Kävi sitten tällainen munkki, että työkkäri lähetti minulle osoituksen työhön, johon olin jo oma-aloitteisesti ehtinyt lähettää hakemuksen.
Pitääkö minun nyt hakea sitä samaa työtä uudestaan, jotta työkkäri saa asianmukaisessa järjestyksessä tiedon siitä, että olen reagoinut osoitukseen?
Vai ilmoittaako työkkäri itse niille firmoille, johon porukkaa osoittaa, että nyt on tulossa tämän-ja-tämän nimisen työttömän yhteydenotto kohta, ja ottakaapa yhteyttä kun olette käsitelleet asian?
Mietin sitäkin, onko helpompi työllistyä ihan samaan paikkaan siten, että hakee itse, kuin osoituksella. Nimittäin jos osoituksesta firma itse saa jotenkin tiedon, niin niille selviää, että hakija on työtön, ja totta kai ne mieluummin ottaa jonkun ei-työttömän (näin etenkin ne, jotka suurinta ääntä siitä pitää, että työttömyys on ihmisen oma vika). Mulla olisi aika hyvä selitys työhistoriani tälle aukkokohdalle, joten jos itse haen, ei työttömyys välttämättä kävisi ilmi.
No joo oman kunnan työkkäristähän nämä varmaan kannattaisi kysellä, vaan kun se ei nyt viikonloppuna ole auki, ja hakuaikaa on aika vähän jäljellä.
Pitääkö minun nyt hakea sitä samaa työtä uudestaan, jotta työkkäri saa asianmukaisessa järjestyksessä tiedon siitä, että olen reagoinut osoitukseen?
Vai ilmoittaako työkkäri itse niille firmoille, johon porukkaa osoittaa, että nyt on tulossa tämän-ja-tämän nimisen työttömän yhteydenotto kohta, ja ottakaapa yhteyttä kun olette käsitelleet asian?
Mietin sitäkin, onko helpompi työllistyä ihan samaan paikkaan siten, että hakee itse, kuin osoituksella. Nimittäin jos osoituksesta firma itse saa jotenkin tiedon, niin niille selviää, että hakija on työtön, ja totta kai ne mieluummin ottaa jonkun ei-työttömän (näin etenkin ne, jotka suurinta ääntä siitä pitää, että työttömyys on ihmisen oma vika). Mulla olisi aika hyvä selitys työhistoriani tälle aukkokohdalle, joten jos itse haen, ei työttömyys välttämättä kävisi ilmi.
No joo oman kunnan työkkäristähän nämä varmaan kannattaisi kysellä, vaan kun se ei nyt viikonloppuna ole auki, ja hakuaikaa on aika vähän jäljellä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
perästä: jos työnantaja ihmettelee, sano, että sait osoituksen, joka velvoittaa työvoimatoimiston sääntöjen mukaan hakemaan paikkaa vaikka olisi jo hakenut. So simple!
Minulla muistuu nyt mieleen yksi vanha tapaus: tämä tapahtui Raisiossa ammoin: sain osoituksen hakea Timaliin kouluttajan hommaan. Olin juuri suorittanut atk-ajokorttitutkinnon. Koulutettavilla oli sama tutkinto eli kouluttajalla olisi pitänyt ollan "vähän" enemmän tietoa.
Kovasti oli varattuna henkilö, johon minun piti ottaa yhteyttä. (oppitunneilla oli)
Kun vihdoin lukuisten yritysten jälkeen sain hänet kiinni, hän ihmetteli, miten juuri atk-ajokortin saanut saa osoituksen.
Sanoin hänelle, että kyllä minä heti älysin, etteivät taitoni riitä, mutta jos saa tämmöisen osoituksen, on otettava yhteyttä oli siinä järkeä tai ei.
Mistä tämä kertoo; minä tietän mutta tiedätkö sinä?
'''Kovasti oli varattuna henkilö, johon minun piti ottaa yhteyttä. (oppitunneilla oli)
Kun vihdoin lukuisten yritysten jälkeen sain hänet kiinni, hän ihmetteli, miten juuri atk-ajokortin saanut saa osoituksen.
Sanoin hänelle, että kyllä minä heti älysin, etteivät taitoni riitä, mutta jos saa tämmöisen osoituksen, on otettava yhteyttä oli siinä järkeä tai ei. '''
Tuo on eri tilanne kuin mitä aloittajalla. Aloittajahan on jo hakenut osoituspaikkaa.
Työkkäri todella edellyttää, että haetaan, vaikkei taidot ja tiedot riitäkään. Siis vaikka sairaanhoitaja saisi osoituksen lääkärin pestiin, niin haettava on.
Jos työhakemuksesi kohtaloa ei ole vielä ratkaistu, niin kyllä se kattanee tuon osoitusjutun. Ilmoita työkkäriin, että tulit jo ennen osoitusta hakeneesi paikkaa ja hakemuksesi kohtalo on työantajan taholta vielä ratkaisematta. Vähennät mahdollisuuksiasi, jos haet tuplasti.
...Vai ilmoittaako työkkäri itse niille firmoille, johon porukkaa osoittaa, että nyt on tulossa tämän-ja-tämän nimisen työttömän yhteydenotto kohta, ja ottakaapa yhteyttä kun olette käsitelleet asian?...
Jos et itse työkkäriin ilmoita hakemisestasi, niin työkkäri tarkistaa jälkikäteen asian työnantajalta. Mitään ennakkoilmoituksia työkkäri ei tee, vaan vasta hakuajan umpeuduttua ryhtyy toimiin. Siksi kannattaa olla oma-aloitteinen ja ilmoitella työkkäriin hakemisestasi.
...Mietin sitäkin, onko helpompi työllistyä ihan samaan paikkaan siten, että hakee itse, kuin osoituksella...
Ihan varmasti oma-aloitteisella hakmeuksella on helpompi työllistyä, vaikka työttömän on ylipäänsä vaikea työllistyä työttömyyden vuoksi.
... Mulla olisi aika hyvä selitys työhistoriani tälle aukkokohdalle, joten jos itse haen, ei työttömyys välttämättä kävisi ilmi....
Tuo olisi varmasti paras vaihtoehto.
Haet taas uudestaan samaa työpaikka mitä aiemminkin hait. Tällaiseen tyhmyyteen kannattaa alkaa sen takia, että jos viranomaiset päättävät, että et olekkaan hakenut työpaikkaa juuri silloin kun he ovat sanoneet, niin siitä vaan syntyy pirunmoinen tappelu heidän kanssaan, josko alkavat väittämään, että et ole toiminut kuten he ovat määränneet.
Eihän se ole isokaan homma postata sähköpostilla taikka kirjattuna kirjeenä uudestaan sitä mitä on jo postannut.
Ei kannata laittaa samaa hakemusta uudelleen ja vesittää työmahdollisuuksiaan. Työnantajahan katsoisi kahjoksi. Kyllä työkkäriin ilmoitus siitä, että on paikkaa hakenut, pitäisi riittää. Osoitushan edellyttää, että hakee paikka, ja senhän aloittaja on tehnyt. Sillä ei ole merkitystä, onko mennyt vähän etuajassa.
Kannattaa pitää tallessa hakemuksen kopio ja mielellään, jos on, niin joku dokumentti, että on sen lähettänyt. Posti kun tuppaa kadottelemaan lähetyksiä.
koska on kyse valtion virkamiehen lähettämästä osoituksesta.
Mitä sitten, jos sitä ensimmäistä hakemusta ei löydy ollenkaan?
Miten sitten vastaa virkamiehen tiukkaan katseeseen?
Kannattaa tarkistaa hakemuksen perillemeno. Itse en ole koskaan lähettänyt tavallisessa postissa hakemusta, vaan olen joko kirjannut tai vienyt perille ja pyytänyt kuitin.
Minulle on monesti käynyt samalla lailla, että on tullut työhönosoitus paikkaan, mihin olen jo kerinnyt hakemaan. Olen tällöin ottanut yhteyttä työkkärin virkailijaan ja kertonut asian. piste.
oliko tuo unta vai viinien huumaa, , ,
veitikka on kiljuhuumassa. Mikä hitto panee fiksutkin ihmisen nauttimaan kiljun keskeneräisenä?
Mikä!
Kuka, mitä saunassa veteli ja ketä, mitä, häh
Kuka, mitä saunassa veteli ja ketä, mitä, häh
Taisi olla Eero kun kiuasta veti, mitä, häh
Kuka, mitä saunassa veteli ja ketä, mitä, häh
Olitko se sinä?
Vai olinko se minä?
Ai mitä, häh?
Kuka, mitä, kuinka, Eerolle sitten kävikään?
Kuka, mitä, kuinka, Eerolle sitten kävikään?
Taisi palaa munat siltä ihan aivan tykkänään
Kuka, mitä, kuinka, Eerolle sitten kävikään?
Oliko se hyvä?
Vai oliko se paha?
Ai mitä, häh?
Kuka, mitä, saunassa meteliä piti, mitä, häh?
Kuka, mitä, saunassa meteliä piti, mitä, häh?
Taisi olla Eero kun hirveesti huusi mitä häh
Kuka, mitä, saunassa meteliä piti, mitä, häh?
Olitko se sinä?
Vai olinko se minä?
Ai mitä, häh?
Kun hain nykyiseen työpaikkaani, niin sain myös työhönosoituksen samaan paikkaan. Ilmoitin vain työkkäriin, että olin jo hakenut paikkaa. Asia oli sillä selvä. Mitään dokumenttejä ei työkkäriin tarvinnut toimittaa.
Näin toimittiin ainakin Vantaan Tikkurilan työkkärissä, jossa muutenkin on asiat sujuneet todella mallikkaasti, silloin kun olin työttömänä. Ei ollut mitään pompotusta, vaan kaikista asioista voi järkevästi keskustella ja sopia.
asioit Vantaan Tikkurilassa. Suomi on laaja maa, minä en voi asioida Vantaalla...
Minä kuitenkin asioidessani "palvelukeskuksessa", lensin jo toisella vierailukäynnillä 5 kk:n karenssiin...että tasan eivät käy onnen lahjat!
"Minä kuitenkin asioidessani "palvelukeskuksessa", lensin jo toisella vierailukäynnillä 5 kk:n karenssiin..."
Samoin kävi minulle. Veikkaan että ensi vuonna jokaisen pitkäaikaistyöttömän tulee pakko piipahtaa TYP:ssä. Ja syy on..
En tiedä vastausta, mutta pakko kommentoida silti.
Ensialkuunhan tulee mieleen, että ei kai nyt ihmeessä tarvitse, mutta kun tarkemmin miettii sitä älyttömyyden huippua mitä työvoimatoimisto toteuttaa lakia noudattaessaan tulee mieleen, että tarkista vielä asia.
Itselleni tuli työhönosoitus kaksikuukautta ennn äitiysloman alkua työpaikkaan johon haettiin työntekijää vuoden työsuhteeseen.
Minun oli pakko hakea tätä työtä vaikka työ alkoi suunnillen samoihin aikoihin kuin laskettuaikani oli. Niinpä sitten tein hakemuksen jonka alkuun selvitin, että työvoima toimiston säännöt velvoittavat minua hakemaan työtä vaikka en oikeasti voi siellä olla kun vauva on juuri silloin syntynyt. Hakemuksesta tein ihan asiallisen ja ehdotin jopa , että olisin valmis lyhyeen työsuhteeseen.
Tässä vaiheessa minulle tuli lopullisesti selville se miten idioottimainen laitos työvoimatoimisto onkaan. Nyt se on minulle lähinnä vitsi ja odottelen mitä uusia älyttömyyksiä on edessä ennenkuin saan töitä. ( Jos)
Arvatkaas sainko töitä?
Juu ja tätä ennen minun oli osallistuttava keskustelu tapaamiseen jossa selvitettiin mitä työttömältä vaaditaan ja kehoitettiin tekemään suunnitelma työnhakua varten. Olipa hauska istua siellä mahapystyssä :)