Onko totta,

että lestadiolaiset uskovat vain lestadiolaisten voivan pelastua?
5463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vaikka siltä näyttää, sellainen kuuluu vain tiukkapiposten ja omavanhurskaiden tautiin . Sillä kaikkialla on aina asa niitä, jotka saavat armon pelastua, vaikka niitä on vähän, niitä on kyllä. En ole kohdannut Raamatussa sanaa. Että vain LLL: n.teksteistä olisi pelkästään pelastus.

Äänestä
  • ottanut vähän liian ison osan kannettavaksesi, kun vastailet kaikkeen kysyttyyn yleisesti lestadiolaisten nimissä? Muista,että sinunkin kantasi ja näkemyksesi edustavat vain pientä osaa lestadiolaisuuden kirjossa;Useissa tapauksissa vain itseäsi. Suurin osa ns. esikoislestadiolaisista näkee ja tuntee seurakuntaopin aivan erilailla kuin sinä. Et siis missään nimessä voi edustaa ainakaan esikoisuuden valtauomaa, vaan pientä vähemmistöä, joka on oppositiossa esim. sen opetuksen kanssa, jota Lapin vanhimmat edustavat.

    Äänestä

  • Uni-Versaali kirjoitti:

    ottanut vähän liian ison osan kannettavaksesi, kun vastailet kaikkeen kysyttyyn yleisesti lestadiolaisten nimissä? Muista,että sinunkin kantasi ja näkemyksesi edustavat vain pientä osaa lestadiolaisuuden kirjossa;Useissa tapauksissa vain itseäsi. Suurin osa ns. esikoislestadiolaisista näkee ja tuntee seurakuntaopin aivan erilailla kuin sinä. Et siis missään nimessä voi edustaa ainakaan esikoisuuden valtauomaa, vaan pientä vähemmistöä, joka on oppositiossa esim. sen opetuksen kanssa, jota Lapin vanhimmat edustavat.

    Kysymykseen, sinähän jätät kaikki vereslihalle.

    Lapinvanhimmat edustavat pientä vähemmistöä esikoisista näkemyksineen.
    Vaikka ovatkin nyt saaneet tietämättömät ja opissa rakentumattomat taakseen.

    Jostain kumman syystä lapinvanhimmatkaan eivät tiukan paikan tullen ole ollenkaan sitä mieltä, mitä saarnoissaan paukuttavat.
    Esimerkiksi seurakuntaopissa ja synninpäästön sitomisessa oikeisiin uskovaisiin he tietävät olevansa heikoilla.
    Suomessa vanhimmat tietävät tämän, mutta kielsivät silti opettamasta totuutta, "etteivät ihmiset ala uskoa että kirkossakin tulee autuaaksi"

    Äänestä

  • on Jumalan sana kirjoitti:

    Olla parikin kertaa, täällä viesti tämän suuntaisesta . Eli siitä , että Muuallakin tulee vaikka harvat, mutta kuitenkin tulee. Se oli lähinnä kuka oli kävellessä , kuka kotona, kuka lukiessa (ilm. raamattua). yms.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

??? kirjoitti:

että lestadiolaiset uskovat vain lestadiolaisten voivan pelastua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu