runoja, jos jaksat lukea

jopi kirjoitti:

kirjoitin nämä runot eräänä iltana
viime viikolla


MOSAIIKKITALKOOT

( RUNOJA)



***
kaikki maailman rikotut
tulkaa mosaiikkitalkoisiin
***




oletko laulellut
omatekoisia runoja
lapselle
oletko joskus
hurahtanut
katsomaan maailmaa
satusilmin
poimimaan
värikkäitä lehtiä
luonnosta
kalenterin väliin
tutkimaan
ötökkää lattialla
kun joku pitää
kuivaa juhlapuhetta
itkemään sitä
että maailmassa
on niin vähän
klovneja
ja kylähulluja
että äidit
katkaisevat
nuorimmaistensa
puhetulvan
ja tuike silmissä sammuu
oletko tuntenut
hyvää mieltä
jumalanlampaan vierailusta
puutarhassa
valkoisesta hämähäkistä
kukassa
oletko jättänyt puutarhan
kasvamaan kedon kukkia
unohtanut ruohonleikkurin
saanut seuraksi värikkäitä
perhosia ja ahkeria kimalaisia
puuhakkaan hyönteisleegion
oletko yksinäisyydessä
täynnä luovuutta
ja elämän riemua
ideoita
niin että alimmat happanevat
oletko
tämä on testi
vastaa mieluummin kyllä
niin minä nauran kanssasi
elämän rikkaudelle











I


petromax
loisti
veneen kokassa
kuin venäläisten
valonheittäjät
vaaralta
ja veden pohjassa
outo maailma
pojan mielessä
sairaat fiktiot


joskus
se hullu
kuolee
mutta nyt:
”perkele poika
huopaa”

oli hullu
joukkueenjohtaja
joka ammutti
poikia
käski kerätä
miinaan
astuneen
lihat
ja vihollinen tulitti


setä meni
heti alussa
isä sai heinälomaa
ampuivat verisen
haudan rintaan
kun Arvi
meni vielä
kerran katsomaan
yöllä kotitaloa

eno oli iso mies
isä sanoi sille,
että älä nouse
pystyyn Santtu
mantteli päällä
siihen se oli jäänyt
ohimosta ammuttu
ja nenän kupeesta
luoti tullut pois
oli nyljetty pistimellä
äidin kutoma
uusi villapaita




ryssänhuora
perkele
sitä tuli joskus
nonstoppina
päiväkaudet
äiti oli joutunut
hyysäämään
sotavankeja
työmiehinä
ja oli kai
joskus ollut
ihan inhimillinen
niille

rysänperässä
oli usein
melkoinen
melske
haukia,
lahnoja ja
matikoita
ja pojille se
oli
luontoelokuva
ja tietokonepeli

oli se isä vähän
sodassa seonnut
kiristelin hampaita
kun kuuntelin
sitä toraa ja tappelua
entäs jos ne joskus
tappavat toisensa
minusta tuli
kirjoittaja
mietiskelijä
murheiden märehtijä
ulos niitä ei uskaltanut
purkaa
piti itkeä kuulle
päiväkirjalle

äiti joskus pesi
pyykkiä rannassa
ongitin kaloja
jokaisen sintin annoin
äidille
se paistoi niitä
ja söi
minä katsoin
onnellisena vierestä

lassi-setä
oli juoppo
mutta lapsille
kiva
osti kamerankin
ja tilasi
Villi-länsi lehden
siitä alkoi luovuus
ohjautua terveille
urille

usein rannassa
elin mielikuvissa
joilla ei ollut
todellisuuden
kanssa mitään tekemistä
kunnes kala kiinni
ja taas palattiin
arjen onnistumispaineisiin

lehmät olivat rauhallisia
kulkivat polulla
lähtivät omille teilleen
metsän kätköön
mutta palasivat paikalleen
omalle kohdalleen
jonoon
niillä piti olla omat salapolkunsa
ja sieniapajat

isän ja äidin haudalla kun käyn
en tunne mitään
vaimo laulaa
ja panen kukat kiven luo
kiven jossa kohokirjaimin
isän nimi ( äiti piti päänsä)
isä lienee kohokirjaimensa
ansainnut

pimeässä aitassa
pelättiin ukkosta
kun jumala ajoi
rautapyöräkärryllä
pitkin taivaankantta
ja kipinät sinkoilivat
jos on pellolla töissä
pitää mennä ojaan
tai ojasillan alle
puun juurelle ei saa
mennä
naapurin lehmä kuoli
salamaniskuun
kun salama iski
aitatolppaan
ja tuli piikkilankaa myöten
lehmän riimuun
illalla oli lesken luona
teurastustalkoot
naapurin Tauno nosti
lehmän utareet rinnoilleen
ja sanoi:
” lollo-liivit”
Taunolla oli semmoinen
nauru, että sitä vähän
pelkäsi

heinäpellolla
keitettiin ojassa
kahvit
eväitä syötiin
ja isä oli usein
sotaisalla tuulella
hakkasi äitiä
ja me lapset
itkeä märistiin

elonkorjuun aikaan
isä oli usein puukon
kanssa syöttämässä
lyhteitä puimakoneeseen
silpaisi aina puukolla
pannan poikki
kone volisi
ja isä kirosi putkeen


joskus isompana
kun olin jo kotilomalla
pelkäsin vintissä
kiristelin
hampaita
eikö tuo koskaan lopu
kerran yritin auttaa äitiä
kun se huusi apua
mutta isä hääti minut
taskuaseen kanssa
pois
arvelin, että se ampuu minut
mutta ei sillä ollut kanttia

olen joskus katsellut
uutisista maailman hätää
onko suurempaa hätää
kuin se, että sinusta ei
välitetä, että joudut
elämään pelossa
itsetuntosi riistetään

maalla oli kauniita
voikukkapeltoja
vauvana siskot
veivät minut sinne
kuin suureen aurinkoon

