.
Hoksasin, mutta kun kokonaisuus kuitenkin oli si-
tä kolinata, se jäi päälimmäisenä mieleen ukko-
kulta =)
Runon synnytys oli kaksivaiheinen. Alkoi pahoilla supistuksilla ja perätilassa tuntui olevan. Mutta sitten kun oli kovet saatu näkyville, ja lopulta pää, niin ihan ilosesti se kuitenkin tuskaansa parkaisi :o).
Ystäväni
~
usko minua
näin on hyvä
...uskon. Sinua ystäväni, ja peilikuvaa.
Kiitos!