Onko muita jotka eivät loma-aikaan käy reissussa lasten kanssa? Tajusin tuossa eräänä unettomana yönä ettemme ole perheenä käyneet kesäisin tai muillakaan lomilla sen kummemmin missään reissuilla.. Lapset ovat isovanhempien kanssa käyneet sukuloimassa, mutta koko perheen yhteisiä lomamatkoja ei ole.. Johtuen osin siitäkin että rahatilanne on melko tiukka, jos mieheni on lomalla, itse olen töissä, ettei rahatilanne pääsisi katastrofaaliseen tilaan. Lomailu on kuitenkin kallista. Toisaalta niin pienituloisia sitten taas emme (tietääkseni) ole, että pääsisimme ns. tuetuille perhelomille mihinkään. Tulipas huono omatunto tästä asiasta..
Lomailusta
huono omatunto
3209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No, jonkun kerran käyty sukulaisissa yöpymässä. Aikaisemmin tilanne oli aina jotenkin sellainen, ettei pystynyt, eikä lapsillekaan olisi ollut hyväksi, oli korvakierteitä, neurologisia ongelmia, sitä ja tätä ja tuotakin... No, ehkä tekosyitäkin osittain.
Olemme puolison kanssa lähes poikkeuksetta eri aikaan lomilla, ja töissäkin pääsääntöisesti niin, että lasten hoidontarve jää todella minimiin. Uskon yhdessäolon korvaavan myöskin lomailun kirkkaasti.
Isovanhemmat ovat enemmänkin sitten muksujen kanssa olleet mm. mökillä. Ja se on muksuille suurinta juhlaa. Huvipuistot ynnä muut, niistä ei ole iloa kuin hetken. Ja niiden reissujen viemä rahasumma on sellainen, että sitten on tehtävä lisää töitä. Minä en esimerkiksi ole ikinä saanut mitään lomarahaa, eli ekstraa ei siitä matkakassaan tule.
On perheitä, joilla on "pakko" käydä jossakin kun on loma ja usein vielä loma tupataan muutakin aktiviteettia täyteen, että ihan kuulijanakin hengästyy.
Meillä käydään matkoilla, jos siltä tuntuu ja rahatilanne antaa myöten. Ei siinä sen kummempaa. Kotona olo ja yhteinen puuhastelu siellä on aivan ihanaa lomanviettoa ja itse asiassa moni lapsi sitä kaipaakin.
Ei matkustamisen määrä ole varmasti mikään mittari hyvälle vanhemmuudelle! Jos ei ole varaa mennä mihinkään, niin en usko,e ttä se lapsia haittaa. Heille riittää, kun käy keväällä lähimetsässä poimimassa valkovuokkoja ja tekee joskus eväsretken kävelymatkan päähän kotoa. Eivät he odota sen kummempaa!