Abortti?

Mulla on aika klassinen tilanne. Oon tuntenut poikaystäväni melkein 2,5 vuotta ja hän sanoo, ettei ole vielä valmis isäksi. Ollaan iältämme joulukuussa 23 ja 25 ja valmistutaan molemmat joulukuussa, minä maisteriksi, hän DI:ksi. Musta tuntuu, että nuokin jutut on nyt tosi hyvin ja rahaakin on säästössä.

Meidän suhde on aika vakaalla pohjalla, ollaan muuttamassa yhteen ja suunnitellaan muutenkin yhteistä tulevaisuutta. Musta tuntuu, että se haluaisi kuitenkin vielä viettää mun kanssa aikaa kahdenkesken, mikä on tietysti hyvä asia, mutta tuntuu,että miten voi haluta yhteistä tulevaisuutta, mutta ei nyt tätä lasta. :( Tiesi kuitenkin, että näin voi käydä, koska ei käytetty ehkäisyä. Kai se ajatteli vaan sitä, että aina on se pakokeino, nyt sitten enää se abortti. Kaiken kaikkiaan oon osaksi onnellinen, ettei se oo lähteny kuitenkaan karkuun, vaan ollaan puhuttu asiasta paljon ja oltu lähes koko ajan yhdessä. Silti oon tosi surullinen jos mun täytyy tehdä se abortti... :( Tiedän mitä mieltä ootte, ei tuommoinen mies oo mistään kotosin..
391171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

takia sitten ei ole käytetty ehkäsyä, jos tuntunu että haluaa viettää aikaa kaksin (saakin vielä monta kuukautta!)?? Olette halunneet nyt tämän lapsen joten kanna vastuusi äläkä enää rupea arpomaan ja pelleileen toisen elämällä!! Juuri tälläset on turhaakin turhempia abortteja! Tän takia lakiakin tulis kiristää ja pian, koska näinhän sitä käytetään "ehkäsynä"...en tajua kuinka edes voit miettiä aborttia tossa tilanteessa.
Mieti mitä se tekee suhteelle, tuskin pisemmän päälle ainakaan parantas sitä? Mietis jos ette sitten saakaan enää lapsia kun siltä tuntuis, miltä abortti sitten tuntuis?!

Äänestä
  • En itte edes haluais miettiä. Tässä on vielä semmonen suru, että mun isoveli ja sen puoliso menetti just ensimmäisen lapsensa, (ei ollut terve ja synnytettiin ennenaikaisesti) tää tapahtu just sen jälkeen ja tiedän, että se juttu vaikutti tähän. Mua suututti niin paljon niiden puolesta, eikä poikaystäväkään pistänyt hanttiin, ei vaan käytetty tällä kertaa ehkäisyä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    En itte edes haluais miettiä. Tässä on vielä semmonen suru, että mun isoveli ja sen puoliso menetti just ensimmäisen lapsensa, (ei ollut terve ja synnytettiin ennenaikaisesti) tää tapahtu just sen jälkeen ja tiedän, että se juttu vaikutti tähän. Mua suututti niin paljon niiden puolesta, eikä poikaystäväkään pistänyt hanttiin, ei vaan käytetty tällä kertaa ehkäisyä.

    siis veljesi takia ajattelit että haluat nyt itse lapsen..? Vielä kummallisempaa että nyt tuon ikävän tapahtuman jälkeen harkitset aborttia..!!

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    siis veljesi takia ajattelit että haluat nyt itse lapsen..? Vielä kummallisempaa että nyt tuon ikävän tapahtuman jälkeen harkitset aborttia..!!

    Sehän tässä just on, ku teen kaiken väärin. Viikonloppuna pitäis kertoa mun vanhemmille ja siitä ei taas hyvää seuraa...

    Äänestä

Parempi tehdä vaan se abortti, mua vihataan kuitenkin joka tapauksessa.

Äänestä
  • Vasta turhan abortin jälkeen..

    Äänestä

  • niin? kirjoitti:

    Vasta turhan abortin jälkeen..

    Eikö sinulla ole omaa elämää, jos näet ihan itsestään selvänä VIHATA sinulle ventovieraita ihmisiä, koska he ovat päätyneet aborttiin, jonka SINÄ tyystin ventovieraana koet turhaksi?

    Ei ihme, jos jotkut vihaavat ihmiskuntaa yleisesti niin paljon, että päätyvät ammuskelemaan toisia ihmisiä kouluihin, jos ihmisten ventovieraiden ja vaikeissa tilanteissa olleiden ihmisten VIHAAMINEN on sinustakin ihan ymmärrettävää. Minä olen kuvitellut sitä mielenterveysongelmaisten touhuksi.

    Äänestä

oli ihan sama tilanne. En tehnyt aborttia vaikka moni sitä suosittelekin - siksi että en halunnut, olisin - kuten sinä - tullut kovin surulliseksi jos olisi ollut pakko tilanne.

Sen sijaan synnytin lapsen silläkin riskillä että mies lähtee kävelemään, hänkään ei kuulemma ollut vielä valmis isäksi (ikä hänellä 27, minulla 22)... Tuossa jaloissa vielä pyörii, lapsia meillä neljä.

Koskaan en katunut tuota päätöstä pitää lapsi. Enkä katuisi vaikka olisinkin kasvattanut hänet yksin. Tee mitä sydän sanoo...

Äänestä
  • ainoinaan paljon heikompikin tilanne (työtön, kouluttamaton, 18v., asuin porukoillani, huono suhde..) ja ex-mies koitti painostaa aborttiin.
    Ilmotin lopulta että siitä nyt vaan tulee jonkun biologinen isä, ja saa päättää osallistuuko jatkossa vai ei.. hommas meille kämpän jne. vaikka myöhemmin tulikin ero.

    Onneks en suostunu. Toista kertaa kun en enää ole raskaaksi tullutkaan..

    Äänestä

..muiden laissa kerrottujen hyväksyttävien perusteiden lisäksi sosiaalisista syistä, eli silloin kun lapsen synnyttäminen ja hoitaminen olisivat naiselle huomattava (=tavanomaista suurempi) rasitus hänen/hänen perheensä elämänolojen/muiden olosuhteiden vuoksi.

Onko sinulla sosiaalisia syitä? Kirjoituksesi perusteella näyttää siltä, että ei ole, vaan olet aikeissa tehdä halu-perusteisen abortin (ja vielä enempikin miehen haluamisiin perustuvan), joka ei ole siis lainmukainen, vaikka käytäntö onkin hyvin väljä. Meille säädetyn aborttilain mukaan nainen on siis oikeutettu aborttiin laissa mainituin perustein 1), ja jos näitä perusteita ei ole, on syntymättömällä lapsella oikeus elää!

1) http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1970/19700239

Äänestä
  • Olen juuri tämän päivän aikana tajunnut tuon asian.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Olen juuri tämän päivän aikana tajunnut tuon asian.

    jos miehesi kanssa koette abortin teille oikeaksi ratkaisuksi, on teillä todellakin täysin lailliset perusteet myös saada se.

    Tässä esimerkiksi syitä, millä perusteilla abortteja Suomessakin tehdään täysin laillisesti:

    http://www.helistin.fi/?page=9200466&id=4405572
    "Tyypillisimmät syyt raskauden keskeyttämiselle ovat mm. valmistautumattomuus huolehtia lapsesta, taloudellinen kykenemättömyys, huoli tai vastuu muista, yksinhuoltajuuden pelko, parisuhdeongelmat ja kypsymättömyys huolehtia lapsesta."

    En siis sano, pitäisikö minusta sinun abortti tehdä vai jättää tekemättä, mutta sinulla on oikeutesi tehdä päätöksenne täysin reaalitodellisuuteen pohjautuen, eikä reaalitodellisuutta vastaamattomien laintulkintojen pohjalta. Valitettavasti sydänakan kommentti perustui enemmän hänen omaan tulkintaansa laista kuin reaalitodellisuuteen ja Suomen lain asetuksiin pohjautuviin terveydenhuollon käytäntöihin ja siis virallisiin laintulkintatapoihin.

    Lääkäri kertoo sinulle kyllä, jos ja kun teillä pätevät lainmukaiset syyt keskeytyksen saamiseen ovat, se ei ole sydänakan päätäntävallan ja tulkinnan varassa.

    Mutta itse abortin tehneenä sanoisin, että jos sinä hyvin paljon mietit lapsen pitämisen mahdollisuutta, ajattelet lasta jo nyt ja koet vähääkään sen oikeammaksi ratkaisuksi kuin abortin, ei sinun todennäköisesti kannata abortti tehdä. Jos ja kun lapsen haluat pitää, asiat varmasti järjestyvät. Tahto lapseen sitoutumiseen on tärkeintä sen kannalta.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    että jos lääkäriin ollaan menossa, niin ainakin aion ottaa tämän miehen sinne mukaan ja se saa esittää omat perustelunsa. Koska eikös se niin ole, että miehelläkin on oikeus sanoa mielipiteensä ja tässä tapauksessa haluaisin, että lääkärikin sen kuulee. Ite teen päätöksen meidän molempien kannalta, tietysti haluaisin, että se muuttais mieltänsä.. kärsivällisyys vaan ei riitä oikein välillä edes keskusteluun.

    Kuitenkin vasta ens viikolla asialle tehdään jotain jos tehdään, koska raskaus on vasta kolmannella viikolla. Nyt viikonloppu funtsitaan, vaikka tuskinpa tuo mies mielipidettänsä muuttaa. Kuitenkaan en yksin haluaisi lasta pitää vaan yhdessä kasvattaa ja siitä iloita.

    tuo miehen ottaminen mukaan lääkäriin kantansa perustelemaan. Jo senkin tähden, että sinulle hän voi toistella samaa oikeasti edes sen kummemmin asiaa perustelematta, mutta vieraammalle lääkärille hänen on oikeasti muotoiltava perustelunsa.

    Tarkoitan sitä, että tehän sinällään molemmat tiedätte, mikä teidän elintilanteenne on, joten teidän ei tarvitse sitä toisillenne muotoilla sanoiksi. Lääkärille se on tehtävä ja kaikki ääneen sanottava.

    Sinällään yllättävä raskaus aikaansaa helposti paniikkireaktion, joten ei tuo miehesi reaktio mitenkään ainutlaatuinen ole :) Tapahtuu sitä naisillekin, jopa vaikka lapsentuloa olisi kaavailtukin, ja miehille alkuraskaus on varmasti vielä paljon epätodellisempi kuin naiselle, joka sentään edes muutokset kehossaan voi alkaa jotenkin havaita. Kuin myös usein naiselle jää kaikki lääkärissäkäynnit jne. minkä tähden miehelle ei välttämättä aborttikaan ja päätös siitä oikein sisäisty.

    Mutta olette todellakin vielä erittäin alussa, joten teillä on muutama viikko hyvinkin aikaa asiaa pohtia. Sinällään, jos tosiaan saat miehesi lääkäriin, kannattaa sinne mennä mahdollisimman nopeasti, jotta teille jää aikaa pohtia ratkaisua sen jälkeen. Se nimittäin saattaa tehdä asian miehellesikin paljon todellisemmaksi.

    Yleisesti ottaen ensimmäisellä lääkärikäynnillä (labraraskaustestin positiivisen tuloksen jälkeen) lääkäri tarkistaa sisätutkimuksella, että raskaus on oikeassa paikassa jne. Keskustelut käydään tosiaan silloin ja myös hakemuksen lääkäri kirjoittaa. Siitä huolimatta, vaikka hakemus kirjoitettaisiinkin, voi mieltänsä rauhassa miettiä edelleen ja päättääkin lapsen pitää. Mitään peruuttamatonta ei ekalla lääkärikäynnillä tapahdu, mutta tosiaan se voisi tehdä asian sinulle ja erityisesti miehellesi konkreettisemmaksi.

    Toivottavasti löydätte molempien kannalta parhaan ratkaisun!

    ... pariskuntia, jotka "yhdessä ja iloiten" alkoivat lapsentekoon, mutta joissa äiti päätyi kumminkin kasvattamaan sen lapsen yksin iloiten...

    Lapsia tai ei, kukaan ei voi taata, että te tulette olemaan yhdessä aina. Sen varaan ei pidä perustaa mielipiteitä, jotka vaikuttavat koko loppuelämän.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    että jos lääkäriin ollaan menossa, niin ainakin aion ottaa tämän miehen sinne mukaan ja se saa esittää omat perustelunsa. Koska eikös se niin ole, että miehelläkin on oikeus sanoa mielipiteensä ja tässä tapauksessa haluaisin, että lääkärikin sen kuulee. Ite teen päätöksen meidän molempien kannalta, tietysti haluaisin, että se muuttais mieltänsä.. kärsivällisyys vaan ei riitä oikein välillä edes keskusteluun.

    Kuitenkin vasta ens viikolla asialle tehdään jotain jos tehdään, koska raskaus on vasta kolmannella viikolla. Nyt viikonloppu funtsitaan, vaikka tuskinpa tuo mies mielipidettänsä muuttaa. Kuitenkaan en yksin haluaisi lasta pitää vaan yhdessä kasvattaa ja siitä iloita.

    muuttuu todennäköisesti kunhan ilmoitat ettet aborttia tee, kokemusta on! Ja on aikaa monia kuukausia tottua ajatukseen ja alkaa odottaa lasta yhtä innolla kuin sinä. Vaikkei mies muuttaisi mieltään vielä lääkärissä, sinä voit silti lapsesi hengen pelastaa.
    Monikaan ei varmaan haluaisi yksinhuoltajaksi, mutta ksokaan ei tiedä mitä tapahtuu, ero voi tulla lapsen synnyttyäkin tai paljon myöhemmin. Eikä heitäkään viedä silloin pyövelille..

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    jos miehesi kanssa koette abortin teille oikeaksi ratkaisuksi, on teillä todellakin täysin lailliset perusteet myös saada se.

    Tässä esimerkiksi syitä, millä perusteilla abortteja Suomessakin tehdään täysin laillisesti:

    http://www.helistin.fi/?page=9200466&id=4405572
    "Tyypillisimmät syyt raskauden keskeyttämiselle ovat mm. valmistautumattomuus huolehtia lapsesta, taloudellinen kykenemättömyys, huoli tai vastuu muista, yksinhuoltajuuden pelko, parisuhdeongelmat ja kypsymättömyys huolehtia lapsesta."

    En siis sano, pitäisikö minusta sinun abortti tehdä vai jättää tekemättä, mutta sinulla on oikeutesi tehdä päätöksenne täysin reaalitodellisuuteen pohjautuen, eikä reaalitodellisuutta vastaamattomien laintulkintojen pohjalta. Valitettavasti sydänakan kommentti perustui enemmän hänen omaan tulkintaansa laista kuin reaalitodellisuuteen ja Suomen lain asetuksiin pohjautuviin terveydenhuollon käytäntöihin ja siis virallisiin laintulkintatapoihin.

    Lääkäri kertoo sinulle kyllä, jos ja kun teillä pätevät lainmukaiset syyt keskeytyksen saamiseen ovat, se ei ole sydänakan päätäntävallan ja tulkinnan varassa.

    Mutta itse abortin tehneenä sanoisin, että jos sinä hyvin paljon mietit lapsen pitämisen mahdollisuutta, ajattelet lasta jo nyt ja koet vähääkään sen oikeammaksi ratkaisuksi kuin abortin, ei sinun todennäköisesti kannata abortti tehdä. Jos ja kun lapsen haluat pitää, asiat varmasti järjestyvät. Tahto lapseen sitoutumiseen on tärkeintä sen kannalta.

    ..ovatkin selkeitä sosiaalisia syitä, mutta aloittajahan ei puhunut tällaisista syistä, vaan miehen haluamattomuudesta saada lapsi!

    Sinun tulkintasi pohjautuu nykykäytäntöön, ei lakiin! :D

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    tee johtopäätöksiä vaillinaisten tietojen perusteella ja siten anna väärää kuvaa todellisuudesta.

    Kiitos, että sanot noiden syiden olevan selkeästi sosiaalisia syitä. Nehän ovat juuri niitä syitä, joita sinulle olemme täällä kertoneet laillisia syitä olevan.

    Miehellä on tosiaan joku syy olla haluamatta lasta. Se on se syy, joka sinne hakemuksiin kirjataan. Todellinen sosiaalinen syy. Haluamattomuus ei ole syy, mutta se, mikä sen haluamattomuuden aiheuttaa, on. Ja haluamattomuuden aiheuttaa AINA joku syy.

    "Sinun tulkintasi pohjautuu nykykäytäntöön, ei lakiin! :D"

    Valitettavasti olet väärässä, vaikka tästä jo liikaa onkin jankutettu. Nykykäytäntö pohjautuu lakiin. Laissa ja sen asetuksissa sanotaan selvästi, kenen tehtävä on ohjeistus lain tulkinnasta lääkäreille laadittava ja sen tasa-arvoisesta toteutuksesta huolehdittava. Nykykäytäntö perustuu siis täydellisesti lakiin.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    tuo miehen ottaminen mukaan lääkäriin kantansa perustelemaan. Jo senkin tähden, että sinulle hän voi toistella samaa oikeasti edes sen kummemmin asiaa perustelematta, mutta vieraammalle lääkärille hänen on oikeasti muotoiltava perustelunsa.

    Tarkoitan sitä, että tehän sinällään molemmat tiedätte, mikä teidän elintilanteenne on, joten teidän ei tarvitse sitä toisillenne muotoilla sanoiksi. Lääkärille se on tehtävä ja kaikki ääneen sanottava.

    Sinällään yllättävä raskaus aikaansaa helposti paniikkireaktion, joten ei tuo miehesi reaktio mitenkään ainutlaatuinen ole :) Tapahtuu sitä naisillekin, jopa vaikka lapsentuloa olisi kaavailtukin, ja miehille alkuraskaus on varmasti vielä paljon epätodellisempi kuin naiselle, joka sentään edes muutokset kehossaan voi alkaa jotenkin havaita. Kuin myös usein naiselle jää kaikki lääkärissäkäynnit jne. minkä tähden miehelle ei välttämättä aborttikaan ja päätös siitä oikein sisäisty.

    Mutta olette todellakin vielä erittäin alussa, joten teillä on muutama viikko hyvinkin aikaa asiaa pohtia. Sinällään, jos tosiaan saat miehesi lääkäriin, kannattaa sinne mennä mahdollisimman nopeasti, jotta teille jää aikaa pohtia ratkaisua sen jälkeen. Se nimittäin saattaa tehdä asian miehellesikin paljon todellisemmaksi.

    Yleisesti ottaen ensimmäisellä lääkärikäynnillä (labraraskaustestin positiivisen tuloksen jälkeen) lääkäri tarkistaa sisätutkimuksella, että raskaus on oikeassa paikassa jne. Keskustelut käydään tosiaan silloin ja myös hakemuksen lääkäri kirjoittaa. Siitä huolimatta, vaikka hakemus kirjoitettaisiinkin, voi mieltänsä rauhassa miettiä edelleen ja päättääkin lapsen pitää. Mitään peruuttamatonta ei ekalla lääkärikäynnillä tapahdu, mutta tosiaan se voisi tehdä asian sinulle ja erityisesti miehellesi konkreettisemmaksi.

    Toivottavasti löydätte molempien kannalta parhaan ratkaisun!

    "Toivottavasti löydätte molempien kannalta parhaan ratkaisun!"

    Mihin unohtui se lapsi? Tappaminen ei ainakaan ole paras ratkaisu lapsen kannalta, etenkään kun sosiaalisia syitä ei ole, ja abortin syy olisi pelkkä miehen haluttomuus!

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    ..ovatkin selkeitä sosiaalisia syitä, mutta aloittajahan ei puhunut tällaisista syistä, vaan miehen haluamattomuudesta saada lapsi!

    Sinun tulkintasi pohjautuu nykykäytäntöön, ei lakiin! :D

    "Oon tuntenut poikaystäväni melkein 2,5 vuotta ja hän sanoo, ettei ole vielä valmis isäksi."

    Siinä oli jo heti se haluamattomuuden syy.

    Otetaan uudestaan se hyväksymäsi sosiaalisten syiden lista:
    ""Tyypillisimmät syyt raskauden keskeyttämiselle ovat mm. valmistautumattomuus huolehtia lapsesta, taloudellinen kykenemättömyys, huoli tai vastuu muista, yksinhuoltajuuden pelko, parisuhdeongelmat ja kypsymättömyys huolehtia lapsesta."

    Siis aloittajan kommenttiin sopivat syyt:
    1.valmistautumattomuus huolehtia lapsesta
    2.kypsymättömyys huolehtia lapsesta.

    Mutta kuten aloittajalle tulin jo sanoneeksi, ensi kommentit saattavat johtua paniikkireaktiosta, joka väistyy, kun asiaa on ehtinyt pohtimaan. Pätevät lailliset syyt hän silti esitti jo aloitusviestissään.

    Äänestä

  • justjoo... kirjoitti:

    "Toivottavasti löydätte molempien kannalta parhaan ratkaisun!"

    Mihin unohtui se lapsi? Tappaminen ei ainakaan ole paras ratkaisu lapsen kannalta, etenkään kun sosiaalisia syitä ei ole, ja abortin syy olisi pelkkä miehen haluttomuus!

    ole ymmärtänyt sisällään kasvavan oman jälkeläisensä.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    tee johtopäätöksiä vaillinaisten tietojen perusteella ja siten anna väärää kuvaa todellisuudesta.

    Kiitos, että sanot noiden syiden olevan selkeästi sosiaalisia syitä. Nehän ovat juuri niitä syitä, joita sinulle olemme täällä kertoneet laillisia syitä olevan.

    Miehellä on tosiaan joku syy olla haluamatta lasta. Se on se syy, joka sinne hakemuksiin kirjataan. Todellinen sosiaalinen syy. Haluamattomuus ei ole syy, mutta se, mikä sen haluamattomuuden aiheuttaa, on. Ja haluamattomuuden aiheuttaa AINA joku syy.

    "Sinun tulkintasi pohjautuu nykykäytäntöön, ei lakiin! :D"

    Valitettavasti olet väärässä, vaikka tästä jo liikaa onkin jankutettu. Nykykäytäntö pohjautuu lakiin. Laissa ja sen asetuksissa sanotaan selvästi, kenen tehtävä on ohjeistus lain tulkinnasta lääkäreille laadittava ja sen tasa-arvoisesta toteutuksesta huolehdittava. Nykykäytäntö perustuu siis täydellisesti lakiin.

    Sanoin, että kirjoituksesi (aloittajan) perusteella NÄYTTÄÄ siltä, että sosiaalisia syitä ei ole, ja että mikäli niitä ei ole (eikä muitakaan lainmukaisia syitä), on syntymättömällä lapsella oikeus elää!

    Sellainen käytäntö, joka ei perustu lain perusteisiin, ei perustu lakiin! :D Sinulle on useaan kertaan osoitettu, mitkä olivat lain tavoitteet ja säätämisen syyt/perusteet! SINÄ et sen sijaan ole kyennyt osoittamaan yhtään mitään 'sydänakan tulkinta/mutu'- juttujesi tueksi.

    Olen aina sanonut sosiaalisten syiden olevan sosiaalisia syitä- etkö ole vieläkään tajunnut!? :D Ja mikäli ne sosiaaliset syyt ovat todellisia ja ovat todellinen peruste abortille, on abortti lainmukainen, mutta jos taas eivät ole, vaan kyse on haluamisista/ei-haluamisista, on kyse muka-syin eli tekosyin tehtävästä abortista!

    Haluamattomuuden voi aiheuttaa jokin muukin kuin laissa tarkoitettu sosiaalinen syy! Sen voi aiheuttaa mm. ihan halu tulla ja mennä vapaasti tai vaikkapa juurikin halu viettää (vielä) aikaa kahdestaan puolison kanssa! Noissa ei ole kyse lainmukaisista sosiaalisista syistä!

    nämä alla olevat kohdat eivät ole siellä lain perusteissa, vaikka olen tosiaan sanonut niiden sieltä löytyvän:

    " 11 § (27.11.1992/1085)

    Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen on valvottava, että lausunnonantaja- ja suorittajalääkärit pyrkivät noudattamaan tasapuolista ja yhdenmukaista käytäntöä."

    " 15 § (6.4.2001/328)

    Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan valtioneuvoston asetuksella.

    Raskauden keskeyttämistä koskevissa asioissa käytettävien lomakkeiden kaavat vahvistetaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan lisäksi tarvittaessa antaa tarkempia säännöksiä raskauden keskeyttämistä koskevien asioiden käsittelystä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen on ohjattava lausunnonantaja- ja suorittajalääkäreitä yhdenmukaiseen käytäntöön keskeyttämisperusteiden tulkinnassa."

    Minä nimittäin kopioin ne sieltä.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1970/19700239

    Osoita, että lain perusteisiin ja lainmukaiseen käytäntöön ei kuulu lain säännökset sen täytäntöönpanosta ja terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ohjeet lain keskeyttämisperusteiden tulkinnan yhdenmukaisesta käytännöstä. Kuten olen sanonut. Kumoa siis nämä sanani lain perusteiden vastaisina, kiitos.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Oon tuntenut poikaystäväni melkein 2,5 vuotta ja hän sanoo, ettei ole vielä valmis isäksi."

    Siinä oli jo heti se haluamattomuuden syy.

    Otetaan uudestaan se hyväksymäsi sosiaalisten syiden lista:
    ""Tyypillisimmät syyt raskauden keskeyttämiselle ovat mm. valmistautumattomuus huolehtia lapsesta, taloudellinen kykenemättömyys, huoli tai vastuu muista, yksinhuoltajuuden pelko, parisuhdeongelmat ja kypsymättömyys huolehtia lapsesta."

    Siis aloittajan kommenttiin sopivat syyt:
    1.valmistautumattomuus huolehtia lapsesta
    2.kypsymättömyys huolehtia lapsesta.

    Mutta kuten aloittajalle tulin jo sanoneeksi, ensi kommentit saattavat johtua paniikkireaktiosta, joka väistyy, kun asiaa on ehtinyt pohtimaan. Pätevät lailliset syyt hän silti esitti jo aloitusviestissään.

    ..on hieman tulkinnanvarainen ja kyseenalainen ilmaisumuoto, jolla voidaan ymmärtää erilaisia asioita. Lakia säädettäessä katsottiin, että sosiaalisiin syihin pitää hyväksyä sellaiset tekijät, jotka vaikuttavat kykyyn huolehtia lapsesta. Valmistautumattomuus huolehtia lapsesta, tarkoittaen sillä sitä, että ei juuri silloin ollut valmistautunut lapsentuloon (ei-suunnitellussa raskaudessa ei olla koskaan), eikä ollut valmis luopumaan joistakin etuuksistaan, ei ole yhtä kuin _kykyä_ huolehtia lapsesta huonontava tekijä! Kypsymättömyys huolehtia lapsesta on myöskin tulkinnanvarainen sanamuoto, mutta jos silläkin tarkoitetaan sitä, että ei vielä oltu valmiita luopumaan omista etuuksistaan (kuten mm. juuri vapaasta elämästä ja mahdollisuudesta olla puolison kanssa vielä kaksin), eikä sitä, että ollaan todellakin itse henkisesti epäkypsiä ja kyvyttömiä huolehtimaan 'toisesta' lapsesta, ei kyseessä ole sellainen syy, joista puhuttiin ja jollaisia hyväksyttiin lakia säädettäessä!

    Aloittaja ei esittänyt aloitusviestissään yhtään sellaista sosiaalista syytä jollaisia lakia säädettäessä hyväksyttiin! Hän puhui miehen haluamattomuudesta ja haluamisista. Minä en ole väittänytkään, etteikö sosiaalisia syitä voi olla, mutta pelkkä haluamattomuus saada lapsi/halu olla vielä kahdestaan, EI OLE sosiaalinen syy!

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    nämä alla olevat kohdat eivät ole siellä lain perusteissa, vaikka olen tosiaan sanonut niiden sieltä löytyvän:

    " 11 § (27.11.1992/1085)

    Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen on valvottava, että lausunnonantaja- ja suorittajalääkärit pyrkivät noudattamaan tasapuolista ja yhdenmukaista käytäntöä."

    " 15 § (6.4.2001/328)

    Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan valtioneuvoston asetuksella.

    Raskauden keskeyttämistä koskevissa asioissa käytettävien lomakkeiden kaavat vahvistetaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan lisäksi tarvittaessa antaa tarkempia säännöksiä raskauden keskeyttämistä koskevien asioiden käsittelystä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen on ohjattava lausunnonantaja- ja suorittajalääkäreitä yhdenmukaiseen käytäntöön keskeyttämisperusteiden tulkinnassa."

    Minä nimittäin kopioin ne sieltä.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1970/19700239

    Osoita, että lain perusteisiin ja lainmukaiseen käytäntöön ei kuulu lain säännökset sen täytäntöönpanosta ja terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ohjeet lain keskeyttämisperusteiden tulkinnan yhdenmukaisesta käytännöstä. Kuten olen sanonut. Kumoa siis nämä sanani lain perusteiden vastaisina, kiitos.

    ..faktaa kumoamaan, eikä minulla ole siihen tarvettakaan! :D

    On yleisessä tiedossa, että käytäntö ei vastaa lakia. Meinaat siis, että säännös, joka käskee valvomaan käytännön yhdenmukaisuutta, kumoaa lain tarkoituksen ja perusteet.. vai mitä ajat tuon toistamisella takaa? Tarkempia säännöksiä on lupa antaa, mutta lakia niillä ei (todellisuudessa) ole oikeus kumota koskaan! Käytäntö on riistäytynyt käsistä jo aikaa sitten, ja nykyään on vallalla yhdenmukainen laista poikkeva käytäntö!

    Voit jatkaa ainaista vänkyttämistäsi osoittamalla tässä viestissäni pyytämäni asiat:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000038356963#22000000038356963

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    jos miehesi kanssa koette abortin teille oikeaksi ratkaisuksi, on teillä todellakin täysin lailliset perusteet myös saada se.

    Tässä esimerkiksi syitä, millä perusteilla abortteja Suomessakin tehdään täysin laillisesti:

    http://www.helistin.fi/?page=9200466&id=4405572
    "Tyypillisimmät syyt raskauden keskeyttämiselle ovat mm. valmistautumattomuus huolehtia lapsesta, taloudellinen kykenemättömyys, huoli tai vastuu muista, yksinhuoltajuuden pelko, parisuhdeongelmat ja kypsymättömyys huolehtia lapsesta."

    En siis sano, pitäisikö minusta sinun abortti tehdä vai jättää tekemättä, mutta sinulla on oikeutesi tehdä päätöksenne täysin reaalitodellisuuteen pohjautuen, eikä reaalitodellisuutta vastaamattomien laintulkintojen pohjalta. Valitettavasti sydänakan kommentti perustui enemmän hänen omaan tulkintaansa laista kuin reaalitodellisuuteen ja Suomen lain asetuksiin pohjautuviin terveydenhuollon käytäntöihin ja siis virallisiin laintulkintatapoihin.

    Lääkäri kertoo sinulle kyllä, jos ja kun teillä pätevät lainmukaiset syyt keskeytyksen saamiseen ovat, se ei ole sydänakan päätäntävallan ja tulkinnan varassa.

    Mutta itse abortin tehneenä sanoisin, että jos sinä hyvin paljon mietit lapsen pitämisen mahdollisuutta, ajattelet lasta jo nyt ja koet vähääkään sen oikeammaksi ratkaisuksi kuin abortin, ei sinun todennäköisesti kannata abortti tehdä. Jos ja kun lapsen haluat pitää, asiat varmasti järjestyvät. Tahto lapseen sitoutumiseen on tärkeintä sen kannalta.

    nuo ovat tyypillisimmät syyt NYKYKÄYTÄNNÖSSÄ! ja noillakin voidaan käsittää hyvin eri asioita, mutta se millaisia syitä lakia säädettäessä hyväksyttiin, on hyvin selvää. Sosiaalisiksi syiksi luokiteltiin selkeästi lapsen pitämistä vaikeuttavia, konkreettisia tekijöitä elämäntilanteessa!

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    ..faktaa kumoamaan, eikä minulla ole siihen tarvettakaan! :D

    On yleisessä tiedossa, että käytäntö ei vastaa lakia. Meinaat siis, että säännös, joka käskee valvomaan käytännön yhdenmukaisuutta, kumoaa lain tarkoituksen ja perusteet.. vai mitä ajat tuon toistamisella takaa? Tarkempia säännöksiä on lupa antaa, mutta lakia niillä ei (todellisuudessa) ole oikeus kumota koskaan! Käytäntö on riistäytynyt käsistä jo aikaa sitten, ja nykyään on vallalla yhdenmukainen laista poikkeva käytäntö!

    Voit jatkaa ainaista vänkyttämistäsi osoittamalla tässä viestissäni pyytämäni asiat:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000038356963#22000000038356963

    Et todella pysty faktaa lakitekstistä kumoamaan. Ja se fakta osoittaa sanani oikeiksi.

    Kuten osoitettu, laki sanoo suoraan, kenen tehtävä on kertoa lääkäreille, mikä on lainmukainen yhtenevä tulkinta laintarkoittamista ja lainmukaisista keskeytysperusteista.

    Niin kauan kun tuo kyseinen taho viralliset lain tulkintaohjeet lääkäreille antaa ja lääkärit toimivat niiden mukaisesti, toteutuu laki juuri sen lain sanomalla tavalla.

    Voi olla, että joku lain laatijoista on ollut aikoinaan tulkinnassaan eri mieltä nykyisen lain keskeytysperusteiden tulkinnan kanssa. Siitä huolimatta laki on se mikä on ja se pätee edelleen täydellisesti - ei sen 40 vuotta vanha tulkinta. Ne ovat aivan eri asioita.

    Siksi väitteesi on perusteeton. Älä puhu laista poikkeavasta käytännöstä, kun kerran edelleen toimitaan täsmälleen lain kirjaimen mukaisella tavalla. Silloin vääristelet totuutta.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    nuo ovat tyypillisimmät syyt NYKYKÄYTÄNNÖSSÄ! ja noillakin voidaan käsittää hyvin eri asioita, mutta se millaisia syitä lakia säädettäessä hyväksyttiin, on hyvin selvää. Sosiaalisiksi syiksi luokiteltiin selkeästi lapsen pitämistä vaikeuttavia, konkreettisia tekijöitä elämäntilanteessa!

    mutta toistetaan tähän:

    Se, mikä on tyypillinen syy nykykäytännössä, ON lainmukainen syy, jos lääkärit noudattavat heille annettuja keskeyttämisperusteohjeita. Koska laki määritti, että heidän tulee niitä noudattaa.

    Aika ja keskeyttämisperusteiden tulkinta muuttuu, mutta nykykäytäntö vastaa LAKIA täsmälleen yhtä hyvin kuin vajaa 40 vuotta sitten.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Et todella pysty faktaa lakitekstistä kumoamaan. Ja se fakta osoittaa sanani oikeiksi.

    Kuten osoitettu, laki sanoo suoraan, kenen tehtävä on kertoa lääkäreille, mikä on lainmukainen yhtenevä tulkinta laintarkoittamista ja lainmukaisista keskeytysperusteista.

    Niin kauan kun tuo kyseinen taho viralliset lain tulkintaohjeet lääkäreille antaa ja lääkärit toimivat niiden mukaisesti, toteutuu laki juuri sen lain sanomalla tavalla.

    Voi olla, että joku lain laatijoista on ollut aikoinaan tulkinnassaan eri mieltä nykyisen lain keskeytysperusteiden tulkinnan kanssa. Siitä huolimatta laki on se mikä on ja se pätee edelleen täydellisesti - ei sen 40 vuotta vanha tulkinta. Ne ovat aivan eri asioita.

    Siksi väitteesi on perusteeton. Älä puhu laista poikkeavasta käytännöstä, kun kerran edelleen toimitaan täsmälleen lain kirjaimen mukaisella tavalla. Silloin vääristelet totuutta.

    ..tuon viestini sisältö kohta kohdalta, jos haluat jatkaa keskustelua.. :D Siinähän osoitetaan selkeästi faktaksi se mitä minä(kin) olen sanonut ja kumotaan sinun mutusi. Ja kumoa se faktoin ja linkittämällä asiateksteihin, kiitos! Tähän asti sinulla ei ole ollut mitään väitteidesi tueksi- pelkkää mutua vain.

    Siihen asti: näkemiin.. :D

    Sellainen pieni selvennys vielä, että se mikä tuossa esittämässäsi oli faktaa (jota ei ole tarvetta kumota), on se lakiteksti. Sellaista faktaa ei olekaan, joka todistaisi käytännön vastaavan lakia, eikä esittämäsi kohdat muuta sinulle kerrottuja asioita mitenkään, jos et satu huomaamaan!

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    ..on hieman tulkinnanvarainen ja kyseenalainen ilmaisumuoto, jolla voidaan ymmärtää erilaisia asioita. Lakia säädettäessä katsottiin, että sosiaalisiin syihin pitää hyväksyä sellaiset tekijät, jotka vaikuttavat kykyyn huolehtia lapsesta. Valmistautumattomuus huolehtia lapsesta, tarkoittaen sillä sitä, että ei juuri silloin ollut valmistautunut lapsentuloon (ei-suunnitellussa raskaudessa ei olla koskaan), eikä ollut valmis luopumaan joistakin etuuksistaan, ei ole yhtä kuin _kykyä_ huolehtia lapsesta huonontava tekijä! Kypsymättömyys huolehtia lapsesta on myöskin tulkinnanvarainen sanamuoto, mutta jos silläkin tarkoitetaan sitä, että ei vielä oltu valmiita luopumaan omista etuuksistaan (kuten mm. juuri vapaasta elämästä ja mahdollisuudesta olla puolison kanssa vielä kaksin), eikä sitä, että ollaan todellakin itse henkisesti epäkypsiä ja kyvyttömiä huolehtimaan 'toisesta' lapsesta, ei kyseessä ole sellainen syy, joista puhuttiin ja jollaisia hyväksyttiin lakia säädettäessä!

    Aloittaja ei esittänyt aloitusviestissään yhtään sellaista sosiaalista syytä jollaisia lakia säädettäessä hyväksyttiin! Hän puhui miehen haluamattomuudesta ja haluamisista. Minä en ole väittänytkään, etteikö sosiaalisia syitä voi olla, mutta pelkkä haluamattomuus saada lapsi/halu olla vielä kahdestaan, EI OLE sosiaalinen syy!

    laki on tosiaan keskeytysperusteiden kannalta tulkinnan varainen.

    Mutta ei sen kannalta, kenen tulkintoja noudatetaan. Siinä se on hyvin yksiselitteinen ja pätee täydellisesti edelleen.

    Laki määritti ja määrittää siten edelleen, kuka sitä tulkitsee ja kuka niitä tulkintoja tarkastaa vastamaan kutakin aikaa. Ja se laki määritti myös, että lääkärien tulee sitä kunakin aikana voimassa olevaa ohjetta noudattaa.

    Laki EI sano, että lääkärien tulisi tulkita lakia sen lain voimaantulohetken mukaisilla tulkinnoilla. Vaan aivan muuta, kuten sinulle olen osoittanut.

    Siksi on ihan turhanpäiväistä meidän väitellä laintulkinnasta ja sen oikeellisuudesta. Lain mukaan se ei ole sinun eikä minun tehtävä.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Et todella pysty faktaa lakitekstistä kumoamaan. Ja se fakta osoittaa sanani oikeiksi.

    Kuten osoitettu, laki sanoo suoraan, kenen tehtävä on kertoa lääkäreille, mikä on lainmukainen yhtenevä tulkinta laintarkoittamista ja lainmukaisista keskeytysperusteista.

    Niin kauan kun tuo kyseinen taho viralliset lain tulkintaohjeet lääkäreille antaa ja lääkärit toimivat niiden mukaisesti, toteutuu laki juuri sen lain sanomalla tavalla.

    Voi olla, että joku lain laatijoista on ollut aikoinaan tulkinnassaan eri mieltä nykyisen lain keskeytysperusteiden tulkinnan kanssa. Siitä huolimatta laki on se mikä on ja se pätee edelleen täydellisesti - ei sen 40 vuotta vanha tulkinta. Ne ovat aivan eri asioita.

    Siksi väitteesi on perusteeton. Älä puhu laista poikkeavasta käytännöstä, kun kerran edelleen toimitaan täsmälleen lain kirjaimen mukaisella tavalla. Silloin vääristelet totuutta.

    Säädetään laki, jossa luvataan tehdä jotakin tietyin perustein ja käsketään valvoa tämän toteutumista. Samassa laissa kerrotaan, että asiasta annetaan jonkun tahon toimesta alemman asteen säännöksiä. Käytännössä aletaan tekemään luvattua asiaa eri perustein kuin mitä piti ja säännökset muuttuvat käytännön myötä toisenlaisiksi kuin mitä lakia säädettäessä tarkoitettiin. Käytäntö ohjeistuksineen ei tällöin enää vastaa lakia!

    Voiko se olla noin vaikea tajuta?!!!

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    ..tuon viestini sisältö kohta kohdalta, jos haluat jatkaa keskustelua.. :D Siinähän osoitetaan selkeästi faktaksi se mitä minä(kin) olen sanonut ja kumotaan sinun mutusi. Ja kumoa se faktoin ja linkittämällä asiateksteihin, kiitos! Tähän asti sinulla ei ole ollut mitään väitteidesi tueksi- pelkkää mutua vain.

    Siihen asti: näkemiin.. :D

    Sellainen pieni selvennys vielä, että se mikä tuossa esittämässäsi oli faktaa (jota ei ole tarvetta kumota), on se lakiteksti. Sellaista faktaa ei olekaan, joka todistaisi käytännön vastaavan lakia, eikä esittämäsi kohdat muuta sinulle kerrottuja asioita mitenkään, jos et satu huomaamaan!

    ja vie keskusteluja eteenpäin, ei vanhojen jorinoiden lukeminen.

    Eli et osaa esiin tuomiani lakitekstejä vääriksi väittää.

    Siispä nykykäytäntö ON lainmukainen. Aivan kuten siellä lukee.

    Kiitos.

    Äänestä

  • hieman... kirjoitti:

    Säädetään laki, jossa luvataan tehdä jotakin tietyin perustein ja käsketään valvoa tämän toteutumista. Samassa laissa kerrotaan, että asiasta annetaan jonkun tahon toimesta alemman asteen säännöksiä. Käytännössä aletaan tekemään luvattua asiaa eri perustein kuin mitä piti ja säännökset muuttuvat käytännön myötä toisenlaisiksi kuin mitä lakia säädettäessä tarkoitettiin. Käytäntö ohjeistuksineen ei tällöin enää vastaa lakia!

    Voiko se olla noin vaikea tajuta?!!!

    Siinä alkuperäisessä laissa sanotaan suoraan, kenen käskyjä keskeyttämisperusteiden tulkinnasta lääkärien tulee yhdenmukaisesti noudattaa.

    SE sanotaan suoraan LAISSA, ei missään alemman asteen säännöksissä.

    Siis käytäntö vastaa lakia. Juuri niitähän ne lääkärit noudattavat. Lainmukaisella tavalla.

    Äänestä

  • taivaasta kiveen hakattuina, vaan ne on ihan tavallisten ihmisten keksimiä pelisääntöjä.
    Tavalliset ihmiset myös soveltavat niitä yleisesti hyväksyttyjen käytäntöjen mukaan. Kyllä ne sedät ja tädit siellä eduskunnassakin tietävät, mikä systeemi on käytännössä. Aborttilain tarkoitus on vähentää sekä aborttien määrää että laittomista aborteista koituvia haittoja. Aborttilain tarkoitus ei ole noudattaa lain kirjainta sen jokaista pilkkua ja pistettä myöten. Käytäntö ja tulkinta seuraa lain henkeä ei sen kirjainta.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    ja vie keskusteluja eteenpäin, ei vanhojen jorinoiden lukeminen.

    Eli et osaa esiin tuomiani lakitekstejä vääriksi väittää.

    Siispä nykykäytäntö ON lainmukainen. Aivan kuten siellä lukee.

    Kiitos.

    Jatka tuosta, jos kykenet:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000039184110

    Tähän asti esittämäsi kiemurtelu osoittaa vain selkeästi sen, että et kykene.

    Mielenkiintoista, että keskustelu muuttui vanhaksi jorinaksi juuri tuossa kohtaa.. :D :D

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    ja vie keskusteluja eteenpäin, ei vanhojen jorinoiden lukeminen.

    Eli et osaa esiin tuomiani lakitekstejä vääriksi väittää.

    Siispä nykykäytäntö ON lainmukainen. Aivan kuten siellä lukee.

    Kiitos.

    ..ovat kyllä ihan oikeita :D- siitä ei ole epäilystäkään, mutta sinun pitäisi vain vielä ymmärtää niiden suhde esitettyyn asiaan, ja siis se, että ne eivät millään tapaa kumoa sanomaani!

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    ja vie keskusteluja eteenpäin, ei vanhojen jorinoiden lukeminen.

    Eli et osaa esiin tuomiani lakitekstejä vääriksi väittää.

    Siispä nykykäytäntö ON lainmukainen. Aivan kuten siellä lukee.

    Kiitos.

    "Ja ne lakitekstit
    Kirjoittanut: sydänakka 6.11.2008 klo 22.49

       ..ovat kyllä ihan oikeita :D- siitä ei ole epäilystäkään, mutta sinun pitäisi vain vielä ymmärtää niiden suhde esitettyyn asiaan, ja siis se, että ne eivät millään tapaa kumoa sanomaani! "

    NE lakitekstit SANOVAT täsmälleen niin kuin minä sanon.

    Siis kun et kykene kumomaan lakitekstejä ja siten minun sanojani, nykykäytäntö on lainmukainen.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    laki on tosiaan keskeytysperusteiden kannalta tulkinnan varainen.

    Mutta ei sen kannalta, kenen tulkintoja noudatetaan. Siinä se on hyvin yksiselitteinen ja pätee täydellisesti edelleen.

    Laki määritti ja määrittää siten edelleen, kuka sitä tulkitsee ja kuka niitä tulkintoja tarkastaa vastamaan kutakin aikaa. Ja se laki määritti myös, että lääkärien tulee sitä kunakin aikana voimassa olevaa ohjetta noudattaa.

    Laki EI sano, että lääkärien tulisi tulkita lakia sen lain voimaantulohetken mukaisilla tulkinnoilla. Vaan aivan muuta, kuten sinulle olen osoittanut.

    Siksi on ihan turhanpäiväistä meidän väitellä laintulkinnasta ja sen oikeellisuudesta. Lain mukaan se ei ole sinun eikä minun tehtävä.

    ..tajunnut, että koko aborttilaki olisi naurettavuuden huippu, jos selityksesi pitäisivät paikkansa. Ensin siinä vaadittaisiin tietyt syyt abortille ja esim. vanhemman sairauden, häiriintyneen sieluntoiminnan tai muun niihin verrattavan syyn pitää _vakavasti_ rajoittaa heidän kykyään hoitaa lasta, mutta sitten olisikin yksi pykälä, jossa tulkintavara menisi niin pitkälle, että pelkkä haluamattomuus ja 'hups en ollut juuri nyt valmistatunut' rittäisivät. Aika ihmeellinen ja outo laki.. :D

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Siinä alkuperäisessä laissa sanotaan suoraan, kenen käskyjä keskeyttämisperusteiden tulkinnasta lääkärien tulee yhdenmukaisesti noudattaa.

    SE sanotaan suoraan LAISSA, ei missään alemman asteen säännöksissä.

    Siis käytäntö vastaa lakia. Juuri niitähän ne lääkärit noudattavat. Lainmukaisella tavalla.

    on useilla niitä muka-syitä (joiden todenperäsyyttä kukaan ei edes tarkasta!) eli eivät vastaa laillisia syitä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

N kohta 23 kirjoitti:

Mulla on aika klassinen tilanne. Oon tuntenut poikaystäväni melkein 2,5 vuotta ja hän sanoo, ettei ole vielä valmis isäksi. Ollaan iältämme joulukuussa 23 ja 25 ja valmistutaan molemmat joulukuussa, minä maisteriksi, hän DI:ksi. Musta tuntuu, että nuokin jutut on nyt tosi hyvin ja rahaakin on säästössä.

Meidän suhde on aika vakaalla pohjalla, ollaan muuttamassa yhteen ja suunnitellaan muutenkin yhteistä tulevaisuutta. Musta tuntuu, että se haluaisi kuitenkin vielä viettää mun kanssa aikaa kahdenkesken, mikä on tietysti hyvä asia, mutta tuntuu,että miten voi haluta yhteistä tulevaisuutta, mutta ei nyt tätä lasta. :( Tiesi kuitenkin, että näin voi käydä, koska ei käytetty ehkäisyä. Kai se ajatteli vaan sitä, että aina on se pakokeino, nyt sitten enää se abortti. Kaiken kaikkiaan oon osaksi onnellinen, ettei se oo lähteny kuitenkaan karkuun, vaan ollaan puhuttu asiasta paljon ja oltu lähes koko ajan yhdessä. Silti oon tosi surullinen jos mun täytyy tehdä se abortti... :( Tiedän mitä mieltä ootte, ei tuommoinen mies oo mistään kotosin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu