Sain miesystäväni kiinni pettämisestä. Hän oli pettänyt x-avovaimoaan saman naimisissa olevan naisen kanssa jo yli kahden vuoden ajan.X muutti vuosi sitten pois ja suhde sen kuin jatkui. Naisen aviomies ei välitä, kunhan kulissit on kunnossa.
Nainen ei halunnutkaan jättää perhettään vaikka miesystäväni sitä vaatikin. Heillä meni hetkeksi viime keväänä välit poikki ja löysimme toisemme treffipalstan kautta. Olin kaiken kesää ystäväni luona kaikki vapaa-ajat. Minulla oli vuorotyö ja viikonloppuja jäi hänelle ja sille naiselle iloitteluun.
Kaksi viikkoa sitten paljastui tämä homma ja miesystäväni vannoi minulle että se juttu on ohi. Heidän yht. ystävänsä kertoi vahingossa tai tahallaan, että jättäisin miehen,koska vielä syyskuussa he ovat naineet. Miesystäväni vannoo rakastavansaa minua ja haluaa minut "meidän yhteiseen kotiin". Minusta tuntuu että hän rakastaa minua, ainakin pitää hyvin paljon minusta. Minä onneton rakastan häntä.
Mutta miten luottaa häneen? Joka paikasta tulla tupsahtaa SEN naisen kuvia ja pikkupöksyjä. Mies lupasi kyllä siivota tänään kaikki ent. naisten tavarat pois, jotta voisimme aloittaa yhteiselon ilman luurankoja. Mutta..

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos haluat olla hullu ja saada sydänkipua, niin aloita vain hänen kanssaan.
Mies on virheen tehnyt, puhu hänen kanssaan ja kysy tekikö hän oikein. Jos hän suuttuu tai kiertelee tai jotakin negatiivista, ei hänen omatunto ihan puhdas ole. Sano että luottamuksesi kärsii sen takia.