Pakkoajatukset

Tervehdys,

miten mahtaa saada helpoiten apua pakko-oireiseen häiriöön? Oma historia on sellainen, että muutama vuosi sitten sain masennukseen/ahdistukseen mielialalääkityksen, jota söin ~1,5 vuotta. Lääkkeet jeesasivat jonkun verran, mutta nyttemmin on taas tuo pakkoajatus-puoli nostamassa päätään. Eli vaikkapa tuo artikkeli täsmää joiltain osin omien oireiden kanssa, tosin omat ajatukset ovat usein vielä astetta tai pariakin väkivaltaisempia:

http://www.turunsanomat.fi/treffi/?ts=1,3:1013:0:0,4:13:0:1:2008-04-16,104:13:533853,1:0:0:0:0:0:

Tuolloin muutama vuosi sitten tuli käytyä myös paikallisessa mielenterveystoimistossa muutamassa terapia-istunnossa, joiden vaikutuksesta en oikein osaa sanoa mitään, mutta isompaa apua ainakaan ei tuntunut olevan. Ongelma on myös siinä, että olen tuon jälkeen muuttanut pienelle paikkakunnalla jossa kaikki tuntevat toisensa, enkä haluaisi mennä vaikkapa paikalliselle terkkarille puhumaan asiasta. Lähistöltä löytyy myös isompi kaupunki, josta luulisi löytyvän kaikki mahdolliset palvelut joita Suomesta saa. Voinko varata ajan suoraan jonnekin yksityiselle vastaanotolle, vai onko sellaisia edes olemassa? Jos on niin mistähän mahtaa löytyä?

Eli lähinnä mitkä tahansa käytännön vinkit asian laittamiseksi "eteenpäin" kiinnostavat. Elintapojen muutoksesta ei tarvi muistuttaa, sen ymmärrän itsekin, mutta toki jos kokemuksia on elintapojen terveellistämisen ja ko. oireiden korrelaatiosta niin mielenkiinnolla kuuntelisin. Itse elän pääosin säännöllisesti ja suht terveellisesti, mutta toisaalta myös melko säännöllisesti viikonloppuisin juhlien oluenkin voimalla.

Kiitokset jo etukäteen ja voimia kaikille eri ongelmien kanssa painiville palstalaisille!
1360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mees tonne pakko-oireisten palstalle.siellä on monia kanssakärsijöitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuu-tyttö kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu