suurin onnettomuus

Arvaa miten paljon on yövytetty naapurin lapsia yökylässä? Arvaa miten on kuskattu omia ja naapurin lapsia uimaan ja harrastuksiin. Otettu naapurin lapset mukaan kylpylälomille ja mökille ja laskettelemaan, kun yksinhuoltajaäiti sairasti syöpää.

Eikä ole huostaanotto käynyt lähelläkään.

Älä yleistä. Kyllä naapuriakin autetaan, ei vain ole osallesi sattunut. Sinua tuntemati en ota kantaa miksei. Kuulun niihin joiden mielestä lapsia ei pelkän väsyn ja uupumuksen takia huostaanoteta. Kyllä huostaanottoon aina on vakavampia syitä. eriasia vain on tunnistaako lapsen vanhempi ne syyt vai syyttääkö vain muita ja yheiskuntaa.

Kiinnostuin tukihenkilötoiminnasta vuonna 1992.
Hesarissa oli juttu jossa sosialitoimi haki lapsiparkkiin mies-henkilöitä leikkimään muksujen kanssa joita tuotiin parkkiin.
Turussakin oli vastaavaa toimintaa.
Olin koko elämäni tehnyt nuorisotyötä poikien kanssa hyvin aktiivisesti.
Aloin keskiviikkoisin käydä eräässä lapsiparkissa iltaisin leikkimässä. Se oli kuulkaa kaunista aikaa se kevät. Uskomattomia fiiliksiä kun äidit toi muksuja parkkiin. Eteisessä eivät kerinneet haalareita päältä ottaa kun ne lähes kaikki aina syöksyi minun kimppuun, alkoi kova painiminen, brio-ratojen teko, tarinoiden kertominen, kirjojen selailu.
Seuraavana päivänä töissä työkaverit kyseli ja niille oli kiva kertoa muksujen juttuja.

Tunnen edelleenkin joitakin päiväkodin työntekijöitä ja he kaikki ovat iloisia ihmisiä.
Olin tuolloin liki 40v iso mies.
Keskusteltiin pitkiä keskusteluja lapsiparkin vastaavan kanssa miten tärkeä ja harvinainen mies on lapsille nykyään.
Kaiken päätteeksi kävin vähän kurssia ja ryhdyin tukihenkilöksi eräälle 8v pojalle joka oli todella ongelmaperheestä. Äiti oli yksinhuoltaja, isä kuollut aineisiin. Poika ei ollut koskaan isäänsä tavannutkaan. Äitinsä ei ollut koskaan käynyt töissä. Pojalla oli isosisko-puoli.
"Koti" oli kaottisessa tilassa, lisäksi pojalla oli FAS -diagnoosi.
Vahvistettiin lastenvalvojalla tukihenkilösuhde ja meidän tänäänkin jatkuva ystävyys alkoi.
Poika oli uskomaton takertuja meille syntyi melko pian aito ystävyys. En kokenut sitä mitenkään haitaksi enkä rasitteeksi.
Aluksi kävimme paljon maastopyöräilemässä, saimme sossulta apua ja ostimme pojalle kevyen maastopyörän. Uimahallissa olimme vakiasiakkaita.
Pari kertaa vuodessa herkuttelimme menemällä elokuviin, se oli sellainen kokemus josta "Santtu" vieläkin muistaa mainita - keksitty nimi.
Homma meni siihen että Santtu tuli kotiini toisinaan koko viikonlopuksi ja eli sen mukaista elämään mitä kodissani elettiin.
Puhtaus, oikea ravinto, säännöllisyys oli Santulle täysin vierasta omasta kodista.
Äitinsä väitti Santulla olevan yhtä sun toista allergiaa joita kuitenkaan ainuttakaan ei ollut.
Pienikasvuinen hän oli ja jonkinverran kehityksestä jäljessä ikäisiinsä.
Mutta se kiltteys, se oli jotain uskomatonta.
Kaikki tuttavani ihastuivat Santtuun kun hän oli niin avulias ja varsinkin vanhempi väki.
Santtu oli äitinsä ja isoäitinsä ryyppäämistä nähnyt aivan älyttömästi ja passannut sammuneita porukoita koko ikänsä, siitä oli kehittynyt vaistonvarainen avuliaisuus.
Santtu rakasti yli kaiken merellä veneilyä, saaristoleiriä, kalastusta, kalas savustamista ja lempparitoiminta oli märkäpuvuilla snorklailu ja syvälläkin.
Ehkä vieläkin rakkaampana Santtu piti kaikkia maailman eläimiä, Saaristoleirilläkään ei kyytä pitänyt tappaa, se siirrettiin kauemmas.
Santtu rakensi kaisloista lautan, nosti kepillä kyyn muovisaaviin ja uitti lautan toiseen saareen.
"Luntokappale oli lähtenyt hänen avustamanaan maailmanympärysmatkalle" Olin lähes liikuttunut siitä ilosilmästä kun hän minulle tätä tarinaa kertoi. Illalla kun mentiin nukkumaan hän jaksoi siitä vielä puhua miten iloinen käärme makoilee nyt jossain kiven kolossa.

Luin aktiivisesti tuolloin Sinkkosen kirjoja ja muuta lastenpsykiatriaa.
Maallikkona haluan lainata Sinkkosta:
Ei ne pojat mitään terapiaa kaipaa, isää ne kaipaa.
Missä on suomen poikien isät, kysyy keinoisä.
Huom, tukihenkilötoiminnasta saa kulukorvauksia ja muistan että kaikki saadut korvaukset meni Santun verkkareihin, lenkkareihin ja harrastusvälineisiin.
Tukihenkilötoiminnalla ei voi rikastua.
Tukihenkilötoimintaa ei kannata aloittaa jos ei aidosti pidä lapsista eikä osaa mennä heidän tasolleen aina toisinaan.