äiti piti joskus sylissä
otettiin kuva laatikkokameraan
mutta kun tuli tosi
vaikeaa myöhemmin
se tuijotti ikkunasta
ulos, eikä tuntenut

minulle on jäänyt paha
parantumaton
aukko elämään
en saanut elää lapsuuttani
minulta pätkäistiin
paras osa elämästä pois
mutta muillakin on vaikeaa
eikä minulla enää
ole mitään hätää
tunnepuolessa on kehittämisen varaa
olen kuin omenapuu
johon ei ikinä tule kukkia
en tiedä siitä valkoisesta
lämmöstä ja kauneudesta
kosketuksesta
läheisyydestä

mutta minuun jäivät lapsuuden fiktiot
kiedoin niistä itselleni todellisuuden
iltaisin luen satukirjoja
löydän kuvakirjoista teemoja
pistän löytämäni paperille
ja lehdet julkaisevat löytöni
maksavatkin

veljeni
ovat vähitellen
huomanneet
että en ole samaa rotua
siskot eivät kummempia
minä pelkään kovaa ja karua
haluan villanpehmoista ja
ikiomaksi
en halua puukosta


II

jos sinulta viedään silmä
totut
jos sinulta viedään käsi
totut
jos sinulta viedään itsetunto
kasvat vereslihalle


minun lapsuuteni oli
karu
mutta verrattuna
maailman lasten kohtaloihin
olen onnen pekka
henkisesti nilkutan

saunasta juoksin kuin
satasen kisassa
joku käsi kurkotti
niskaan
pimeällä
saunapolulla
sekös isää nauratti

joskus varastin kilon sokeria
päätin syödä sen salaa itsekseni
pistin sen kaappiin piiloon
mutta siskot sen löysivät
ai ai ai
rintani haikean haavan sai

minusta tuli jotakin
jotakin kuitenkin
rakastin lapsia
koska minua ei oltu
rakastettu
niiden kanssa teen työtäni
ja ne sanovat
Moi Jouko!

yöllä olimme kalassa
tai ravustamassa
palasimme ja
saunan padassa vesi
vielä lämmin
muurista tuli höyryä
juuri lämmöksi

tulin tupaan
äiti katsoi uutta televisiota
ranskalaista elokuvaa
sanoi
mitä etsit
minä sanoin: leipää
mitä leipää?
kadonnutta leipää

Laulettiin
daika daika duuta
Meksikon pikajunaa
Helismaata yleensä
koulun pihalla punnittiin
veri
ja minä tietysti
pelkäsin sielläkin
huono itsetunto näkyy ja sitten
sen saa tuntea nahoissaan

osasin hyvin
ainakin yläluokilla
yhdeksikkö oli tappio
ympärillä
kiiluivat
tyhmien
junttien
sudensilmät
ne odottivat välituntia

III

nyt olen jo mies
luonnevikainen ukkometso
hyppelen toisten kimppuun
kannan kaunaa
pienistäkin asioista
ja siellä pohjalla on
hampaitaan kiristelevä
pikkujätkä

ennen kuin isä kuoli
se ehti olla avuton
ja sairas
eikä sitä sitten
voinut vihata
ajeltiin joskus minun uudella autolla
vein isän aamutohvelit jalassa
maalaisravintolaan
( isällä oli semmoiset klassiset,
ruskeat, ruudulliset)
isä oli onnessaan, sitä oli kuitenkin
onnistanut elämässä, pojalla oli
autot ja pelit ja rahaa maksaa toti
oliskohan olleet isän tähtihetkiä
kasvatus oli onnistunut

joskus puran paineita netillä
haukun koirankusettajat
puhun pahaa maalaisista
missäköhän kohtaa minulta
meni todellisuudentaju
ja positiivinen ajattelu
voisikohan sitä vielä korjata

sanovat, että kun lapsena
viedään itsetunto
kasvaa mielikuvitus
tulee hyvin toimeen omillaan
olenkin itseni kaveri
keksin hubaa
niin kuin nytkin
aloin kirjoittaa runoja
liian paljon on niitä
jotka ovat kyllästyneet itseensä
elävät synkkyyden syövereissä
hautovat itsemurhaa


IV


elämä on kuin lohipuro
jalokalat pitää kalastaa

jos saisin aloittaa alusta
eläisin maalla
köyhän mummon ottolapsena
joka keittäisi joka aamu kaurapuuroa
laittaisi siihen minulle silmäksi
punaisen mansikan
ja kissalle maitoa

en minä hyvä isä ole
mutta elän päivän
kerrallaan

elämä on kuin postilaatikko
joka päivä odottaa yllätystä
mutta useimmiten saa vain mainoksia
ja laskuja

joskus elämä näyttäytyy
supermarkettina
jos ostat alesta
ei hinta-laatu-suhde aina
ole paras mahdollinen

paraskaan elämä ei ole
vailla pirun kurkistuksia

kerran ammuin isän pistoolilla
sontatunkion hajalle
se oli semmoinen
miehuuskoe
äiti tuli paikalle ja katsoi hiljaa

opella on pitkä kesäloma
naapurit katsovat sudensilmin

en löydä enää teemojani
mutta väliäkö hällä
elämää pitää rakastaa
ei analysoida

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä