Olen yrittänyt laihduttaa noin viiden vuoden ajan jatkuvasti, epäonnistuen. Ei varmaan kuulosta paljolta niille, jotka ovat olleet diettikierteessä koko ikänsä, mutta ihan tarpeeksi minulle, lapsuus ja nuoruus on jo menetetty. Nyt olen päättänyt, että lopetan. En aio enää koskaan ryhtyä dietille. Pyrin unohtamaan koko asian, en katso terveysohjelmia enkä kuuntele vinkkejä. Aion lihoa kunnes kuolen ja sillä siisti.
Nämä vuodet elämässäni ovat olleet kamalaa aikaa. Itseinho syvenee jokaisen epäonnistumisen jälkeen. Masennusta, itsetuhoisuutta, aloitin juomisen ja tupakoinnin vain että tiputtaisin muutaman kilon. Nyt en jaksa enää. Fakta on, että murskaavan suuri osa lihavista ei koskaan pääse pysyvästi normaalipainoon. Pudotetut kilot saadaan takaisin ekstran kanssa. Suurin osa dieteistä on pelkkää humpuukkia, kuinkahan paljon rahaa olen itsekkin näille firmoille epätoivoissani työntänyt?? FAKTA on myös se, että laihduttaminen on kiinni ainoastaan itsekurista, ja sitä joko on tai ei ole. Aikuinen ihminen muuttuu harvoin niin konkreettisesti kuin mitä vaadittaisiin että sohvaperunasta kuoriutuisi aktiivinen ja terve ihminen.
Aion syödä ja juoda kunnes jo ikäisekseni heikko terveys romahtaa. Jos tapan itseni lihavuudellani ja päihteydenkäytölläni, niin ainakin oli kivaa mussuttaessa pikaruokaa ja juodessa kaljaa muutaman vuoden ajan. Lääkärille en aio mennä ikinä, en ole koskaan mennytkään, en kuitenkaan viitsi aiheuttaa niitä kuuluisia kustannuksia laihoille ihmisille (jotka todentotta ovat minua parempia ihmisiä; johan sen lähipiiristäkin näkee).
Ja miksipä ei? En minä muutu. Harva teistäkään. Miksi yrittää? Jatkuvat painonmuutoksethan ovat melkein yhtä ongelmallisia terveyden kannalta kuin paikallaan pysyvä ylipaino. Miksi pilata lyhyttä elämää pyrkimällä utopiaan jonka saavuttamisen tietää sisimmässään mahdottomaksi??
Nämä vuodet elämässäni ovat olleet kamalaa aikaa. Itseinho syvenee jokaisen epäonnistumisen jälkeen. Masennusta, itsetuhoisuutta, aloitin juomisen ja tupakoinnin vain että tiputtaisin muutaman kilon. Nyt en jaksa enää. Fakta on, että murskaavan suuri osa lihavista ei koskaan pääse pysyvästi normaalipainoon. Pudotetut kilot saadaan takaisin ekstran kanssa. Suurin osa dieteistä on pelkkää humpuukkia, kuinkahan paljon rahaa olen itsekkin näille firmoille epätoivoissani työntänyt?? FAKTA on myös se, että laihduttaminen on kiinni ainoastaan itsekurista, ja sitä joko on tai ei ole. Aikuinen ihminen muuttuu harvoin niin konkreettisesti kuin mitä vaadittaisiin että sohvaperunasta kuoriutuisi aktiivinen ja terve ihminen.
Aion syödä ja juoda kunnes jo ikäisekseni heikko terveys romahtaa. Jos tapan itseni lihavuudellani ja päihteydenkäytölläni, niin ainakin oli kivaa mussuttaessa pikaruokaa ja juodessa kaljaa muutaman vuoden ajan. Lääkärille en aio mennä ikinä, en ole koskaan mennytkään, en kuitenkaan viitsi aiheuttaa niitä kuuluisia kustannuksia laihoille ihmisille (jotka todentotta ovat minua parempia ihmisiä; johan sen lähipiiristäkin näkee).
Ja miksipä ei? En minä muutu. Harva teistäkään. Miksi yrittää? Jatkuvat painonmuutoksethan ovat melkein yhtä ongelmallisia terveyden kannalta kuin paikallaan pysyvä ylipaino. Miksi pilata lyhyttä elämää pyrkimällä utopiaan jonka saavuttamisen tietää sisimmässään mahdottomaksi??
Vastaukset 12
Vanhimmat
Suurimman osan elämästäni olen ollut normaalipainoinen, 23-vuotiaaksi saakka. Äkillinen painonnousu psykoosilääkkeen sivuvaikutuksena aiheutti vakavan masennuksen. Huomasin yhtäkkiä olevani lihava (paino nousi kilo per viikko), koko elämä meni uusiksi. Olin jopa viikon sairaalassa, koska halusin kuolla, koska olin lihava. Nyt olen päässyt pahimman vaiheen ohi, sopiva mielialalääkitys on löytynyt, samoin sopiva liikuntaharrastus ja aloin laihtua tänä syksynä.
Olen miettinyt paljon, olisinko voinut jotenkin välttää painonnousun alunperin. Terveellinen ruokavalio (laktovegetarismi), ei sukurasitetta (siis sukulaiset normaalipainoisia), mikään aiempi lääke ei ollut vaikuttanut painooni...Hakeuduin lääkäriin siinä vaiheessa, kun olin 65-kiloinen. Painonnousua ei saatu pysäytettyä ja lihoin vielä 10 kiloa.
Minulla ei siis ole aika luovuttaa. Ärsyynnyn siitä, että paino rajoittaa elämääni, en jaksa liikkua pitkiä matkoja, sopivia vaatteita ei löydy...monta pientä kiusaa. Minun kohdallani laihtuminen ei johdu mistään itsekurista, vaan oikeasta LÄÄKITYKSESTÄ, että jaksan aamulla nousta sängystä ylös.
Ulkonäkörasismia vastustan. Minut on kasvatettu siten, että ihmisiä ei arvostella heidän ulkonäkönsä perusteella. Puoliso, sukulaiset ja ystävät haluavat vain, että olisin terve, että tuntisin itseni terveeksi. Eräs ystävä sanoi, että painolla ei ole mitään väliä niin kauan, kun ihminen itse voi hyvin. Olen varma, että minusta ei tule sellaista kusipäätä, joka haluaa pakottaa toiset laihduttamaan.
Monet ylipainoset kertovat syynä että psyykelääke se lihotti heidät läskikuntoon.. Siis olisko kuitenkin niin että lääkityksen seurauksena ruoka ja herkut alkoi vaan maistumaan niin paljon ettei muulla mitään väliä, että liikkuminenkin jäi.. Josta syystä sitten kierre on valmis kun energiaa tulee tuutin täydeltä mutta sitä ei kuluteta mihinkään?
Psyykenlääkityksen painoa nostavia mekanismeja ei tarkkaan tunneta. Psyykenlääkkeet vaikuttavat aivojen välittäjäaineisiin, jotka vaikuttavat koko muun kehon toimintaan ja luovat ikään kuin luonnottoman tilan keholle. Usein kuitenkin kymmenen tai vaikka kahdenkymmenen kilon lihominen on pienempi paha kun esimerkiksi psykoosi.
Et ole varmaan tavannut koskaan psykoosipotilasta? Voin kertoa, että psykoosipotilas ei todellakaan mieti ensimmäisenä painonhallintaa. Yllättävän monen psykiatrisen potilaan ruokahalu on enemmänkin huono kun hyvä. He eivät herkuttele. Eivät he kyllä yleensä liikukaan.
Metsään siis meni.
Jos nykyään lähes joka toisella on psyykkisen lääkityksen tarvetta, niin ei voi yleistää että ne kaikki olisi psykoosin partaalla. Suurimmalla osalla heistä on lievempää tai keskivaikeaa psyykkistä tilannetta päällä, joka onneksi lutviutuu lääkkeillä. Henkisiä ongelmia ei ole syytä vähätellä, ja hyvä on että nykyään löytyy apua lääkkeistä. Jos lääkityksen "seurauksena" tulee sitä ylipainoa, ei kannata syyttää lääkkeitä vaan ottaa reilusti vastuu itse herkutteluistaan, mitäs pahaa siinä on? On tässä maailmassa paljon muitakin suurempia asioita kuin jonkun ylipaino. Mutta sulla kyllä meni metsään ja pahasti, sorry vaan.
"Suurimmalla osalla heistä on lievempää tai keskivaikeaa psyykkistä tilannetta päällä, joka onneksi lutviutuu lääkkeillä."
Tietenkin. Mutta nyt puhuttiin kirjoittajasta.
"Jos lääkityksen "seurauksena" tulee sitä ylipainoa, ei kannata syyttää lääkkeitä vaan ottaa reilusti vastuu itse herkutteluistaan, mitäs pahaa siinä on?"
Ei mitään, jos asia olisi noin. Se ei ole niin. Esimerkki. Noin parisataa lääketieteellistä tutkimusta on löytänyt yhteyden pitkäaikaisen SSRI-lääkkeiden käytön ja painonnousun välillä.
Tutkimuksissa on todettu, että SSRI-lääkkeet lisäävät unen tarvetta (vähemmän aktiivisuutta), hiilihydraattipitoisten ruokien valintataipumusta ja aiheuttavat aineenvaihduntamuutoksia (lepokalorinkulutus laskee jopa 500kcal/vrk).
Todistusaineistoa siis löytyy siitä, että pelkkä herkuttelu ei selitä psyykenlääkkeiden aiheuttamaa painonnousua, vaikka niin onkin houkuttelevaa ajatella. SSRI-lääkkeistä painon kannalta pahimpia ovat paroksetiinivalmisteet. Siksi näitä korvataankin nykypäivänä ahdistuksen hoidossa busipronilla.
hei kokeile vielä herbalifee äitini laihtui sillä 30kg ja tuttavani 20kg se on ainut johon uskon. kokeile vielä sitä, minä lupaan sulle että se auttaa ja laihdut!!
Jos sillä oikeasti laihtuu niin miksi läkärit ei määrää/ suosittele sitä ylipainoisille?
Siksi ETTÄ LAIHTUA EI VOI KUIN MUUTTAMALLA RUOKAVALIOTAAN! (paitsi jollain hengenvaarallisilla kehonrakentajien laittomilla huumeenkaltaisilla napeilla)
Kehtaat lupailla masentuneelle tommosia, hyi sinua. Taidat itse olla tuotteen myyjä..
En tiedä painoasi mutta mulla on ehdotus. Lopeta laihdutus äläkä mieti että mitä et saisi syödä jne. Ja yhtäkkiä huomaat että ei edes tee usein enää mieli rasvaista ja makeaa, tai sitä kaljaa. Elät ja olet, voi olla että joskus tekee mieli lenkille, silloin lähdet ja jos ei tee mieli niin et lähde. Minulle kävi niin että lihominen loppui ja paino alkoi pikku hiljaa laskea.
SINÄ TARVITSET LÄÄKÄRIÄ; TILAA AIKA ENSITILASSA!!!!Jossain vaiheessa minäkin ajattelin noin kun sinä nyt...kunnes päätin/pakotin itseni menemään lääkäriin. Nyt on painoa pudonnut yli 10 kiloa ja en ole katunut että ole hakenut apua....aion pudottaa loputkin liikakiloni. Elämän haluni on palautunut!!!
itsesi kiusaaminen ja kiduttavat dietit! Tämä tekstini vaikuttaa varmasti uskoon hurahtaneen puheelta, mutta olkoon niin, puhun kokemuksesta. Olen aina ollut isokokoinen ja koko aikuisikäni enemmän tai vähemmän ylipainoinen, neljä vuotta sitten vaaka näytti lopulta yli 140 kg. Tiedän kaiken itseinhosta ja häpeästä, tuskasta vaatekaupassa ja "anteeksi että olen olemassa"- fiiliksistä uusien ihmisten edessä. Vuosien varrella olen yrittänyt laihduttaa lukemattomia kertoja kiduttavilla dieteillä, osa on loppunut nälkään ja muuhun kurjaan oloon heti alkumetreillä, osa on vienyt joitain kiloja, jotka ovat palanneet korkojen kanssa. Lopulta tajusin, että en ole kilojani hetkessä tai yksittäisillä isoilla virheillä kerännyt, vaan kysymys on ollut pienistä asioista ja monista vuosista, samaa ajatusta pitää soveltaa myös kilojen kadottamiseen. Suurin syy löytyy aina peilistä, omalla kohdallani lisäbonusta oli tullut myös pahasta loukkaantumisesta, pitkästä sairaudesta ja kuukausien kortisonilääkityksestä.
Ensimmäinen askel oli valkoisten jauhojen vähentäminen, "pullaleivän" vaihtaminen ruisleipään ja vihannesten lisääminen ruokaan sekä rauhalliset kävelylenkit kerran - pari viikossa. Puolentoista vuoden aikana katosi kymmenen kiloa. Vajaa kaksi vuotta sitten lisäsin kävelyyn sekä vauhtia että matkaa ja lähdin salille. Syön samaa ruokaa kuin muu perhe, yritän pitää hiilihydraattien - varsinkin tyhjien valkoisten jauhojen osuuden - kohtuudessa, leikkeleet, juustot ja salaattikastikkeet valitsen kevyemmästä päästä. Kiloja on lähtenyt lähes 30 lisää. En näe nälkää ja voin paremmin kuin vuosiin ja se näkyy myös ulospäin. Vaikka olen - ja tulen aina olemaan - ylipainoinen, hävinneitä lähes 40 kiloa en aio takaisin hankkia, paino laskee edelleen vaikka hitaasti. Vyötäröltä on kadonnut 25 cm, vaatekoko on vaihtunut koosta 58 (jos sekään mahtui) kokoon 48 ja kaupat ovat täynnä kauniita vaatteita, joihin useimpiin jo mahdun!
Kaivaudu ylös sieltä kuopastasi, lopeta itsesi tuhoaminen, painu pihalle, uimahalliin tai salille. Saleja on monenlaisia, ei ole pakko lähteä niihin trendipaikkoihin, joissa timmit mimmit merkkitopeissaan jumppaavat, pienemmät salit ovat paikkoja, joista löytyy jos jonkin näköistä, ikäistä ja kokoista kuntoilijaa vanhoissa verkkareissaan. Ja jos joku kaikesta huolimatta tuijottaa, se on hänen ongelmansa, ei sinun. Älä murehdi sitä, mikä on mennyt, vaan keskity siihen, mitä on tulossa ja mitä voit saada. Jos minä, jo viittäkymppiä lähestyvä, olen pystynyt tähän, siihen pystyy kuka vaan.
Nyt on viimeinen tilaisuus elää oikein eikä kuolla.
Kun syöt ja liikut oikein, saat siitä ennen näkemätöntä voimaa jatkaa.
vaan..hyvä, että tiedät, mitä teet..