Taidan kantaa korteni kekoon, että saatais hieman iloisempia viestejä tänne.
Oon ite Pohjois-Karjalasta kotoisin ja sukujuuret Kiteeltä. Olen seurannut NW:n taivalta alusta saakka, joten voin puhtain sydämin kirjoittaa tämän mielipiteeni:
Olen nähnyt NW:n nyt muutamia kertoja uuden solistin, Anetten kanssa. Olin iloinen nähdessäni, että bändistä näkyi se sama iloisuus ja "yhdessä soittamisen" onni, mikä siinä oli Tarjankin kanssa tiettyyn pisteeseen saakka. Heillä näytti olevan aidosti mukavaa soittaa yhdessä ja mikä ihaninta, Anette nauttii ja eläytyy bändin biiseihin. Mielestäni bändi teki siinä mielessä oikein (tavasta nyt mitään kantaa nyt ottamatta) että antoi Tarjan mennä. Tarjakin on sen myöntänyt, että hänellä ei ollut hyvä olla enää bändissä ja hän suunnitteli omaa uraa.
Siis, miksi ruikuttaa menneen perään kun tällä hetkellä kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä: Tarja omalla soolourallaan ja bändi uuden laulajan kanssa. On suuri sääli, että jotkut jaksavat kirjoitella/ajatella pahaan sävyyn EDELLEEN Nightwishistä. Musiikki on taidetta. Meistä jokainen on vapaa itse valitsemaan mitä haluaa kuunnella ja mistä pitää. Luulen, että Tarjakin olisi iloinen että "todelliset Tarja-fanit" (kuten itseänne kutsutte) keskittyisitte hänen uransa tukemiseen ja seuraamiseen.
Itse olen edelleen Nightwish fani ja musiikki (uuden solistin kanssa)tuottaa minulle sitä samaa mielihyvää ja iloa kuin ennenkin. Toivon kaikille Nightwish (ja Tarja-faneillekin) hyvää ja musan täyteistä syksyä. Live and let live!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitos hyvästä kirjoituksesta jollaisia täällä todella harvoin näkee.
Ne henkilöt jotka vieläkin jaksavat itkeä "Tarja takaisin" -itkujaan eivät tunnu ymmärtävän sitä tosiseikkaa että Tarja ei enää halunnut jatkaa yhtyeessä. Hän oli jo asettanut tiukat ehdot sille että hän tekisi vielä yhden levyn. Ei pitkiä kiertueita, ei fanitapaamisia, ei sitä ja ei tätä. Muu yhtye ei halunnut suostua tuohon kiristykseen vaan tekivät oman päätöksensä eli erottivat Tarjan Once -kiertueen jälkeen. Tarja olisi lähtenyt joka tapauksessa itse hieman myöhemmin. Viimeinen vuosi Nightwish -yhtyeessä oli Tarjalle enimmäkseen oman soolouran mainostamista.
Tarja vaikuttaa nyt onnelliselta omalla soolourallaan ja Nightwish on onnellisempi kuin pitkään aikaan omalla urallaan.
Eikös tämä ole hyvä näin?
Bändin asiat ovat varmasti paremmin kuin koskaan ja iloitkaamme siitä!Tässä maassa on vain surullisen paljon ihmisiä jotka eivät toisten menestyksestä ja onnesta pysty iloitsemaan.. ja se sitten puretaan täällä palstalla haukkumalla nykyistä kokooonpanoa..enimmäkseen Anettea Ja Tuomasta tietenkin.Surullisinta on se että jos heillä yksityiselämässään on vaikeita asioita..repeää täällä riemu joillain ihmisillä kattoon!surullinen olen niiden puolesta joilla pahat asiat pyörivät mielessä. nauttikaamme me muut Bändin mahtavasta musiikista, energiasta, siitä saamastamme mielentilasta ja ennenkaikkea paljon positiivisia ajatuksia siinne kiertueelle! mahtava orkesteri suomesta!
edellisten kanssa!
Mutta tuo räkäskriivaus tuleee varmaan siitä, että rehellisyys ja avoimuus kautta mystisyys ja oman tiensä kulkijat, tuottavat aina ristiriitoja. Se on vaan kiehtovan ilmiön merkki.
ja onse vaan ihan perkeleelisen komea teos tuo DPP.