Syntetisaattoreista

"Entä miten yleistä siihen aikaan oli syntikoiden käyttö? Tiedättekö muita bändejä niiltä ajoilta jotka sitten olisivat käyttäneet syntikoita?"

Riippuu tietysti vähän, mitkä lasketaan syntetisaattoreiksi, mutta jo 60-luvulla monet artistit käyttivät mellotroneja ja moog-syntikoita. Näistä ensinmainittu ei käsittääkseni vielä täytä syntetisaattorin määritelmää, mutta jälkimmäinen kyllä.

70-luvulla syntikoita käyttäneistä Queeniä muistuttavista bändeistä mainittakoon vaikkapa Pink Floyd ja ELO. Raskaammassa rockissa käytettiin ehkä yleisemmin (Hammond-)urkuja, jotka ovat oleellinen osa esim. Deep Purplen ja Uriah Heepin soundia.

Queenin musiikissa erikoista oli, että edes urkuja ei juurikaan käytetty, vaan Brian maalaili taustoja kitarallaan. Esimerkkejä urkujen/sähköpianon käytöstä Queenin tuotannossa 70-luvulla ovat Liar, Teo Torriatte ja You're My Best Friend.

"Entä miten ne syntikat voi erottaa levyltä…? Nehän tulivat Queenin tuotantoon mukaan The Game –levystä lähtien, mutta miten se on sillä levyllä havaittavissa?"

Ei se aina niin helppoa olekaan. Esim. Another One Bites The Dustin (kaikki??) efektit on tehty kitaralla, vaikka helposti voisi toisin luulla. Play The Gamessa sen sijaan on käytetty syntikoita. Flash Gordonista eteenpäin syntikat onkin sitten helpompi erottaa, kun Brian ei enää yhtä ahkerasti jaksanut kitarastaan erikoisia soundeja hakea ja syntikoista tuli yhä suurempi osa bändin äänimaisemaa.

"Voitteko nimetä biisejä joissa ne syntikat selvästi kuulee, ja missä kohtaa biisiä??"

Kuuntele nyt ensialkuun vaikkapa The Show Must Go On. Introssa on pelkkä syntikka, ja sen jälkeen sama syntikkakuvio kulkee lähes koko biisin läpi vaikka muut soittimet tulevat sen päälle.