50v- henkinen vankila?

..täällä Älykääpiö. Toivon hartaasti, että saan sanoa OMAN mielipiteeni. Vaikka vain lauantain kunniaksi.

Minun mielestäni on aivan samantekevää, mitä muut ajattelevat. Itseni sisällä elän juuri sen ikäisenä, kuin olen, niiden kokemuksien ja elettyjen elämien opeilla.

En koe olevani vanki. Mikään ajatus, mikään tekeminen jota/jos haluan tehdä, ei ole minulta kielletty tai ulottumattomissa sentakia, että olisin JO 52 vuotias.

Toisten silmin ei voi elämää katsoa.
Jos joku haluaa Luokitella ihmisiä, niin tietysti hänen pitää saada luokitella. Jos se on hänen tahto.

Omasta mielestäni oon aina ollut parhaimmillani, oli ikäni ollut mikä tahansa. Oon sinut itseni kanssa, noin suomeksi sanottuna. Ja mun vaatimattomalla älylläni ajateltuna.

t. Henkisesti vapaa

luokitella. Ainokaiseni on vasta 15v. Nelikymppisenä saatu ja silti olen mielestäni oikeinkin nuorekas. ihan totta. Tiedän, tiedän. Kaikki sitä noin itsestään sanoo.( Mut kysy vaik mun työkavereilta). Oon hyvin boheemi ja lapsi minussaelää vahvasti. Vaikka vähän jäykästi kirjoitankin , täällä.Ja ylipäätään jos jotakin en oo, niin minkään sortin luokitusihminen en oo. En luokittele ikiä enkä ryhmiä. En tyyppejä, enkä elämäntapoja, en ulkonäköjä tyyliin tytöt, ladyt, emännät, eukot vaan tyyliltään vapaat mieluiten ja väreissään iloiset.Tää on oikein oikein nasta elämänvaihe.

Vapaa oon kulkemaan... eräs lauloi aikanaan. Kyllä se tuo ikä ei määrää mitään olotilaa, jos itse ei aseta sillä rajoituksia. Ihminen voi vaikka koko ikänsä olla siinä ukki/mummi vaiheessa, tai sitten aina se ikuinen nuorukainen.

Luokitus on niille aidoille ukeille ja mummille ihan luonnollinen olotila, ja eikö he ole siitä ylpeitäkin. Onhan heillä sitä jälkikasvua, jota voi pitää omana verenperintönään. Mutta ei meitä luokitella, joilla ei ole sitä aitoa ukkiutta ja mummoutta. Ollaan ihan tavallisia virkeitä ikäihmisiä, joista heistäkin löytyy energiaa tarvittaessa vaikka muille jakaa.

Huomaan että korvistani alkaa kasvaa karvoja. Voi perse. Ehkä hommaan tupeen, joka peittäisi nekin.
Mutta miksi sen tekisin?
En ole pieni, turhamainen mies.

Kyllähän tässä elinkautista istutaan. Vaikka mies olenkin niin tuntuu että vapaus ja vaihtoehdot vähenevät päivä päivältä.

...halluuvat ja mie oon mikä oon.
Kuuskymppinen on jo lähempänä ja silti ilman 50-vankilaa.
Ei ikää mikään kahle ole vaan enemmänkin mahdollisuus.

Ihmisen voi niin monella tapaa luokitella jos haluaa,
minutkin vaikka punatukkaisiin ja isojalkaisiin vaan ei isokenkäisiin.
Se tuntuu tympeältä, mukavampaa tavata toinen ilman luokitusta, ihmisenä vaan.
Jokainen on kuitenkin ainutlaatuinen, eikä mikään luokkiensa summa.

Mitä mummouteeni tulee, se olisi suuri onni elämässäni.
Tässä vaiheessa vain katsastelen morsianehdokkaita
ja tyytyväisenä vain hymyilen ja hyväksyn.

juhlia, vaikka olen jo 53.
Niinkuin tuossa wiisat naiset kirjoittivat.
Ei ikä ole ihmisen mitta/määre, se on vain numero.
Minussakin asuu vielä murrosikäisen mieli, joka on helposti luettavissa jutuistani :)

Me edustamme kuitenkin tätä suurta ikäluokkaa.
Me olemme kasvaneet kaikenlaisessa puutteessa.
Mutta meihin on kuitenkin aina luotettu.
Puurtajina, jaksajina, mitään itselle erityisesti himoitsevana.hah!
Meistä ei ehkä tullut sitä, mitä vanhempamme meistä odottivat. Mutta mitäs siitä?
Eiväthän hekään sitä aikanaan oleet.

Koska vain Yksi sen tietää.
Mutta jos omasta itserakkaudestasi voit siirtää edes pätkän surkeammalle, se auttaa.
Ellei rahallisesti tai fyysisesti, kuitenkin.
Se antaa palasen elämää jatkettavaksi. Hänellekin.

Jonkun verran nuorison kanssa. Heille 50v on joku,
Hei isoisä!
No onpa heillä siihen aihettakin.
Eri vuosituhannella syntyneet...

päinvastoin ihminen on henkisesti itsenäinen eikä juuri piittaa muitten sanomisista = tullut itsepäiseksi.
Oliskos sitten itsepäisyyden vai jäävuoren huippu, tiedä häntä.

vielä päivääkään eikä sellaista taida onneksi enää tullakaan. Päästä on sentään muuhunkin kuin nenärenkaan kannattimeksi.