Bartholin rauhasen tulehdus

--MiNJi--

Minulla todettiin eilen Bartholin rauhasen tulehdus ja koska rauhanen oli turvonnut jo todella isoksi, lääkäri päätti laittaa minut pikaisesti toimenpidelääkärille rauhasen puhkaisuun. Puhkaisu suoritettiin paikallispuudutuksessa ja lääkäri sanoi, että rauhanen saatiin tyhjennettyä hyvin.

Sain kaksi antibioottikuuria ja varoituksen, että tulehdus on todella herkkä uusiutumaan. Jälkihoitona joudun kotona itse tyhjentämään rakkulan sinne kertyvästä nesteestä. Puhkaisuhaava siis jätettiin tarkoituksella auki.

Olen nyt ollut todella huolellinen jälkihoidon kanssa, mutta epäilen että en saa rauhasta tyhjennettyä, koska ei sieltä tule ulos kuin hyvin vähän nestettä. Miten muilla samaisesta tulehduksesta kärsineillä on rauhasen puhkaisun jälkeinen hoito onnistunut? Ovatko tulehdukset uusiutuneet ja onko tulehduskierre johtanut rauhasen poistoon?

80

51078

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .......

      on tulehtunut myös tuo rauhanen,mutta se puhkesi itsestään. Kävin kuitenkin lääkärillä ja sain antibiootit. Myöhemmin rauhanen tulehtui muutaman kerran uudestaan,mutta tyhjeni taas itsestään. Nyt tulehduksia ei ole ollut varmaan puoleen vuoteen.
      Hyvä hygienia miedolla pesuaineella tai vedellä päivittäin on tärkeintä ettei tulehdus pääse uusiutumaan(tärkeää esim. seksin jälkeen).

      • --MiNJi--

        Kiitos vastauksesta. Itsellä toipuminen meni hyvin eikä ainakaan vielä ole tullut uusia oireita, vaikka niistä varoiteltiinkin. Hyvä hygienia on todellakin kaiken a ja o.

        Mutta tällä tulehduksellahan ei oikeastaan ole mitään syytä eikä sitä voi ehkäistä mitenkään. Tulehdus tulee niille, joilla on huono tuuri. Ja harva nainen edes tietää kyseisen rauhasen olemassa oloa ennen kuin se ilmaisee itsestään tulehtumalla.

        Toivon, että kaikki menisi itsellä tämän jälkeen hyvin eikä enää tarvitsisi kärsiä tästä vaivasta. Voimia kaikille kohtalotovereille!


      • oireita................
        --MiNJi-- kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta. Itsellä toipuminen meni hyvin eikä ainakaan vielä ole tullut uusia oireita, vaikka niistä varoiteltiinkin. Hyvä hygienia on todellakin kaiken a ja o.

        Mutta tällä tulehduksellahan ei oikeastaan ole mitään syytä eikä sitä voi ehkäistä mitenkään. Tulehdus tulee niille, joilla on huono tuuri. Ja harva nainen edes tietää kyseisen rauhasen olemassa oloa ennen kuin se ilmaisee itsestään tulehtumalla.

        Toivon, että kaikki menisi itsellä tämän jälkeen hyvin eikä enää tarvitsisi kärsiä tästä vaivasta. Voimia kaikille kohtalotovereille!

        Niin millaisia oireita sä oot kärsinyt?? Kun mää oon epävarma mikä mua vaivaa.. on sellainen pieni patti tai pallo vasemmas silleen niinku vähän lonkan alapuolella. on tosi vaikee kuvailla missä se tarkalleen on. Se on kipee ja housut hankaa ilkeesti ja istuminen sattuu myös. en oo viellä lääkäriin mennyt kun toivon että se menee ittellään ohi. kiitos:)


      • --MiNJi--
        oireita................ kirjoitti:

        Niin millaisia oireita sä oot kärsinyt?? Kun mää oon epävarma mikä mua vaivaa.. on sellainen pieni patti tai pallo vasemmas silleen niinku vähän lonkan alapuolella. on tosi vaikee kuvailla missä se tarkalleen on. Se on kipee ja housut hankaa ilkeesti ja istuminen sattuu myös. en oo viellä lääkäriin mennyt kun toivon että se menee ittellään ohi. kiitos:)

        Mulla oireilu alkoi sillä, että vasemmalle puolelle häpykummun päälle tuli todella kipeä kohta. Epäilin lyöneeni sen vahingossa johonkin. Kipu ei hellittänyt ja jo seuraavana päivänä koko vasen iso häpyhuuli turposi. En tiennyt lainkaan, että mikä ihme mua vaivasi. Samaan aikaan mulle tuli flunssan oireita, myös kuumetta oli jatkuvasti.

        Lopulta, kun kipu yltyi sietämättömäksi, menin lääkäriin. Viikon taisin kärvistellä vaivani kanssa. Kivun kanssa ei lopulta voinut istua, seistä, kävellä taikka maata. Seisoessa teki mieli koko ajan nostaa vasen jalka ylös, koska sen päälle ei voinut varata yhtään painoa.

        Lääkärin vastaanotolle pääsin seuraavana päivänä yhteydenotosta. Vastaanotolla lääkäri ehdotti yliopistosairaalassa naistentautien polilla päivystyksenä tehtävää rauhasen puhkaisua, joka kyllä oli täysin oikea ratkaisu. Lääkäri kertoi myös, että ne flunssan oireet kuuluivat tulehduksen oireisiin ja se vahvisti hänen epäilyjään Bartholin rauhasen tulehduksesta.

        Toivottavasti kaikki menee hyvin ja jos kyseessä on nimenomaan Bartholin rauhasen tulehdus, suosittelen pikaista yhteydenottoa lääkäriin. Sellaisen vaivan kanssa ei kannata jäädä kotiin kärsimään. Kerrohan toki, kuinka tilanteesi etenee. Pidän täällä peukkuja.


      • opastuksesta
        --MiNJi-- kirjoitti:

        Mulla oireilu alkoi sillä, että vasemmalle puolelle häpykummun päälle tuli todella kipeä kohta. Epäilin lyöneeni sen vahingossa johonkin. Kipu ei hellittänyt ja jo seuraavana päivänä koko vasen iso häpyhuuli turposi. En tiennyt lainkaan, että mikä ihme mua vaivasi. Samaan aikaan mulle tuli flunssan oireita, myös kuumetta oli jatkuvasti.

        Lopulta, kun kipu yltyi sietämättömäksi, menin lääkäriin. Viikon taisin kärvistellä vaivani kanssa. Kivun kanssa ei lopulta voinut istua, seistä, kävellä taikka maata. Seisoessa teki mieli koko ajan nostaa vasen jalka ylös, koska sen päälle ei voinut varata yhtään painoa.

        Lääkärin vastaanotolle pääsin seuraavana päivänä yhteydenotosta. Vastaanotolla lääkäri ehdotti yliopistosairaalassa naistentautien polilla päivystyksenä tehtävää rauhasen puhkaisua, joka kyllä oli täysin oikea ratkaisu. Lääkäri kertoi myös, että ne flunssan oireet kuuluivat tulehduksen oireisiin ja se vahvisti hänen epäilyjään Bartholin rauhasen tulehduksesta.

        Toivottavasti kaikki menee hyvin ja jos kyseessä on nimenomaan Bartholin rauhasen tulehdus, suosittelen pikaista yhteydenottoa lääkäriin. Sellaisen vaivan kanssa ei kannata jäädä kotiin kärsimään. Kerrohan toki, kuinka tilanteesi etenee. Pidän täällä peukkuja.

        Joo mulla on nytten se kyhmy alkanu menee jo pois hiukan ja kipukin on jo vähentynyt mut huomasin eilen että mulla on tosi arka just vasen häpykumpu.Itsekin ajattelin että olen varmaan sen johonkin satuttanut. Flunssa mulla myöskin on. Kuumetta en oo mitannu mut tulee välillä sellasia hikoilu kohtauksia. Mietin vaan voisko toi vaiva mennä ittellään ohi???


      • --MiNJi--
        opastuksesta kirjoitti:

        Joo mulla on nytten se kyhmy alkanu menee jo pois hiukan ja kipukin on jo vähentynyt mut huomasin eilen että mulla on tosi arka just vasen häpykumpu.Itsekin ajattelin että olen varmaan sen johonkin satuttanut. Flunssa mulla myöskin on. Kuumetta en oo mitannu mut tulee välillä sellasia hikoilu kohtauksia. Mietin vaan voisko toi vaiva mennä ittellään ohi???

        Kyllähän se tulehdus voi varmaan parantua myös itsestään (tai niin olen ainakin lukenut jostakin). Joillakin se turvonnut rauhanen puhkeaa itsestään. Kannattaa seurata oireita tarkasti ja jos tilanne pahenee miltään osin, kannattaa ainakin soittaa terveyskeskukseen/päivystykseen ja kysyä sieltä ohjeita mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.

        Oireesi kuulostavat aikalailla samanlaisilta kuin omani olivat. Jos kipu ja muut oireet helpottavat itsestään, voit varmaan jäädä seurailemaan tilannetta rauhassa. Kannattaa kuitenkin seurailla tilannetta jatkossakin, sillä tulehduksella on taipumuksena uusia helposti ja lyhyellä aikavälillä.

        Jos kipu pahenee tai paikat alkavat turvota, ei varmaankaan tee enää mieli odotella kotosalla, vaan haluaa hoitaa itsensä kuntoon - ja niin kannattaa ehdottomasti tehdä. Toivottavasti kaikki menee hyvin eikä olosi mene yhtä huonoksi kuin omani. Pidän edelleen täällä peukkuja!:)


      • cielo83
        --MiNJi-- kirjoitti:

        Kyllähän se tulehdus voi varmaan parantua myös itsestään (tai niin olen ainakin lukenut jostakin). Joillakin se turvonnut rauhanen puhkeaa itsestään. Kannattaa seurata oireita tarkasti ja jos tilanne pahenee miltään osin, kannattaa ainakin soittaa terveyskeskukseen/päivystykseen ja kysyä sieltä ohjeita mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten.

        Oireesi kuulostavat aikalailla samanlaisilta kuin omani olivat. Jos kipu ja muut oireet helpottavat itsestään, voit varmaan jäädä seurailemaan tilannetta rauhassa. Kannattaa kuitenkin seurailla tilannetta jatkossakin, sillä tulehduksella on taipumuksena uusia helposti ja lyhyellä aikavälillä.

        Jos kipu pahenee tai paikat alkavat turvota, ei varmaankaan tee enää mieli odotella kotosalla, vaan haluaa hoitaa itsensä kuntoon - ja niin kannattaa ehdottomasti tehdä. Toivottavasti kaikki menee hyvin eikä olosi mene yhtä huonoksi kuin omani. Pidän edelleen täällä peukkuja!:)

        multa tyhjennettiin vajaa viikko sitten toi rauhanen, vieläkin tuntuu patti ja on aika arka, johtuen tikeistä sisällä. sain kaksi antibiootti kuuria, jotka kestävät kuusi päivää. kuinka kauan teillä kesti paraneminen yleensä ottaen? mietiskelen tässä esimerkiksi, miten uskaltaisi alkaa harrastamaan taas seksiä... ja yleensäkkin ettei tarvisi enää varoa.


      • asdd
        --MiNJi-- kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta. Itsellä toipuminen meni hyvin eikä ainakaan vielä ole tullut uusia oireita, vaikka niistä varoiteltiinkin. Hyvä hygienia on todellakin kaiken a ja o.

