Mitä tehdä, kun työvuorolistat tulevat liian myöhään? Viime kesänä saimme tulevan periodin (kolme viikkoa) työvuorolistat myöhäisimmillään kaksi päivää ennen uuden periodin alkua. Tällöin kohdepäällikkö tosin oli lomalla ja tuuraaja ei tiennyt tuuraamastaan kohteestaan yhtään mitään. Emme voineet suunnitella menojamme ollenkaan edes viikon sisällä tulevaisuuteen.
Työvuorolistat liian myöhään
4
8492
Vastaukset
Sanoisin että perustellusta syystä voit jostain merkitystä vuorosta kieltäytyä, mutta työvelvoite säilyy.. Eli voivat teettää sovitun määrän tunteja periodissa kuitenkin. Itselläni oli joskus muutamia vuosia sitten tilanne, että listä tuli vajaa viikkoa ennen periodin alkua ja olin jo maksanut risteilyn joka ajoittui periodin alkuun. Olin katsonut että jos lista seuraa samaa kaavaa (vakilista) kuin aikaisemmin niin matka osuu vapaille. No uudessa listassa sitten olikin työvuoro matkan ajankohtana. Ilmoitin kirjallisesti yksikön päällikölle etten aio saapua tuohon vuoroon ja laitoin perusteluksi tessistä kohdan jossa mainitaan tuo minimiaika listan toimittamisesta, ja että minulle syntyy vahinkoa jos matkan perun. Sain tal-vapaan tuolle vuorolle ja suostuin siihen. Toinen vaihtoehko kai olisi ollut että korvaan tuon vuoron myöhemmin samassa periodissa.
Mutta siis kaikenkaikkiaan tuollainen toiminta on vastoin tes:ä tietenkin ja asiaan voinee luottamusmies puuttua. Onhan tuo tosi inhottavaa kun ei voi mitään sanoa varmaksi jos jotain vapaa-ajan aktiviteettiä suunnittelee. Monesti se muutama viikkokin minkä tietää vuoroja eteenpäin on liian lyhyt aika. Vakilistat rokkaa nimenomaan viikonloppujen osalta.- Vanhempi vartija
Kohdepäällikön lomalla olo ja tuuraajan tietämättömyys ei ole mikään peruste TES:n noudattamatta jättämiselle.
Niiden listojen on tultava ajallaan. Näissä asoissa pitää olla tarkkana, ettei pääse homma lipsumaan.- ajallaan
Meillä on poikkeuksellista, jos työvuorolistat sattuvat tulemaan ajallaan. Firmamme on yksi Suomen suurimmista.
- alalla...
ajallaan kirjoitti:
Meillä on poikkeuksellista, jos työvuorolistat sattuvat tulemaan ajallaan. Firmamme on yksi Suomen suurimmista.
Työvuorolistojen toimittaminen ajoissa on ongelma varmaan kaikilla firmoilla. Joskus se myöhästyy päivän joskus se tulee juuri kun uusi lista alkaa.
TES ei suoraan ole asiaan vastausta mutta yhden tapauksen tiedän (yksityinen sektori) jossa työntekijä jätti listan alusta tekemättä vuoroja yhtä paljon kuin lista oli myöhässä.
Esimerkkinä: Lista myöhässä 3 päivää. Uudessa listassa kaksi ensimmäistä päivää töitä ja kolmas vapaa. Työntekijän ei tarvitse tulla töihin kolmena ensimmäisenä päivänä jollei halua.
Tarkoittaa siis laskien päivät listassa 1.Ma 2.Ti jne EI sen mukaan milloin on merkitty töitä.
Suoraan tätä ei missään lue mutta näin voi tehdä- jos haluaa. En kuitenkaan suosittele turhaan käyttämään tätä jollei pakko sillä työvuorot saattaa muuttua äkisti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444318Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202774Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412532Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?851529Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161476- 481199
- 811135
- 59993
- 45986
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En176977