ITE OLEN

KAMALANRASKAS VIIKKO. MURROSIKÄINEN POIKANI ON HUUTANUT. OLEN PESSYT IKKUNOITA. KAMALA KEVÄT TAKANA. EI PÄIVÄÄKÄÄN VUOTEEN LOMAA.
OLEN JOTENKI KUITENKI SELVINNYT ILMAN AMMATTIAPUA.
KAMALA MENNEISYYDEN TAAKKA PITÄNYT MINUA OTTEESSAAN. KUNNES ÄLYSIN ETTÄ KUKAAN EI PÄÄSTÄ SIIITÄ IRTI ELLEN ITE HALUA PÄÄSTÄÄ SIITÄ IRTI. KÄVIN TODELLA LÄHELLÄ UUPUMUKSEN RAJAA. MELKEIN ITKIN OMAA VÄSYMYSTÄNI JA SYYTIN AIVAN TURHAA MUITA. ITE OLEN VASTUUSSA ITTESTÄNI, OLENHAN AIKUINEN NAINEN.
NE ON NE LAPSUUDEN TRAUMAT KAMALIA JOS KUKAAN EI PUUTU NIIHIN, EIHÄN LAPSI OSAA. ONNISTUIN KATKAISEMAAN KIERTEEN MISSÄ MUA VAAN PILKATTIIN JA HYVÄKSIKÄYTETTIIN. HALUAN OLLA ILOINEN EN VARMASTI HALUA KATKEROITUA. OSAAN SIIS SÄÄDELLÄ MIELTÄNI, KÄSITELLÄ TUNTEITANI, EN SIIS OLEKAAN KYLMÄKISKOINEN NAINEN. HALUAN VIELÄ LÖYTÄÄ UUDEN MIEHENKI , TOSIN LAPSIA EN ENÄÄ HALUA. MUTTA OIKEUS SE ON MULLAKI ONNEEN SIINÄ MISSÄ SISARUKSILLANI. MINUSTA EI TULE RAHANAHNETTA PASKAA NIINKUIN JOISTAKIN SUKULAISISTANI.
KAMALAN RASKAS VUOSI KYLLÄ OLLUT KÄYDÄ LÄPI NÄITÄ KAUHEITA TRAUMOJA JA RASKASTA VAATIVAA TYÖELÄMÄÄ.
KUULUN TYÖELÄMÄÄN, EN KORTISTOON. MÄ LÖYDÄN VIELÄ KIVAN TYÖN . KIVAN MIEHEN, KIVAN ELÄMÄN.
TÄLLÄINEN MINÄ OLEN. UUSI, EI NIINVÄSYNYT ENÄÄ MINÄ
1516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On todella hienoa, että tunnut saaneen elämästäsi kiinni ja osaat käsitellä tapahtuneita ikäviä asioita ja traumaattisia asioita elämässäsi ! :)

Suosittelen sinulle kuitenkin ammattiauttajan apua, se ei ole missään nimessä häpee vaan päinvastoin. Sinun elämäsi on sinun ei muiden ja siitä kannattaa pitää kiinni, itse mietin terapeutille menoa kauan ja sitten menin ja kannatti. Sitäkun on lähellä omia murheitaan niinmei ehkä näe kaikkia sioita,jotka voisivat olla alku uudelle hyvälle elämälle. Ja meikkis kun on mies, niin kyllä teki tiukkaa hakea apua
( vaikka kai se sama on mitä sukupuolta on...)

Toivon sinulle hirveästi elämäniloa ja älä kanna taakkaasi yksin, se ei meidän kenenkään elämäntehtävä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NIIN POIKKI kirjoitti:

KAMALANRASKAS VIIKKO. MURROSIKÄINEN POIKANI ON HUUTANUT. OLEN PESSYT IKKUNOITA. KAMALA KEVÄT TAKANA. EI PÄIVÄÄKÄÄN VUOTEEN LOMAA.
OLEN JOTENKI KUITENKI SELVINNYT ILMAN AMMATTIAPUA.
KAMALA MENNEISYYDEN TAAKKA PITÄNYT MINUA OTTEESSAAN. KUNNES ÄLYSIN ETTÄ KUKAAN EI PÄÄSTÄ SIIITÄ IRTI ELLEN ITE HALUA PÄÄSTÄÄ SIITÄ IRTI. KÄVIN TODELLA LÄHELLÄ UUPUMUKSEN RAJAA. MELKEIN ITKIN OMAA VÄSYMYSTÄNI JA SYYTIN AIVAN TURHAA MUITA. ITE OLEN VASTUUSSA ITTESTÄNI, OLENHAN AIKUINEN NAINEN.
NE ON NE LAPSUUDEN TRAUMAT KAMALIA JOS KUKAAN EI PUUTU NIIHIN, EIHÄN LAPSI OSAA. ONNISTUIN KATKAISEMAAN KIERTEEN MISSÄ MUA VAAN PILKATTIIN JA HYVÄKSIKÄYTETTIIN. HALUAN OLLA ILOINEN EN VARMASTI HALUA KATKEROITUA. OSAAN SIIS SÄÄDELLÄ MIELTÄNI, KÄSITELLÄ TUNTEITANI, EN SIIS OLEKAAN KYLMÄKISKOINEN NAINEN. HALUAN VIELÄ LÖYTÄÄ UUDEN MIEHENKI , TOSIN LAPSIA EN ENÄÄ HALUA. MUTTA OIKEUS SE ON MULLAKI ONNEEN SIINÄ MISSÄ SISARUKSILLANI. MINUSTA EI TULE RAHANAHNETTA PASKAA NIINKUIN JOISTAKIN SUKULAISISTANI.
KAMALAN RASKAS VUOSI KYLLÄ OLLUT KÄYDÄ LÄPI NÄITÄ KAUHEITA TRAUMOJA JA RASKASTA VAATIVAA TYÖELÄMÄÄ.
KUULUN TYÖELÄMÄÄN, EN KORTISTOON. MÄ LÖYDÄN VIELÄ KIVAN TYÖN . KIVAN MIEHEN, KIVAN ELÄMÄN.
TÄLLÄINEN MINÄ OLEN. UUSI, EI NIINVÄSYNYT ENÄÄ MINÄ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu