Isien perinnäissäännöt?

Minä olen monesti miettinyt, että onko lestadiolaisilla olevat säännöt kuinka pitkälle niin sanottuja isien perinnäissääntöjä, joita ei löydy Raamatusta. Sellaisia lisäsääntöjä, joilla yritetään estää lankeaminen syntiin.
Esimerkkeinä mm. sellaiset asiat kuin televisiottomuus, tanssiminen, ehdoton raittius, jne. (esikoisten joukossa monia muitakin...) Eli sellaisia asioita, että jos niitä kuuliaisesti noudattaa, voi näyttää ulospäin kovinkin hurskaalta, mutta oikeaa rakastavaa uskoa ei ole. Välillä tuntuu, että osa lestadiolaisista on tällaisia kuorettuneita. He toistavat ulkoa opittuja juttuja ja noudattavat tarkasti näitä perinnäissääntöjä. Mutta sydän saattaa olla sisältä kovin kylmä ja tunnoton.
Muutama saarnamieskin on sellainen, eikä heidän saarnassaan paista armonaurinko, vaikka he saarnaavatkin syntejä anteeksi kuten muutkin..

Välillä seuroissa ollessa puhujan saarna on rakentava ja täynnä rakkautta, siihen on helppo yhtyä. Heidän sanansa on täynnä armoa ja rauhaa....
Joskus seuroissa tulee, etenkin tiettyjen saarnamiesten ollessa palvelusvuorossa, sellainen tyhjä olo. Saarnan selitysosa jäi tyhjäksi ja väkisinväännetyksi... He esittävät usein ajatuksia, joihin en voi täysin sydämin yhtyä... eli tietynlaista vl-harhaoppia. Jos joku ulkopuolinen sellaisia kuulee, hän voi tehdä sanoista hätiköityjä johtopäätöksiä ja ajatella, että koko vl-oppi on harhaoppia. Tällaiset asiat ovat vain sellaisia asioita, joista ei puhuta kauheasti ääneen ja jos tällaisia ajatuksia esittää, moni on kääntämässä asian itseä vastaan, että "sinulla itselläsi ei taida olla asiat aivan kohdallaan" No ei varmasti olekaan, mutta perää on myös siinä, mitä minä sanon...
382003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

"Eli sellaisia asioita, että jos niitä kuuliaisesti noudattaa, voi näyttää ulospäin kovinkin hurskaalta"

Kun synninpäästön saa toiselta lestadiolaiselta niin riittääkö tämä? Tulevatko kaikki sydämen synnit anteeksisaaduiksi kun syntihommaa ei viedä itsensä Pyhän eteen joka pystyy näkemään sydämen syvyyksiin? Toisen lestadiolaiselle voi tunnustaa muodolliset synnit ja kuulla synninpäästösanat häneltä. Mutta menikö koko prosessi varmasti Jumalan mielen mukaan? Epäilen että useinkaan ei mene. Synninpäästö on kuin mantra jota hoetaan rutiininomaisesti, vai onko?

Äänestä
  • sen, joka synnit anteeksi antaa! Voi olla asioita, joita on vaikea unohtaa. Kuitenkin ne pitäisi voida "upottaa armon mereen", niin kuin me sanomme.

    Käsitin viestistäsi, että kun pyydämme anteeksi ihmiseltä, se ei ole niin syvällistä tai pyhää kuin jos pyytäisimme Jumalalta anteeksi? Matteuksen evankeliumissa on puhuttu tästä asiasta mm. näin:
    "Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
    "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." (Matt. 18:18-20)
    Tuossa raamatunkohdassa on lohdullinen lupaus, että Jeesus on yhäkin keskellämme . Eikö se riitä?

    Äänestä

  • anna kirjoitti:

    sen, joka synnit anteeksi antaa! Voi olla asioita, joita on vaikea unohtaa. Kuitenkin ne pitäisi voida "upottaa armon mereen", niin kuin me sanomme.

    Käsitin viestistäsi, että kun pyydämme anteeksi ihmiseltä, se ei ole niin syvällistä tai pyhää kuin jos pyytäisimme Jumalalta anteeksi? Matteuksen evankeliumissa on puhuttu tästä asiasta mm. näin:
    "Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
    "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." (Matt. 18:18-20)
    Tuossa raamatunkohdassa on lohdullinen lupaus, että Jeesus on yhäkin keskellämme . Eikö se riitä?

    On tullut joskus mieleen, että kun joku pyytää toiselta uskovaiselta syntejä anteeksi. Toinen saattaa vain vähän kuin tavan vuoksi siunata ja olla sisimmässään "väärässä hengessä". Mitä sitten?

    Muistan riparilla, kun oli viimeinen ilta ja kaikki tytöt itkivät ja halivat toisilta syntejään anteeksi. Minä itse oli hämmentynyt ja jotenkin tyrmistynyt tilanteesta. Siinä tuli sellanen tunnelma, että kaikkien ois pitänyt mennä siihen hysteriaan mukaan. Minä ja muutama muu tyttö oltiin toisessa huoneessa ja pyöriteltiin päätä.Häpeä tunnustaa, mutta mua toisaalta nauratti vähän se touhu. Olenko paatunut vai olisko pitänyt mennä teeskentelemään liikuttumista? Välillä tuntuu, että se joka kaikkein eniten pitää ääntä ja käyttäytyy hysteerisimmin nähdään kaikkein uskovaisimpana.

    Äänestä

  • mölli kirjoitti:

    Eipä näy hysteriaa vl-seuroissa, eikä tunnelmointia pidä edes tavoitella.

    Anna tyttöjenkin uskoa ja pyydellä anteeksi jos siltä tuntuu.

    Äänestä

  • mölli kirjoitti:

    On tullut joskus mieleen, että kun joku pyytää toiselta uskovaiselta syntejä anteeksi. Toinen saattaa vain vähän kuin tavan vuoksi siunata ja olla sisimmässään "väärässä hengessä". Mitä sitten?

    Muistan riparilla, kun oli viimeinen ilta ja kaikki tytöt itkivät ja halivat toisilta syntejään anteeksi. Minä itse oli hämmentynyt ja jotenkin tyrmistynyt tilanteesta. Siinä tuli sellanen tunnelma, että kaikkien ois pitänyt mennä siihen hysteriaan mukaan. Minä ja muutama muu tyttö oltiin toisessa huoneessa ja pyöriteltiin päätä.Häpeä tunnustaa, mutta mua toisaalta nauratti vähän se touhu. Olenko paatunut vai olisko pitänyt mennä teeskentelemään liikuttumista? Välillä tuntuu, että se joka kaikkein eniten pitää ääntä ja käyttäytyy hysteerisimmin nähdään kaikkein uskovaisimpana.

    hysteeristen joukkoon, jos ei halua. Kuvaamassasi tilanteessa oli varmaan muutakin kuin hätä pyytää syntejä anteeksi, esim. konfirmaation jännitystä, valvomista jne. Ei ole sen huonompi uskovainen kuin toinen, vaikkei koe tilannetta samanlaisena. On oikeus olla oma itsensä.
    Sydämen _uskoahan_ tuo anteeksiantaminenkin vaatii. Mutta toisaalta, meitä on erilaisia, kuten kirjoitit riparikokemuksiasi. Ei se, että toinen vaikuttaa jotenkin "kylmemmältä" tee anteeksiannosta epätäydellistä, siihen saa uskoa ihan turvallisella mielellä.

    Äänestä

"Minä olen monesti miettinyt, että onko lestadiolaisilla olevat säännöt kuinka pitkälle niin sanottuja isien perinnäissääntöjä, joita ei löydy Raamatusta."

Iso osa lestadiolaisesta etiikasta tai elämäntavasta on sellaista, mitä ei voi uskottavasti perustella Raamatulla. Saattaa olla joku raamatunkohta, joka kyseistä perinnäissääntöä tukee, mutta sitten on monta muuta kohtaa, joiden perusteella sääntö voitaisiin kumota. Perinnäissääntöjen idea on juuri siinä, että niiden perusteita ei kyseenalaisteta.

"Välillä tuntuu, että osa lestadiolaisista on tällaisia kuorettuneita. He toistavat ulkoa opittuja juttuja ja noudattavat tarkasti näitä perinnäissääntöjä. Mutta sydän saattaa olla sisältä kovin kylmä ja tunnoton."

Niin on. Useimpien tuntemieni lestadiolaisten uskovaisuus keskittyy nimenomaan perinnäissääntöjen noudattamiseen. Mitään pyhää henkeä näissä ihmisissä ei ole havaittavissa. Jos heillä on uskonnollisia kamppailuja, niiden aiheena on se, miten sääntöjä jaksaisi noudattaa, ettei usko menisi.

Sitten on kyllä sellaisiakin uskovaisia, joiden uskovaisuus on todellista hengellistä laatua. Olen miettinyt, onko kyse siitä, että näillä ihmisillä lestadiolainen etiikka ei ole ristiriidassa omien arvojen kanssa. Silloin he saavat uskonnosta aitoa sisältöä elämäänsä.

"Tällaiset asiat ovat vain sellaisia asioita, joista ei puhuta kauheasti ääneen ja jos tällaisia ajatuksia esittää, moni on kääntämässä asian itseä vastaan, että "sinulla itselläsi ei taida olla asiat aivan kohdallaan""

Niin. Onneksi nykyään on kuitenkin tällaisia keskustelupalstoja, joiden avulla sosiaalisen kontrollin voi kiertää...

Äänestä
  • Se tarkoittaa selalista uskoa kuin Luterilaisuus on, siis Isän uskon perinyt, sitä ei ole armosta armon Herralta saatu.

    Vaan se on isältä peritty, samaa uskos kuin isänikin.

    Jumalaa siihen en kaivata kolmanneksi poika pärjää isänsä antimilla..

    No voihan se toki olla Äitinkin peruja.

    Olisiko Körtit esimerkkinä sopiva, mutta myöskin kaikki uskot jotka eivät ole Jumalasta "Lahjavanhurskaus" ovat isiltä perittyä uskoa.

    Äänestä

Seurakunnassa on kuitenkin se viisaus. Oletko kuullut puhuttavan "pannaan puhuja istumaan"?
Jos saarnaa paljon voi puhua välillä jotain väärääkin, myös tällä sivulla jotkut (en mainitse nimiä koska joku voi loukkaantua) voisivat noudattaa tuota ja vähän rajoittaa kirjoittelua ja käydä istumassa seurapenkissä, yksi kerta ei riitä.

Äänestä

Stten yksi juttu on perin merkillistä. Sellainen ihminen, joka rikkoo näitä ns. perinnäissääntöjä, sitä pidetään heti melkein julkijumalattomana, vaikka se ei välttämättä ole tehnyt minkäänlaista syntiä. Aina löytyy niitä, jotka pitävät näitä perinnäissääntöjä ylikorostuneen tärkeinä, vaikka ne ovat vain tavallaan viitteellisiä neuvoja, joita on hyvä noudattaa, jos sen tuntee omassa tunnossaan tarpeelliseksi, mutta jos katsoo voivansa niistä poiketa, se ei ole mikään synti.

Minä itse ainakin peilaan kaikkia Raamatun ohjeita ja seurakunnan neuvoja myös kultaiseen sääntöön ja rakkauden kaksoiskäskyyn, enkä mä ihan purematta niele seurakunnan tulkintaa tietyistä raamatunkohdista, ohjeita ja neuvoja, kuinka hyviä ne sitten onkin...

Äänestä
  • "Sellainen ihminen, joka rikkoo näitä ns. perinnäissääntöjä, sitä pidetään heti melkein julkijumalattomana, vaikka se ei välttämättä ole tehnyt minkäänlaista syntiä."

    Sen takia onkin niin vaikea kuunnella omaa sisintään: entä jos joutuukin toteamaan, että omat arvot ovat ristiriidassa perinnäissääntöjen kanssa. Yhteisön silmätikuksi joutuminen voi olla niin raskas kokemus, että moni mieluummin tukahduttaa sisimpänsä.

    Minä pidän syntinä tuota julkijumalattomaksi leimaamista. Jokaisella on oikeus valita itse, mihin uskoo ja miten elää, ja sitä oikeutta pitää muiden aidosti kunnioittaa.

    Julkijumalattomaksi leimaaminen on tehokas keino saada kansa pysymään ruodussa. Kuka uskaltaa poiketa säännöistä, kun tietää joutuvansa silmätikuksi?

    Minusta se on syntiä, että ihmisten ei anneta päättää itse omista asioistaan ja valita omia ratkaisujaan. Jokaisella on oikeus päättää itse, mihin uskoo, ja sitä oikeutta pitää toisten aidosti kunnioittaa. Kunnoituksen puute on syntiä.

    Äänestä

  • Oikaisisin vähän, siinä on totuutta ja tarua.
    Sellaistakin on mistä puhut, mutta myöskin, oikean opin kautta tulevia sääntöjä.

    Lulisin että sinulla on näistä Jumalan sanan kautta annettuja sääntöjä vastaan..
    "Kuten elä varasta elä tee huorin "..

    Myöskin on sääntöjä, jotka Seurakunta on tehnyt, ja nekin on ok, niin kauan kuin eivät riko Yhdistyslakia .

    Ja se on todella helposti tapahtuva asia.
    Jos seurakunnan päätös tuottaa yhdellenkään Jäsenelle vahinkoa, niin se on laiton.

    Äänestä

  • Sofia kirjoitti:

    "Sellainen ihminen, joka rikkoo näitä ns. perinnäissääntöjä, sitä pidetään heti melkein julkijumalattomana, vaikka se ei välttämättä ole tehnyt minkäänlaista syntiä."

    Julkijumalattomaksi leimaaminen on tehokas keino saada kansa pysymään ruodussa. Kuka uskaltaa poiketa säännöistä, kun tietää joutuvansa silmätikuksi?

    Minusta se on syntiä, että ihmisten ei anneta päättää itse omista asioistaan ja valita omia ratkaisujaan. Jokaisella on oikeus päättää itse, mihin uskoo, ja sitä oikeutta pitää toisten aidosti kunnioittaa. Kunnoituksen puute on syntiä.

    Jokainen lestadiolainen voi itse päättää uskostaan ja elämästään, toisen uskolla ei tulla autuaaksi, eikä kukaan päätä uskostasi.Jos jokin tekee niin surullisen päätöksen, että luopuu uskostaan, ei häntä aseteta sen vuoksi silmätikuksi, vaan rohkaistaan ja autetaan häntä ongelmissaan. Hän on aivan samanlailla kunnioitettava ihminen kuin me muutkin.

    Äänestä

  • Anskù kirjoitti:

    niin, että korvat heiluu tänne asti.

    "Jos jokin tekee niin surullisen päätöksen, että luopuu uskostaan, ei häntä aseteta sen vuoksi silmätikuksi, vaan rohkaistaan ja autetaan häntä ongelmissaan. Hän on aivan samanlailla kunnioitettava ihminen kuin me muutkin."

    Silmätikuksi asettamisella tarkoitan juuri tällaisia ilmaisuja kuin mitä Ansku nyt käyttää: "surullisen päätöksen", "luopuu uskostaan", "rohkaistaan ja autetaan häntä ongelmissaan". Nämä sanavalinnat eivät kuvasta aitoa kunnioitusta eri tavalla ajattelevaa kohtaan. Ne kuvastavat alentuvaa suhtautumista.

