Näin unta

Ihan tuossa päiväunilla olin ja näin unta lapsuuden ystävästä, jota en ole nähnyt noin 20 vuoteen.
Hän oli muka yhtäkkiä muuttanut tänne Helsinkiin ja kiherrettiin kuin pikkutytöt juttuja.
Unessa elettiin siis tätä päivää, hassusti hänellä oli siis aivan satunnainen pätkätyö
katkolla 15. päivä ja samantien myös vuokrasopimus. Kaikki oli kuitenkin vain kiinni siitä että mikäli hän HALUAISI jäädä tänne. Jos hän palaisi kotikonnuilleen, siellä olisi kuitenkin vain työttömyyttä (siis unessa, varmaan aika lailla todellisuudessakin). Halusin niin hirveästi hänen jäävän, koska silloin olisin taas saanut ystävän.
Siis ajatelkaa, sitä näkee jo päiväunia 25 vuoden takaisista koulukavereista kun ei ole mitään muutakaan.
6469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näen usein unia yhdestä nettitutusta jota en ole edes tavannut(!) sekä lapsuuteni parhaasta kaverista, esim. että kohtaamme vuosien jälkeen. Oikeasti olisi kamalaa jos törmäisin tähän ihmiseen jossain, koska hän on kuitenkin "elänyt", toisin kuin minä.

Äänestä
  • Eiköhän niiden ohi kiirineiden vuosien aikana ole väkisinkin tullut itse kunkin "elettyä".
    Minusta ainakin olisi ihanaa tavata vanhoihin ystäviin. En tuntisi olevani sen huonompi kuin joku muukaan (tai siis riippuu tapauksesta...jotkut entiset luokkakaverini ovat erittäin menestyneitä elämässään, mutta he eivät olekaan niitä varsinaisia entisiä ystäviäni...)

    Äänestä

  • haluaisin kirjoitti:

    Eiköhän niiden ohi kiirineiden vuosien aikana ole väkisinkin tullut itse kunkin "elettyä".
    Minusta ainakin olisi ihanaa tavata vanhoihin ystäviin. En tuntisi olevani sen huonompi kuin joku muukaan (tai siis riippuu tapauksesta...jotkut entiset luokkakaverini ovat erittäin menestyneitä elämässään, mutta he eivät olekaan niitä varsinaisia entisiä ystäviäni...)

    Olen tavallaan poikkeus, koska olin vuosia niin masentunut että vain nukuin kellon ympäri. Tuo lapsuudenystävä oli sitä paitsi teininä aika ulkonäkökeskeinen sarjaseurustelija, joten häpeäisin suhteessa ulkonäköäni ja sitä etten ole VIELÄKÄÄN seurustellut.

    Äänestä

  • eläneeni kirjoitti:

    No eihän nyt hyvänen aika sentään seurusteleminen taikka yleensäkään suhteessa oleminen ole ainoa tapa elää. Tietysti jos paljon aikaa viettää neljän seinän sisällä kokemuspiiri jää suppeaksi, mutta varmasti olet jollain lailla muodostanut näkemyksen maailmasta ja sinulla on omat kokemuksesi esimerkiksi omalta työpaikaltasi joita ei muilla ole. Älä vähättele itseäsi!

    Äänestä

  • omat kokemukset! kirjoitti:

    kauheasti ole ollut työpaikoissa, koska teen töitä kotona. Joten sosiaalisesti en ole kovin kehittynyt/kokenut (ihmisten kanssa oikeastaan tuntuu kuin pitäisi koko ajan puolustaa itseään tai hajoaa) Ilman suhteita minusta tuntuu kuin en olisi elänyt, joten en ole elänyt.

    Äänestä

viehättävä kuvaus siitä miten syvään nämä asiat menevät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lapsuuden ystävästä kirjoitti:

Ihan tuossa päiväunilla olin ja näin unta lapsuuden ystävästä, jota en ole nähnyt noin 20 vuoteen.
Hän oli muka yhtäkkiä muuttanut tänne Helsinkiin ja kiherrettiin kuin pikkutytöt juttuja.
Unessa elettiin siis tätä päivää, hassusti hänellä oli siis aivan satunnainen pätkätyö
katkolla 15. päivä ja samantien myös vuokrasopimus. Kaikki oli kuitenkin vain kiinni siitä että mikäli hän HALUAISI jäädä tänne. Jos hän palaisi kotikonnuilleen, siellä olisi kuitenkin vain työttömyyttä (siis unessa, varmaan aika lailla todellisuudessakin). Halusin niin hirveästi hänen jäävän, koska silloin olisin taas saanut ystävän.
Siis ajatelkaa, sitä näkee jo päiväunia 25 vuoden takaisista koulukavereista kun ei ole mitään muutakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu