16-vuotias Jenna Lepomäki on ollut kateissa reilun viikon ajan.
Kuka tietää Jennasta? 07.11.2008 16:31
Omaiset sekä kurikkalaisen Nuorisokoti Nummelan henkilökunta pyytävät yleisön apua 16-vuotiaan Jenna Lepomäen löytämiseksi. Jenna katosi jäljettömiin reilu viikko sitten, perjantaina 31. lokakuuta.
Nuorisokoti Nummelassa asuva Jenna opiskelee Kurikan ammattioppilaitoksessa. Katoamispäivänä hän lähti normaalisti kouluun, mutta kun koulupäivä päättyi ja paluukyyti Nummelaan lähti, tyttöä ei tavoitettu.
- Tiedossa on, että Jenna olisi lähtenyt seuraavana päivänä eli 1.11. Seinäjoen rautatieasemalta junalla. Määränpäästä emme kuitenkaan tiedä, kertoo nuorisokodin kasvatusjohtaja Heikki Helinko.
Kadonneella tytöllä on mukanaan matkapuhelin, mutta siihen ei ole saatu yhteyttä.
Espoosta kotoisin oleva Jenna on 160 senttiä pitkä ja hän painaa noin 60 kiloa.
- Olemme kaikki erittäin huolissamme Jennasta ja toivomme, että hänestä jotakin tietävät henkilöt ottaisivat välittömästi yhteyttä numeroon 06-4510610, vetoaa Helinko.
IS
0Äänestä
Lapsen etu - tapetaan äiti
ei kai niissä nuoriso- ja lastenkodeissa niin kovin viihtyisää liene, mitä minun tietooni on tullut.
Päästäsivät kotiinsa, niin ei lapsen tarvitsisi karkailla.
0Äänestä
Lähtenyt jo kolmasti
Eikä kukaan välitä. Jos lapsi lähtisi omasta kotoaan, niin kyllä alkaisi sossut ja poliisi ovella koputtelemaan ja riekkumaan. Eli näin.
0Äänestä
lähtisi kyllä,
mutta olen yrittänyt rauhotella että jaksaisi vielä olla....emme voi ruveta lakia rikkomaan kuten sosssut
0Äänestä
Karmeinta
lähtisi kyllä, kirjoitti:
mutta olen yrittänyt rauhotella että jaksaisi vielä olla....emme voi ruveta lakia rikkomaan kuten sosssut
vääryyttä mitä lapsi joutuu kokemaan! Ja vanhempi joutuu käsitämättömään ja kohtuuttomaan ristiriitaan. Juuri lapsen kuuleminen ja ymmärtäminen tuo hänelle kokemuksen turvasta. Että hänestä välitetään.
Minä menin vastaavassa tilanteessa lasten sairaalaan päivystykseen. En VOINUT enää pyytää lasta pysymään autoritäärisessä laitospaikassa. Pidettiin kriisipalaveri ja heti sen jälkeen alkoi kotiutussuunnitelmat.
Voitko ottaa yhteyttä esim seurakunnan työntekijöihin? Tuntuu jo liian härskiltä!
0Äänestä
Helinä-keiju3
Tuntuu olevan aikamoista höykytystä hoito Nummelassa:
" Hoidon perustana on ammatillinen ymmärrys nuoren kokonaistilanteesta. Tämän lisäksi arkeen sisältyy vahvasti resurssoidun laitoksen puitteissa tapahtuvaa toimintaa, jossa arki on erityisen selkeästi strukturoitua. Nuorten vapaa-aika sisältää ohjattua toimintaa ja myös ohjatun toiminnan ulkopuolinen aika on ohjaajien kontrolloimaa. "
Henkilökunnan soisi ottavan huomioon, että tuollaisessa moniammatillisessa tiimissä jokainen hoitaja huhkii vain sen oma työvuoronsa ja pääsee sitten huilimaan, mutta toiminnan kohde, se lapsi, joutuu vastaamaan heti perään seuraavan höyrypään kehittämiin aktivitteetteihin. Lapsiparalla ei lepoaikaa tuolla menolla ole lainkaan, eikä omaa rauhaa ilman sitä ohjaajan kontrollia. Luulen, että tyttö päätti lähteä lepäilemään välillä.
0Äänestä
HAJC
tÄMÄ SAMA SIIS tAAS KATEISSA. tOIVOTTAVASTI LÖYTYY. vOIMIA LÄHEISILLE
Viisi nuorta otti panttivangin karatessaan Juuankoskelta nuorisokodista tiistaiyönä. Asiasta kertoo Iisalmen Sanomat.
Kaksi poikaa otti nuorisokodin naistyöntekijän panttivangiksi puolenyön aikaan. Nuoret löivät miesvartijaa verhotangolla ja lukitsivat kaksi naistyöntekijää sekä vartijan eristysselliin.
Yhteensä kolme 14-17-vuotiasta poikaa ja kaksi tyttöä varastivat pihasta auton ja lähtivät karkuun.
Iisalmen poliisi tavoitti hurjastelleet nuoret Juuankosken keskustasta. Nuorten kuljettama auto suistui tieltä ja ajoi päin pylvästä. Nuoret loukkaantuivat rytäkässä lievästi. "
Mikä ihmeen eristysselli? Miksi joku 14-vuotias on laitettu rangaistuslaitokseen, vaikka Suomessa ei sen ikäinen ole edes rikosvastuussa. Vai onko tämä niitä paikkoja, joihin huostaanotetut sijoitetaan kun kotona on kaltoinkohdeltu. Jos on, niin mistä syystä sinne on rakennettu eristysselli. Kysyn rakennuttajalta, mitä lukee kaavassa, ja tietenkin pitää kysyä myös sijoittajataholta, että millä perusteella tämmönen eristysselli on kyhätty lastenSUOJELUlaitokseen, jos kyseessä ei ole rangaistuslaitos vaan kodin vaihtoehto. Tuossa on kuitenkin viiden lapsen kohdalla viranomaistaho kaikin puolin epäonnistunut. Näiden tulevaisuus on sössitty ja rikisterimerkinnät tulevat pitämään huolen jatkossa että leimattuna pysytään niin kauan, että mahdollisuudet on menneet ikätovereihin verrattuna niin, että ei sieltä kyllä mihinkään nousta, (ellei muuteta järjestelmää). ---
0Äänestä
Kysyjälle
Etkö tosiaan tiennyt, että vaikka nuori ei olekaan rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan, niin kyllä hänet voidaan selliin laittaa lastenSUOJELUlaitoksessa!
Eikä sinne joudu pelkästään kotona kaltoinkohdeltuja lapsia, vaan sinne on viimeisen toistakymmenen vuoden aikana laitettu lapsia aivan hyvistäkin kodeista, pelkkä murrosiän uhma riittää syyksi. Jopa alle 12-vuotiaiden laitoksissa on samanlaisia sellejä, mutta pienten lasten kohdalla niitä kutsutaan kaunistellen rauhoittumishuoneiksi.
Minun 9-vuotiaani laitettiin aikanaan tuollaisen laitokseen siksi, että sairaalalla ei ollut tarjota hänelle 3 kk:n sisällä psykiatrista hoitopaikkaa. Lastensossu ei löytänyt kotoa huostaanottoperusteita, mutta lapsi laitettiin lastenSUOJELUlaitoksen psykiatriselle osastolle, jossa ei ollut psykiatrisesta, hoidosta mitään tietoa. Tosin häntä pahoinpideltiin siellä niin, että kauhistuneet sossut purkivat huostaanoton hyvin nopeasti ja lapsi pääsi kotiin, mutta ilman pahoja traumoja lapsi ei siitä ajasta silti selvinnyt.
Tämä on tämän päivän Suomea suurilla valheilla mainostettuine lastenSUOJELUINEEn. Lapseni sanoi siellä ollessaan,että "Ei täällä lapsia hoideta, täällä kidutetaan, tämä on vankila ja lastenkidutuslaitos." Yhtä rankkaa on nuorilla heidän ikäisilleen tarkoitetuissa laitoksissa.
0Äänestä
intensiivistä hoivaa
Nii rauhoittumishuone on jo modernimpi termi, jolla uhataan pelotellaan kiristetään.
Siis tietty lapsella on se kuuluisa "paha olo"...miten se VOI mahtua samaan tilaan missä alistetaan lapsia ja nuoria? Vakiopuolustus vain on niille, joita meteli häiritsee, että kaikkien pahan olon pitää mahtua osastolle. Hyi saakeli
Espanjan poliisi ja Interpol etsivät 18-vuotiasta Jenna Lepomäkeä. Katia Westerdahl piti perjantaina tiedotustilaisuuden Fuengirolassa. Katia Westerdahl piti perjantaina tiedotustilaisuuden Fuengirolassa. Jenna Lepomäki on nähty viimeksi kesäkuun lopulla. Jenna Lepomäki on nähty viimeksi kesäkuun lopulla. LUE MYÖS
MTV3: Espanjassa kadonneen viesti: "Äiti, mä haluun kotiin täältä"
18-vuotias Jenna Lepomäki on kadonnut Espanjan Fuengirolassa.
Lepomäki oli ollut lomalla kaupungissa ja asunut ystäviensä luona. Hänet on nähty edellisen kerran 29. kesäkuuta.
Katoamista tutkivat sekä Interpol että Espanjan poliisi. Kaupunginvaltuutettu ja Olé-lehden päätoimittaja Katia Westerdahl piti eilen Fuengirolassa tiedotustilaisuuden, jossa hän pyysi kaikkien apua Jenna Lepomäen löytämiseksi.
- Hänen piti palata takaisin Suomeen, mutta häntä ei kuulunutkaan takaisin. Hänet on ilmoitettu kadonneeksi, Westerdahl kertoo Iltalehdelle.
Puhelinkin hiljaa
Katoamispäivän jälkeen Lepomäki ei ole päivittänyt Facebook-profiiliaan eikä käyttänyt puhelintaan tai pankkitiliään. Jenna oli ilmaissut ystävilleen halunsa jäädä Espanjaan loman jälkeen, mutta hänen liikkeistään katoamispäivän jälkeen ei ole mitään tietoa.
Omaisia on huolestuttanut nimenomaan se, että puhelinta ja pankkitiliä ei ole käytetty.
Vaikka Lepomäki oli puhunut halustaan jäädä Espanjaan, ei Westerdahlin mukaan kyse ole välttämättä vapaaehtoisesta katoamisesta.
- Ainakaan Espanjan poliisi ei suhtaudu asiaan niin. Asiaa tutkitaan ja Jennaa etsitään.
Westerdahl piti asiasta tiedotustilaisuuden, että katoamistapaus saisi julkisuutta ja Lepomäen nähneet kertoisivat tiedoistansa.
- Tapauksesta on uutisoitu paljon paikallisessa mediassa, Westerdahl sanoo.
Veikkaisin ettei halua palata Suomeen koska joutuisi varmaan johonkin sijoitukseen, täällähän voidaan sijoittaa 21wee asti ja siitä jatkona vankilaan tai mielisairaalaan. Tuo interpol on paha juttu siitä että EU:n sisäpuolelle ei pääse enää piiloon.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
16-vuotias Jenna Lepomäki on ollut kateissa reilun viikon ajan.
Kuka tietää Jennasta?
07.11.2008 16:31
Omaiset sekä kurikkalaisen Nuorisokoti Nummelan henkilökunta pyytävät yleisön apua 16-vuotiaan Jenna Lepomäen löytämiseksi. Jenna katosi jäljettömiin reilu viikko sitten, perjantaina 31. lokakuuta.
Nuorisokoti Nummelassa asuva Jenna opiskelee Kurikan ammattioppilaitoksessa. Katoamispäivänä hän lähti normaalisti kouluun, mutta kun koulupäivä päättyi ja paluukyyti Nummelaan lähti, tyttöä ei tavoitettu.
- Tiedossa on, että Jenna olisi lähtenyt seuraavana päivänä eli 1.11. Seinäjoen rautatieasemalta junalla. Määränpäästä emme kuitenkaan tiedä, kertoo nuorisokodin kasvatusjohtaja Heikki Helinko.
Kadonneella tytöllä on mukanaan matkapuhelin, mutta siihen ei ole saatu yhteyttä.
Espoosta kotoisin oleva Jenna on 160 senttiä pitkä ja hän painaa noin 60 kiloa.
- Olemme kaikki erittäin huolissamme Jennasta ja toivomme, että hänestä jotakin tietävät henkilöt ottaisivat välittömästi yhteyttä numeroon 06-4510610, vetoaa Helinko.
IS
ei kai niissä nuoriso- ja lastenkodeissa niin kovin viihtyisää liene, mitä minun tietooni on tullut.
Päästäsivät kotiinsa, niin ei lapsen tarvitsisi karkailla.
Eikä kukaan välitä. Jos lapsi lähtisi omasta kotoaan, niin kyllä alkaisi sossut ja poliisi ovella koputtelemaan ja riekkumaan. Eli näin.
mutta olen yrittänyt rauhotella että jaksaisi vielä olla....emme voi ruveta lakia rikkomaan kuten sosssut
vääryyttä mitä lapsi joutuu kokemaan! Ja vanhempi joutuu käsitämättömään ja kohtuuttomaan ristiriitaan. Juuri lapsen kuuleminen ja ymmärtäminen tuo hänelle kokemuksen turvasta. Että hänestä välitetään.
Minä menin vastaavassa tilanteessa lasten sairaalaan päivystykseen. En VOINUT enää pyytää lasta pysymään autoritäärisessä laitospaikassa. Pidettiin kriisipalaveri ja heti sen jälkeen alkoi kotiutussuunnitelmat.
Voitko ottaa yhteyttä esim seurakunnan työntekijöihin? Tuntuu jo liian härskiltä!
Tuntuu olevan aikamoista höykytystä hoito Nummelassa:
"
Hoidon perustana on ammatillinen ymmärrys nuoren kokonaistilanteesta. Tämän lisäksi arkeen sisältyy vahvasti resurssoidun laitoksen puitteissa tapahtuvaa toimintaa, jossa arki on erityisen selkeästi strukturoitua. Nuorten vapaa-aika sisältää ohjattua toimintaa ja myös ohjatun toiminnan ulkopuolinen aika on ohjaajien kontrolloimaa.
"
Lähde:
http://www.nummela.fi/index.htm
Henkilökunnan soisi ottavan huomioon, että tuollaisessa moniammatillisessa tiimissä jokainen hoitaja huhkii vain sen oma työvuoronsa ja pääsee sitten huilimaan, mutta toiminnan kohde, se lapsi, joutuu vastaamaan heti perään seuraavan höyrypään kehittämiin aktivitteetteihin. Lapsiparalla ei lepoaikaa tuolla menolla ole lainkaan, eikä omaa rauhaa ilman sitä ohjaajan kontrollia. Luulen, että tyttö päätti lähteä lepäilemään välillä.
tÄMÄ SAMA SIIS tAAS KATEISSA. tOIVOTTAVASTI LÖYTYY. vOIMIA LÄHEISILLE
Iltasanomat kirjoittaa:
"
Pakomatka nuorisokodista - työntekijä panttivangiksi
14.05.2008 11:41
Viisi nuorta otti panttivangin karatessaan Juuankoskelta nuorisokodista tiistaiyönä. Asiasta kertoo Iisalmen Sanomat.
Kaksi poikaa otti nuorisokodin naistyöntekijän panttivangiksi puolenyön aikaan. Nuoret löivät miesvartijaa verhotangolla ja lukitsivat kaksi naistyöntekijää sekä vartijan eristysselliin.
Yhteensä kolme 14-17-vuotiasta poikaa ja kaksi tyttöä varastivat pihasta auton ja lähtivät karkuun.
Iisalmen poliisi tavoitti hurjastelleet nuoret Juuankosken keskustasta. Nuorten kuljettama auto suistui tieltä ja ajoi päin pylvästä. Nuoret loukkaantuivat rytäkässä lievästi.
"
Lähde:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1531490
Mikä ihmeen eristysselli? Miksi joku 14-vuotias on laitettu rangaistuslaitokseen, vaikka Suomessa ei sen ikäinen ole edes rikosvastuussa. Vai onko tämä niitä paikkoja, joihin huostaanotetut sijoitetaan kun kotona on kaltoinkohdeltu. Jos on, niin mistä syystä sinne on rakennettu eristysselli. Kysyn rakennuttajalta, mitä lukee kaavassa, ja tietenkin pitää kysyä myös sijoittajataholta, että millä perusteella tämmönen eristysselli on kyhätty lastenSUOJELUlaitokseen, jos kyseessä ei ole rangaistuslaitos vaan kodin vaihtoehto.
Tuossa on kuitenkin viiden lapsen kohdalla viranomaistaho kaikin puolin epäonnistunut. Näiden tulevaisuus on sössitty ja rikisterimerkinnät tulevat pitämään huolen jatkossa että leimattuna pysytään niin kauan, että mahdollisuudet on menneet ikätovereihin verrattuna niin, että ei sieltä kyllä mihinkään nousta, (ellei muuteta järjestelmää).
---
Etkö tosiaan tiennyt, että vaikka nuori ei olekaan rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan, niin kyllä hänet voidaan selliin laittaa lastenSUOJELUlaitoksessa!
Eikä sinne joudu pelkästään kotona kaltoinkohdeltuja lapsia, vaan sinne on viimeisen toistakymmenen vuoden aikana laitettu lapsia aivan hyvistäkin kodeista, pelkkä murrosiän uhma riittää syyksi. Jopa alle 12-vuotiaiden laitoksissa on samanlaisia sellejä, mutta pienten lasten kohdalla niitä kutsutaan kaunistellen rauhoittumishuoneiksi.
Minun 9-vuotiaani laitettiin aikanaan tuollaisen laitokseen siksi, että sairaalalla ei ollut tarjota hänelle 3 kk:n sisällä psykiatrista hoitopaikkaa. Lastensossu ei löytänyt kotoa huostaanottoperusteita, mutta lapsi laitettiin lastenSUOJELUlaitoksen psykiatriselle osastolle, jossa ei ollut psykiatrisesta, hoidosta mitään tietoa. Tosin häntä pahoinpideltiin siellä niin, että kauhistuneet sossut purkivat huostaanoton hyvin nopeasti ja lapsi pääsi kotiin, mutta ilman pahoja traumoja lapsi ei siitä ajasta silti selvinnyt.
Tämä on tämän päivän Suomea suurilla valheilla mainostettuine lastenSUOJELUINEEn. Lapseni sanoi siellä ollessaan,että "Ei täällä lapsia hoideta, täällä kidutetaan, tämä on vankila ja lastenkidutuslaitos." Yhtä rankkaa on nuorilla heidän ikäisilleen tarkoitetuissa laitoksissa.
Nii rauhoittumishuone on jo modernimpi termi, jolla uhataan pelotellaan kiristetään.
Siis tietty lapsella on se kuuluisa "paha olo"...miten se VOI mahtua samaan tilaan missä alistetaan lapsia ja nuoria? Vakiopuolustus vain on niille, joita meteli häiritsee, että kaikkien pahan olon pitää mahtua osastolle. Hyi saakeli
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011082014234499_uu.shtml
Suomalaisnainen katosi lomallaan Espanjassa
Lauantai 20.8.2011 klo 15.33
Espanjan poliisi ja Interpol etsivät 18-vuotiasta Jenna Lepomäkeä.
Katia Westerdahl piti perjantaina tiedotustilaisuuden Fuengirolassa.

Jenna Lepomäki on nähty viimeksi kesäkuun lopulla.

LUE MYÖS
MTV3: Espanjassa kadonneen viesti: "Äiti, mä haluun kotiin täältä"
18-vuotias Jenna Lepomäki on kadonnut Espanjan Fuengirolassa.
Lepomäki oli ollut lomalla kaupungissa ja asunut ystäviensä luona. Hänet on nähty edellisen kerran 29. kesäkuuta.
Katoamista tutkivat sekä Interpol että Espanjan poliisi. Kaupunginvaltuutettu ja Olé-lehden päätoimittaja Katia Westerdahl piti eilen Fuengirolassa tiedotustilaisuuden, jossa hän pyysi kaikkien apua Jenna Lepomäen löytämiseksi.
- Hänen piti palata takaisin Suomeen, mutta häntä ei kuulunutkaan takaisin. Hänet on ilmoitettu kadonneeksi, Westerdahl kertoo Iltalehdelle.
Puhelinkin hiljaa
Katoamispäivän jälkeen Lepomäki ei ole päivittänyt Facebook-profiiliaan eikä käyttänyt puhelintaan tai pankkitiliään. Jenna oli ilmaissut ystävilleen halunsa jäädä Espanjaan loman jälkeen, mutta hänen liikkeistään katoamispäivän jälkeen ei ole mitään tietoa.
Omaisia on huolestuttanut nimenomaan se, että puhelinta ja pankkitiliä ei ole käytetty.
Vaikka Lepomäki oli puhunut halustaan jäädä Espanjaan, ei Westerdahlin mukaan kyse ole välttämättä vapaaehtoisesta katoamisesta.
- Ainakaan Espanjan poliisi ei suhtaudu asiaan niin. Asiaa tutkitaan ja Jennaa etsitään.
Westerdahl piti asiasta tiedotustilaisuuden, että katoamistapaus saisi julkisuutta ja Lepomäen nähneet kertoisivat tiedoistansa.
- Tapauksesta on uutisoitu paljon paikallisessa mediassa, Westerdahl sanoo.
MARI JULKU
[email protected]