Palkkaus on iso osa jokaista työtä, joskaan ei suurin. Kertokaapa minulle millasiin hommiin oikeustieteellisestä valmistuneet henkilöt menevät? Skaala työpaikkojen suhteen on varmasti äärettömän suuri, joten näin on palkkaustenkin osalta aivan varmasti. Mutta mikä on skaala palkkojen osalta ?
Palkkaus
kertokaapa kuuntelen kyllä
122485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
sanoisin että n.2000-20 000 euroa.
perusveropelle: 2600e/kk + 50%:iin asti tulokseen perustuvaa lisää
perusasianajotoimistokoira: 3500e/kk, työaika = aina
osakas: verotettava vuositulo 250 000e
pressa: vuositulo noin 100 000e
juristien keskiarvo julkisella 4500e/kk
juristien keskiarvo yksityisellä 5500e/kk
jne. näillä mennään
Se mikä harmittaa on että vaaleissa valitut valtuutetut ja varavaltuutetut, joilla ei ole mitään koulutusta, ansaitsevat n. 6000 euroa per kk.
Valtio myöntää heille lisäksi 3 tuomarin paikkaa käräjäoikeudessa ja vain yhden paikan oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittaneelle.
Heistä tulee ministereita, eu-päättäjiä, yhtiöiden hallituksien jäseniä ja jopa sellaisissa palveluissa päättäjiä kuten Uudenmaan sairaanhoitopiiri.
Nykyään tarvitaan vaan paikka ison puolueen listalle. Koulutuksella ei nykyään ole mitään arvoa.
Kyllä Suomessa _tuomari_ on aina juristi. Lautamiehet eli nämä yleispellet ovat siellä lähinnä ihmettelemässä maailman menoa, ja 90%:ssa tapauksista ovat tasan samaa mieltä kuin se ainoa, joka asiasta jotain tietääkin.
Niimpä ja moni on taustaltaan vieläpä työläinen tai alempi toimihenkilö. Ihan kuin joku putkimies jotain tietäisi. Niiden vanhemmatkin on jotain köyhimyksiä tai työläisiä. Näkee sen siitä pukeutumisestakin, musta puku lautamiehen päällä on maaseutukäräjillä harvinaisuus.
putkimiehelläkin on varmaan parempi yleissivistys kuin oikkarilla
vaan yleissivistyyt putkimies tajuaa siitä, millä perusteella jammun voi tuomita ja miten se rangaistus mitataan.
"kyltääniimaaväärinyon" -tuomitseminen ei hirveästi pidä hovissa eli yhteiskunnan rahat menee kankkulan kaivoon.
juristi ei osaa ja tiedä kaikki maailman jourut.
Juristi-tuomari on kuitenkin suorittanut alansa koulutuksen ja hallitsee materiaalisen okeuden ja oikeudelliset periaatteet, joita sitten putkimies pelkästään veikkaa.
Kukaan ei varmasitikin toivoisi koulutettua juristia korjamaan tai laittamaan putkia taloonsa, jos juristi ei ole suorittanut putkimiehen koulutusta.
Mutta kannattaisi tuomareillakin harrastaa putkien laittamista jakylyhuoneiden korjaamista valtion palkkalistassa ja muut saisivat nauttia sitten tuloksesta.
Juristien palkkaus on pelkkä vitsi, jos katsotaan työtunteja. Harmittaa, että työhön hakeutuu näitä palkanperään hamuavia isin ja äidin kullannuppuja, jotka ajavat tulevaisuudessa avobemarilla. Voi voi.
Onneksi nämä isin ja äidin kullannuput kohtaavat suorittajan totuuden työelämässä. 20v. lakiasiantoimistossa aamut ja illat viettäen, ja sitten ensimmäisen talouskriisin uhatessa fudut persuksilleen.
Siinä tulee monesti sitten mietittyä missä tuli aika vietettyä? Perheen vai perintöasiakirjojen kanssa?
jos olisit alalla, tietäisit, ettei niistä perintökirjoista rahaa saa, eikä edes ylitötä ole pakko tehdä.
Rahaa tekevä juristikarja monistaa sopimusta sopimuksen perään. Kun olet tehnyt päivän aikana 85kpl 44-sivuisia sopimuksia, joissa vain osapuolet vaihdetaan ja myydään jotain, joka on hallinta-oikeus johonkin, jonka omistus oikeuttaa hallitsemaan jotain, tiedät olevasi arvostettu. Ei elämän perse, siinä vaiheessa sitä vasta kyyneliä alkaa itkeä.
& 300 euroa/tunti.
Jos ajattelee sitä, minkä koulutuksen juristit ovat suorittaneet, mutta sitten niillä poliittisilla valtuutettuilla ei ole mitään koulutuksia yleensä.
Koulutushan vain antaa muodollisen pätevyyden rajoitettuihin tehtäviin. Ei koulutus takaa yhtään mitään vielä.
Ei juristin koulutuksella nykyään saaja rahaa sillä tavalla muutenkaan kuin ennen. Nykyajan juristit ovat työmyyriä.. Valtuutetut ovat vaaleilla valitut ja sitä myöten saaneet luottamustehtävän. ei sillä ole väliä mikä heidän koulutus on he ovat demokraattisesti valittu luottamustehtävään.