Otsikko on turhan kova kyse ei ole siitä ettäkö poikaystäväni vihaisi pentua, mutta hän ei ymmärrä, ettei pentu osaa heti kaikkia käytöstapoja vaan ne on sille opetettava jne.
Poikaystävä stressaa koska kissamme pelkäävät uutta tulokasta. Koska pentu riehuu ja leikkii jatkuvasti, kerjää, ei ole täysin sisäsiisti, näykkii, nuolee ja hyppii päälle jne, siis normaalia pennunkäytöstä joka ei viellä tiedä miten ihmisten maailmassa kuuluisi käyttäytyä. Koulutan pentua joka päivä ja se on edistynytkin, mutta se ei riitä poikaystävälleni. Hän tuntuu ajattelevan että sen kuuluisi olla jo rauhallinen, sisäsiisti ja hyvä käytöksinen vaikka se on aivan mahdotonta sekä kohtuutonta odottaa KOIRAVAUVALTA viellä tässä vaiheessa aikuisen koiran käytöstä.
KYSYINKIN KUINKA minun kuuluisi suhtautua tähän jatkuvaan narinaan _pennusta_?
Tähän mennessä olen yrittänyt asiallisesti ja ystävällisesti selittää asioita pennun kannalta että tämä ei ole pysyvä vaihe. Saada häntä ymmärtämään miten asia on. TULOKSETTA, narina jatkuu.
Hyviä vinkkejä? Samanlaisia kokemuksia ja miten pääsitte niistä? Minulla on huono omatunto myös siitä että poikaystäväni stressaa ja ylipäänsä siksi ettei hän ymmärrä pennun elämää laisinkaan pitäen pentua riesana. Sanoi suutuspäissään myös että " oot pilannut mun ja kissojen elämän kun otit pennun".
Hyvät vinkit ovat tarpeen.
Poikaystävä stressaa koska kissamme pelkäävät uutta tulokasta. Koska pentu riehuu ja leikkii jatkuvasti, kerjää, ei ole täysin sisäsiisti, näykkii, nuolee ja hyppii päälle jne, siis normaalia pennunkäytöstä joka ei viellä tiedä miten ihmisten maailmassa kuuluisi käyttäytyä. Koulutan pentua joka päivä ja se on edistynytkin, mutta se ei riitä poikaystävälleni. Hän tuntuu ajattelevan että sen kuuluisi olla jo rauhallinen, sisäsiisti ja hyvä käytöksinen vaikka se on aivan mahdotonta sekä kohtuutonta odottaa KOIRAVAUVALTA viellä tässä vaiheessa aikuisen koiran käytöstä.
KYSYINKIN KUINKA minun kuuluisi suhtautua tähän jatkuvaan narinaan _pennusta_?
Tähän mennessä olen yrittänyt asiallisesti ja ystävällisesti selittää asioita pennun kannalta että tämä ei ole pysyvä vaihe. Saada häntä ymmärtämään miten asia on. TULOKSETTA, narina jatkuu.
Hyviä vinkkejä? Samanlaisia kokemuksia ja miten pääsitte niistä? Minulla on huono omatunto myös siitä että poikaystäväni stressaa ja ylipäänsä siksi ettei hän ymmärrä pennun elämää laisinkaan pitäen pentua riesana. Sanoi suutuspäissään myös että " oot pilannut mun ja kissojen elämän kun otit pennun".
Hyvät vinkit ovat tarpeen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
tai sitten et saa ikinä enään:=)
Olen ottanut neljäkin koiraa (12v-1v) ikäisiä nyt, ja koska ne hoidan ja koulutan, ei aviomiehen ole vara narnista! Totta kai pentu riehuu, leikkii, sotkee, eikä ole sisäsiisti! Minä en koiristani luovu, ellei miehelle kävisi saisi muuttaa pois. Kissat sopeutuvat pentuun kyllä vähitellen. Meilläkin kissa on koirien kanssa ihan kaveria. Pitäisiköhän poikaystävä pistää vaihtoon?
Minä puolestani näyttäisin tuollaiselle eläintenkeräilijälle nopeasti ovea.
Noh, eipä hyvältä vaikuta tulevaisuutesi, saatikka koiran tuleva elämä. Lopun ikässi saat kulla, että koira ei ole sitä tai tätä ja se on muka sun syy.
Voithan verrata sitä pentua ihmislapseen, eihän ihmisvauvakaan osaa pyytää potalle, eikä mitän muutakaan vauvana, lapsena yms.
jos ei mee perille, niin jätä mokomakin nirppanokka-poikaystäväsi.
Aika tiukkoja mielipiteitä. Asia on minustakin niin, että jos on valittava koiran ja poikaystävän väliltä, se ovi näytetään MIEHELLE eikä koiralle. Jos sellainen tilanne tulisi, ei ole kysettäkään kumpi lentäisi pellolle. :D
Mutta onhan selvää ettei pentuvaihe "kestä kovinkaan kauaa", pentu rauhoittuu kun ikää ja oppia tulee.
En pidä tuota miehen lemppaamista tuon takia kovinkaan aiheellisena. Sen vuoksi en sitä jätä, mutta itse voi kyllä lähteä jos ei elo maistu pennunkin kanssa, pennusta en luovu se on selvää.
(MUITA) IDEOITA/ratkaisuja tähän tilanteeseen ei taida edes olla?
Eli joudun kuuntelemaan miehen narinaa pennun suhteen, kun en häntä jätä
on äärettömän lapsellinen, tietämätön, mustasukkainen ja täysi ääliö.
Minkä ihmeen takia katselet moista kuvotusta nurkissasi?
Jos ei tuon vertaa tajua asioista, ei liene turhaa laittaa käpälämäkeen.
Tottakai koiranpennut ovat tuollaisia, niiden PITÄÄKIN olla, ja leikkiminen, riekkuminen, hulvaton kirmailu matot tuhannenmutturalla ja kaikkien pinnan kiristäminen on koiranpennulle TYÖTÄ ;)
Anna ihmeessä sinä viisas nainen pentusi olla pentu, ja viis veisaa mokoman "poikaystävän" kotkotuksista.
Annan vinkin: Sano sille, että oletko oikeasti tuollainen neiti? =D
Luulisi miespuoliselle olevan tarpeeksi kova kolaus...
Tsemppiä sinulle ja pienelle pennullesi! Pitäkää hauskaa, anna pennun olla pentu ennen kaikkea!
Poikaystävä on ikävä idiootti ja osaan jo sieluni silmin kuvitella tulevaisuuden. Vaikka koira rauhoittuu ja tulee tottelevaiseksi isona, tämä poikaystävä muistaa ikuisesti valittaa siitä eikä koskaan tule olemaan koiran kanssa hyvää pataa.
Muutenkin pidän omituisena miespuolista immeistä, joka pitää enemmin kissoista kuin koirista. Kissathan ovat perinteisesti naisten eläimiä ja miehet paapovat koiria. Kissamiehet kierrän itse kaukaa, ei voi olla ihan tervettä.
Saan VÄLILLÄ kuulla oman pentuni huonoista puolista muilta perheen jäseniltä.. Viimeistään siinä tilanteessa he heltyvät, kun näytän jonkun tempun ( ihan yksinkertainenkin riittää ) minkä pentuni osaa.. Esim. ISO SANA :D opeta näin ( jos haluat:) näytä että sinulla on herkku, kun pentu päästää pienenkin äänen anna se pennulle. Hauska ja helppo opettaa!! Onnea vaan teille!!!
Oltiin jo tosin seurusteltu aktiivisesti 7 vuotta.......yhdessä haluttiin koiranpentu,,,,,,minä SAIN määrätä rodun........
OK. pentu tuli.....minä huolehdin koulutukset,lenkit. pesut, ruuan, siis kaiken, mikä liittyi koiraan........
Sitten kerran töistä tullessamme pentu oli järsinyt MINUN korkokenkiäni........poikkis sanoi, että KOIRA lähtee......ilmoitin samantien, että NIIN MUUTEN LÄHTEEKIN..........
Ja ME lähdimme MOLEMMAT............se ei tosin ollut niin yksinkertaista, koska olimme yhdessä ostaneet n. 150m2 rivitalo-osakkeen...........
Muutin kuitenkin viikon sisällä pois sieltä vanhempieni luo, ja sittemmin vuokralle vähäksi aikaa, kunnes sain rahat poikkikselta siitä rivarista.
Koiruus oli muuttohetkellä 8 kk ikäinen ja oli ystäväni ja kaverini yli 14v, kunnes luusyöpä otti voiton.
Ja rotu oli Bearded Collie, eli partacollie.
Joten, HARKITSE tarkkaan seurasi, jos jo alussa tökkii, niin tökkii niin kauan , kun olette näköpiirissä.
Tuo poikkikseni on nyt vuosien jälkeen selittänyt, että ihan oikeesti LUULI, että saamme auton hattuhyllylle KOULUTETUN KOIRAn, ei hänelle mennyt jakeluun, että se pitää ihan ITSE kouluttaa mieleisekseen.
Joten, tsemppiä sulle ! Ja harkitse tarkkaan !
Mikäli teillä ei ole noin pitkää seurustelusuhdetta vielä yhteistä taivalta, niin kahta paremmalla syyllä heittäisin sen jätkän ulos huushollista ja keskittyisin koiranpentuun.
Minulla on tällä hetkellä 4 parta-collieta, ihana mies sekä iso koti meille kaikille.
Tsemppiä sulle ja rohkeita päätöksiä - kaikki on sinusta ITSESTÄ kiinni !
vaihtoehtoa; joko heivaat miehen tai koiran pois elämästäsi. Kokemuksesta voin kertoa että yhteiselämä ihmisen kanssa joka vihaa tai ei pidä koirista, ei koiraihmiselle kertakaikkiaan ONNISTU!
Mietipä vähän, jos miehesi nyt jo käyttäytyy tuolla tavoin vaikka koirasi on vasta pentu? Voitko koskaan olla varma ettei hän käyttäytyisi koiraa kohtaan väärin kun sinä et ole paikalla? Entä jos koirasi tekisikin jotain hänen kissoilleen? Ja olettaako hän että koiran kuuluisi olla hiljainen, huomaamaton ja flegmaattinen koko elämänsä ajan? Varmaan sellaisiakin koiria on mutta ne eivät ole normaaleja. Kyllä normaalille aikuisellekin koiralle kuuluu tietynlainen leikkimielisyys ja eloisuus.
Olisitko itse onnellinen jos joutuisit elämään koko ajan varpaillasi koirasi kanssa? Et varmasti olisi.
Nyt on kuule asia niin että poistu moisen tyypin elämästä! Miehiä riittää kyllä, mutta elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi yhteen kakkapäähän!
Ikävä kyllä poikaystäväsi kuulostaa tosi lapselliselta ja itsekkäältä. Kuinka aikuinen(?) mies voi edes kuvitella pennun olevan täysin koulutettu jo pienenä?
Yritä keskustella ja selvittää onko ongelma tosiaan se pentu vai onko jotain muuta hampaankolossa?
Toivottavasti asia järjestyy kaikille parhaaksi, mutta kuulostaa pahalta ja taitaa käydä niin, että joudut jommasta kummasta luopumaan.
Itse luopuisin noin kamalan lapsellisesta miehestä..
Jos olisin sinun tilanteessasi, niin..
Tekisin selväksi _puhumalla_asiasta_ (niin kuin oletkin varmasti jo tehnyt), että koiran pentu on kuin pieni ihmislapsi. Pissat tulee, kun sattuu tulemaan, välillä riehutaan ja tehdään kaikenlaista (niin hyvää kuin huonoa). Pentu opettelee vasta hyviä käytöstapoja. Ja siihen menee aikaa. Kukaan ei ole seppä syntyessään.
(Mistä pentu tietäisi kuinka käyttäydytään?)
Jos poikaystävä tajuaa tilanteen, niin ei hän valittele. Sillä eihän asialle voi mitään, että koira on vielä pentu. Aika ja kärsivällisyys on valttia! Ja sitä tarvitaan kasvatuksessa (oli kyseessä koiran pentu tai ihmislapsi).
Eihän vain poikaystävääsi mahtaisi painaa jotkut muut asiat, jotka vain heijastuvat pentusi syyksi.. Esim. Pennun liika huomiointi.
Muista huomioida HYVIN KISSOJA ja etenkin poikaystävää;) Ja asiallisesti pentua.
Hmmm.. Jospa on mustasukkaisuutta ilmassa. (Älä mainitse mustasukkaisuudesta mitään). Myös joitakin ihmisiä voi ärsyttää pennulle "lässyttäminen" eli liika puhuminen/huomiointi.
Voithan opettaa (ajallaan) koiralle käytännöllisen tempun, josta on OIKEASTI hyötyä. Temppu voi olla avainten etsiminen, likasukkien vieminen pyykkikoriin, lelujen kerääminen koriin, tavaran nostaminen lattialta,...
Aloittajaa en tahdo syyllistää, sillä en oikeasti tiedä tilannetta, mutta tämä pikku tarina käy hyvin käytännön esimerkkinä siitä hokemasta, että:
kaikkien perheenjäsenten pitäisi haluta koiraa.
Se me ollaan varmaan kaikki kuultu?
---
Aloittaja, olette varmaan tosi nuoria? En pysty kuvittelemaan, että aikuinen mies joka todella rakastaa sinua karvoinesi hampainesi voisi olla sopeutumatta eläimeen, jonka sinä tahdot ottaa ja jota sinä pääosin hoidat! Oikeasti... Jos suhde kuitenkin muuten on hyvä ja tasapainossa, niin kannattaisiko rauhassa katsella sen puolisen vuotta? Siinä ajassa koira on jo muuttunut huomattavasti ja elämä perheessänne asettunut urilleen. Jos se silloin on sitä ainaista natinaa ja syyllistämistä, niin sitten on viimeistään tehtävä jokin ratkaisu. Onko poikakaverillasi muuten tapana pomottaa teillä kotona ja arvostella sinun valintojasi? Mieti, paljonko sitä laatua olet valmis sietämään.
Meillä minä olen aina tahtonut ja ottanut kaikki eläimet, jyrsijät, kissat ja koiran. Kai minulla sitten on ollut niin kultaisia poikakavereita, että ovat sopeutuneet ihan kiltisti myös niihin hankaliin asioihin, joita eläimet tuovat. Toisaalta en velvoita toista ihmistä huolehtimaan minun eläimistäni, vaan teen itse kaiken minkä voin. Eläimenpito on minun harrastukseni ja minä olen se joka pomppaa sängystä yöllä siivoamaan jotain oksennusta.
Parisuhdeneuvoja sei-sei on puhunut :)
Asutte ilmeisesti poikaystäväsi kanssa yhdessä?
Miksi ihmeessä olet yksin päättänyt ottaa koiran? Eikö se ole yleensä kahden samassa taloudessa asuvan ihmisen yhteinen päätös?
Jos poikaystäväsi ei pidä koirista, ja on vaikka kissaihminen, en ihmettele yhtään miksi narisee.
Koiranpentuaika ei lopu niinkään nopeasti, koira kasvaa 2 ikävuoteen asti, jolloin pennun vinkeet vasta loppuvat. Toki sisäsiisteys ja näykkiminen ja pureminen loppuvat, mutta murrosiät tuovat mukanaan aivan toisenlaisia ongelmia, joista varmasti poikaystäväsi keksii suin jos minkalaista valitettavaa.
Itse en todellakaan jaksaisi kuunnella vieressä poikaystävän nurinaa, koiran kouluttaminen on muutenkin haastavaa ja oman aikansa vievää puuhaa.
En haluaisi jonkun painostavan vieressä.
Siispä, poikaystävä vaihtoon, tai kompromisseja peliin ;)
Itsellänikin koiria kaksi, kolmas tulossa, tsemppiä sinulle oikein paljon uuden pennun kanssa :)
Sen voin sanoa että koira on ja pysyy, poikaystävät tulee ja vaihtuu :)