Karim hei!

Sulla on valtavasti ajatuksia ja mielipiteitä, mutta et osallistunut lainkaan taannoiseen keskusteluun tulevasta islamilaisesta valtiosta. Mikset? Asiahan on varsin kiinnostava.

Olen erittäin utelias kuulemaan sinun käsityksiäsi tuosta ihanneyhteiskunnasta, kuten senkin, onko sinun mielestäsi islamin mukaista hävittää kaikki ihmisiä ja eläimiä esittävä taide.

Toivottavasti teillä ei Tahan kanssa ole joitain salaisia lisäpöytäkirjoja siitä, mihin pulinoihin saat osallistua ja mihin et...
381175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

... Ja tein selväksi ettei Islam kiellä esim. eläinfiguureita taiteessa. Ihmiset ovat kiellettyjä ainoastaan jotta ei käy kuten ortodokseille, jotka alkoivat palvomaan Jeesuksen ikoneita! Eli profeettaa ei saa kuvata. Mainitsin myös Islamin taiteesta, mm. upeista kuvioista ja kaiverruksista, jotka osaavat huijata silmää. Luontoakaan ei ole kielletty.

Myöskään musiikin suhteen Islam ei aseta rajoituksia, sen varmaan olet huomannut vaihtelevasta musiikista muslimi-maista toiseen?

Islamilainen yhteiskunta on turha teorioitavaksi, sillä siitä tulee sellainen miten ihmiset tulkitsevat (tai JOTKUT tulkitsevat "tyhmille") Koraanista ja Haditheista sen tarkoituksen olevan. Ja kuten 1900-luku on osoittanut, tulkinnoissa voidaan mennä käsittämättömän pahasti myös metsään.

Tahan ja minun välillä ei ole ilmennyt juurikaan viestienvaihtoa, molemmat kun keskitytään teidän auttamiseen... Hyvä salaliittoteoria anyway.. :)

Äänestä
  • Suloinen
    lapseni
    Karim!

    tiedätkö -ikonoklasmi asiantuntijako kun olet- mikä intentionaalinen ero on kunnioittaa ja palvoa sanoilla ortodokseilla?

    1)ja odotan yhä 600jKr.-luvun kristillisiä harha-oppeja koskevaa uus-analyysiäsi?

    2)kuin myös ei-kreikankielisiä VT:n ja UT:n käännöksiä koskevaa tietoiskuasi?

    ja nähtäväksi jää miten hyvin 800jKr-luvun ikonoklasmi -riita sulla om hallussa...[HUOM: ja ei sun tarvitse katua, jos ei ole hengellistä kapasiteettiä myöntää olevansa väärässä!]

    Äänestä

  • Silmäni varmaan harittaa, kun en huomannut siinä threadissa sinua. Sitä se piilokarsastus teettää!

    Mutta nyt alka olla kiinnostavaa tämä sinun ja Tahan islamin ero. Ilmeisesti olette saaneet vaikutteenne ja kimmokkeenne aika lailla erilaisista "seurakunnista"?

    Sulla on - huolimatta kiihkeydestäsi, joka minusta on vain tuoretta innokkuutta eikä mitenkään uhkaavaa - tämmöinen iloinen, humanistisenpuoleinen ja lempeähkö ote asiaan, Tahalla jyrkkä, synkkä ja ainakin paperilla erittäin kovaotteinen. "Auttamisessanne" on siis aikamoisia eroja.

    >Islamilainen yhteiskunta on turha teorioitavaksi, sillä siitä tulee sellainen miten ihmiset tulkitsevat (tai JOTKUT tulkitsevat "tyhmille") Koraanista ja Haditheista sen tarkoituksen olevan. Ja kuten 1900-luku on osoittanut, tulkinnoissa voidaan mennä käsittämättömän pahasti myös metsään.

    Joten missä määrin tuo Tahan islamilainen valtio (jota Muslimah tuntuu lämpimästi kannattavan) sitten on metsässä, vai onko se? Siinähän myös vaalit ovat julkiset, jotta väärin äänestäneitå voidaan hivuttaa.

    En tiedä oletko perillä kaikesta siitä mitä aiheesta on kuukausien saatossa ilmennyt. Minusta islamia ei kuitenkaan voida kunnolla arvioida, jos ei tiedetä myös mimmoinen olisi ihanne- ja tavoiteyhteiskunta, jos muslimit saisivat määrätä kaapin paikan.

    Äänestä

  • Repe Ruutikallo kirjoitti:

    Silmäni varmaan harittaa, kun en huomannut siinä threadissa sinua. Sitä se piilokarsastus teettää!

    En tainnut laittaa kuin yhden yleisesti aloitusta kommentoivan viestin loppuun, enkä ehtinyt tutustua muiden kirjoittajien kirjoituksiin. Aikani tällä palstalla on nyt valitettavan rajallinen, en malta odottaa että saan yhteyden kotiini.

    Taha Islamin ja muiden muslimikirjoittajien kirjoituksia en ole edellä mainituista syistä lukenut oikeastaan ollenkaan, jotta aikaa jäisi muidenkin kuin uskonveljien sanomisien korjaamiseen. Niinpä en ole tietoinen esimerkiksi Tahan mielipiteistä ja uskomuksista.

    Ja sanottakoon että itsekin saatan olla paperilla joskus jyrkkä/äkkipikainen, varsinkin jos ärsytetään, vaikka en luonteeltani ole oikeasti mitään sen kaltaista. Täällä se on niin helppoa.

    Tahan islamilainen valtio ei kuvauksesi perusteella kuulosta kovin järkevältä, jos vaalit järjestetään jotta nähdään "väärin"-äänestäjät...

    Heitän pallon myös takaisin: Voisiko kristityt pohtia minkälainen olisi kristinuskoon perustuva valtio, jos kristityt määräisivät? Nykyinen yhteiskuntajärjestelmämme on saanut syntynsä aivan muusta kuin kristinuskosta, nimittäin mm. Ranskan tapahtumista 1700-1800-l., USA:n vaikutuksesta, maallistumisesta (ja siihen liittyneistä aatteista), teollistumisesta ja sos.demokratiasta. Mammona on uskoa tärkeämpi ollut tässä mallissa. (Epäilen että kristityt tuskin pitävät Paavien johtamaa Eurooppaa mallina kristitylle valtiolle).

    Eli olisiko kristityssä valtiossa minkälainen uskonvapaus? Olisiko vankiloita vai muita Raamatullisia (kivitys,jne.) rangaistuksia? Oisiko rangaistuksia ollenkaan vai "käännä toinen poski"-mentaliteetti? Olisiko koronkiskonta ja alkoholi sallittuja? Kummalle enemmän painoa, Paavalin vai Jeesuksen sanoille jos ristiriidassa keskenään?

    Ja kristityt, huumoria kehiin jos ei muuten irtoa. Onhan se aika outoa jos Jumala ei ole antanut teille mitään ohjeita lainsäädäntöön ja muiden tärkeiden alueiden ohjaamiseksi, jottei pääsisi syntymään tälläisiä maallisia ahneita roistokapitalismi-valtioita?

    Äänestä

  • Mar Sarug kirjoitti:

    Suloinen
    lapseni
    Karim!

    tiedätkö -ikonoklasmi asiantuntijako kun olet- mikä intentionaalinen ero on kunnioittaa ja palvoa sanoilla ortodokseilla?

    1)ja odotan yhä 600jKr.-luvun kristillisiä harha-oppeja koskevaa uus-analyysiäsi?

    2)kuin myös ei-kreikankielisiä VT:n ja UT:n käännöksiä koskevaa tietoiskuasi?

    ja nähtäväksi jää miten hyvin 800jKr-luvun ikonoklasmi -riita sulla om hallussa...[HUOM: ja ei sun tarvitse katua, jos ei ole hengellistä kapasiteettiä myöntää olevansa väärässä!]

    ...että MYÖHEMMIN. Tän tenttiviikon jälkeen. Muistuta maanantaina. Tiedän pääpiirteittäin aiheista, ne kun sivuavat teologiaa ja uskontotieteitä joita olen opiskellut. Mutta parempi ottaa lisätietoa ja keskustella kunnolla sit ens viikolla.

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    mitä suustansa sylkee -esim vaikka 600jKr.luvun kristillisistä harhaopeista- niin ei sitte pitäs sylkee.

    mutta on se hyvä että otat selvää ja korjaat virheesi. hyvää ja toimivaa ramadania kuiteski!

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    En tainnut laittaa kuin yhden yleisesti aloitusta kommentoivan viestin loppuun, enkä ehtinyt tutustua muiden kirjoittajien kirjoituksiin. Aikani tällä palstalla on nyt valitettavan rajallinen, en malta odottaa että saan yhteyden kotiini.

    Taha Islamin ja muiden muslimikirjoittajien kirjoituksia en ole edellä mainituista syistä lukenut oikeastaan ollenkaan, jotta aikaa jäisi muidenkin kuin uskonveljien sanomisien korjaamiseen. Niinpä en ole tietoinen esimerkiksi Tahan mielipiteistä ja uskomuksista.

    Ja sanottakoon että itsekin saatan olla paperilla joskus jyrkkä/äkkipikainen, varsinkin jos ärsytetään, vaikka en luonteeltani ole oikeasti mitään sen kaltaista. Täällä se on niin helppoa.

    Tahan islamilainen valtio ei kuvauksesi perusteella kuulosta kovin järkevältä, jos vaalit järjestetään jotta nähdään "väärin"-äänestäjät...

    Heitän pallon myös takaisin: Voisiko kristityt pohtia minkälainen olisi kristinuskoon perustuva valtio, jos kristityt määräisivät? Nykyinen yhteiskuntajärjestelmämme on saanut syntynsä aivan muusta kuin kristinuskosta, nimittäin mm. Ranskan tapahtumista 1700-1800-l., USA:n vaikutuksesta, maallistumisesta (ja siihen liittyneistä aatteista), teollistumisesta ja sos.demokratiasta. Mammona on uskoa tärkeämpi ollut tässä mallissa. (Epäilen että kristityt tuskin pitävät Paavien johtamaa Eurooppaa mallina kristitylle valtiolle).

    Eli olisiko kristityssä valtiossa minkälainen uskonvapaus? Olisiko vankiloita vai muita Raamatullisia (kivitys,jne.) rangaistuksia? Oisiko rangaistuksia ollenkaan vai "käännä toinen poski"-mentaliteetti? Olisiko koronkiskonta ja alkoholi sallittuja? Kummalle enemmän painoa, Paavalin vai Jeesuksen sanoille jos ristiriidassa keskenään?

    Ja kristityt, huumoria kehiin jos ei muuten irtoa. Onhan se aika outoa jos Jumala ei ole antanut teille mitään ohjeita lainsäädäntöön ja muiden tärkeiden alueiden ohjaamiseksi, jottei pääsisi syntymään tälläisiä maallisia ahneita roistokapitalismi-valtioita?

    - siis että et ole paljon lueskellut Tahan aivoituksia. Suuret ovat nimittäin erot sinun symppis-islamisi ja Tahan äkkijyrkän uskon välillä. Olisi äärimmäisen kiehtovaa saada teidät kaksi antamaan rinnakkaisia vastauksia eräisiin peruskysymyksiin, mutta se edellyttäisi että kumpikin suostutte siihen. Ei ole nääs aikaa paukuttaa rajallista energiaansa pelkkään ilmaan.

    Esimerkiksi voisitte panna vastaukset sähköpostilla, minkä jälkeen minä liitän ne tänne. Ette siis tietäisi toistenne vastauksista ennen kuin ne on kaikki annettu. Kiinnostaisiko sitten kun on aikaa? Hieman tavallisuudesta poikeava järjestys siis, eikä kukaan pöljä pääsisi sähläämään väliin.

    Jos Taha lukee tämän, niin mitäs hän sanoo?

    Vielä sen verran, että en ajattele että TI jyrkkyydestään huolimatta olisi jotenkin "paha", hän vain näkee Allahin käskyt tietyn suuntauksen pohjalta ja siitä seuraa sitten rautaisen logiikan mukaan tiettyjä asioita. Minkäs sille mahtaa, jos asiat joidenkin silmälasien läpi näyttävät tietynlaisilta.

    Olen joskus ajatellut kirjoittaa romaanin Kristillisen liiton (nykyisin kristillisdemokraatit) hallitsemasta Suomesta, mutta Suomen islamilainen tasavalta on viime aikoina alkanut tuntua selvästi kiehtovammalta...

    Kiistattomasti kiellettyä on musiikki sekä sielullista olentoa esittävät kuvat, piirtäminen ym. kuvanteko.

    Asia on helpppo todentaa myös näillä sivustoilla.

    Äänestä

  • Muslimah kirjoitti:

    Eiväthän ne kiistattomasti kiellettyjä silloin ole, jos ne eivät esim. muslimi Karimin mielestä ole kiellettyjä, vai onko sinulla jokin ikioma kiistattomuuden määritelmä?

    Löisin pienen kuvainnollisen vedon, että jos sinä ja hengenheimolaisesi alatte "pakottaa" Karimia "kiistattomaan", jyrkkään fundiskäsitykseenne, hän kaikesta nykyisestä innostaan huolimatta voi joskus olla entinen muslimi. Niin selvältä tuo iloisen ja ilottoman islamin ero minusta juuri nyt näyttää.

    Kiistattomuus näissä puitteissa ilmenee niin, että asialle on pitävät todisteet.

    Ja lisään vielä, että muslimin tehtävä on levittää oikeaoppista, perusteltua, todisteisiin perustuvaa tietoa uskonnosta.
    Jokainen, niin muslimi kuin ei-muslimi tekee oman valintansa ja toimii sen mukaan.

    Velvollisuus muslimilla on oikaista vääriä tietoa ja etsiä tietoa ja varmistaa omia käsityksiään asiasta kuin asiasta.

    Puhe ilman tietoa on kielletty.

    Äänestä

  • Repe Ruutikallo kirjoitti:

    Eiväthän ne kiistattomasti kiellettyjä silloin ole, jos ne eivät esim. muslimi Karimin mielestä ole kiellettyjä, vai onko sinulla jokin ikioma kiistattomuuden määritelmä?

    Löisin pienen kuvainnollisen vedon, että jos sinä ja hengenheimolaisesi alatte "pakottaa" Karimia "kiistattomaan", jyrkkään fundiskäsitykseenne, hän kaikesta nykyisestä innostaan huolimatta voi joskus olla entinen muslimi. Niin selvältä tuo iloisen ja ilottoman islamin ero minusta juuri nyt näyttää.

    En kyllä sanoisi, että musiikki on kiistattomasti kielletty islamissa.

    Kielto perustuu haditheihin, Koraanissa ei sitä varsinaisesti ole.

    Äänestä

  • Nashida kirjoitti:

    Assalaamu aleykum,
    etsi tafsiir niistä jakeista, jotka jo aiemmin mainitsit.

    Äänestä

  • Muslimah kirjoitti:

    Ja lisään vielä, että muslimin tehtävä on levittää oikeaoppista, perusteltua, todisteisiin perustuvaa tietoa uskonnosta.
    Jokainen, niin muslimi kuin ei-muslimi tekee oman valintansa ja toimii sen mukaan.

    Velvollisuus muslimilla on oikaista vääriä tietoa ja etsiä tietoa ja varmistaa omia käsityksiään asiasta kuin asiasta.

    Puhe ilman tietoa on kielletty.

    >>Puhe ilman tietoa on kielletty.

    Tässä tuntuu olevan korskeutta mukana. Se verran kuitenkin ihmisenä olemisesta tiedetään, ettei kukaan voi puhua pelkkää oikeaa tietoa. Tarkkaan ottaen et tuossa sano, että tietojen pitää olla oikeita. Olisko fifty/fifty sekotus oikeaa ja väärää sopiva?

    Äänestä

  • Muslimah kirjoitti:

    Assalaamu aleykum,
    etsi tafsiir niistä jakeista, jotka jo aiemmin mainitsit.

    wa alaikum salaam sisko

    Kiitos neuvosta! Olen sen joskus lukenut muistaakseni, mutta etsin uudelleen.

    Äänestä

  • Muslimah kirjoitti:

    Ja lisään vielä, että muslimin tehtävä on levittää oikeaoppista, perusteltua, todisteisiin perustuvaa tietoa uskonnosta.
    Jokainen, niin muslimi kuin ei-muslimi tekee oman valintansa ja toimii sen mukaan.

    Velvollisuus muslimilla on oikaista vääriä tietoa ja etsiä tietoa ja varmistaa omia käsityksiään asiasta kuin asiasta.

    Puhe ilman tietoa on kielletty.

    Herää kyllä kysymys, miten Karim on voinut saada noin harhautuneen kuvan uuden uskontonsa opeista. Olisiko hänestä muslimia tullutkaan, jos sinä olisit ollut hänelle islamin kiistattomia, hiukkasen ikäviä totuuksia selvittämässä? Tai eihän hän siis ehkä olekaan muslimi, kun ei tunnusta kiistattomia oppeja, joissa kaikki kiva kielletään avioseksiä lukuunottamatta - eikä sekään ole kivaa, jos vanhemmat ovat tulleet tehneeksi väärän valinnan...

    Maaailma on murheen laakso, ja jollei se muuten ole, tehdään siitä sellainen...

    Sinänsä en kiistä ettettekö sinä ja Taha voi olla opillisesti aivan oikeassa, ehkäpä olettekin, mutta sellaisella opilla ei strategisesti ole mitään tulevaisuutta näillä leveysasteilla.

    Äänestä

  • Muslimah kirjoitti:

    Assalaamu aleykum,
    etsi tafsiir niistä jakeista, jotka jo aiemmin mainitsit.

    Muslimahille!

    Mitä tiedät Koraanista ja sen selityksestä(tafsiir)kaikki on miehen tekemä!
    Tunnetko yhtään tafsiiritar?see you next week:-)

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    En tainnut laittaa kuin yhden yleisesti aloitusta kommentoivan viestin loppuun, enkä ehtinyt tutustua muiden kirjoittajien kirjoituksiin. Aikani tällä palstalla on nyt valitettavan rajallinen, en malta odottaa että saan yhteyden kotiini.

    Taha Islamin ja muiden muslimikirjoittajien kirjoituksia en ole edellä mainituista syistä lukenut oikeastaan ollenkaan, jotta aikaa jäisi muidenkin kuin uskonveljien sanomisien korjaamiseen. Niinpä en ole tietoinen esimerkiksi Tahan mielipiteistä ja uskomuksista.

    Ja sanottakoon että itsekin saatan olla paperilla joskus jyrkkä/äkkipikainen, varsinkin jos ärsytetään, vaikka en luonteeltani ole oikeasti mitään sen kaltaista. Täällä se on niin helppoa.

    Tahan islamilainen valtio ei kuvauksesi perusteella kuulosta kovin järkevältä, jos vaalit järjestetään jotta nähdään "väärin"-äänestäjät...

    Heitän pallon myös takaisin: Voisiko kristityt pohtia minkälainen olisi kristinuskoon perustuva valtio, jos kristityt määräisivät? Nykyinen yhteiskuntajärjestelmämme on saanut syntynsä aivan muusta kuin kristinuskosta, nimittäin mm. Ranskan tapahtumista 1700-1800-l., USA:n vaikutuksesta, maallistumisesta (ja siihen liittyneistä aatteista), teollistumisesta ja sos.demokratiasta. Mammona on uskoa tärkeämpi ollut tässä mallissa. (Epäilen että kristityt tuskin pitävät Paavien johtamaa Eurooppaa mallina kristitylle valtiolle).

    Eli olisiko kristityssä valtiossa minkälainen uskonvapaus? Olisiko vankiloita vai muita Raamatullisia (kivitys,jne.) rangaistuksia? Oisiko rangaistuksia ollenkaan vai "käännä toinen poski"-mentaliteetti? Olisiko koronkiskonta ja alkoholi sallittuja? Kummalle enemmän painoa, Paavalin vai Jeesuksen sanoille jos ristiriidassa keskenään?

    Ja kristityt, huumoria kehiin jos ei muuten irtoa. Onhan se aika outoa jos Jumala ei ole antanut teille mitään ohjeita lainsäädäntöön ja muiden tärkeiden alueiden ohjaamiseksi, jottei pääsisi syntymään tälläisiä maallisia ahneita roistokapitalismi-valtioita?

    On mahdoton. Sellainen tuhoutuisi nopeammin kuin ehdit sanoa valtatyhjiö. Aina löytyy joku, joka on valmis lyömään molemmille poskille, eikä jätä sitä edes siihen...

    Äänestä

  • Lex kirjoitti:

    oli ehkä kataarien yhteisö, joka vaikutti pohjoisessa Italiassa ja Provencen seuduilla Ranskassa 1100 ja 1200 luvuilla. Paavi Innocentius III järjesti heitä vastaan ristiretken 1200-luvun alussa. Ranskan kuningas Ludwig IX Pyhä nitisti sitten inkvisition tuella loput 1200-luvun puolivälissä. Jäljelle jääneet painuivat maan alle ja suuntaus hävisi vähitellen. Yhteisö ei tunnustanut Jeesusta Jumalan Pojaksi, vaan katsoi hänet pikemminkin enkeliksi. He myös uskoivat, ettei Jeesusta ristiinnaulittu, vaan kyseessä oli ihmisten näkemä harha. Tätä luonnollisestikin pidettiin katolisen kirkon taholta äärimmäisen pahana kerettiläisyytenä.

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    a!

    mije olen kyllä vähän tai aika paljon eri mieltä kataarien -kristologiasta sun kaa!

    mainitsetko lähteesi!!!ja?

    Äänestä

  • Mar Sarug kirjoitti:

    a!

    mije olen kyllä vähän tai aika paljon eri mieltä kataarien -kristologiasta sun kaa!

    mainitsetko lähteesi!!!ja?

    >mije olen kyllä vähän tai aika paljon eri mieltä kataarien -kristologiasta sun kaa!

    mainitsetko lähteesi!!!ja? >

    Olet syystäkin eri mieltä. Kristologia jäi viestissäni luvattoman ylimalkaiseksi ja harhaanjohtavaksi, koska kiinnitin huomiota lähinnä ajatukseen Kataareista yhteisönä, joka näyttää aidosti pyrkineen kristillisen yhteisön muodostamiseen omien, ilmeisestikin gnostilaistyyppisten tulkintojensa pohjalta. Vuorisaarnan - mm. väkivallattomuuden, anteeksiantamuksen jne. opit - he näyttävät ottaneen hyvin tosissaan; samalla he tunnustivat, että "puhtautta" ei voida vaatia kaikilta. Katolista kirkkoa he kritikoivat voimakkaasti sen maallistumisen johdosta. Itse he edustivat varsin selkeää dualismia hyvän ja pahan, hengen ja aineen erottamisessa toisistaan.

    Mitä tulee kristologiaan, sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt,

    a)kataarit eivät uskoneet Jeesuksen neitseelliseen syntymiseen,

    b) he korostivat Johanneksen antaman kasteen merkitystä: sen yhteydessä Jeesus olisi tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä ja siten Jumalan lähetiksi ja (ensimmäiseksi) Logoksen toteuttajaksi,

    c) osa heistä uskoi, että Jeesuksen ruumis ei ollut todellinen (vaan eräänlainen "haamu", jonka ihmiset kokivat luonnolliseksi ruumiiksi, doketismi). Joka tapauksessa Jeesusta ei nähty osana Pyhää Kolminaisuutta ja yleensäkin kolminaisuusoppi oli kataareille vieras.

    Muutenhan katarismi on niin laaja aihe, että sitä on vaikea käsitellä tässä yhteydessä yksityiskohtaisesti. - Edellä esitetystä jo käynee ilmi, miksi katolinen kirkko ei voinut hyväksyä kataareja ja miksi heitä vastaan hyökättiin kaikin käytettävissä olevin keinoin.

    Lähteistä: Erilaisia kristinuskon historiaa ja kulttuurihistoriaa käsitteleviä teoksia (muistinvaraisesti); erityisesti prof. Sven Krohnin eräät teokset.

    minun lukemusten perusteella Jeesuksen jumaluutta ei kuitenkaan kielletty. luulen että jos kataarit eläisivät tänään olisivat he enemmän tai vähemmän ääri-konservatiivisia katolisia tai ortodokseja.

    ja lisäksi luulen että nuo kataareita koskevat syytökset olivat tulloin (esim. mainitsemasi syyte doketismista ja anti-sakramentaalisuudesta)"keinotekoisia". siis kirkon yhteisyyttä koskevaa uhka on helpompi torjua esim syyttämällä juuri sitä hereettisyydestä ja käyttämällä siihen vanhoja ja hyväksi havaittuja hereesia -leimoja. idässä monet ryhmät kitkettiin myös tällä metodilla(esim. bogomiilit Balkkanilla)

    itse luulen että kataarit ottivat paljon enemmän myös käytännön tasolla tosissaan kristinuskon asiat ja paavi näki tässä uhan kokonaiskirkon ja sen ns.keskivertokristillisyyden kaa -joka on yhä valitettavan vallitseva attitude meillä.

    Protestanntisessa piirissä kataarit on otettu -johon luulen myös Svenkun kuuluva:

    a) toisaalta iloisesti vastaan -haistavat siinä jotain ikäänkuin reformaatiosta (paavi -kriittisyys ainakin)

    b)kielteisesti, koska ne ovat olleet liian omavanhurskaistyylisiä rogoristi -askeetteja.

    Mielenkiintoinen ilmiö kataarisuudessa on sen leviäminen juuri ristiretkien aikana. Siksi pitäisinkin mahdollisena, että suuntauksen opilliseen sisältöön ovat vaikuttaneet islam ja/tai Lähi-idässä säilyneet "kerettiläiset" kristilliset traditiot; ehkä painotus jälkimmäisillä? Doketismia Lähi-idässä esiintyi myös siinä määrin, että aatehistorialliselta kannalta tarkasteltuna on mahdollista ajatella, että sillä olisi yhteyttä myös islamin käsitykseen Jeesuksesta (ajatus Jeesuksen korvaamisesta toisella henkilöllä ristiinnaulittaessa). Esiintyikö islamin piirissä myös varsinaista gnostisismia, siitä itselläni on hyvin epämääräinen mielikuva. Käsittääkseni sitä saattoi esiintyä/esiintyy mystiikkaa painottavissa suuntauksissa.

    En ole varma doketismin "prosenttiosuudesta" kataarien parissa. Ajatus, ettei Jeesus - vaikka hänet nähtiinkin Kristuksena ja siis Logoksena - ollut neitseestä syntynyt eikä varsinaisesti osa jumaluutta, oli vielä yleisempi.

    Kirkon yhtenäisyydelle kataarit kuten bogomiilitkin (jotka olivat kataareihin yhteydessä) olivat selkeä uhka. Ei varmaankaan vähiten sen vuoksi, että he pyrkivät pidättäytymään tiukasti vuorisaarnan opetuksiin. Sitten heidän dualistisuutensa koettiin tai ainakin leimattiin kirkon taholta kaksijumalaisuudeksi.

    Sven Krohn tarkasteli näitä asioita ehkä lähinnä filosofisen antropologian kannalta, pyrkiessään rakentamaan henkistä ihmiskäsitystä.

    itseäni kiehtoo pelagioksen ja augustinuksen välinen disputaatio, jonka luulen myös merkittävällä tavalla jo 400-jKr.luvulla vaikuttaneen lännen ja idän teologioiden eritymiseen.(erityisesti kristillisen antropologian tasolla.>luterilaisten iänikuiset semi-pelagiolaisuus syytökset orttoja kohtaan ja synergisen pelastusopin syrjäyttäminen monergisella)

    luulenkin että juuri augustinolaisen tradition ekumeeninen tarkastelu olisi parempi tapa kat.-ort. -dialogissa kuin moderni -mielestäni iänikuinen ja pintateologinen riitely paaviuden olemuksesta.

    katarismin uskon taas linkkityvän enemmän itäiseen monastiseen perinteeseen(erityisesti juuri Pyhän Johannes Kassianoksen kautta)

    On mielenkiintoista ja varmaan aikakaudelle kuvaavaa, että Pelagioksen ajatus ihmisen perimmäisestä hyvyydestä, vapaasta tahdosta ja mahdollisuudesta vaikuttaa itse omaan pelastumiseensa koettiin niin vastenmielisenä lännessä. Tavallaanhan Pelagios pyrki - jos olen oikein ymmärtänyt - korostamaan ihmisen omaa moraalista vastuuta elämästään. Että Augustinuksesta tuli suorastaan protestanttisuuden kirkkoisä ja vastaavasti pelagiolaisuudesta suorastaan kirosana, so. että "antipelagiolaisuus" siirtyi ikään kuin itsestään selvästi myös protestanttisuuteen, on asia, joka ansaitsisi tarkastelua. Täytyy tutkia, kun tulee aikaa.

    Jos tuota termiä sopii tässä yhteydessä lainkaan käyttää, niin muslimit näyttäisivät olevan pikemminkin "pelagiolaisia" kuin "augustinolaisia" pelastusopin kohdalla.

    Voisivatko muuten paavinvalta tai hallitsijan asema kirkon ylimpänä päänä (esim. lutherilainen protestantismi) olla edes mahdollisia pelagiolaisen pelastusopin vallitessa? Ehkäpä jostain täältä löytyy avain pelagiolaisuuden hylkäämisessä. Hajanaisessa lännessä kirkko oli ainoa kokoava tekijä, Bysantissa oli myös keisari virkamiehineen. Islamin piirissä taas oli teokratia.

    ei ole monergista pelastusoppia, vaan enenmmän tai vähemmän synerginen, mutta roomalaiskatolisen kirkon organisaatio on rakennettu niin tiukaksi ja yksijohtoiseksi että asia toimii sielä tsilleesti.

    ort.puolen ekklesiologiassa ei ole teoreettista pohjaa moiselle, mutta kuten huomaamme jokainen ns. ortodoksinen maa on sairaan nationalismi pauloissa ja patriarkat ja piispat kumoilevat toisiaan. voidaankin siis epäsuorasti sanoa että meillä on yhden paavin sijasta tusina paaveja.

    kaikki ort.kirkolliset alueet ovat aivan liian homogeenisiä yhteisöjä(Ekumeeninen patriarkka. Huom. ei sanan KMN:n tyyppisessä merkityksessä!)- myös tosiasiallisesti heterogeenisyyden puolesta paremmassa jamassa.

    Augustinuksella ymmärtääkseni oli kantana, että ihminen voi valita vain sen, antautuuko Jumalan armolle vai ei. Joka tapauksessa ihminen on niin täysi p*a, ettei koskaan voi pelastua omin voimin. Ja tämä oma huonous pitää aina muistaa - ja samalla rakastaa lähimmäistään _kuin itseään_ (mikä tältä pohjalta ajatellen ei todellakaan ole välttämättä paljoa).

    En ole varma, missä vaiheessa katolisuudessa alettiin korostaa omien tekojen merkitystä. Luulisin, että se tapahtui vähitellen, kunnes keskiajan loppupuolella ajatus vakiintui (?). Että tämä muutos tapahtui, siihen lienee todella vaikuttanut kirkon tiukka hierarkia ja ennen kaikkea ajatus pappeudesta eräänlaisena välitysinstanssina (Pietarin avaimet!): Tavallaanhan silloinkaan ihminen ei pelastu omien tekojensa tai tahtonsa vuoksi, vaan kirkon välitystyön ansiosta. Tuo idea välitysinstanssista on oikeastaan aika nerokas hallinnon lujittamisen kannalta. Ilman sitä kat. kirkko luultavasti olisi hajonnut aikoja sitten.

    Konstantinopolin patriarkaatti on varsin mielenkiintoinen: Alunperin milloin keisarien työrukkanen, milloin keisareita kaatavakin. Ja sitten viimeiset viisi ja puolisataa vuotta turkkilaisen hallinnon alainen ja ehkä sen vuoksi tavallaan itsenäisempi kuin Euroopan hallitusten ja niiden politiikan kanssa naimisissa olevat muut ortod. kirkot.

    Eräässä mielessä ortodoksien asema nykyisessä maailmassa saattaa muistuttaa muslimien asemaa. Bysantti - kuten muslimienkin alueet - jäivät paitsi keskiajan (ensimmäisen puoliskon) kauhuja. Samalla ne jäivät myös paitsi renessanssista, joka päätti keskiajan ja synnytti länsimaisuuden. Kummatkin ovat nyt viimeisten parinsadan vuoden aikana pyrkineet sopeutumaan tuohon kulttuurivallankumoukseen, joka on globaalin länsimaisuuden perusta. Eikä ole helppoa, koska perinteet ovat erilaiset. Max Weber väitti, että modernin teknologian ja vaurauden takana on protestanttinen synnintunto, käsitys omasta perimmäisestä huonoudesta. Vapaasti tulkiten: länsimaistyyppistä järjestelmää pystyy hyödyntämään kunnolla vain ihminen, joka mieltää sisimmässään olevansa täysi p*a ja ajattelee samoin lähimmäisistäänkin. (_Hieman_ kärjistetysti sanoen.)

    Äänestä

  • nashida kirjoitti:

    wa alaikum salaam sisko

    Kiitos neuvosta! Olen sen joskus lukenut muistaakseni, mutta etsin uudelleen.

    Luin useammankin selityksen.

    Yhdessä sanottiin, että tämä jae viittaa profeetan aikana eläneeseen pakanaan, joka kertoi tarinoita, joita jotkut menivät kuuntelemaan mieluummin kuin profeettaa.

    Toisessakaan ei puhuttu mitään musiikista.

    Kolmannessa sanottiin että ibn Mas'ud sanoi kohdan viittaavan musiikkiin.Ibn Jarir sanoi, kohdan tarkoittavan kaikkea puhetta, joka estää ihmistä näkemästä Jumalan merkkejä ja seuraamasta hänen polkuaan. Kolmas merkitys olisi laulavien palvelijatyttöjen hankkiminen.

    >Yhdessä sanottiin, että tämä jae viittaa profeetan aikana eläneeseen pakanaan, joka kertoi tarinoita, joita jotkut menivät kuuntelemaan mieluummin kuin profeettaa.>

    Kummasta tämä hadith kertoo: Allahin tahdosta vai Muhammedin pelosta suositumpaa tarinankertojaa kohtaan?

    Äänestä

  • Repe Ruutikallo kirjoitti:

    Eiväthän ne kiistattomasti kiellettyjä silloin ole, jos ne eivät esim. muslimi Karimin mielestä ole kiellettyjä, vai onko sinulla jokin ikioma kiistattomuuden määritelmä?

    Löisin pienen kuvainnollisen vedon, että jos sinä ja hengenheimolaisesi alatte "pakottaa" Karimia "kiistattomaan", jyrkkään fundiskäsitykseenne, hän kaikesta nykyisestä innostaan huolimatta voi joskus olla entinen muslimi. Niin selvältä tuo iloisen ja ilottoman islamin ero minusta juuri nyt näyttää.

    Voi kunpa saisin sinutkin jotenkin ymmärtämään ja uskomaan että minä todellakin TIEDÄN 100%:sesti Islamin olevan se oikea. Ei sitä mikään taho maailmassa pysty heilauttamaan edes tuulen henkäyksen vertaa...

    Ideasi vertailevasta "Islamin tulkitsemis" testistä on kyllä mielenkiintoinen, vaikkakin pelkään sen olevan hieman "sirkusmaisen" leimaava, ja pelkään että voisiko minun ja TI:n välille tulla riitaa tulkinnoista..

    Ja tästä musiikkiasiasta: Miksi ihmeessä täällä jotkut muslimit(?) väittävät kiven kovaa musiikin olevan kiellettyä islamilaisessa maailmassa, kun Koraani ja rukouskutsutkin ovat musiikkia! Enkä ole törmännyt Koraanin kohtaan tai hadithiin joka kieltäisi musiikin! Täytyy olla kyllä aika tahvo jos ei ole ikinä törmännyt itämaiseen (turkkilaiseen,arabialaiseen,jne.) musiikkiin missään, kun minulle on lyöty jo täällä moskeijasta kyseisiä kasetteja kouraan kuunneltavaksi, ja siellä Islamilaisessa maailmassa samat (ei pelkästään uskonnosta laulavat) biisit kuuluvat joka paikassa, varmaan täälläkin hetkellä virittävät tunnelmaa auringonlaskun jälkeen alkavaan Ramadan syöpöttelyyn, missä se soi taustalla!

    Siis ehdin lukea vain pikaiseen tämän Muslimahin kielteisen kommentin, en muita, enkä ole hänenkään (veli kun on) viestejä juuri lueskellut, ei ole nyt aikaa.

    Mutta (ei mitenkään suorana vihjauksena kenestäkään täällä olevasta muslimista) mieleeni tulikin karmiva ajatus: Entäpä jos joku feikki on esiintynyt/esiintyy tällä palstalla muslimina, yrittäen antaa huonoa kuvaa Islamista tahallaan, niin miten hänet bongaisi ja mitä sille mahtaisi? Vai mahtaisiko?

    >kunpa saisin sinutkin jotenkin ymmärtämään ja uskomaan että minä todellakin TIEDÄN 100%:sesti Islamin olevan se oikea. Ei sitä mikään taho maailmassa pysty heilauttamaan edes tuulen henkäyksen vertaa...

    Juu juu, mutta puhun vähän eri asiasta. Tuo sinun islamisi on lähes kivaa, mutta joillekin se näyttää olevan ihan jotain muuta kuin "oikeaa" islamia.

    >pelkään että voisiko minun ja TI:n välille tulla riitaa tulkinnoista..

    No takuuvarmasti tulisi, sillä tulkintanne ovat niin erilaiset.

    >Entäpä jos joku feikki on esiintynyt/esiintyy tällä palstalla muslimina,

    Ei ole ollut uskottavaa feikkiä. Taha on aito asia, eikä täällä ole kirjoitellut ketään häntä jyrkempää joka ei olisi paljastunut pelleksi jo kilometrin päästä. Tietysti joku älykäs feikki voi tulla, mutta en usko hänenkään pitkälle pötkivän.

    Palstaa todella kauan seuranneena voin vakuuttaa sinulle, että jyrkän puhdasoppiset tulkinnat eivät ole suomalaiskäännynnäisten keskuudessa ihan harvinaisia. Siksi(kin) tämä sinun kasteenraikas uskosi on toisenlaisuudessaan virkistävää vaihtelua. Tulee vain mieleen, että joskus tulevaisuudessa sinua voidaan koettaa panna puhdasoppisempaan ruotuun, ja siinä vaiheessa sano sitten Repe-sedän sanoneen...

    Äänestä

>Toivottavasti teillä ei Tahan kanssa ole joitain salaisia lisäpöytäkirjoja siitä, mihin pulinoihin saat osallistua ja mihin et..

Veikkaanpa että siitä se riita vasta tulisi, jos TI ja Karim istutettaisiin saman pöydän ääreen keskustelemaan islamista! ;)

Vaikkapa tuo Koraanin kuviteltu matemaattinen koodi. Karim uskoo siihen, TI pitänee sitä harhaoppina - kuten kunnon sunnifundamentalistin kuuluukin.

Muslimin pahin vihollinen on usein toista koulukuntaa edustava muslimi - ei niinkään humanistinen kaafir.

Äänestä
  • numerologioiden vannoutunut vihollinen, vaikka olisin kuinka humanistinen kafferipuhveli tahansa. Niihin kun lankeaa, se on äkkiä älyn meno.

    Äänestä

  • >Muslimin pahin vihollinen on usein toista koulukuntaa edustava muslimi - ei niinkään humanistinen kaafir.

    Kuinka pelottava vastustaja humanistinen kafir pystyisikään olemaan...?
    ;)
    Saudi-Arabiassa humanistisellä kafirilla pelotellaan korkeintaan pikkumusluja.

    _

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    numerologioiden vannoutunut vihollinen, vaikka olisin kuinka humanistinen kafferipuhveli tahansa. Niihin kun lankeaa, se on äkkiä älyn meno.

    "Se on äkkiä älyn meno".

    Ehkäpä sinulle onkin käynyt juuri näin.

    >Itse ainakin olen numerologioiden vannoutunut
    >vihollinen, vaikka olisin kuinka humanistinen
    >kafferipuhveli tahansa. Niihin kun lankeaa, se on
    >äkkiä älyn meno.

    Mistäpä voisit noin varmasti tietää ilman omakohtaista kokemusta? =)

    PS. Toivottavasti et loukannut Karimia pseudohumanistisillä puheillasi.

    Etkö näe malkaa omassa silmässäsi?

    Pitäsiköhän perustaa yhdistys numerologian pelkoa vastaan?

    Äänestä

  • Jake Waits kirjoitti:

    Sunnit nämä ovat juuri löytäneet ja niistä kertovat! Jos Taha todellakin vastustaa selviä Koraanin ihmeitä, mitkä ei mitenkään riko Islamin tai Koraanin ideaa vastaan vaan todistavat ettei Koraanissa ole yhtäkään ylimääräistä sanaa tai poistettu mitään, herää vahva epäilys Tahan uskon aitoudesta ja hänen motiiveistaan täällä.... Sunnien kanssa asialla ei ole tekemistä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Repe Ruutikallo kirjoitti:

Sulla on valtavasti ajatuksia ja mielipiteitä, mutta et osallistunut lainkaan taannoiseen keskusteluun tulevasta islamilaisesta valtiosta. Mikset? Asiahan on varsin kiinnostava.

Olen erittäin utelias kuulemaan sinun käsityksiäsi tuosta ihanneyhteiskunnasta, kuten senkin, onko sinun mielestäsi islamin mukaista hävittää kaikki ihmisiä ja eläimiä esittävä taide.

Toivottavasti teillä ei Tahan kanssa ole joitain salaisia lisäpöytäkirjoja siitä, mihin pulinoihin saat osallistua ja mihin et...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu