ja joulua ruvetaan jo mainostamaan! Kaupoissa myydän jo joulutarvikkeita ja hesan stockmannissa oli iso joulukuusi! Mainostajat, myyjät ja valmistajat aiheuttaa ihmisille turhaa joulustressiä. Ihmiset hermoilee lahjoista ja valmisteluista, vaikka aikaa on vielä 6 viikkoa ja 5 päivää! Eikö joulua voisi ruveta mainostamaan vasta marraskuun loppuviikolla?
Nyt on
vasta marraskuu
3185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..joulua hyvissä ajoin, jotta ei tulisi sitä kiirettä ja paniikkia. Kenekäänhän ei ole pakko ostaa jo/ vielä marraskuussa, mutta moni niin tekee. Minua se ainakin helpottaa, että voi ostaa asioita pikku hiljaa, näin ei mene suurta taikka vähemmän suurta summaa rahaa kerralla... hyvin yksinkertaista!
Höh. Minä taas tykkään olla ajoissa valmis! Ei hermoilua, vaan kivaa puuhailua kaikessa rauhassa.
Korit on jo työn alla ja lahjatkin pitkälle hankittuina. Joulukuussa meillä ei hankita enää mitään lahjoja (ruokia lukuunottamatta), vaan viimeiset viikot ja päivät jätetään suosiolla minäminä-asenteiselle tönijäkansalle, joka haalii paniikissa kamoja kasaan. Sellaisessa hullunmyllyssä ei kestä olla..!
Ei tässä mitään stressiä ole, kun on mahdollisuus ostaa joululahjat, kortit ja postimerkit ajoissa. Eipähän tarvitse jouluna itkeä rahanmenoa kun saa kulut jaettua pidemmälle aikavälille, ja joulukuussa jää aikaa nauttia kynttilän valossa illoista ja pikkujouluista arki-iltoina kun kaikki joulukuun viikonloput ja koko "joululoma" menee opiskelijalla töissä. Minun jouluni tulee olemaan 30.11. valmis kun sinä päivänä laitan kynttelikön ikkunalle ja teen piparit. Sit saa keskittyä töihin ja tentteihin stressittä aattoa odotellessa!