        Mutta tällä tulehduksellahan ei oikeastaan ole mitään syytä eikä sitä voi ehkäistä mitenkään. Tulehdus tulee niille, joilla on huono tuuri. Ja harva nainen edes tietää kyseisen rauhasen olemassa oloa ennen kuin se ilmaisee itsestään tulehtumalla.

        Toivon, että kaikki menisi itsellä tämän jälkeen hyvin eikä enää tarvitsisi kärsiä tästä vaivasta. Voimia kaikille kohtalotovereille!

        Missä on tämä rauhanen? Itselläni on ollut jo jokin kolmisen vuotta ainakin iso patti toisen ison häpyhuulen sisällä? Siellä se ei vissiin ole?


      • 71 SYNTYNYT
        opastuksesta kirjoitti:

        Joo mulla on nytten se kyhmy alkanu menee jo pois hiukan ja kipukin on jo vähentynyt mut huomasin eilen että mulla on tosi arka just vasen häpykumpu.Itsekin ajattelin että olen varmaan sen johonkin satuttanut. Flunssa mulla myöskin on. Kuumetta en oo mitannu mut tulee välillä sellasia hikoilu kohtauksia. Mietin vaan voisko toi vaiva mennä ittellään ohi???

        Myös minun kokemuksen kukaan kuumeilu kuuluu tähän bartholin rauhasen tulehdukseen. Mutta mielestäni ensin voisi pyytää, että lääkäri puhkaisee paiseen neulalla ja tyhjentää rauhasen. Puudutus ei kannata siinä tilanteessa yhtään, sattuu samanverran kuin neulalla puhkaisukin eikä kuulemma puudu oikein. Ja sitten jos aina vain uusii vaiva, niin pyytää aukaisua nukutuksessa. Jos ei mikään muu auta sitten.


    • menin

      Mulla tyhjennettiin kerran, ja pysyi poissa pari vuotta. Tuli takaisin, eikä tehty mitään vaikka oli kananmunankokoinen - ei vaikuta elämään kunnei satu, sanoivat lääkärit.

      Sitten se meni itsellään pois, mutta tilalle kasvoikin uusi, todella kipeä. Muutaman gynekäynnin ja yksityisellä käynnin jälkeen suostuttiin leikkaamaan koko rauhanen pois, se kananmunankokoinen oli mennyt piiloon ja sen paikalle kasvanut pienempi patti, jotka todettiin hyvälaatuisiksi kystiksi. Kipeä olin pitkään poiston jälkeen.

      • anskuu**

        Mulla tuo rauhanen alko oirehtimaan kun olin 17 vuotias. Se on tulehtunut mulla tähän asti varmasti monia kymmeniä kertoja. Nyt olen 20 vuotias ja olin rauhasen poisto leikkauksessa n. vuosi sitten. Kuvittelin leikkauksen jälkeen että tulehdukset loppuisivat ja toistuva paiseen availu loppuisi. Mutta eihän siinä mennyt kaukaakaa kun syksyllä rauhanen tulehtui ja sain taas paiseen. Olin todella pettynyt. Siis leikkaus ei auttanutkaan. Tuntuu että nyt se tulehtuu entistä herkemmin. Enää en kyllä leikkaukeseen mene.. leikkaushaavan kanssa elely ei ole mitään herkkua. Pitkät sairaslomat jne..rasittaa suhdettakin :( Ennen leikkausta yksi gynekologi ehdotti että tiehyitä suurennettaisiin niin ettei ne eivät enään menisi tukkoon ja näin aiheuttaisi tulehdusta. Olisi pitänyt uskoa häntä eikä mennä rauhasen poistoon. Onkohan kellään tästä kokemusta?? Ja tsemppiä kohtalotovereille! :)


    • pikkis

      mulla bartholin rauhanen tyhjennettii eka kerra 18vuotiaana,ja sen jälkee tuli useasti sama tulehdus.no koko rauhanen lopulta poistettii..ja viime vuonna leikkaus kohtaan tuli taas kookas patti.nyt ei tulehtunu sellaine,vaan sidekudos.joten leikkausta odotellen.ei voi muut ku aika näyttää uusiiko sulla.

    • 71 SYNTYNYT

      itselläni on noin 5 vuotta sitten kaksi eri kertaa jouduttu puhkaisemaan kipeytynyt bartholinrauhanen päivystyksessä ja terv.keskuksessa. Nyt vaiva tuli uudelleen noin kuukausi sitten, menin ensiapuun ja siellä jälleen rauhanen puhkaistiin neulalla ja sieltä tuli yli 6ml mätää. Sain antibiootin. Vaiva uusi 2 viikon päästä. Menin terv.keskukseen ja sieltä sain lähetteen naistentautien poliklinikalle sairaalaan. Siellä pyysin jälleen, että rauhanen puhkaistaan neulalla. Lääkäri suostui viellä kerran sen neulalla puhkaisemaan ja kertoi, että sitten täytyy seuraavaksi jo tehdä avaus nukutuksessa, jos vaiva heti uusii. söin jälleen antibioottikuurin, mutta huomasin pian, että taas rauhaseen alkaa kertyä mätää..Nyt olinkin sitten perjantaina toimenpiteessä sairaalassa ja se avattiin kirurgisesti nukutuksessa. Pelkäsin kauheasti, että se on kipeä toimenpiteen jälkeen, mutta ei ainakaan minun tapauksessa ole muuta kuin vähän arka. Jatkosta en viellä osaa sanoa, että auttoiko toimenpide pitkäksi aikaa. Toivottavasti.

      • muttis

        Haluaisin kuulla miten olet toipunut toimenpiteestä? poistettiinko sinulta rauhanen vai mitä sille tehtiin. olin itse viikko sitten rauhasenpoisto leikkauksessa ja vieläkään en pysty kunnolla istumaan. ajattelin että kuinkahan kauan tästä kestää toipua? olisin tosi kiitollinen vastauksesta, koska tällaisista asioista ei paljon ihmiset tunnu juttelevan vaikka yleistä kuulemma tällainen vaiva on.


    • ikävä ongelma

      Minulla ehkä rauhanen nyt tulehtunut, en ollut koko jutusta kuullutkaan kunnes lääkäriäitini nyt totesi että saattaa olla tälläinen tapaus. alkoi ihan pelottaa näitä kommentteja lukiessa että kuinka hankala saattaa olla... nyt ei satu muuten kuin koskettaessa ei esim haittaa istumista.. katsotaan miten etenee

    • kokemusta tästäkin

      Ei mitään hätää, jos ei koko ajan satu. Jos ja kun on tulehtunut, et pysty istumaan, et kävelemään, et mitään. Silloin avataan, yleensä paikallispuudutuksessa (joka sattuu älyttömästi). Tämän jälkeen pääset kotiin rätit housuissa ja kumiletku haavassa kiinni, josta vuotaa mätää monta päivää. Nykyään antibiootteja ei avauksen jälkeen edes anneta, koska ne eivät ko. vaivaan tehoa.

    • gkffyl

      Itselläni on kyseinen vaiva ollut jo kolme kertaa. Itse asiassa pääsin juuri sairaalasta..

      Ensimmäisellä ja toisella kerralla rakkula puhkaistiin, mutta nyt kolmannella kerralla se tehtiin nukutuksessa, sen verran pahasti se vuorokauden sisällä tulehtui, kasvoi ja kipunoi. Edes kaksi kipupiikkiä ja diapami ei vienyt kipua. sairaslomaakin kirjoitettiin 7 päivää, kun taas edellisillä kerroilla en saanut edes antibioottikuuria.

      Voit kuitenkin varautua siihen että jos kerran kyseinen vaiva on tullut, niin se kyllä tulee toisenkin kerran.. ei välttämättä heti, tai edes vuoden sisällä.

      Jos toi vaiva on krooninen, niin hoitona on myös se että koko rauhanen poistetaan, jota ainakin minä kovasti toivon!!! kyllä se tulehtuessa on niiiiiiin kipeä, etten sitä toivo pahimalle vihamiehellekkään!

      tsemppia kaikille niille jotka tästä inhottavasta vaivasta kärsii!

    • Kipuinen

      Hei, minulla on nyt ärtynyt rauhanen toista kertaa. Ensimmäiselä kerralla lähti itsestään n. reilu kuukausi sitten (oli reilut 2 vkoa) joten en käynyt lääkärissä, nyt 3 päivässä kasvanut koko ison häpyhuulen pituiseksi ja todella kivuliaaksi. Kuume iski yhtäkkiä. Soitin ajan itselleni ja sain sen vasta seuraavaksi päiväksi mutta hoitaja sanoi että voin mennä ensiapuun jos kipu on kauhea. Ja se on, kuten jo aiemmat sanoivat, et voi istua, seistä, kävellä, nukkua, edes makoilla missään asennossa mikä helpottaisi. Yritän kuitenkin sinnitellä vielä huomisaamuun, toivottavasti tyhjentävät minultakin mädän pois. Yksi teistä kertoi putkesta, annetaanko se siis tyhjennyksen vai leikkauksen jälkeen mukaan? Ihana kuulla muiden kokemuksista, helpottaa kun tietää ettei ole yksin, voimia kaikille!

    • olipaspatti

      jännä juttu ku tulin vilkaisemaan tätä palstaa.
      Olen itse 21v nainen ja ihan yhtäkkiä mulla tuntui pieni kipeä patti kanssa siinä kohdin just missä rauhanen sijatisee.
      Luulin finniksi ja yritin parina päivänä puristaa sen pois mut ei lähteny.
      Kolmantena päivänä sain puristamalla kaiken mädän pois ja vaiva hellitti- viikoksi.
      Tuli uudelleen ja sama homma puristamalla pois.
      Ei ole vaivannut enää.
      Pitää muistaa hyvä hygienia vain kun puristaa sen ja pestä varovaisesti kohtaa viikon tai kaksi.

    • pimpulapampula123

      Tasan vuosi sitten kyseinen vaiva iski ihan yhtäkkiä. Sinnittelin muutaman päivän ennen lääkäriin menoa ja dg oli selvä Bartholini rauhasen tulehdus. Sain kaksi eri antibioottikuuria viikoksi ja kuurin lopussa alkoi helpottaan. Itse rauhanen pysyi hieman suurentuneena n. pari viikko kuurin loppumisen jälkeen (ei kuitenkaan ollut kipeä).
      Nyt sitten muutama päivä sitten kipu alkoi yhtäkkiä aamulla ja tiesin heti mistä kyse ja pääsin lääkärille tk:een samana päivänä. Sain ab-kuurin mutta koska olen raskaana toista ab:a ei voinut määrätä. Eipä tunnu tuo yksi kuuri tehoavan joten pitänee mennä gynen päivystykseen jossa saavat sitten arvioida mitä tehdään..
      Ei voi muuta sanoa ku et paskamainen vaiva!

      Kysymys niille joilta rauhanen on poistettu. Rauhasen tehtävähän on kostuttaa yhdynnän aikana, miten teillä poisto vaikutti seksielämään?

      • Anonyymi

        Minulta poistettiin vasen rauhanen puoli vuotta sitten pari vuotta kestäneen tulehduskierteen takia. Sitä ennen marsupialisaatioita lääkekuureineem oli tehty useita lyhyin välein. Se kurjuus loppui hetkeksi Wordin katetrin laittoon, mutta vuoden sisään patti tuli takaisin. Lääkäri ehdotti uudestaan wordin katetria tai rauhasen poistoleikkausta, päädyttiin leikkaukseen. Tulehdukset loppuivat siihen, mutta tilalle sain hieman tunnottoman, mutta myös kipuilevan, vasemman puolen, tarpeen käyttää liukuvoidetta yhdynnässä ja orgasmivaikeudet. Olisin halunnut kuulla noista seurauksista jo ennen leikkausta, mutta niistä ei minulle kerrottu, vaikka erikseen pyysin saada jutella leikkaavan lääkärin kanssa ennen leikkausta ja se toteutui. On kuitenkin hienoa, ettei ole enää tulehduksia, mutta on myös kurjaa, ettei pysty nauttimaan seksistä samoin kuin ennen. Toivottavasti asia vielä muuttuu. Tsemppiä kaikille vaivan kanssa kamppaileville, se on todella kurja 😢


    • Turhauttavaa todella

      Mulla leikattiin sama vaiva viime perjantaina. Kauhulla olen lueskellut muiden kokemuksia, kun kaikilla näyttää uusineen useampaan otteeseen. Mulla oli n. 2 vkoa turvonnut patti vasemman ison häpyhuulen sisällä. Joskus aiemmin ollu jotain kivuttomia patteja tolla alueella ja silloin paniikissa lääkäriin, kun en tienny mitä olivat. Silloin lääkäri sanoi, ettei näistä tarvii olla huolissaan, että joskus ne rauhaset vaan vähän turpoilee siellä. Sen takia en sitten mennytkään aluksi lääkäriin, vaan vasta sitten kun tuli kipuja. Torstaina kävin työterveyslääkärillä, joka passitti suoraan kättärille naistentautien poliklinikalle. Kello oli kuitenkin sen verran paljon, etteivät ehtineet samana päivänä leikkaamaan, eli jouduin kärvistelemään kovenevien kipujen kanssa seuraavaan aamuun asti. Leikattiin tosiaan nukutuksessa, koska tässä vaiheessa antibiootit ei olis auttanut. ELI MENE HETI LÄÄKÄRIIN jos huomaat samanlaisia oireita, koska tuo leikkaus ei todellakaan ole mikään mukava juttu..... Sain myös jotain antibioottia tippana heti leikkauksen jälkeen ja vielä tuon viiden päivän kuurin, joka siis loppui eilen. Eka vuorokausi leikkauksen jälkeen meni ihan hyvin, mutta sen jälkeen virtsaaminen ja kaikki muut vessassa käynnit ollu yhtä helvettiä. Kirvelee niin perkeleesti. Tuo veden suihkuttaminen vessassa käynnin aikana auttaa jonkin verran ja kirvely onneksi loppuu melko nopeasti. Pari kertaa joutunut käymään vessassa paikassa, jossa ei alapesumahdollisuutta ole ja on kyllä ollu sellasta säätämistä, että saa pidettyä haavan puhtaana. Nyt vaan pelottaa, että haava on tulehtunut, kun ilmatkin ollu näin kuumat. Aluksi haavasta tuleva veri oli puhtaan näköistä ja "laihaa", ikään kuin siinä olisi ollut vettä seassa. Nyt sitten muuttunut paksummaksi ja kellertäväksi, eli ilmeisesti märkii. Ohjeistuksessa luki, että paraneminen kestää muutaman päivän ja nyt kulunut viisi päivää, eli kai se on huomenna otettava lääkäriin yhteyttä, ellei tässä nyt jotain ihmeitä tapahdu. Minulle ei mitään muoviletkua sinne laitettu, vaan se jätettiin vaan jotenkin auki, että pääsee tyhjentymään. Sain samantien 10 päivää sairaslomaa, josta nyt ei sinänsä mitään hyötyä ole kun olen kesälomalla (tietenkin vaivan piti tulla juuri nyt!) Jatkuva siteiden pitäminen on tietenkin aiheuttanut vielä ihottumaa, joten nyt olen siirtynyt käyttämään pelkkää vessapaperia, että iho hengittäisi paremmin. En tiedä olenko saanut haavan pidettyä tarpeeksi puhtaana, kun en ole varma, kuinka paljon siä haavaa uskaltaa "ronkkia".
      Ei voi muuta sanoa, että v****mainen vaiva (kirjaimellisesti) on, enkä toivo tätä kohtaloa edes pahimmille vihamiehilleni. Ei auta muu kuin toivoa, että paranis pian ja kuuluisin niihin onnekkaisiin, joilla vaiva ei uusiudu (onko niitä edes???)

    • C:

      Itsellä oli tämä sama vaiva noin vuosi sitten. Muistaakseni kävin tyhjennyttämässä paiseen noin 3 kertaa terveyskeskuksessa, tuumasin lääkärille viimeisimmän tyhjennyksen jälkeen että en todellakaan suostu enää tähän operaatioon ja toivoin jos saisin ajan rauhasen poistoon. Lääkäri ymmärsi (onneksi) minkälaiset tuskat niin henkisesti kuin fyysistesti tämä vaiva aiheuttaa ja varasi ajan leikkaukseen.

      Leikkauksen jälkeen paranemiseen meni tietenkin jonkin aikaa. Arven kohta ei vieläkään tunne juuri mitään, mutta mielummin yksi pieni tunnoton kohta kuin alvariinsa ravaaminen terveyskeskuksessa!

      Lääkäri myös sanoi että ko. rauhasia on kaksi kappaletta...toivon vaan että tuo toinen osaa olla oireilematta!

    • Tietämätön

      Itseä vaivaa aika varmasti sama vitsaus, patti ei ole kipeä joten uskallanko vain odotella ja katsoa mitä käy, sairaslomaa en käytännössä pysty kiireiden vuoksi ottamaan ?

    • sofia 13

      misssä on rauhasen lääkäri??

    • npst

      samaa hommaa täällä:/ ensin kävin viikon kipuilun jälkeen päivystyksessä ja lääkäri totesi rauhasen puhjenneen itsestään, kirjoitti kaksi antibioottikuuria ja passitti kotiin. Viikonkaan jälkeen tuntui että lääkkeet eivät tehonneet joten kävin uudestaan lääkärissä josta sain lähetteen keskus-sairaalaan naisten tautien poliklinikalle. lääkäri ehdotti että rauhanen avataan ja ommellaan tikeillä auki että pääsee tyhjenemään, oli siis umpeutunut uudestaan. näin tehtiin sitten paikallin puudutuksessa ja nyt kotona toipumassa parin päivän sairaslomalla. tämmöistä ei toivoisi tosiaan kenellekkään mutta ehkäpä se tästä helpottaa. pelottaa vaan jos uusii monta kertaa. lääkäri sanoi että eivät mielellään leikkaa koko rauhasta pois koska uusi rauhanen saatttaa jäädä syvemmälle ja on paljon vaikeampi hoitaa jos tulee ongelmia.

    • ..herkkä..

      Huh..luin erilaisia kertomuksia tästä tulehduksesta ja voin sanoa että täältä löysin viisaimmat.
      Itselläni on juuri tällä hetkellä tämä kammottava tulehdus.
      Kivut alkoi 9päivää sitten, vain pientä kipua kävellessä, istuessa ja kyykistyessä. Pari päivää siitä alkoi vuoto (luulin että kuukautiset tulivat ennen aikoja). Seuraavana päivänä huomasin että koko toinen häpyhuuli oli turvonnut valtavaksi patiksi ja väliliha oli turvoksissa. Samoin kävely, seisominen ja istuminen oli mahdotonta. Katsoin yhden päivän miten tilanne etenee sillä kivut olivat vielä siedettävät.
      Päätin kuitenkin viidentenä päivänä mennä lääkäriin ja sain antibioottikuurin sekä kipulääkkeitä. Lääkäri päätti ettei lähde tyhjentämään pattia koska patti ei ollut kypsä. Huh, kyllä se minusta siltä jo tuntui.
      Ensimmäinen ilta meni hyvin lääkkeiden avulla. Toinen ja kolmas antibiootti ilta olivat pahempia.
      Mutta sitten se tuska vasta alkoi. Kaksi päivää olin kalpea, huusin kivusta, en nukkunut, en pystynyt enää edes makaamaan. Lisäksi huomasin häpyhuulen patin lisäksi minulle oli tullut emättimen suulle golf pallon kokoinen patti. Eli kaksi pattia ja turvonnut väliliha. Ei ihme että sattui.
      Koitti aamu jolloin minulla oli lääkäri aika, menin vessaan ja huomasin pöntössä jotain outoa, patti oli kai puhjennut. Huh huh, sitä kipua kun puristin mätää pois patista.
      Ei tarvinnut enää mennä lääkäriin, mutta patit ovat vielä. Kipu laantunut, onneksi.
      Kuinkahan tämä tästä etenee..

    • esteriessi

      Miltä se rakkula oikein näyttää? Siis että onko se ihan sellanen kunnon rakkula vai vaan paise? Mulla on ollut joku patti pari kuukautta, ei vaivaa oikeastaan muuten kuin seksiä harrastaessa, jonka jälkeen sitten ärtyy ja turpoaa vaan enemmän. Ei kyllä enää seksi maistu kun niin tukalalle tuntuu. Huomenna soittoa gynelle.

    • tiina27

      Rakkula nayttaa isolta ja punaiselta :D Itse olen karsinyt samasta vaivasta tassa muutaman vuoden, valilla aina uusii mutta onneksi suhteellisen harvoin. Ensimmainen kerta oli tuskallisin, se kipu tuntui sietamattomalta kun ei pystynyt istumaan eika kavelemaan eika edes makaamaan. Nykyaan tuntuu lahinna arkuutena kun rauhanen tulehtuu, samanlaista kipua ei ole mutta arsyttavaahan se on kun tuollainen ylimaarainen pahkura tuolla jalkovalissa on. Muutama paiva sitten tulehtui taas ja nyt odottelen etta milloin tuo olisi valmis puhkeamaan. Viela koskaan ei ole tarvinnut terveyskeskukseen lahtea paisetta tyhjentamaan, aina olen saanut itse sen puristettua tai sitten on poksahtanut itsestaan. Auttavatko ne antibiootit kuinka hyvin, estavatko uusiutumisen?

    • epätoivoinen kans

      itsel sama vaiva ja mul oli klamydia infektio 2011 ja nyt otettiin taas sukupuoli testit et löytyykö joku tippuri klamydia kuppa?joten kysyn onko kenellekkään tehty bakteeri viljelmää siit märkä eritteestä koska mult otettiin näyte ja saan tietää viikon pääst mitä löyty....)luin englannin kielisest artikkelist syyt miksi se tulehtuu ja isoimmat syyt on bakteeri tulehdus eli e.coli, s. saphrofyticus tai sukupuoli taudit nykyään klamydia ja tippuri ovat melkein antibiootti resistenttejä ja yleislääkärit ei aina tarkista sitä ja kirjottavat antibiootit mitkä ei poista tulehdusta itel 3 eri kuuria et klamydia saatiin pois ja virtsatie infektio s,saphrofyticus 3 kuuria,ja voi olla et mul o vielkin klamydia kumppani ei ole vaihtunut...jenkeis ne o ihan kuses kun on vaan yksi antibiootti jälel mikä parantaa klamydian ja tippurin ja 50% tapauksist siel o jo antibiootti resistenttejä...onkohan tämä otettu suomes jo huomioon??on ihme jos tätä viestiä ei poisteta...

    • lökäpöksyt

      hautovat ja tiukat vaatteet esim farkut eivät ole hyväksi aluella.eikä kapeat sringitkään,hankaa.

    • blargh

      Mullakin noita ollut, leikattavaksi asti. Ekalla kerralla hoidettiin päin helvettiä, joten uusi, tokalla kerralla paremmin, mutta ainakin mun kohdalla seuraukset on pysyvät. Eli jotain kokemuksista:

      1: Haavaa saa pestä ihan tosissaan. Siis suihkulla sisäpuolelta jne. Paranee vaan paremmin kun pitää kunnolla puhtaana, kunhan ei tunge sinne mitään likaisia sormia tai pesuaineita.

      2: Ilma on hyvä juttu. Eli jos on kotosalla, suosittelen kekkuloimaan alasti ympäri kämppää, ja varsinkin nukkumaan ilman mitään alushousuja.

      3: VARMISTAKAA hyvät ihmiset että teitä KUUNNELLAAN. Totta kai lääkärit on oman alansa asiantuntijoita, mutta jokainen ihminen on oman kroppansa paras asiantuntija, joten tehkää selväksi mitä haluatte. Jos leikkaus yleisanestesiassa, niin selvittäkää sitä ennen. Mua ei kuunneltu, ensin pakotettiin syömään tuskissani antibiootteja ja sen jälkeen leikattiin alapää täyteen ylimäääräisiä reikiä, joten ottakaa selvä ihan kaikesta mahdollisesta. Sillä ei häviä muuta kuin ehkä hyvät välit johonkin lääkäriin.

      4: Toipumisessa voi sitten tosiaan kestää. Kuukausistakin voidaan puhua.

      • auts 42

        Mulla on tämä vaiva ekaa kertaa,jatkunut jo kohta kuukauden.Syön toista antibiootti kuuria.Kävin tänään taas lääkärillä näyttämässä pattia mikä on pienentynyt kyllä mutta edelleen olemassa.Lääkäri sanoi että hän tuikkaa neulalla reijän ja katsoo tuleeko sieltä mitään.Jumalauta että sattui ihan hirveesti.Ikinä en enään anna tehdä sitä.Jos ja kun uusii niin saavat kyllä nukuttaa.Nyt on alapää taas entistä hellempi.sairaslomaa sain peräti tämän päivän..
        En ollut edes kuullut koko vaivasta ennen kun itselle tuli.Helpottaa kyllä hiukan oloa kun lukee että on tätä näköjään muillakin.
        Paskamainen juttu!


      • nainen40
        auts 42 kirjoitti:

        Mulla on tämä vaiva ekaa kertaa,jatkunut jo kohta kuukauden.Syön toista antibiootti kuuria.Kävin tänään taas lääkärillä näyttämässä pattia mikä on pienentynyt kyllä mutta edelleen olemassa.Lääkäri sanoi että hän tuikkaa neulalla reijän ja katsoo tuleeko sieltä mitään.Jumalauta että sattui ihan hirveesti.Ikinä en enään anna tehdä sitä.Jos ja kun uusii niin saavat kyllä nukuttaa.Nyt on alapää taas entistä hellempi.sairaslomaa sain peräti tämän päivän..
        En ollut edes kuullut koko vaivasta ennen kun itselle tuli.Helpottaa kyllä hiukan oloa kun lukee että on tätä näköjään muillakin.
        Paskamainen juttu!

        Täällä sama vaiva ollut muutaman päivän. Kerran vastaavan kokenut ja patti puhkesi silloin itsekseen joten en nytkään ole ajatellut lääkäriin mennä.


    • mmm77

      tuubi hukassa avattiin ja asennettiin herra tietää mihin on mennyt. huomenna jälkitarkastus ei kyllä vaivaa mutta vähän, mihin se letku jäi? nooh...

    • nainen22v

      Siis tää on kyllä ihan hirvittävä vaiva.. itsekkään en ollut tiennyt kyseisestä rauhasesta ennenkuin tänä keväänä, kun se ensimmäistä kertaa tulehtui.. Kestin kipua muutaman päivän, mutta sitten yhtenä aamuna jouduin menemään päivystykseen, koska kipu oli niin valtava, ettei mitkään kipulääkkeet auttaneet ja en saanut nukuttua tai tehtyä yhtään mitään. Päivystyksessä lääkärit olivat kauhistuneita ja lykkäsivät mut suoraan leikkaukseen, jossa mut nukutettiin ja mätä tyhjennettiin rauhasesta pois. Tämän jälkeen rauhanen jätettiin "auki", jonka pitäisi ehkäistä tulevia tulehduksia. Leikkauksen jälkeen kivut olivat aivan järkyttävät, mutta alkoivat helpottamaan muutamassa päivässä..

      Oli ihanan helpottunut olo, kun pääsin vaivasta eroon MUTTA sitten n. 3 kuukauden päästä vaiva uusiutui! Eikun terveyskeskukseen jossa patti taas tyhjennettiin erittäin kivuliaasti.. Sain antibiootit (taas) ja lääkäri sanoi, että jos vielä kerran uusiutuu niin uudestaan leikkaukseen.. Vaiva parani taas, mutta muutaman kuukauden kuluttua se palasi. Tällä kertaa vitutti jo sen verran että annoin vaan koko homman olla ja patti puhkesi itsestään muutamassa päivässä ja vaan katosi. Nyt siitä on joku 4 kuukautta aikaa ja eilen aamulla huomasin että kyseinen päänvaiva on taas tehnyt paluun. Kipu on taas aivan järkyttävä, mutta taidan odottaa että patti puhkeaa itsestään.. Alkaa jo pikkuhiljaa hävettää tuo lääkärissä ramppaaminenkin kyseisesen vaivan takia.. Huoh.

    • muovilusikka87

      ensin kymysys, sitten kipeää avautumista :D

      eli eilen havaitsin wc-reissulla, että paperilla pyyhkiminen tekee kipeää. koska tein edellispäivänä astetta tarkemman sheivauksen, niin ensiajatus oli, että johonkin tuli vedettyä samalla haava. tänään jäänyt paperiin verta, ensipelkona: menkat.
      mutta koska edelleen kirveli pyyhkiessä ja verentulo aivan liian niukkaa verrattuna tavanomaiseen lorahdukseen, niin laitoin mieheni leikkimään gynekologia :D

      http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Skenes_gland.jpg
      kuvan mukaisessa paikassa näkyi jonkin sortin "kerällä" oleva patti, jonka ympärillä oli myös verta.
      eli onko tää nyt bartoliniitti? pitääkö juosta lekuriin >.

    • kohtalotoveri

      On se jännä, kuinka monta erilaista tarinaa samasta aiheesta on olemassa :)
      Toisilla kivuliasta suurta draamaa, toisilla ei niinkään elämää suurempi asia.

      Itselläni on par aikaa rauhasen tulehdus viidettä kertaa. Ensimmäinen tuli 3-4 vuotta sitten yllättäen oikealle puolelle ja pitkään sitä ihmettelin. Varasin ajan gynelle päivien jälkeen kun en enää saanut unta säryn takia. Huvittavaa tosin, että rauhanen tyhjentyi itsestään aamulla ennen gyneaikaa. Gyne kuitenkin tyhjensi sen veitsen avulla loppuun - ei ainakaan omalla kohdallani sattunut ainakaan enempää kuin itse suurentunut rauhanen. Sain antibiootikuurin, jota jostain syystä en ikinä ottanut.

      1,5 vuotta sitten vaiva uusi samalla tavalla kuin ensimmäinen ja päivien jälkeen menin vasta lääkäriin, kun kipu oli liikaa eikä rauhanen ollut auennut. Gynevalinta oli huono ja hän lähinnä itse säikähti räjähtävää nestettä, kun rauhasen veitsellä avasi. Hän ei tyhjentänyt rauhasta loppuun vaan sisään jäi tulehtunutta, pahanhajuista nestettä. Sain antibiootit ja tällä kertaa ne myös hain. Sain myös lähetteen marsupialisaatioon kätilöopistolle, mikäli vaiva vielä uusisi. Hän ei kuitenkaan selittänyt operaatiosta mitään ja jätti minut ihmettelemään itsekseni.

      Noh, antibiootit eivät viikon aikana auttaneet lainkaan ja oikea rauhanen jatkoi kasvuaan. Menin toiselle gynelle, joka jälleen puhkaisi rauhasen veitsellä ilman lääkkeitä. Hän ihmetteli myös, miksi edellinen lääkäri ei ollut tyhjentänyt rauhasta kunnolla, sillä muutoin antibiootit eivät auttaisi. Tämä oli ensimmäistä kivuliaampi kerta ja sain peräään kipulääkkeen. Pyörryin kuitenkin noin 15min päästä avauksesta - liian uuvuttava kokemus kaiketi. En kuitenkaan saanut sairaslomaa vaivan takia.

      Vuosi toisen kerran jälkeen oikea rauhanen tulehtui taas ja se vasta kunnolla tulehtuikin! Lääkäri suositteli mrsupialisaatiota aivan ehdottomasti, koska muuten vaiva jatkaisi uusiutumistaan. Epäröin leikkausta kuitenkin liian pitkään ja siinä samassa kärsin kivuista (poikaystävä sai taluttaa mua, jos vähänkään yritin liikkua). Varasin ajan operointiin, mutta koska rauhanen ehti samieni antibioottien vaikutuksesta purkautua itsestään, marsupialisaatiota ei voitu suorittaa enää. Rauhasen täytyy oll iso, jotta kanava voidaan suurentaa ja jättää auki. Söin antibiootit loppuun ja sain kerrankin kunnolliset ohjeet hygienian ylläpitämiseen. Päivittäinen alapesu on tärkeää ja varsinkin hikoilun ja seksin jälkeen!

      Eipä se kuitenkaan auttanut. 5kk viime episodin jälkkeen tulehtui vasen puoli ensimmäistä kertaa ja se oli erittäin ärhäkkä. Yhden yön yli rauhanen kasvoi kananmunan kokoiseksi, aiheutti kuumetta, vilunväristyksiä ja oksensin myös kerran, kun silmissä alkoi sumentaa. Varasin marsupialisaatioon ajan heti samalle päivälle. Tämä tehtiin pinnallisessa nukutuksessa, josta heräsin tunnin sisään. Marsupialisaatiossa pienenpieni kanava suurennetaan pikkusormen mentävän aukon kokoiseksi ja rauhanen tyhjennetään. Se myös jatkaa tyhjenemistään pari päivää. Aloitin antibiootit päivää ennen leikkausta, ja niiden tehtävä on myös kai pehmentää rauhasta. Pääsin samana päivänä pois sairaalasta ja otin alapääkylpyjä 2krt päivässä niin kauan, kunnes kaikki tikit olivat tippuneet. Tähän meni noin 6vkoa. Joka kylvyn jälkeen hieroin alueelle antibioottirasvaa, jotta haava ei tulehtuisi. Nyt leikkauksesta on 4kk ja olen ainakin tähän asti ollut tyytyväinen, että sen sain. Huolehdin edelleen hyvästä hygieniasta ja käytän antibakteerista pesunestettä. Saikkua saiin leikkauksen jälkeen viikon. Viidessä päivässä parantumisen pitäisi jo olla tarpeeksi pitkällä.

      Mutta koska oikeaa puolta ei olla leikattu, se alkoi oireilla eilen. Seurailen tilannnetta, otan antibakteerisia kylpyjä ja hieron antibioottivoidetta tulehduksen ennaltaehkäisemiseksi. Vielä se ei ole kovin iso eikä satu liikaa. Vielä. Haluaisin kyllä operoinnin oikealle puolelle myös, jotta olisi sekin tehty ja elämä voisi jatkua normaalimmin. Katsotaan mikä on lääkärin mielipide huomenna.

      Muutama vinkki:
      Hyvä hygienia tärkeää!
      Ilma tekee hyvää eli housut pois!
      Mene lääkäriin mahdollisimman pian.
      Vaadi tietoa, selityksiä ja ohjeita miten jatkossa kannattaa toimia.
      Älä turvaudu hätäoperointiin neulalla/veitsellä. Se lievittää kipua vain hetkellisesti. Rauhanen tulee lisäksi tyhjentää kunnolla!

      Tsemppiä kaikille! :)

    • Liisa74

      Hei,

      Itselläni tyhjennettiin rauhanen nukutuksessa 4.1.14 eli miltei kaksi viikkoa sitten, olin kaksi vuorokautta sairaalassa. Kauanko teillä kesti paraneminen?
      Itsellänin kun tuo alapää on edelleen kipeä, ei ole patteja tai muutakaan, eikä vuodakkaan enää, mutta arka on edelleen esim. istuessa ja pissalla käydessä. Onkohan ihan normaalia?

      T: Liisa

    • Vihdoin avun saanut

      Tervon Veikko se on kuulkaa lääkäri paikallaan! Olen hypännyt vuoden verran eri lääkäreillä gynekologeista työterveyshuollon lääkäreihin jotka eivät ole nähneet alapäässäni mitään vikaa, mutta Veikko näki vian heti ja puhkaisi vaivani. Kiitos siitä hänelle. Hän on todella HYVÄ ja mukava LÄÄKÄRI.

    • sammall

      Mä puhkasin sen ite kotona.
      Kahtena päivänä puristin sen kaiken mädän pois ja parani.
      Koski ihan PIRUSTI!

    • avuton

      Hei!
      Haluaisin kysyä että onko siis tämä kyseinen patti niinkuin emättimen suun ja peräaukon välissä? Itselläni oli kolmisen vuotta sitten kyseissä kohtaa parin kuukauden välein iso patti jonka joko itse tyhjäsin tai tyhjeni itsestään "vahingossa".

      Nyt kyseinen patti on taas ilmaantunut, syyksi epäilen helposti yli viikon kestäneitä menkkoja, varmaan side ärsytti rauhasta liikaa?

      Vastaukset olisivat ihania ettei tarvitsisi tämän kanssa yksin tapella :(

      Tosiaan lääkärillä en ole näistä pateista ikinä käynyt, itse vain tutkimalla tullut tähän päätökseen että saattaisi olla tämä rauhanen

      • avuton

        tosiaan patti on n. viinirypäleen kokoiseksi paisunut ihan viimeisimmillään


    • avuton

      apua oikeasti kaipailisin :(

      • Ehkä vielä äidiksi

        Mullakin on todettu noita bartholin rauhastulehduksia. Sattuu niin ja koko ajan. Olen käynyt jos jonkin sortin lääkäreillä. Useimmat ei näe mitään. Kaksi on jo todennut että kyllä täällä on bartholin kysta ja kerran se aukaistiin. Aaah se puudutus ja se päivä kun alapää oli tunnoton. Yksi päivä vuoteen kun en tuntenut tuskaa. Minulla todettiin myös krooninen DIV, emättimessä tulehdus joka tulee olemaan aina olemassa, eikä ilmeisesti pois lähde. Eikä kukaan lääkäri osaa auttaa. Pelottaa että tämä on jotain mitä ei vain ole diagnosoitu tai huomattu. (Kaikki sukupuolitaudit on otettu ja moneen kertaan jos joku miettii sitä vaihtoehtoa) Hieno loppuelämä tiedossa. Minulla on se rauhanen myös niinkuin monella muullakin emättimen ja persuksen välissä, viinirypäleen kokoisena niinkuin edellisellä kirjoittajalla. (Tiedoksi niille jotka kaipaa kokemuksia.) En ole saanut itse puristettua koskaan kystaa rikki, on niin paksun ihokerroksen alla että ei tule mitään. Mutta, minulla tuntuu myös häpyhuulten "sisällä" turvotusta, erikoislääkäri sanoi että sopii hyvin bartholin rauhastulehdukseen, mutten tiedä sitten mitä on? Neulalla ne on tyhjätty kerran, noin puolivuotta sitten ja niistä tuli jotain kirkasta, kuin geeliä. Ja täyttyi uudestaan. Ilmeisesti ikuinen vaiva. Pelottaa vain tulevaisuus kun on valtava vauvakuume, mutta en uskalla edes yrittää raskautta. Pelkään että joku tulehdus leviää kohtuun ja sikiöön aiheuttaen ties mitä. Tai että vauva saa synnytyksessä jonku infektion... En tiedä. Jos joku on jaksanut tämän lukea ja on kokemuksia vastaavasta ja raskauksista toivoisin että kertoisitte kommentteja ja jakaisitte kokemuksenne. Tällaiset keskustelupalstat ovat valtavan suuri apu koska täällä monet oikeasti jakavat elämänsä aitoa sisältöä muille ja kertovat miltä itsellä joku asia tuntui tai miten joku asia päättyi. Toki löytyy aina niitä jotka piruilevat ja viisastelevat muiden asioista nähden vaivaa. En tiedä voiko sanoa että on hyvä asia että on kohtalotovereita mutta ainakaan en ole vaivani kanssa yksin. Kukaan ei tunne mitä minä tunnen, mutta maailmassa on paljon hirveämpiäkin asioita. Voisin olla sokea tai rampa. Näen kuitenkin ja saan edelleen elää, ehkä hieman eritavalla kun nuorempana toivoin. Kuvittelin itselleni neljä lasta ja toivoin tietenkin että he olisivat terveitä. Nyt en uskalla kuin haaveilla. Kaikella on tarkoituksensa. Päivä kerrallaan yritän soipeutua tilanteeseeni, tämä kipu on kuitenkin niin hirveä etten haluaisi sen ohella vaarantaa kohdussa kasvavaa uutta elämää. Kun tämä vain joku päivä joskus loppusi. Toivottavasti kaikilla ei yltyisi näin pahaksi kuin minulla. Ehkä joskus keksitään lääke että rauhastulehduksen voisi parantaa eikä se enää palaisi. Tsemppiä paljon teille muille kystien kanssa eläville ja niistä tietoa etsiville. Tarvitsette sitä todella.


      • Jännälläodottava

        Minulla tämä rauhanen on emänttimen sisäseinässä. Välissä kananmunan kokoinen! Olen raskaana. Ekassa lääkärineuvolassa löydös tehtiin. Itelä hirvittää mut kaikki on että jaa.. eli ei kai vakava tai vaikuta synnytykseen? Saas nähä. Muutama kuukausi vielä synnytykseen. Ei ole kipeä eikä vaivaa mitenkään. On pienentynyt viinirypäleen kokoiseksi.


    • Jazz-

      Minulla on ollu pari päivää sisin häpyhuuli melkein kokonaan turvonnut ja minulla on just tämä häpyhuuli toista isompi ja kärsin kivuista vaan ja ainoastaan sen takia koska tämä paisunu hapyhuuli hinkkasi kävellessä pikkareihin. Tänään kävin apteekissa ja ostin hiivasieni voiteen koska luulin että on hiivasieni. Nooh laitoin sitä voidetta heti kotona ja illalle menin vessaan ja huomasin että jotain punertavaa eritettä tulee alapäästä ja kun katoin tarkemmin niin se kohta mikä oli arin ja vähän paisunu niin siinä oli pieni reikä josta tätä eritettä tuli. Nyt pystyn kävelemään, istumaan ja pitämään jalkoja yhdessä. ei kirvele tai satu yhtään. Kuumetta ei koko aikana ole ollut tai mitään muitakaan oireita. Toivotaan että paranee itsestään koska kammoan lääkäreitä.

    • jotainvastaavaajoo

      Minä puhkaisin kerran finnin minun nenän sivusta, sieltä ihan taitteesta. Ei se mitenkään vaikeeta ollut. Varmaan aikalailla samanlaatuinen homma? En kyllä tarvinnu lääkäriä siihen...

      t:Rosvoroope

    • Köökki

      Mun patti on jo luumutasoa, että lähettävät suoraan rauhasen poistoon...huomaamatta muhinut ja viikko sitten alkoi kasvamaan.onneksi pääsen eroon! On kyllä kipeä

    • Kerhonjohtaja

      Itselläni tämä kyseinen rauhanen tulehtunui noin 4kk sitten, en tietämättömänä osannut hakeutua heti lääkäriin vaan toivoin sen katoavan itsestään. Paheni muutamassa päivässä niin kovin, etten pystynyt enää seisomaan enkä istumaan, makoilukin oli hyvin vaikeaa. Sain varattua itselleni ajan lääkäriin, ja kerkesi (ONNEKSI) puhjeta itsekseen ja kipu loppui samantien. Lääkäri tutki ja määräsi kahdet antibioottikuurit, ei siis tehnyt rauhaselle mitään enää. Nyt viimeisen 4kk aikana rauhanen on kasvanut ja olen sen saanut itse tyhjennettyä, eikä siis ole päässyt kasvamaan siihen pisteeseen että olisi mennyt kipeäksi. Nyt muutama päivä sitten huomasin rauhasen taas turvonneen enkä sitä enää itse saanut tyhjennettyä, ja tällä kertaa viisaampana menin heti lääkäriin. Puhkaistiin ja tyhjennettiin koko rauhanen, lääkäri oli vain huolissaan kun kerroin että olen joutunut rauhasta itse tyhjentelemään ja ilmeisesti joudun jatkotutkimuksiin. Alkoi jo itse myös puhumaan mahdollisesta poisleikkauksesta, jos uusii vielä.
      Nyt heti tyhjennyksen jälkeen olo on kevyt kuin perhosella, tuntuu ihan älyttömän hyvältä kun patti on ainakin toistaiseksi poissa. Sormet ja varpaat ristissä että myös pysyykin poissa, sen verran ikävä vaiva kyllä on.

    • Tulehtuja

      Minulla on tämä bartholin rauhasen tulehdus ollu varmaan kymmeniä kertoja. Aiemmin elämässäni ei näitä tulehduksia ollut, mutta noin 2 vuotta sitten alkoi tulehduskierre.

      Olen joutunut avauttamaan patin lääkärillä noin 4 kertaa aina silloin, kun tulehdus on äitynyt oikein pahaksi. Toisinaan taas olen saanut patin tyhjennettyä itse.

      Aloin tulla jo hieman epätoivoiseksi tämän vaivan kanssa, sillä se todellakin on niin kivuliasta ja epämukavaa kuin miltä muidenkin kirjoituksista voi päätellä. Lääkärit eivät mitään hoitoa osanneet ehdottaa ja rauhasta ei kuulemma noin vain voi myöskään poistaa.

      Yritin sitten etsiä tietoa netistä. Jotakin kautta törmäsin teoriaan siitä, että tämä bartholin rauhasen tulehdus voisi liittyä vuotavan suolen oireyhtymään. Minulla ei mitään sellaista ole diagnosoitu, mutta selitys kuulosti ihan järkeenkäyvältä: joillakin ihmisillä tietyt ruoat saavat suolen ärtymään, minkä seurauksena bakteereja pääsee "vuotamaan" elimistöön. Bartholin rauhanen olisi "lyhin tie", mistä elimistö yrittää sitten näitä bakteereja poistaa. Muistaakseni löysin tietoa jostakin Tohtori Tolosen sivustolta. Pahoittelut, en nyt jaksa kaivaa linkkiä, mutta googlettamalla se löytyy.

      Tämän vaivan hoitoon suositellaan FODMAP-ruokavaliota, jota aloin itsekin (epätoivoisena) kokeilla. Eihän tässä mitään menetettävääkään ollut... Nyt on tulehdukset pysyneet puoli vuotta poissa ja olen kyllä ihan toiveikas, että tämä ruokavalio olisi vaikuttanut asiaan.

      Mitään tieteellistä todistetta tähän hoitoon ei todellakaan ole (tai ei ole ainakaan tullut vastaan), mutta jos koet tilanteesi epätoivoiseksi niin kuin minä koin, suosittelen kokeilemaan. Olisi mukava kuulla, onko muille ollut tästä ruokavaliosta apua tähän vaivaan.

      Ja tosiaan koputan vielä puuta, koska ei tässä nyt ole kuin vasta puoli vuotta mennyt ilman tulehdusta, mutta sekin tuntuu jo älyttömältä läpimurrolta kymmenien toistuvien tulehdusten jälkeen.

    • Emma234

      Moi!

      Onko täällä keskustelussa ketään, jolle on tehty kaksi marsupialisaatiota, ja toinen on yllättäen auttanut oireisiin lopullisesti?

      Entä onko täällä ketään, jolle olisi tehty rauhasen poisto (excicio)? Millaista elämä on ollut esim. 1 vuosi poiston jälkeen? Onko vielä kipuja? Kannattiko leikkaus? Missä kaupungissa leikkaus tehty? Julkisella vai yksityisellä puolella? Kuka lääkäri sen teki?

      Kaikki kokemukset rauhasen poistosta tervetulleita!

      • Kyj

        Multa leikattiin pois toiselta puolelta kun katetrointi ei auttanut enkä suostunut kokeilemaan sitä uudestaan (oli muuten sen verran epämukava pitää 3 viikkoa).
        Siitä on nyt noin kaksi vuotta, eikä oo mitään ongelmaa. Aina välillä tuntuu painetta siellä missä rauhanen oli, mutta ei kyllä mitään kipuja ollut. Toipuminen oli tottakai ikävää kun tikit niin aralla alueella mutta jos joskus vielä toinen puoli tulehtuu niin leikkautan heti pois. Suosittelen kyllä, eikä ole seksielämäänkään mitenkään vaikuttanut. Julkisella leikattiin Rovaniemellä, lääkärin nimeä en muista.


    • HIHN

      Tässä omat kokemukseni marsupialisaatiosta! Kolme-neljä vuotta sitten sain ensimmäistä kertaa bartholinin vasemmalle puolelle - ei sattunut, mutta gyne sanoi heti että leikataan auki ettei uusiudu. Marsupialisaatio tehtiin, eli kysta leikattiin auki ja tikitettiin, jotta se pysyisi pari viikkoa auki ja siihen kehittyisi isompi aukko (joka siis on syy siihen, että jotkut meistä jatkuvasti kärsivät tästä - aukko rauhaseen on liian pieni ja tukkeutuu helposti). No, oli inhottava toimenpide ja paikallispuudutuksessa tehtiin. Jälkeenpäin sattui kovasti enkä pystynyt istumaan, mutta pahin puoli oli se tunne, että alapääni oli rikki ja viillelty, tikitetty kiinni. Eli eniten pelotti ehkä se ajatus siitä. Tästä on nyt yli kolme vuotta eikö ole uusiutunut.
      Vuosi sitten sain kuitenkin kystan oikealle puolelle. Se ei puoleen vuoteen haitannut, mutta suureni yhtäkkiä isoksi ja sattui. Asuin silloin Yhdysvalloissa ja gyne avasi ja tyhjensi vain kystan, koska olin lähdössä matkalle ja koneessa istuminen tikeissä ei tuntunut hyvältä idealta. Toimenpide sattui mielestäni yhtä paljon kuin marsupialisaatio. Kaksi kuukautta myöhemmin uusiutui taas, ja silloin sattui niin kovasti että pyörryin. Olin Ruotsissa ja hakeuduin teho-osastolle, jossa varasivat leikkausajan seuraavalle päivälle. Tulin paikalle ja odotin nukutusta, kun kysta repesi itsestään. Oli äärimmäisen inhottavaa, mutta helpotti tietty heti. No, siitä kului pari kuukautta, olin taas jenkeissä ja bartoliini palasi. Kipu meni nopeasti niin pahaksi, että itkin vain, ja teho-osastolla eivät suostuneet marsupialisaatioon. Ja sitten - tietty - kysta puhkesi itsestään kun makasin teho-osastolla. Kaksi kuukautta myöhemmin se uusiutui taas, ja tällä kertaa gynekologini halusi heti tehdä marsupialisaation. Puudutus ei mielestäni ollut yhtä hyvä kun Suomessa, ja toimenpide sattui. Olen nyt kotona toipumassa, mutta ihan ok fiilis.
      Nyt se on siis tehty molemmille puolille ja toivoin, ettei uusiudu tämän jälkeen enää

    • EiVaivaaEnää

      Levitä pari pisaraa veteen laumennettua teepuuöljyä (tea tree oil) patin päälle/häpyhuulten väliin pumpulitollolla ja anna olla 15min. Niin hullulle kuin se kuulostaakin, niin se toimii! Yllätti mutkin ihan täysin. Teepuuöljy on antibakteerista, todella voimakasta ja tehoaa saman tien. Se voi hieman poltella. Patissa oleva neste alkaa tulla ulos, kun vähän painat patin päältä. Tätä ihme ainetta saa apteekista alle 10€:lla. Eipä oo Bartholli enää vaivannut :) Oon ylen onnellinen, kun löysin tän parannuskeinon.

    • MeeToo
      • jemppa

        Aikamoisia juttuja täältä lukenut ja siksi tänään pelokkaana lähdin itse kohti päivystystä, Turhaan!

        viikon verran rauhannen ehti vaivata. polttelua, jomotusta, tuskaa. Tuikattiin neula ja yritettiin imeä naisten klinikan päivystyksessä. ei tullut mitään koska ei ollut "valmis".
        sain viikon kuurin kefexin flagyl tabl. 2 pv jälkeen vaiva vaan paheni eikä särkylääkkeetkään auttanut. koko vasen puoli lähti turpoamaan. patti ison kirsikka luumu tomaatin kokoinen. menin uudelleen tuskaisena, onneksi! sain todella ystävällistä palvelua.

        Nyt oli avattava. Toimenpiteen kivuliaain osuus oli puudutus spray koska kirveli eli ei paha! sen jälkeen puuduke piikki joka ei juuri tuntunut. olin ihmeissäni. operaatio ei ollenkaan! mätää tuli kuulemma aika reilusti. word'n katetri paikoille. on todellakin huomaamaton! ja jos hyvin käy siitä voi kehittyy uusi tiehyt. 3vk siinä pidetään. saa elää melkein normaalia elämää. jomottelee mutta selvisin just ja just julkisella liikenteellä sinne ja takaisin apurin turvin. nyt helpottunut olo! virtsaaminen ei tunnu kirvelevältä. pesuja paljon. hieman jännittää koska mätä kuu ja nämä kauhet helteet menossa. nyt vaan makoilua, buranaa ja antibiotti kuuri loppuun.

        älkää pelätkö tätä puhkaisua. ei ole ollenkaan paha!!


      • jemppa

    • PerempiJärkiSuojaa

      Klamydia on hyvin yleinen Suomessa. Kuppakin nostaa päätän taas vuosikymmenten jälkeen. Tippuria esiintyy siinä missä klamydiaakin. HPV on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Huolehtikaa paremmin alapäähygieniastanne ja käyttäkää kondomia. Satunnaiset seksisuhteet eivät ainoastaan lisää sukupuolitauteja vaan myös juuri tällaisia inhottavia paikallisinfektioita (vaikkakaan ne eivät tartuta muita).
      Bartholinitiksesta ei parane kukaan. Kun bakteeri pääsee rauhastiehyeseen ja itse rauhaseen niin peli on menetetty. Sen jälkeen ko. tulehduksen kanssa on vain opittava elämään.. toistuvat lääkärissä käynnit ovat sitten arkea.

    • Anonyymi

      Olen yksi niistä, joita Bartholin -rauhanen vaivaa. Kerron tarinani, jos siitä olisi apua jollekin. Asia tuli ajankohtaiseksi elokuussa 2018. Kipu alkoi häpykummun oudolla jomottamisella. Kuvittelin sheivaukseni jotenkin epäonnistuneen, mutta pian kipu siirtyi alemmas ja emättimen vasemmalle reunalle alkoi kehittyä turvotusta. Minulla sattui olla samaan aikaan ajanvaraus ehkäisyneuvolaan, menin vastaanotolle toiveenaani saada apua tähän toiseenkin vaivaani. Hoitaja epäili kyseessä olevan tavanomainen tulehdus, mutta otettiin varmuuden vuoksi hiiva-, klamydia- ja tippuritesti. Sain Kefex -antibioottikuurin. Kaikki testit negatiivisia. Kipu kuitenkin yltyi ja turvotus jatkui noin viikon sisään. Emättimen vieressä oli pian vähintään kananmunan kokoinen paise ja turvotus eteni myös sen ympäristössä. Aloin googlettamaan ja löysin bartholin rauhasen ->diagnosoin itselläni olevan juuri tämän. Soitin työterveyteen ja terveyskeskukseen. Kummassakin vastaus sama-> emme ota näitä gynejuttuja. Tuska alkoi olla niin kova, etten pystynyt istumaan tai kävelemään kunnolla. Soitin yksityiselle ja gynekologi lupasi ottaa minut parin tunnin sisään. Hän totesi heti osuneeni oikeaan diagnoosini kanssa ja päätti tyhjätä rauhasen paksun neulan avulla. Rauhaseen tehtiin reikä emättimen suuaukon viereen ja nestettä alkoi tulemaan paljon niin paljon, että gynekologi ja hoitajakin hämmästelivät asiaa. Siinä sitten hetki valuteltiin ja paineltiin, että kaikki tulisi ulos. Toimenpide tehtiin Ilman puudutusta. Noh, neula kuin neula ja helpotus oli suuri. Sain lääkkeet Kefexin, Flagyl ja emätinpuikot sekä loppuviikon sairaslomaa (2 pv). Tervehdyin näillä eväillä kerralla. Koko episodissa meni noin 4-5 viikkoa. Rauhasen tyhjennyksen hinta yksityisellä bakteeri näytteineen n. 170 €.

      Mielenkiintoinen havainto tämän aikana oli, että 15-vuotiaana minulle tehty alapään ”kystan ” leikkaus selvisi olleen oikean puoleisen bartholin rauhasen marsupialisaatio. En muista tästä paljonkaan, muuta kuin että alapäähän tuli kipeä patti ja se leikattiin nukutuksessa. Vanhoina hyvinä aikoina pääsi näköjään heti kerralla operaatioon. Tästä on nyt n.30 vuotta. Oikea operoitu puoli ei ole oireillut kertaakaan marsipulalaation jälkeen. Sen sijaan vasemmalle puolelle on usein sattunut ja mm. kirvellyt yhdynnän aikana. Kuvittelin, että 20 vuotta sitten silloiselta poikaystävältäni saatu sukupuoli herpes on ”turmellut tavarani”. Minulla on ollut myös muita epämukavia tuntemuksia, joskus pahanhajuista vuotoa. Olen yrittänyt aittaa tilannetta mm.apteekin PH-tuotteilla mutta ei tulosta. Lääkärit ovat aina diagnoiseet emätintulehduksen ja olen vuosien aikana saanut muutamia antibioottikuureja näihin vaivoihin. Nyt kun tuo elokuinen bartholin kaapista ulostulo tapahtui, yhdistän monet alakerran vaivani siihen. Herpes ei ole minua vaivannut vuosikausiin.

      Nyt vasen bartholin rauhanen ilmoitti taas itsestään. Koko alkuvuoden seksi on ollut yleensä epämukavaa ja minuun on sattunut rauhasen ärtyessä. Myös pahanhajuista vuotoa on ollut aina silloin tällöin. Nyt huhtikuun alussa tuli jälleen jomotus häpykummun päälle ja siitä alas vasemman bartholin rauhasen tienoille. Nyt minulla oli diagnoosi, ja pääsin terveyskeskuksen kiirevastaanotolle yleislääkärille ensimmäisen viikon sisään. Rauhasta yritettiin tyhjentää, mutta mitään ei tullut, koska se ei ollut vielä kypsä tai sitten yleislääkäri ei osannut tyhjennystä. Sain kefex kuurin, mutta kipu yltyi ja nestettä alkoi kerääntyä. Viiden päivän sisään ensiavun kautta taas terveyskeskukseen, jossa rauhanen tyhjättiin neulalla ja painellen. Pyysin samat lääkkeet kuin sain aiemmin yksityiseltä. Sain ne. Tästä viikon päästä taas tyhjäykseen terveyskeskuksen kontrolliajalla. Tällä kertaa lääkäri imi nestettä ruiskulla ja kirjoitti minulle kiirelähetteen naisten poliklinikalle. Pääsin sinne kahdessa päivässä. Gynegologi ehdotti, että hän laittaisi rauhaseen Wordin katetrin, jota pitäisi pitää 4 viikkoa. Sen avulla neste valuisi pois ja rauhasen aukon pitäisi laajentua isommaksi estäen tulevat tulehdukset. En innostunut tästä lukemieni kokemusten perusteella ja olo oli suht. siedettävä. Pari ulkomaan matkaakin tulossa. Pyysin marsupialisaatiota, koska se on aiemmin auttanut. Pääsin leikkausjonoon.

      Tässä makaan nyt sohvalla ilman housuja välillä suihkutellen, syön antibiootit loppuun ja toivon, ettei rauhanen ala taas täyttymään. Jos alkaa, menen terveyskeskukseen tyhjennykseen ja odotan vain kärsivällisesti leikkausaikaani. Olo on kuitenkin parempi kuin lähes kolmeen viikkoon, joten valoa on tunnelin päässä. Ehkä tämä tästä. Toiveena on myös kivuton vasemmankin puoleinen seksielämä, olisiko liikaa pyydetty, heh. Tämä vaiva on kipeä, kiusallinen ja pelottava. Tsemppiä kaikille asian kanssa taisteleville!

    • Anonyymi

      PS. Olin 15-vuotiaana vielä neitsyt, ennen ensimmäistä bartholin rauhasen tulehdusta, joten tähän voi sairastua ilman sukupuolista kanssakäymistäkin. Tällä reissulla neitsyys jäi gynen pöydälle, en ihan ajatellut tapahtuvan sen näin ;)

    • Anonyymi

      Mulla ollut nähtävästi tulehdellut myös toi bartholin rauhanen mut miten normaalista poiketen se on päättänyt tulehtua toisesta päästä ja vaivaa siis karvoituksen puolella. En muista ollenkaan millon alkoi ensimmäisen kerran oireilemaan mutta mulla tuli symmetrisesti molemmille puolille samaan aikaan vähän väliä sellasia vesikellon oloisia rakkuloita (yksi sormenpään kokoinen rakkula kerralla) mutta ne sitten puhkes aina sillontällöin yhtäkkiä ja sisältä tuli pelkkää verta jättäen molemmille puolille pyöreet tummat arvet parannuttua. Nyt pari päivää sitten huomasin itselläni sellasen viinirypäleen kokosen mollukan vasemmalla puolella eikä sen ilkeemmin oo sattunut mutta kävin tk:ssa näyttämässä sitä ja keskustelemassa asiasta ja paise ei ole kuulemma tarpeeksi kypsä puhkaistavaksi.. järkyttäviä kipuja odotellessa mitä on näitä kommentteja lueskellu.. onko kokemuksia että kun ne rauhaset poistetaan kokonaan niin ei kai samallainen tulehdus enää oo mahdollinen? Ja miten rauhasten poisto vaikuttaa alapään toimintaan?

    • Anonyymi

      Minulla oli myös bartholin rauhasen tulehdus vasemmalla puolella . Kysta avattiin nukutuksessa ,sillä oli niin pahasti tulehtunut . Parantuminen kesti useita viikkoja ja sulavat tikit lähtivät minulta 7 vk kohdalla . Yhdyntä sattuu edelleen vähän vaikka leikkauksesta on jo 4 kuukautta . Sain leikkauksen jälkeen monen päivän antibioottikuurin ,mikä aiheutti myös pahan hiivatulehduskierteen .
      Todella ikävä vaiva ja suosittelen myös heti päivystykseen menoa ,mikäli epäilet vaivaa . Pelottaa että sairaus uusii ,sillä on helposti uusiutuvaa sorttia .Toivottavasti ei ! Tsemppiä kaikille kohtalotovereille

    • Anonyymi

      Kuinka nopeasti olette hakeutuneet hoitoon uudestaan? Kävin lääkärissä ja todettiin tämä ikävä vaiva. Lääkäri puhkaisi paiseen(pienimmällä neulalla) ja osa mädästä/nesteestä tuli ulos. Käski jatkaa tyhjennystä kotona. Sain myös antibiootitx2. Olen nyt syönyt antibiootteja 3 päivää ja yrittänyt huuhdella ja tyhjentää tota paisetta. Mutta tuntuu etten saa sitä tyhjäksi. Lisäksi se sattuu niin paljon että multa lähtee melkeen taju, ja on niin kipeä etten voi istua, ja tyhjennyksen jälkeen on oltava makuuasennossa. Eikö kivun pitäisi jo pian hellittää, vai varaanko jo uuden ajan?

    • Anonyymi

      Itselläkin tämä vaiva. Alkoi viikko sitten seksiä harrastaessa pienenä kipuna vasemmalla emättimen suuaukon vieressä, ajattelin johtuvan siitä, että en ollu tarpeeksi kostunut. Tunsin pienen patin seksin jälkeen, mutta ei vaivannut sen enempää. Viikon aikana patti vaan jatkoi kasvuaan, ei ollut kipeä kuin painettaessa, mutta eilen kipu meni niin pahaksi, etten pystynyt enää istumaan, kävelemään tai edes makaamaan. Menin yksityiselle gynekologille, joka samantien totesi Bartholiniitin ja ehdotti avaamista kahdella ristikkäisellä viillolla. Suostuin tähän ja puuduteltiin suihkeella, viillot ei tehnyt kipeää mutta kaikki muu teki! Ensimmäisen viillon jälkeen rauhanen oikein räjähti ja se helpottava tunne oli mahtava! Lääkäri puristeli pattia hyvinkin paljon ja useaan kertaan, ja se teki lopussa todella kipeää. Kaksi kertaa olin pyörtymässä, mutta lääkäri oli onneksi todella ihana ja huilattiin aina kun musta siltä tuntui. Patti ilmeisesti tyhjeni hyvin ja huuhdeltiin useaan kertaan. Kipu jäi sille tielle! Sain kahdet antibiootit, koska todettiin myös emätintulehdus, ja haava jätettiin auki. Kotiohjeiksi sain suihkuttelut ja ilmakylvyt. Toivotaan että tämä vaiva jäisi tähän, oli sen verran kurja kokemus tähän sydänsurujen keskelle :(

    • Anonyymi

      Voi naiset... ratkaisu lukee tässäkin ketjussa. Käyttäkää sitä teepuuöljyä, niin ei tarvitse kipuilla.

      • Anonyymi

        Onko teepuuöljyä tarkoitus laittaa häpyhuulen ulkopuolelle vai siihen rauhaseen lähemmäksi emättimen puolelta?


    • Anonyymi

      Mulla oli kyseinen patti kesällä, koitin ettiä kaiken tiedon mikä se on mutta en vaa osannu yhdistää sitä paiseeseen, kystaa ja kaikkea muuta epäilin😂 Se aluksi oli pientä kipua, mutta koska olin juuri aloittanut uuden suhteen, en malttanu olla ilman seksiä ja muutaman kerran sitä harrastin, ennenku patti suureni ja se kipu oli aivan järkyttävää lopulta, en pystyny maata, istua tai kävellä ilman tuskaa. Olin ulkomailla silloin joten ajattelin odottaa vielä muutaman päivän ennen lääkäriä, sit se oliki seuraavana aamuna tyhjentyny itestää, punalimaista märkää nestettä housut täynnä. Sit oli pattiki pois. Kaiken kaikkiaan oisko kaks kolme viikkoa kestäny koko rumba siitä ku patin havaitsin siihen ku se puhkes itestää, saatto olla yhdynnällä osa arpaa itestään puhkeamiseen😅 Tuskallinen oli, ei oo uusiutunu

    • Anonyymi

      Minä olen laittanut käsidesiä monta kertaa päivässä tuohon vaivaan, vaikka vähän kirveleekin, mutta patti on pienentynyt ja viimein puhjennut itsestään. Ei ole päässyt kasvamaan valtavan suureksi.

    • Anonyymi

      Onko kukaan teistä kokeillut paastoa osana hoitoa? Minkälaisia kokemuksia teillä?

      Minä olen joskus epätoivoissani ollut ilman ruokaa 3 päivää ja se on poistanut tulehdusta ja pienentänyt patin itsestään. Ei tarvinnut antibiootteja eikä lääkäriä. Patti lähti kun lopetin paaston, sillä paasto kohottaa elimistön omaa suojausta niin, että se pystyy parantamaan itse itseään paremmin. Patti ei ole siis puhjennut.

      Sokerin pois jättäminen auttaa tulehduksen hoitoon. Sokeri ylläpitää tulehdusta. Sokeri on kai bakteerien ruokaa.

      Paaston jälkeen rauhanen ei tulehtunut 0,5-1 vuoteen. Jee! Seuraavalla kerralla kun rauhanen tulehtui, sain siihen antibiootit Kefexin Flagyl enkä ollut paastolla. Antibiootti poisti tulehduksen ja kivun, mutta ei pattia. Patti pieneni itsestään ajansaatossa, mutta siihen meni useita viikkoja tai kuukausia, en muista. Kauan kumminkin. Paaston jälkeen siihen meni muutama päivä.

      Nyt patti uusiutui 3. kerran ja nopeampaa kuin paaston jälkeen. Pitänee yrittää taas olla ilman ruokaa.

      Vinkki teille jos joku haluaa paastolla välttää leikkaukset ja puhkaisut: peräruiske on olennainen ja tärkeä osa paastolle alkamista. Peräsuoleen jäänyt kakka aiheuttaa huonoa oloa, joten se pitää poistaa paaston 1. päivänä. Peräruiskepusseja voi ostaa apteekista muutamalla eurolla ja peräruiskeen tekoon löytyy youtubesta tai netistä ohjeita. Itse teen sen pesuhuoneessa. Huuhtelen suolen 3 kertaa muutaman desin vesimäärällä/kerta. Olo kevenee eikä ole nälkä (kumma kyllä). Kahvi pitää jättää pois myös. Paastolle laskeudutaan vähentämällä ruokailuja, pienentämällä annoskokoja ja syömällä laihaa ruokaa, esim. vellejä, sokeritonta jugurttia ja kasvissosekeittoja. Harjoittelu tekee mestarin.

      Tsemppiä kaikille!

      • Anonyymi

        Niin ja lisäys edelliseen, että pitää kuulostella omaa vointia ja aloittaa syöminen jos tuntuu pahalta.

        Esim. Mulla jos verenpaine laskee liian alas, niin alan silloin hissukseen syömään. Merisuolaa ja 100% omenamehua, kasviksia ja joku kalkkunaleikkele. Niitä mulla haluttaa. Merisuolaa voi laittaa kielen alle paaston aikanakin vaikuttamaan jos heikottaa. Ylimääräiset voi sylkeä pois, jos tuntuu pahalta.


    • Anonyymi

      Mulla kolmas tulehdus puhkaistiin polilla ja katetroitiin kahdeksi viikoksi. Sanoivat, että katetri suurentaa tiehyen niin ettei yleensä enää toistu. Rauhasta ei nykyään kuulemma mielellään poisteta. Nyt katetri poistettiin, tulehdus nestettä yhä syvällä ja jos vielä pahenee, niin laitetaan uusi katetri pidemmälle.
      Kaiken kaikkiaan todella ällöttävä vaiva enkä halua uutta katetria, kokeilen nyt teepuuöljyä josko se pelastaisi minut...
      Jännä, miten erilaisia ohjeita tästä annetaan - minulle taas on sanottu, ettei missään nimessä saa itse puristella koska pahentaa tilannetta...
      Olen myös kahdesti huomannut tulehduksen alkavan kuukautisten aikana tamponin käytöstä, joudun siis siinäkin muuttamaan tapojani..
      Sokerilla ei ole ainakaan minun tapauksessani vaikutusta, koska lopetin sokerin käytön aikoja sitten ja yhä vaan tämä ystävä saapuu :(

    • Anonyymi

      Täällä itselläni neljäs kerta kun asia vaivaa. Ensimmäisen kerran 26v, varasin ajan, mutta ehti hävitä itsekseen. Sen jälkeen 28v ja odotin liian kauan ja tulehtui todella pahasti. Olin kovassa kuumeessa, aluetta ei saatu enää puudutettua ja ilman puudutusta avattiin. Hirveintä kipua mitä olen ikinä kokenut. Seuraavana iltana tuli horkka ja kuume, tulehdusarvot taivaissa. Katetri oli 3 vkoa, todella kipeä ekan viikon. Sitten sain onnellisena olla ilman vaivaa tasan 3 vuotta kunnes uusiutui tämän vuoden kesäkuussa. Menin heti puhkaistavaksi (2 pvää ehti oireilla, ei ollut vielä edes super kipeä), puudutus onnistui ja laitettiin taas katetri. Katetri sattui kolmisen pvää, sen jälkeen ok, pidin 4 vkoa. Ja nyt puoli vuotta tuon jälkeen 2 pvää sitten huomasin uudestaan vaivan iskeneen. Tässä pohdin uskaltaisinko ottaa riskin ja odotella, vai heti ma soittaa poliklinikalle ja pyytää puhkaisua - paitsi nyt en haluaisi kateteria. Eikä siitä näytä olevan hyötyäkään. Viimeksi gyne sanoi, että leikkausta ei suositella, mutta puhui marsupilaatiosta. Haluaisin siitä kuulla enemmän kokemuksia, voikohan olla samoja komplikaatioita kuin koko rauhasen poistamisesta? Tämä vaiva on kyllä aivan kammottava.

    • Anonyymi

      Minulla on ollut tää 3x. Aivan kamala ja inhottava vaiva.
      Ekalla kerralla kesällä 2021 menin gynelle alapää kivun takia. Jossa selvis että on batrholinrauhasen kysta/tulehdus ja n. viinirypäleen kokonen paise. Tyhjennettiin neulalla ja ruiskulla. ( En ehkä suosittele koska tosi kivuliasta, mutta niin sai kyllä hyvin tyhjäks) puudute spray kirvelee aivan helvetisti. Sain antibiootit ja parani noin 2viikossa.

      Ja toisella kerralla syksyllä 2021 taisin mennä suoraan terveyskeskuksen päivystykseen, missä tyhjennettiin neulalla/puristaen. Sain antibiootit. Mutta nyt paise alkoikin kasvamaan/ kipeytyi entistä enemmän, joten menin uudestaan päivystykseen, jossa ei voitu tehdä mitään koska ei ollut kypsä eikä märkää tullut. Söin sitten särkylääkkeitä 2 antibioottikuurin lisäks. Ja antibiootteja myös jatkettiin pidempään. Paranin n 2viikossa taas mutta kipu oli aika sietämätöntä, että ei voinut kun itkeä. Kävely ja istumine oli tosi haastavaa ja kivuliasta. (Oli juuri muutto joka oli tuskaa näin kipeenä) Ja sain antibiooteista hiivatulehduksen.

      Ja kolmas kerta talvi 2022 uusi 3kuukauden jälkeen taas pahempana. Menin taas samalle gynelle jossa tyhjenti pistopuukolla (suosittelen todella nopee/ei satu niin paljon märkää pääsee tulee kunnolla ulos) sain antibiootit ja samat ohjeet yms. Ja taas muutaman päivän päästä paise alkaa kasvamaan ja kipu on sietämätöntä. Kestin muutaman päivän kunnes ei voinut kun vaan itkeä ja maata ja kivun takia ja menin päivystykseen. Siellä oli tietenkin nuori mieslääkäri, ihan mukava joo mutta vaiva nyt vaan hieman kamala. Aika järkytys oli. Hän vaan katto sitten ja ehdotti paremmin aukaisua kirurgisesti (marsupatio vai mikä se on) ja olin samaa mieltä. Sain lähetteen/ ajan naistentautien osastolle. Siellä tutkittiin yms perus jutut ensin. Halusin toimenpiteen nukutuksessa joten valmisteltiin siihen ja sain särkykääkettä ja huoneen synnytys-salista. Mielenkiintonen kokemus. Toinen lääkäri olikin sitä mieltä että laitetaan wordin-katetri. Helpompi/ pienempi toimenpide ja avais tiehyeitä ja vaiva ei välttis uusis. Suostuin sitten tähän ja sain vahvat kipulääkkeet suunkautta ja pistettynä käsivarteen. Hoitajat oli maailman ihanimpia ja sain levätä toimenpiteen jälkeen rauhassa.

      • Anonyymi

        Oon siis 21vuotias.
        Ja toipuminen wordin-katetrin jälkeen. (Paise oli mulla kananmunan kokoinen ja sietämättömän kipee)
        Katetri painoi alussa inhottavasti koska paise oli vielä niin kipee/turvonnut. Turvotus alko laskee noin 3-4 pvn päästä jolloin paine hellitti. Mutta kipee oli vielä vähän. Ja aamulla/ päivällä pissatessa kirveli aivan pirusti sen 5pv jolloin loppu. Viikon päästä pysty kävelee normaalisti ja särkylääke toimi ihan hyvin. Jos pidemmän aikaa touhus niin kipeyty enemmän. Mutta kamalin kipu oli poissa vihdoin. Tottu jo viikossa siihen ja lähti kyllä irti itsestään 2 viikon jälkeen, jolloin olis pitäny mennä laitattaa takasin mutta kun olin just parantunut ja kivut lähes poissa niin en halunnut enään lisää kipua. Alko kunnolla paranee ja kaikki kipu oli poissa jo 2pvn jälkeen.
        Ei vaivaa nytten muuten kun seksin jälkeen saattaa olla vähän kipee mutta se menee ohi muutamassa päivässä. Jos nyt ei enään ikinä tulis tätä.
        SUOSITTELEN SIIS: pistopuukolla tyhjennys, suoraan päivystykseen, ( neulalla puhkasussa ei kannata ottaa neulapuudutetta niin säästyy inhottavilta pistoilta) pikkuhousunsuojien käytön lopettaminen arjessa jos ei oo menkat, ja hyvä alapäähygienia. 😄


    • Anonyymi

      Nyt alkaa itellä olla voimat lopussa vaikka olen vasta 21v.

      3 vuotta sitten bartholin rauhanen tulehtui, kuume nousi lähelle 40 astetta ja päivystyksessä avattiin. Word'n katetria ei laitettu koska eivät saaneet sitä laitettua. Joka päivä tuon jälkeen olen joutunut tyhjentämään kystan ihan muuten vaan ja aina seksin jälkeen. Välillä tulee vihreää kamalan hajuista (tulehtunutta) nestettä ulos.

      Tällä viikolla laitettiin sitten ensi kertaa Word'n katetri, joka olikin pitkä operaatio. Ei meinannut millään mennä haluttuun onkaloon. No, tänään se oli jostain syystä tyhjentynyt ja tullut ulos. Muutenkin paha masennusjakso menossa, korkea infektiokuume, menkat, ja nyt avohaava jota joudun monta viikkoa parantelemaan. Ja sitten kasvatan taas monta viikkoa epämukavaa paisetta, kunnes se on kananmunan kokoinen ja menen gynelle ja koitetaan uudestaan Word'n katetria. Ja arvatenkin taas epäonnistuu.

      Liikuntaa, seksiä, kävelyä, pyöräilyä (olen autoton ja köyhä) ei voi harrastaa tuona aikana. Tulee hauska kesä. Ja ehkä seuraavat 70 vuotta.

    • Anonyymi

      Samasta vaivasta kärsin. Nyt jo toistakertaa jouduin vastaanotolla käymään.

      Mitään katetria ei ole koskaan laitettu. Mutta, eräs hoitaja sanoi että pitäisi olla ilman pikkareita(kuin pienet lapset) aina kun mahdollista, tuulettuu tiukkojen ja keinotekoisten alusvaatteiden takia.

    • Anonyymi

      Onko varmaa jos häpyhuuli turpoaa että on Bartholin

    • Anonyymi

      Ssuosittelen myös teepuuöljyä. Tulehdus vaivannut useita kertoja ja nyt kokrlin ja paise lähti toisena päivänä tyhjentymään. Kipu hävisi samantien ja vältyin päivytykseltä.

      • Anonyymi

        Teepuuöljy on tosi hyvä ja voi laimentaa vaikka jollain kookosöljyllä, vanulappuun ja kystän päälle hautumaan.
        Sit jos se ei auta niin apteekista alkaalinen liuos jota laittaa kuukautis siteeseen, se on aika takuuvarma, että tyhjenee itsestään tai rauhottuu.
        Kurja vaiva mutta tällaisilla nikseillä voi helpottaa tilannetta.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3336
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      972
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe