Tänään hehkutetaan merkittävää sosiaaliturvan uudistusta, jota on odotettu jo vuosikymmen. Vasemmiston ollessa vallassa, ei kenelläkään ollut huolta väliin putoajista, ei se ainakaan näkynyt heidän tekemissään päätöksissä. Lapsiperheet, pienellä eläkkeellä olevat vanhukset, sekä työttömät joilta oli pudonnut jopa ansiosidonnainen päiväraha, he todelliset köyhyysloukussa olevat, heille vain kehiteltiin uusia, mitä kummallisempia rasitteita, joita sitten vahtii tomerasti, TYÖVOIMAHALLINTO, KELA ja muut SOSIAALISET intressit ja tiedättehän mitkä uhka ja syylistämis toimenpiteet kiertävät rinkiä näiden onnettomien ympärillä, hui helkkari. Kepulaiset, kokoomuksen ja muiden rinnalla olevien alkutoimet ovat mieleeni lähes kaikilla saroilla, vaikka olenkin ollut demari kannattaja?!
Onko sittenkin
puolueella väliä?
0230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.