uudestaan ampumatapaukset, yllytetäänkö julkisuuden kaipuisia nuoria toistamaan ampumiset?Onko moraali laskenut toimittajilla? ,liian vähän aiheita Tanja Karpelan lisäksi?Vai koittaako vasemmisto toimittajat heikentää reserviläisten ampuma mahdollisuuksia ja ampuma harrastusta.Onko lehdet siirtyneet pelkästään propakandan lietsomiseen.
Yllyttääkö media uusiin ampumisiiin
jatkuvasti esilletuomalla
5441
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuten tunnettua, niin järjettömyys ei lopu.
Ja järjettömät vasemmistolaiset varmaan koittavatkin tuoda järjettömyytensä järjeksi julistettavaksi, jonka seurauksista sitten syyttävät muita.
Ei kai ne tahallisesti yllytä, mutta tuottamuksellisesti aikaansaavat eräänlaisen yllyttämisen. Media tiedotuskiihkossaan ikäänkuin palkitsee nostamalla joitakin tapauksia otsikoihin. Herkkään mieleen tuollainen voi vaikuttaa. Joku voi ruveta toimimaan sen mukaisesti mistä media "palkitsee". Rikoksella voi ehkä myöhemmin ansaita aivan laillisesti kirjoittamalla siitä kirjan.
Lehtijutuissa toisinaan on vahvasti sellainen tuntu että joidenkin toimittajien mielestä media on olemassa kansalaisten mielipiteiden muokkauksen eikä tiedonvälityksen vuoksi.
Eipä turhaan puhuta "valtiomahdeista". En muista monesko valtiomahti tiedonvälityksen pitäisikään olla. Minusta normaalin tiedonvälityksen pitäisi kuitenkin olla mahdollisimman neutraalia ja asiallista.
tolaltaan. Tuntuu kuin koko kansakunta on mielenhäiriössä ja paniikissa Kauhajoen tapahtumien jälkeen. Kouluja suljetaan jos tienvarressa palaa ajokoirakokeiden merkiksi soihtukynttilä ja poika joutuu kokonaiseksi päiväksi putkaan kerrottuaan yöllisestä unestaan kaverilleen. Kansalaiset ovat nyt hermoheikkona soittelemassa poliisille jokaisesta KUVITTELEMASTAAN uhasta ja iltapäivälehdet revittelevät isoja uutisia näiden panikoijien aikaansaamista toimenpiteistä. Suomalaiset, herätkää jo todelliseen arkeen hysteriastanne! Alkaa pikkuhiljaa hävettää olla suomalainen!
Kuka uskaltaa ensi jouluna laittaa soihtukynttilöitä tai jouluvaloja pihaansa? Saattaa vielä joutua putkaan tai pakkohoitoon tällaisen uhkaavan teon takia.
Olet aivan oikeilla jäljillä tässä ikävässä asiassa. Mielestäni tietyt lehdet oikein hakemalla hakevat huomiota myyntiään lisätäkseen. Nämä kaksi vuoden sisällä tapahtunutta ampumisjuttua on aikaansaaneet juuri median takia lisää uhkauksia, joihin poliisin pitää puuttua välittömästi. Vasta seuraumuksista kuuluisi median astua kuvaan mukaan, että uhkailijat ymmärtäisivät miten vakavasta asiasta on kyse. Uskon, että suurin osa uhkailijoista toimivat vain saadakseen huomiota osakseen. Itse olen selkävikainen enkä pysty harrastamaan muuta mielekästä urheilua kuin erilaisia pistoolilajeja. Mielestäni jo pelkkä uhkailu netissä olisi niin seuraumuksia tuottavaa, että se saisi median huomion ja myyntiluvut pysyisivät kannattavina. Meitä ampumaurheilioita on Suomessa kymmeniätuhansia ja kiväärilajit eivät kiinnosta pistoolilajien harrastajia. Jos lupamme otetaan pois, urheilupistooliammunta tulee kuolemaan pois. Tätäkö todella halutaan, vain kahden typerän ihmisen takia?
Suomelta viedään maamiinat ja rypäleammukset. Nyt haluttaisiin viedä käsiaseet. Voitteko uskoa, että sellainenkin viemishalu on, että kaikki suomalaisäijät Siperiaan "talteen". Että uskotteko, että joku tässä maailmassa voisi haluta sellaista?