Neumann ja Eve aloittivat aktiivisesti uuden Dingon kanssa vuonna 2004. Tosin uuden Dingon ensimmäinen keikka oli jo uudenvuodenaattona 2002 Virossa.
Dingoa mainostettiin 2004-2008 Neumannin ja Even naamoilla, nyt näemmä Eve lähdettyä (taas) Neumann on yksin, ainakin Dingon nettisivuilla.
Tuskin Neumann on kuitenkaan yksin Dingo, yhtyeessä soittaa neljä muutakin. Joten eiköhän olisi jo aika mainostaa Dingoa viisipersoonaisena eikä yksipersoonaisena.
Kävin muuten katsomassa tuon aiemman kokoonpanon keikan, jossa Eve oli vielä mukana. Kunnon rock and roll-meininkiä, etenkin rumpali tosi hyvä.
Nythän Dingon tilanne on mielenkiintoinen, kun Neumann on 49 v, mutta muut parikymmentä vuotta nuorempia ja paahtavat nuoruuden innolla. Vielä kun noita uusia biisejä on tullut niin voi sanoa että Dingolla on uusi alku, tästä on hyvä jatkaa. :)
Uusi kokoonpano paremmin esille
keski-savon-mies
2
449
Vastaukset 2
- Tuohon suuntaan
Suuntaan näkyy jo otetun kun jopa virallisellakin sivustolla ilmoitettiin tuossa aiemmin"nykyinen kokoonpano". Uudella albumilakin linja jatkunut käärrepapereissa.
- kicce
Taitaa olla nyt lopunalkua sanotte mitä tahansa...Mikään ei ole ikuista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.881323Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu41872- 13807
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40798Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81710- 90705
- 46698
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17697Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27647- 58638
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan96623- 65610
- 43591
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56575Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566- 43544
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129537- 9535
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13512Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31505