Järven pinta heijastaa kuvajaisen,
sen ääriviivat vahvistuu.
Jotain miehekästä havaitsen,
kun sen piirteitä seurailen.
Nyt piirtyy jo selvemmin,
tuo kuvajainen kumma.
Se miehen kasvoiksi selventyi,
tuo mies on komea ja tumma!
Vaan hetkinen...
mitä nyt tapahtuu?
kirkas valo peittää sen,
jotain harteilleni laskeutuu.
Nyt järven pinnassa kuvajainen,
tuo tumma mies ja minä!
harteillani kädet sen,
niin varmoin polttavina!
Tunnen lämpimän hengityksen,
se niskaani hyväilee.
Vaan häipyy jo tuo kuvajainen,
silmäni nauliutuvatkin katseeseen.
Nyt suutelee huuliani,
tuo kuvajaisen ilmestys..
hän kuiskaa hiljaa armaani,
Olen toiveidesi täyttymys.
Enkä minä tietenkään,
koskaan epäilytkään häntä.
Hän pujottaa sormuksen nimettömään
ja kuiskaa hiljaa emäntä.
Nyt yhdessä kirkon alttarilta,
Kotiin päin kuljetaan.
En välttynytkään rakkaudelta,
sen huomaa hänen katseestaan!!
sen ääriviivat vahvistuu.
Jotain miehekästä havaitsen,
kun sen piirteitä seurailen.
Nyt piirtyy jo selvemmin,
tuo kuvajainen kumma.
Se miehen kasvoiksi selventyi,
tuo mies on komea ja tumma!
Vaan hetkinen...
mitä nyt tapahtuu?
kirkas valo peittää sen,
jotain harteilleni laskeutuu.
Nyt järven pinnassa kuvajainen,
tuo tumma mies ja minä!
harteillani kädet sen,
niin varmoin polttavina!
Tunnen lämpimän hengityksen,
se niskaani hyväilee.
Vaan häipyy jo tuo kuvajainen,
silmäni nauliutuvatkin katseeseen.
Nyt suutelee huuliani,
tuo kuvajaisen ilmestys..
hän kuiskaa hiljaa armaani,
Olen toiveidesi täyttymys.
Enkä minä tietenkään,
koskaan epäilytkään häntä.
Hän pujottaa sormuksen nimettömään
ja kuiskaa hiljaa emäntä.
Nyt yhdessä kirkon alttarilta,
Kotiin päin kuljetaan.
En välttynytkään rakkaudelta,
sen huomaa hänen katseestaan!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voin jo melkein nähdä alttarilla punaisiin pukeutuneen morsiamen....
Jokaisessa meren aallossa on
jotain hänestä. Mainingissa
kuvaa kauneudestaan. Vaahdossa
kuumuutensa helliä muistoja.
Kun rannnan hiekalla olisi
hänen kosteuttaa. Laskevan
auringon ruskassa hänen ujoa
hymyään. Ja katsettaan.
Niin on rikkumaton rantani
tunnelma. Meren tuoksussa ja
aaltojen ääntely. Kuin kuiskauksia
sieltä ajan vaaleista helmoista.
Kun tuntisin sormissani hänen
huntunsa. Valkoisen pukunsa ja
näkisin kohoilevan povensa. ja
niin kuin silloin: kaikki muu jää.
Ei muuta kuin me ja katseemme
toisiimme ja rakkautemme kaunis
liitto. Käytävä ulos aurinkoon
ja elämäämme. Ne suuret askelet.
Niin kuin nyt tässä rannalla.
kaiken jälkeen me olemme yhtä.
Ja vieläkin katseemme kohtaa.
Edelleen siinä on Rakkaus.
Aika on harmaantunut, mutta
ei Rakkautemme.
http://www.youtube.com/watch?v=_-Mt98Sed0A
Kiitos runostasi.
Hieno runo sinulta.
Pysyi koossa ja oli
hyvin säkeistetty.
Viihdyin ja nautin
sisällöstä.