    Jos Ansku oikeasti kunnioittaisi eri tavalla uskovaa, hän ei määrittelisi tämän ratkaisua "surulliseksi päätökseksi" tai "uskosta luopumiseksi". Hän ei myöskään olettaisi, että toisella on ongelmia, joihin hän tarvitsee Anskun apua. Jos Anskun kunnioitus olisi aitoa, hän olisi iloinen, että hänen lähimmäisensä on löytänyt oman tiensä.

    Äänestä

Tässä nyt nähdään kuin Vl:t ovat täynnä sääntöjä ja kieltoja, eli lakia lain jälkeen he elävät todellisessa lain taulujen sekasopassa.
Heillä on varmastikin enemmän isäinsääntöjä kuin juutalaisilla.

Äänestä
  • 11. Sillä ei Jumala katso ihmisen muodon jälkeen.
    12. Kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, niiden pitää myös ilman lakia hukkuman, ja kaikki, jotka laissa ovat syntiä tehneet, ne pitää lain kautta tuomittaman.
    13. Sillä ei ne ole Jumalan edessä vanhurskaat, jotka lain kuulevat; mutta ne, jotka lain töillänsä täyttävät, ne pitää vanhurskaaksi tuleman.
    14. Sillä koska pakanat, joilla ei lakia ole, tekevät luonnostansa sitä, mitä laki anoo, niin he, vaikka ei heillä lakia ole, ovat itsellensä laki,

    Äänestä

kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, että osataan olla myös itsekriittisiä ja nosta sille hattua?

Taitaa olla syynä se, että kaikki haluavat käydä täällä pönkittämässä omia käsityksiään, eikä rehellinen pohdinta siksi ole kovin kiinnostavaa.

Äänestä
  • Siis PÖH, ku kaikki on vaan niin mielissään, ku te sanotte sen vihdoinki ääneen, minkä kaikki ovat aina tienneet, mutta joka on julkisesti tähän asti aina kielletty! Jos niin tapahtuu, että vanhoillislestadiolaisuus ei enää jatkossa ole vain sääntöjen noudattamista, olen erittäin iloinen asiasta! Sitten voisin jopa itsekin kulkea vl-seuroissa. Mutta tieto siitä lakihenkisyydestä ja useista feikki-uskovaisista (siis jotka ei edes ole aidossa uskossa), saa minut pysymään sieltä poissa.

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    Siis PÖH, ku kaikki on vaan niin mielissään, ku te sanotte sen vihdoinki ääneen, minkä kaikki ovat aina tienneet, mutta joka on julkisesti tähän asti aina kielletty! Jos niin tapahtuu, että vanhoillislestadiolaisuus ei enää jatkossa ole vain sääntöjen noudattamista, olen erittäin iloinen asiasta! Sitten voisin jopa itsekin kulkea vl-seuroissa. Mutta tieto siitä lakihenkisyydestä ja useista feikki-uskovaisista (siis jotka ei edes ole aidossa uskossa), saa minut pysymään sieltä poissa.

    Mä en ole ainakaan vieläkään tunnustanut, enkä tule tunnustamaan, että se olisi vain sääntöjen noudattamista. Suurin syy pysyä mukana on evankeliumi. Vaikka sääntöjäkin on, ainakin minä koen, että evankeliumia saarnataan aina ehdoitta ja paljon. Ja sekös se saa olon mukavaksi.

    Tiedän myös, että on aina mukana myös feikki-uskovaisia, (joita en kykene nimeämään eikä kiinnostaisikaan) ei se mun iloa uskomisesta vie.

    Joten rupee vaan heti kulkemaan mukana.

    Uskomme armosta ja armosta myös paastoamme, niinkuin muutkin lain sanat pidämme.

    Ja ei toisten viat ole aina silmiemme edessä Omissakin on kyllä , no atrtteehan Veljiä paimentaa, mutta sekin armosta ja armolla.

    Siis annamme armoneuvoja, joita valitettavasti ei Aatami haluaisi kuulla, liha on heikko ja tiedämmehän mitä lihamme pyytää ; se pyytää KUOLEMAA.
    Eikä lihallinen ihminen käsitä Jumalan sanaa, "lihallinen ja lihallinen" lihan saastaisuudessa elävät ja tämä vanha aatami.
    Ne ovat kaksi eri asiaa.

    Äänestä

  • velikulta kirjoitti:

    Mä en ole ainakaan vieläkään tunnustanut, enkä tule tunnustamaan, että se olisi vain sääntöjen noudattamista. Suurin syy pysyä mukana on evankeliumi. Vaikka sääntöjäkin on, ainakin minä koen, että evankeliumia saarnataan aina ehdoitta ja paljon. Ja sekös se saa olon mukavaksi.

    Tiedän myös, että on aina mukana myös feikki-uskovaisia, (joita en kykene nimeämään eikä kiinnostaisikaan) ei se mun iloa uskomisesta vie.

    Joten rupee vaan heti kulkemaan mukana.

    Siis, tiedän kyllä, että vl:suus ei ole VAIN lakihenkisyyttä, mutta lakihenkisyys tekee siitä uskosta mahdottoman ja jopa naurettavan! Muuten kyllä pidän vl:suutta hyvänä ja raamatullisena. Olen myös sitä mieltä, että keskinäinen rakkaus ON silmiinpitävää, elämäntavat ON hienoja ja Pyhää Henkeä ON. MUTTA vain aniharvaa vl-joukoissa mukana kulkevia kiinnostaa asioiden henkisyys ja hengellisyys. MINÄ kykenen nimeämään feikki-uskovaisia, monia. Jos minä alkasin kulkea vl-seuroissa, tuntisin niin kuin kulkisin feikkien mukana. Valitettava tosi asia. Ei turhaan kylillä puhuta, että "lestat ovat pahimpia...", pahimpia missä vaan! Ei savua ilman tulta. Niin moni vl on uskoton ja Pyhä Hengetön, että todellakin tuntisin kuuluvani pelleilijöiden jengiin.

    Noh, tämän lisäksi on siis myös nuo lait/säännöt/what ever, jotka estää minua olemasta vl. Haluan noudattaa omaa omatuntoani enkä yhteisön omatuntoa. En alkaisi esim. sellaiseksi "synnytyskoneeksi", mistä nyt on paljon ollut puhetta. Eli ei, minusta ei ole vl-uskovaiseksi.

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    Siis PÖH, ku kaikki on vaan niin mielissään, ku te sanotte sen vihdoinki ääneen, minkä kaikki ovat aina tienneet, mutta joka on julkisesti tähän asti aina kielletty! Jos niin tapahtuu, että vanhoillislestadiolaisuus ei enää jatkossa ole vain sääntöjen noudattamista, olen erittäin iloinen asiasta! Sitten voisin jopa itsekin kulkea vl-seuroissa. Mutta tieto siitä lakihenkisyydestä ja useista feikki-uskovaisista (siis jotka ei edes ole aidossa uskossa), saa minut pysymään sieltä poissa.

    Itse lestadiolaisena en voi ymmärtää sinun väitteitä lakihenkisyydestä.Teidän laeksi kutsumat uskon perusteet nousevat raamatusta, ne eivät ole meille luulemaasi pakkoa tai rangaistusta. Mitä viittaat feikki uskovaisiin, voin sanoa sinulle, että jokainen ihminen huolehtii omasta uskostaan, ei toisen.Ja jos satut tuntemaan jonkun lestadiolaisen jonka elämä ei ole kohdallaan, sinun tulee muistaa, että kyseisen henkilön ratkaisu on oma, eikä kaikki tee niin.Myös elämällään voi kieltää uskonsa!Ja jos sinä seuroihin voisit tulla kun nämä asiat ovat pois, ei sinun mielenkiintosi ole oikeanlainen uskontoon.Ja sinulla ei todellakaan ole mitään tietoa vaikka niin väität!

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    Siis, tiedän kyllä, että vl:suus ei ole VAIN lakihenkisyyttä, mutta lakihenkisyys tekee siitä uskosta mahdottoman ja jopa naurettavan! Muuten kyllä pidän vl:suutta hyvänä ja raamatullisena. Olen myös sitä mieltä, että keskinäinen rakkaus ON silmiinpitävää, elämäntavat ON hienoja ja Pyhää Henkeä ON. MUTTA vain aniharvaa vl-joukoissa mukana kulkevia kiinnostaa asioiden henkisyys ja hengellisyys. MINÄ kykenen nimeämään feikki-uskovaisia, monia. Jos minä alkasin kulkea vl-seuroissa, tuntisin niin kuin kulkisin feikkien mukana. Valitettava tosi asia. Ei turhaan kylillä puhuta, että "lestat ovat pahimpia...", pahimpia missä vaan! Ei savua ilman tulta. Niin moni vl on uskoton ja Pyhä Hengetön, että todellakin tuntisin kuuluvani pelleilijöiden jengiin.

    Noh, tämän lisäksi on siis myös nuo lait/säännöt/what ever, jotka estää minua olemasta vl. Haluan noudattaa omaa omatuntoani enkä yhteisön omatuntoa. En alkaisi esim. sellaiseksi "synnytyskoneeksi", mistä nyt on paljon ollut puhetta. Eli ei, minusta ei ole vl-uskovaiseksi.

    Ensiksi haluan sanoa sinulle, että ei ole olemassa feikki uskovaisia, vain uskovaisia. Ihminen voi elämällään kieltää uskonsa, hänen ei erikseen tarvitse kailottaa siitä kuitenkaan ympäriinsä. Ja toisekseen ei ole olemassa yhteisön omaatuntoa, vaan oma omatunto.Monesti jo olen täällä toistellut, ettei ihminen tule autuaaksi muiden uskolla, vaan omallaan. Et voi väittää, että vain aniharvaa lestadiolaista kiinnostaa asioiden hengellisyys. Oikein uskomassa oleva ihminen tukee elämänsä näille asioille, epäuskoinen ei niihin turvaudu. Ilmeisen tiedon puutteesi ja kuvitelmiesi valossa hairahdat väittämään ja luulemaan vääriä asioita, pitäähän sitä jostain keskustelua vääntää! Lapset ovat Jumalan lahja, me naiset emme TODELLAKAAN ole mitään synnytyskoneita!

    Äänestä

  • Anskú kirjoitti:

    Lakihenkisyydestä on ollut puhetta mm. tuossa ehkäisy-ketjussa, jonka se uupunut vl-äiti alotti pelätessään jälleen uutta raskautta. Siellä moni VL (huom! TEIKÄLÄINEN!) on myöntänyt, että itse ja usea tuttu pohtii samoja asioita; onko nämä vl:lle tyypilliset piirteet vain sovittuja tapoja (mm. ehkäisy)?! Eikö lakihenkisyys ole juuri tätä? Usko on sidottu tapojen noudattamiseen. Tämä ko. vl-äitikin harkitsee uskosta luopumista, koska ei voi noudattaa lakia! JOTEN sinun täytyisi todellakin ymmärtää väitteeni lakihenkisyydestä ellet olet tyhmä.

    Vakiovastaus, kun feikki-uskovaisista puhutaan: jokainen huolehtikoot omasta uskostaan. Jep. Mutta tässä keskustelussa juuri nyt huolehdin vl-uskosta. Sen maine(?) on MULLE sitä; pelleilyä. Liian paljo feikkaajia. Kyllä, sitten voisin tulla seuroihin, vaikka muuten vaan kattelee meininkiä, kun nämä asiat olisi pois. Sitten se ei yököttäsisi. Vois olla jopa kivaa! Ei kai sinne aina tarvi SIINÄ TIETYSSÄ vireessä tulla?! En ole edes kiinnostunut "siinä mielessä". Mutta tekemistä se oisi seki vaihteeksi.

    Vai minullako ei ole tietoa? Mitä tietoa nyt sitten tarkoitat? Minulla ON tietoa. Elän keskellä kaikkea. Tunnen, näen ja koen jatkuvasti. MINUA on aivan turha syyttä siitä etten tiedä lestadiolaisita mitään, niinkuin usein teillä on tpana syyttää, jos kritiikkiä tulee.

    Tähän sama vastaus kuin alempana. Paitsi miinustettuna yksi t-kirjain joka on näköjään jäänyt väärään kohtaan.

    Muuten haluan vielä jatkaa sen verran, että olen joskus aiemmin näistä asioita palstalla puhunut, mutta enpä aikoihin ennenkuin tämä vl-äiti avasi suunsa ja sen jälkeen moni muukin vl. Siis todellaKIN usko näyttää vl:lle olevan enimmäkseen tapojen noudattamista ja omatunto reagoi vain silloin kun tietää toimivansa tapojen vastaisesti.

    tuo vartiointi useinmiten tapahtuu juuri LAKI hengessä, kyllähän paimenten niinkuin meidän kaikkien kuuluu toistemme rajoja katsella niin että oikeasta asiasta oikein menemme neuvomaan.

    Tuota Lakihenkeä olen tavannut varsinkin silloin ,kun menee neuvomaan es: Niin sanottua napamiestä, heille tulee se mieli että nytpäs räpsäytän tässä sellaisen tuomion jotta tuntuu, eipä tule toiste esittelemään omiaan..
    Vaikka todellisuudessa itselleen sanoo tuomion.
    Kun tiedetään että joku on mennyt vikaan, niin kehoittaisin ottamaan Paimensauvan käteen ja neuvomaan, myös Sideavaimia käyttämään, jos siihen tarvetta ilmenee.

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    Lakihenkisyydestä on ollut puhetta mm. tuossa ehkäisy-ketjussa, jonka se uupunut vl-äiti alotti pelätessään jälleen uutta raskautta. Siellä moni VL (huom! TEIKÄLÄINEN!) on myöntänyt, että itse ja usea tuttu pohtii samoja asioita; onko nämä vl:lle tyypilliset piirteet vain sovittuja tapoja (mm. ehkäisy)?! Eikö lakihenkisyys ole juuri tätä? Usko on sidottu tapojen noudattamiseen. Tämä ko. vl-äitikin harkitsee uskosta luopumista, koska ei voi noudattaa lakia! JOTEN sinun täytyisi todellakin ymmärtää väitteeni lakihenkisyydestä ellet olet tyhmä.

    Vakiovastaus, kun feikki-uskovaisista puhutaan: jokainen huolehtikoot omasta uskostaan. Jep. Mutta tässä keskustelussa juuri nyt huolehdin vl-uskosta. Sen maine(?) on MULLE sitä; pelleilyä. Liian paljo feikkaajia. Kyllä, sitten voisin tulla seuroihin, vaikka muuten vaan kattelee meininkiä, kun nämä asiat olisi pois. Sitten se ei yököttäsisi. Vois olla jopa kivaa! Ei kai sinne aina tarvi SIINÄ TIETYSSÄ vireessä tulla?! En ole edes kiinnostunut "siinä mielessä". Mutta tekemistä se oisi seki vaihteeksi.

    Vai minullako ei ole tietoa? Mitä tietoa nyt sitten tarkoitat? Minulla ON tietoa. Elän keskellä kaikkea. Tunnen, näen ja koen jatkuvasti. MINUA on aivan turha syyttä siitä etten tiedä lestadiolaisita mitään, niinkuin usein teillä on tpana syyttää, jos kritiikkiä tulee.

    Ole lakihenkisyyttä; mutta jos huomaat jonkun nuhtelevan ehkäisijää kovalla äänellä, niin siinä jo on lakia.

    Laki saarnataan niinkuin ei armoa oliskaan, ja ehkä sekoitat sen sitten lakihenkeen.

    Lakihengessä oleva ihminen vihaa syntiin langennutta ihmistä.

    Es: alkoholisti joka raitistunut, VIHAA alkoholisteja.
    Samoin ehkä, "en tiedä" Lestadius vihasi alkoholisteja, kun hänen Isänsä oli ja pieksi vaimoaan, ja poikansakin varmaan.

    Lestadiuksella ei ehkä ollut ymmärtäväistä mieltä Isäänsä kohtaan. Saattpoi olla katkerakin selkäsaunoista ,ja se sai aikaan suuren viinan VIHAN.
    Onko oikein tai väärin, ei ole varmaan väärin olla juomata, eikä myöskään juoda kohtuudella.

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    Lakihenkisyydestä on ollut puhetta mm. tuossa ehkäisy-ketjussa, jonka se uupunut vl-äiti alotti pelätessään jälleen uutta raskautta. Siellä moni VL (huom! TEIKÄLÄINEN!) on myöntänyt, että itse ja usea tuttu pohtii samoja asioita; onko nämä vl:lle tyypilliset piirteet vain sovittuja tapoja (mm. ehkäisy)?! Eikö lakihenkisyys ole juuri tätä? Usko on sidottu tapojen noudattamiseen. Tämä ko. vl-äitikin harkitsee uskosta luopumista, koska ei voi noudattaa lakia! JOTEN sinun täytyisi todellakin ymmärtää väitteeni lakihenkisyydestä ellet olet tyhmä.

    Vakiovastaus, kun feikki-uskovaisista puhutaan: jokainen huolehtikoot omasta uskostaan. Jep. Mutta tässä keskustelussa juuri nyt huolehdin vl-uskosta. Sen maine(?) on MULLE sitä; pelleilyä. Liian paljo feikkaajia. Kyllä, sitten voisin tulla seuroihin, vaikka muuten vaan kattelee meininkiä, kun nämä asiat olisi pois. Sitten se ei yököttäsisi. Vois olla jopa kivaa! Ei kai sinne aina tarvi SIINÄ TIETYSSÄ vireessä tulla?! En ole edes kiinnostunut "siinä mielessä". Mutta tekemistä se oisi seki vaihteeksi.

    Vai minullako ei ole tietoa? Mitä tietoa nyt sitten tarkoitat? Minulla ON tietoa. Elän keskellä kaikkea. Tunnen, näen ja koen jatkuvasti. MINUA on aivan turha syyttä siitä etten tiedä lestadiolaisita mitään, niinkuin usein teillä on tpana syyttää, jos kritiikkiä tulee.

    ei ole muuta kuin usko. Kuinka tämä tapahtuu? Edellä on sanottu, kuinka armonvaellus on luonnollisen järjen valkeuden vastustaja ja sokaisija. Kun nyt evankeliumi tulee ja armovalkeus todistaa, ettei ihminen saa menetellä eikä elää oman mielensä mukaan, vaan että hänen luonnollinen valkeutensa pitää hyljättämän, kuoletettaman ja hukutettaman, ja jos ihminen sellaisen todistuksen hyväksyy ja sitä seuraa, hylkää oman valkeutensa ja tahtonsa, tahtoo mielellään hullulta näyttää antaen itsensä johdatettavaksi, opetettavaksi ja valaistavaksi, silloin näetkös tapahtuu muutos hänen pääasiastaan, se on: hänen luonnollinen valkeutensa tulee toiseksi."

    Äänestä

  • M.L kirjoitti:

    Jos se luonnollienn valkeus saakin jalansijaa niin ettei Se tosi valkeus sitä pysty sokaisemaan?.

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    Siis, tiedän kyllä, että vl:suus ei ole VAIN lakihenkisyyttä, mutta lakihenkisyys tekee siitä uskosta mahdottoman ja jopa naurettavan! Muuten kyllä pidän vl:suutta hyvänä ja raamatullisena. Olen myös sitä mieltä, että keskinäinen rakkaus ON silmiinpitävää, elämäntavat ON hienoja ja Pyhää Henkeä ON. MUTTA vain aniharvaa vl-joukoissa mukana kulkevia kiinnostaa asioiden henkisyys ja hengellisyys. MINÄ kykenen nimeämään feikki-uskovaisia, monia. Jos minä alkasin kulkea vl-seuroissa, tuntisin niin kuin kulkisin feikkien mukana. Valitettava tosi asia. Ei turhaan kylillä puhuta, että "lestat ovat pahimpia...", pahimpia missä vaan! Ei savua ilman tulta. Niin moni vl on uskoton ja Pyhä Hengetön, että todellakin tuntisin kuuluvani pelleilijöiden jengiin.

    Noh, tämän lisäksi on siis myös nuo lait/säännöt/what ever, jotka estää minua olemasta vl. Haluan noudattaa omaa omatuntoani enkä yhteisön omatuntoa. En alkaisi esim. sellaiseksi "synnytyskoneeksi", mistä nyt on paljon ollut puhetta. Eli ei, minusta ei ole vl-uskovaiseksi.

    Kyllä lestat on pahimpia, mutta millaisen perheen lapsia he ovat.
    Eräät mieleeni tulevat ovat niin sanotusta HUORAPERHEESTÄ, ei että olisivat väärin perustein avioituneet vaan Vaimo liian menevä, ja kun miehen on pitänyt se kestää ja karsiä, niin JULMA katkeruus on häneen iskostumut ja heijastuu lapsisatkin.
    Nämät lapset jotaka eivät kaikki ole miehelle, vaan välistävetäjälle tehtyjä ovat niit'ä kulmakunnan kauhuja.

    Muttei sen pitäisi koko poboliota kuvata, tämä perhe on uskomassa , vaikka tätä Huoruutta on ollut jo ainakin 24 vuotta.

    Arvaat että Mies on katkera, kun seurakunta hänet on pakottanut"tosin tietämättään" tällaiseen elämään, vaikka hänellä olisi ollut oikeus eroon, jo silloin kun ensimmäinen huoruus tuli ilmi.

    Heillä ei sillloin ollut lapsiakaan kuin pari kappaletta.

    Mutta elä vanno ettet tahdo, sitä ei koskaan tiedä.
    Jumalan tiet ja työt ovat joskus ihmeelliset.

    Äänestä

  • tyttö kirjoitti:

    Tähän sama vastaus kuin alempana. Paitsi miinustettuna yksi t-kirjain joka on näköjään jäänyt väärään kohtaan.

    Muuten haluan vielä jatkaa sen verran, että olen joskus aiemmin näistä asioita palstalla puhunut, mutta enpä aikoihin ennenkuin tämä vl-äiti avasi suunsa ja sen jälkeen moni muukin vl. Siis todellaKIN usko näyttää vl:lle olevan enimmäkseen tapojen noudattamista ja omatunto reagoi vain silloin kun tietää toimivansa tapojen vastaisesti.

    Minulle ei ole tapa etten katso telkkua, no ne muut jutut kylläkin ovat tulleet tavaksi muttei ne olekkaan uskovaisen tapoja, vaikkei niitä kyllä ole kiellettykään, itselleni pitäisin sen paremmaksi olla tavaton ainakin niistä.

    Äänestä

Alkuperäisen viestin kanssa olen melkolailla samaa mieltä. Minun havaintoni mukaan vl:issa on jonkin verran noita kuorettuneita, mutta onneksi suurin osa ainakin minusta vaikuttaa ihan aidoilta eläviltä kristityiltä.

Keskustelusta sensijaan sai sellaisen käsityksen, että kirjoittajat (etenkin ei-vl:t) olisivat sitä mieltä, että valtaosa vl:ista noudattaa vain sääntöjä, ja seassa olisi vain jokunen harva oikea uskovainen.

Äänestä
  • Joo, suurin osa on ihan ok munkin mielestä...

    Äänestä

Kylmäkin usko kelpaa, mutta oi voi jos penseä.

Tuosta ei nyt saa selvää, etsitko saarnaajia korvasyyhyn vai puhtaan saarnan tivossa.

Äänestä

Kyllä näyttää paremminkin Äitien perinnäistietoa olevan.
Saara sai kerran määräillä kotonaan jopa Miestään Aabrahamia, ja siitä sitten alkoi luulemaan että valta on kokonaan hänen.

No syntiinhän se Saara siitä, koska Vaimon tulee olla Miehelleen ja Herralleen alamainen.

Äänestä
  • ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eräs vl- poitsu kirjoitti:

Minä olen monesti miettinyt, että onko lestadiolaisilla olevat säännöt kuinka pitkälle niin sanottuja isien perinnäissääntöjä, joita ei löydy Raamatusta. Sellaisia lisäsääntöjä, joilla yritetään estää lankeaminen syntiin.
Esimerkkeinä mm. sellaiset asiat kuin televisiottomuus, tanssiminen, ehdoton raittius, jne. (esikoisten joukossa monia muitakin...) Eli sellaisia asioita, että jos niitä kuuliaisesti noudattaa, voi näyttää ulospäin kovinkin hurskaalta, mutta oikeaa rakastavaa uskoa ei ole. Välillä tuntuu, että osa lestadiolaisista on tällaisia kuorettuneita. He toistavat ulkoa opittuja juttuja ja noudattavat tarkasti näitä perinnäissääntöjä. Mutta sydän saattaa olla sisältä kovin kylmä ja tunnoton.
Muutama saarnamieskin on sellainen, eikä heidän saarnassaan paista armonaurinko, vaikka he saarnaavatkin syntejä anteeksi kuten muutkin..

Välillä seuroissa ollessa puhujan saarna on rakentava ja täynnä rakkautta, siihen on helppo yhtyä. Heidän sanansa on täynnä armoa ja rauhaa....
Joskus seuroissa tulee, etenkin tiettyjen saarnamiesten ollessa palvelusvuorossa, sellainen tyhjä olo. Saarnan selitysosa jäi tyhjäksi ja väkisinväännetyksi... He esittävät usein ajatuksia, joihin en voi täysin sydämin yhtyä... eli tietynlaista vl-harhaoppia. Jos joku ulkopuolinen sellaisia kuulee, hän voi tehdä sanoista hätiköityjä johtopäätöksiä ja ajatella, että koko vl-oppi on harhaoppia. Tällaiset asiat ovat vain sellaisia asioita, joista ei puhuta kauheasti ääneen ja jos tällaisia ajatuksia esittää, moni on kääntämässä asian itseä vastaan, että "sinulla itselläsi ei taida olla asiat aivan kohdallaan" No ei varmasti olekaan, mutta perää on myös siinä, mitä minä sanon...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu