Eilen Bussissa

Joka asuu Hovinsaarella mutta käy ilmeisesti aittiksen koulua?
Vaalea lyhtyt hiuksinen kiusaajapoika huusi bussissa jollekin toiselle pojalle joka istui käytävan toisella puolella yksin. Että, "Mä en tule teille harrastamaan seksiä!!" Kiusattu ei edes katsonut huutajaan päin.
Kiusaajapoika taas katsoi reagoiko bussin muut matkustajat tölväisyyn ja siihen että kiusaajapoika yritti nolata toisen pojan.
Eipä juurikaan minä kyllä huomasin ja tuijotin huutajaan paheksuvasti, huutajalla oli omahyväinen ja pikkupirullinen ilme. Sellainen nilkki.
Kuvittelin mielessäni että pojan isänkin täytyy olla nilkki, ja roisto, joka ei edes tiedä mitä poika touhuaa koulussa ja koulumatkoilla.
Molemmat pojat jäivät alas Hovinsaaren siwan pysäkillä, kiusaaja poika huusi vielä kiusatulle että "naiset ensin" kun he poistuivat molemmat bussista.
Kiusattu ei edes katsonut kiusaajaansa ja he kävelivät pysäkiltä eri suuntiin, eli mitään ystäviä he heivät olleet, ehkä kuitenkin samalla luokalla.
Näin niitä kiusattuja "auvisia" kasvaa kärsien nöyryytystä ja sydämen tuskaa tuntien.

Eikös kiusatut nykyään ammuta!
Kyllä täällä Kynenlaaksossa vielä jotain sattuu!
8979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Noin 11-13-vuotiaita poikia.

Äänestä

Mitäs teet, jos rehtori(miespuoilinen) sanoo, että nämä ovat vaikeita tilanteita ja me ei voida tällaiselle mitään.

Äänestä
  • Ota pikku-kiusaajasta kuva ja laita tänne nettiin?
    Tai kuvatkaa tällainen tilanne kokonaan.

    Äänestä

  • yks vaa kirjoitti:

    Ota pikku-kiusaajasta kuva ja laita tänne nettiin?
    Tai kuvatkaa tällainen tilanne kokonaan.

    rehtori mahd. bussissa tapahtuneen aikana?

    Äänestä

  • käsiteltäväksi.
    Kyllä sellaisille tilanteille voi jos halutaan yleensäkään tehdä mitään.

    Kiusattu vanhempineen tekemään rikosilmoitusta kiusaajaa, sekä rehtoria vastaan, joka ei hoida tehtäviään johon hänellä on viran puolesta valta puuttua, siis kiusaamisen lopettamiseen.

    Jos rehtorilla on vain aina kiire kuohuviini kekkereille valtuustoon hoitamaan omia asioitaan ja etujaan, niin kyllä se myöhemmin kostautuu.

    Turha rehtorin on sanoa ettei tiennyt asiasta mitään, rehtori tietää mutta ei tee asialle mitään.
    Itse katson että ainoa tie on tehdä rikosilmoitus virallisesti Poliisilaitokselle.

    Jokaisella pikkukoululaisella on oikeus koskemattomuuteen ja koulurauhaan, sekä rauhaan koulumatkoilla.

    Mitähän kaikkea bussikuskit näkevät ja kuulevatkaan ajo-vuorojensa aikana.

    Äänestä

  • miespuol. kirjoitti:

    rehtori mahd. bussissa tapahtuneen aikana?

    Kulkee.?
    Rehtorit on varakkaita ja roistoja yleensäkin.

    Äänestä

  • miespuol. kirjoitti:

    rehtori mahd. bussissa tapahtuneen aikana?

    ja ammuttavaksi hänkin joutunee...

    Äänestä

  • miespuol. kirjoitti:

    rehtori mahd. bussissa tapahtuneen aikana?

    oli puhelimessa kertonut aikoinaan kiusatun vanhemmalle näin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koulukiusaaja poika kirjoitti:

Joka asuu Hovinsaarella mutta käy ilmeisesti aittiksen koulua?
Vaalea lyhtyt hiuksinen kiusaajapoika huusi bussissa jollekin toiselle pojalle joka istui käytävan toisella puolella yksin. Että, "Mä en tule teille harrastamaan seksiä!!" Kiusattu ei edes katsonut huutajaan päin.
Kiusaajapoika taas katsoi reagoiko bussin muut matkustajat tölväisyyn ja siihen että kiusaajapoika yritti nolata toisen pojan.
Eipä juurikaan minä kyllä huomasin ja tuijotin huutajaan paheksuvasti, huutajalla oli omahyväinen ja pikkupirullinen ilme. Sellainen nilkki.
Kuvittelin mielessäni että pojan isänkin täytyy olla nilkki, ja roisto, joka ei edes tiedä mitä poika touhuaa koulussa ja koulumatkoilla.
Molemmat pojat jäivät alas Hovinsaaren siwan pysäkillä, kiusaaja poika huusi vielä kiusatulle että "naiset ensin" kun he poistuivat molemmat bussista.
Kiusattu ei edes katsonut kiusaajaansa ja he kävelivät pysäkiltä eri suuntiin, eli mitään ystäviä he heivät olleet, ehkä kuitenkin samalla luokalla.
Näin niitä kiusattuja "auvisia" kasvaa kärsien nöyryytystä ja sydämen tuskaa tuntien.

Eikös kiusatut nykyään ammuta!
Kyllä täällä Kynenlaaksossa vielä jotain sattuu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu