Onko yliopistossa sopivaa kiittää ylimääräistä vaivaa nähnyttä luennoitsijaa jotenkin muuten kuin iloisesti hymyilemällä? En tarkoita mitään selvästi rahan arvoista "lahjontalahjaa" vaan jotain missä ajatus on selvästi tärkein, esim. itse tehtyä pullaa.
Yksi luennoitsija on vaan tehnyt paljon ylimääräistä hommaa antaessaan mun suorittaa nyt syksyllä yhden kurssin, joka järjestetään oikeasti vasta keväällä (ja johon kuuluu muutakin kuin pelkkä tentti), ja tahtoisin jotenkin osoittaa sille kiitollisuuteni. En kuitenkaan tahdo tehdä mitään isoja etikettivirheitä tai muita typeryyksiä, mutten uutena opiskelijana tiedä miten yliopistossa on tapana toimia. Osaisiko joku täällä neuvoa?
Yksi luennoitsija on vaan tehnyt paljon ylimääräistä hommaa antaessaan mun suorittaa nyt syksyllä yhden kurssin, joka järjestetään oikeasti vasta keväällä (ja johon kuuluu muutakin kuin pelkkä tentti), ja tahtoisin jotenkin osoittaa sille kiitollisuuteni. En kuitenkaan tahdo tehdä mitään isoja etikettivirheitä tai muita typeryyksiä, mutten uutena opiskelijana tiedä miten yliopistossa on tapana toimia. Osaisiko joku täällä neuvoa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
riitäisi? Minusta olisi kiusallista saada lahjoja oppilailta, tosin en opeta yliopistossa. Aito kiitoskin on nykyään harvinainen ilmiö. Tietenkin voit tehdä jonkin kauniin eleen, jos siltä tuntuu. Mukava opettaja sinulla :)
saatu kiitos on paras. Eli sano suoraan että auttoi sinua.
terv. Ei-luennoitsija
Ehkä joku kortti tms. saattaisi olla hyvä idea? Itse yhdyn aikaisempiin ja totean, että sydämestä tuleva aito sanallinen kiitos riittänee varmasti. Toisaalta riippuu myös paljon laitoksen koosta yms. kuinka hyvin tuntee kyseisen luennoitsijan, että miten on sopivaa kiittää. Itse ehkä lähtisin kortti-linjalle jos joku olisi erityisen paljon nähnyt puolestani vaivaa...
Mukava kuulla muidenkin ajatuksia asiasta. Taidan tosiaan olla kasvanut vähän erikoisissa oloissa, kun mulle joku pieni itse tehty lahja on aina ollut luonteva tapa kiittää vähän ketä tahansa melkein mistä tahansa. Vielä lukiossakin meillä oli tapana antaa tietyille opettajille humoristisia pikkulahjoja itse tehdyillä runoilla, piirroksilla yms. höystettyinä, ja vasta myöhemmin olen tajunnut ettei sellainen todellakaan ole yleistä.
Jos sillä on jotain merkitystä, tässä on nyt kyseessä pieni laitos, jossa kaikki tuntee toisensa. Pääaineopiskelijoita otetaan vuosittain sisään alle 20, eikä sivuaineopiskelijoitakaan ole tungokseksi asti. Laitoksen ilmapiiri on hyvä ja jollain tapaa jopa kotoisa, mutta haittapuolena on tietysti se, että kaikenlaiset töppäilyt päätyy helposti kaikkien tietoon.
Pitää kai harkita pelkkää sanallista kiitosta ja sitä korttiakin, vaikka kuvaamataito oli aina heikoin aineeni ja olisi kiva antaa jotain minkä eteen on nähnyt itsekin edes vähän vaivaa.
Yllä on annettu järkeviä neuvoja. Luennoitsijana yhdyn ajatukseen, että ystävällinen sanallinen kiitos on kaikkein paras ratkaisu. Tietenkin on mahdollista, että jokin muukin vaihtoehto jossain erikoistilanteessa saattaisi olla paikallaan, mutta se voisi kuitenkin luennoitsijasta tuntua kiusalliselta. Hän ei kuitenkaan ole työtään tehnyt siksi, että odottaisi jotakin erityistä, vaan siksi, että haluaa opettaa, ohjata ja ennen kaikkea auttaa opiskelijoita ymmärtämään oman tieteenalansa hienouksia. Kiitos on paras palkka, silloin luennoitsija tietää onnistuneensa.