Päivä kerrallaan ilman päämäärää. Millaista on kun päivät toistavat itseään?
Elämäni on ollut yhtä samaa jo useamman vuotta, kuin olisi lukittuna laatikkoon jossa on vain rajallisesti tilaa.
Löytyy harrastuksia joissa saan arvostusta. Ihmiset kadehtivat osaamistani ja saankin kuula siitä jatkuvasti.
Kuitenki vähättelen itseäni. Tiedostan kyllä itselleni mitä olen saanut aikaan ja arvostan myös sitä suuresti, mutta ystäville, kavereille ja tuntemattomille vain vähättelen teettämääni työtä, usein jopa negatiivisesti heidän kuullen.
Vähättely ei suinkaan liity edelliseen, vaan se tuntuu myös hallitsevan minua kaikkialla. Tiedän sen, ettei minusta ole moiseen, mutta jokin käskee vain toistamaan samaa kaavaa. Ihmettelen suuresti miten muut kestävät omaa "heikkouttani". En ole sen vuoksi menettänyt ihmissuhteita, mutta välillä huomaa muista mitä he ajattelevat minusta.
Vietän harrastuksieni parissa enemmän kuin tarpeeksi. Olen riippuvainen niistä ja olen myös kuullut saman muilta. En juuri tee muuta kuin harrasta. Ystävien sekä kavereiden kanssa vietän aikaa sillon tällöin. Jos joku haluaa lähteä kanssani kuvaamaan, selitän usein etten pääse, tai että on muuta ohjelmaa. Oikeasti vain haluan viettää aikaani itseni kanssa. Olen kuitenki sosiaalinen sekä valoisa persoona, mutta se jokin
pitää vain minut tälläisenä. Koulussa vietän mielelläni aikaa kavereiden kanssa, mutta usein myös tahdon olla vain hiljaa. Ilmailun puolella olen kuitenki se parempi minä.
Olen miettinyt millaisen muut minua pitävät. Varmasti paskapäänä. On tullut myös kuultua ettei minulla ole selkärankaa(vitsinä), joka kyllä pitää paikkansa. Suostun lähes kaikkeen, oli sitten muuta ohjelmaa tai parempaa tekemistä.
Jos kuitenkin laitan vastaan, niin saan kuulla kommentteja tyyliin "Et sä mitään tee... kuiteski dataat kotonas". Kukaan ei ota minua tosissaan, pitävät vain pelkkänä vitsinä.
Tyttöystävää ei löydy ja siihenkin on syy, kaikki äskeinen. Minulle hoetaan jatkuvasti, että pitäisi hankkia muija, mutten halua että se joku joutuisi kestämään minua tälläisenä. Mahdollisuuksia on ollut useita, mutta olen vain pitänyt matalaa profiilia.
Heikkouteni ei ole painanut minua pitkään. Pidempään on elämä toistanut kaavaansa siinä rajallisessa laatikossa, jonne kaikki on jo ennaltaan kirjoitettu. Ei ole helppoa olla oma itsensä, kun edes itseään osaa arvostaa.
Elämäni on ollut yhtä samaa jo useamman vuotta, kuin olisi lukittuna laatikkoon jossa on vain rajallisesti tilaa.
Löytyy harrastuksia joissa saan arvostusta. Ihmiset kadehtivat osaamistani ja saankin kuula siitä jatkuvasti.
Kuitenki vähättelen itseäni. Tiedostan kyllä itselleni mitä olen saanut aikaan ja arvostan myös sitä suuresti, mutta ystäville, kavereille ja tuntemattomille vain vähättelen teettämääni työtä, usein jopa negatiivisesti heidän kuullen.
Vähättely ei suinkaan liity edelliseen, vaan se tuntuu myös hallitsevan minua kaikkialla. Tiedän sen, ettei minusta ole moiseen, mutta jokin käskee vain toistamaan samaa kaavaa. Ihmettelen suuresti miten muut kestävät omaa "heikkouttani". En ole sen vuoksi menettänyt ihmissuhteita, mutta välillä huomaa muista mitä he ajattelevat minusta.
Vietän harrastuksieni parissa enemmän kuin tarpeeksi. Olen riippuvainen niistä ja olen myös kuullut saman muilta. En juuri tee muuta kuin harrasta. Ystävien sekä kavereiden kanssa vietän aikaa sillon tällöin. Jos joku haluaa lähteä kanssani kuvaamaan, selitän usein etten pääse, tai että on muuta ohjelmaa. Oikeasti vain haluan viettää aikaani itseni kanssa. Olen kuitenki sosiaalinen sekä valoisa persoona, mutta se jokin
pitää vain minut tälläisenä. Koulussa vietän mielelläni aikaa kavereiden kanssa, mutta usein myös tahdon olla vain hiljaa. Ilmailun puolella olen kuitenki se parempi minä.
Olen miettinyt millaisen muut minua pitävät. Varmasti paskapäänä. On tullut myös kuultua ettei minulla ole selkärankaa(vitsinä), joka kyllä pitää paikkansa. Suostun lähes kaikkeen, oli sitten muuta ohjelmaa tai parempaa tekemistä.
Jos kuitenkin laitan vastaan, niin saan kuulla kommentteja tyyliin "Et sä mitään tee... kuiteski dataat kotonas". Kukaan ei ota minua tosissaan, pitävät vain pelkkänä vitsinä.
Tyttöystävää ei löydy ja siihenkin on syy, kaikki äskeinen. Minulle hoetaan jatkuvasti, että pitäisi hankkia muija, mutten halua että se joku joutuisi kestämään minua tälläisenä. Mahdollisuuksia on ollut useita, mutta olen vain pitänyt matalaa profiilia.
Heikkouteni ei ole painanut minua pitkään. Pidempään on elämä toistanut kaavaansa siinä rajallisessa laatikossa, jonne kaikki on jo ennaltaan kirjoitettu. Ei ole helppoa olla oma itsensä, kun edes itseään osaa arvostaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...jos vaik tekisit jotai mitä kukaa ei kuvittelis et tekisit.
Vaikkapa alottaisit uuden harrastuksen tai jotai vastaavaa (no joo tosin sun harrastus on sulle varmaa tosi tärkee, ni en oikee tiiä... ehkei se olis viisasta).
Uusii ihmisii tutustumine kannattaa ainaki, voit löytää elämästäs lisää sisältöö ja oppii uutta ittestäs.
Vietä toki kavereitten kaa enemmän aikaa. Välil tietysti on hyvä viettää aikaa iha vaa yksin ja ajatella asioita, mut jos toistuvasti haluut mieluummin olla yksi ku kavereitten kans, voit miettii onks ne just sellasii kavereita ku haluisit. Kaveriryhmän kannattais olla positiivine ja kannustava ja et siinä tuntis ittensä ain hyväksytyks.
Ja älä mieti liikaa, mitä muut susta ajattelee, oot ihan hyvä sellasena ku oot. (:
Et kertonut mistä harrastuksesta on kyse (tai sitten se meni silmieni ohitse, mikä on hyvinkin mahdollista), joten en tiedä tapaatko harrastuksissasi/harrastuksessai muita, mutta jos tapaat, niin siinähän on jo paljon sosiaalista tekemistä, ei mitään yksin oleilua.
Itse en harrasta paljoakaan, kerran viikossa oikeastaan vain, sekin on hyvin kevyttä ja tapaan sillä tavalla ystäviäni, jotka muuten asuvat kaukana. Olen yleensä sangen menevä persoona, eloisa ja pirteä, luultavasti muiden mielestä välillä hyvinkin ärsyttä jatkuvasti höpöttäessäni, mutta otiin koulusta päästyäni en edes kaipaa muiden seuraa, vaan viihdyn samalla tavalla yksikseni. Lueskelen, joskus - kuten nytkin - istun koneella, joskus vain loikoilen ja kuuntelen musiikkia.
Jos tyttöystävän puute vaivaa, en usko että sinun kannattaisi olla huolissasi, et tiedäkään miten moni todellisuudessa vain nauttisi sitä, että saisi olla mukavan pojan kainalossa kaikessa hiljaisuudessa. Ei tyttöystävän/poikaystävän kanssa olemisen taritse olla kauheaa suorittamista, leffassa käymistä, kaupungilla oleilua, eikös se kahdestaan, kaikessa rauhassa olo aika ole paljon mielekkäämpää?
Enpä nyt osannut kirjoittaa oikein mitään mielekästä tai mikään, mikä voisi auttaa sinua, mutta ehkäpä yritän jollain tapaa rohkaista?
En oikein tiedä.
Valokuvauksesta on kyse, mutta siinä ei juurikaan muita tapaan. Tietysti kokoontumiset ovat asia erikseen. Toisaalta siinä on myös syy miks tahdon viettää aikaa yksin.
Tyttöystävällä lähinnä tarkoitin sitä, ettei toinen joutuisi kestämään sitä, kun kumppaninsa aliarvioi ja muutenkin "kiusaa", itseään.
Voidaanhan sellainen laskea ominaisuudeksi jonka kanssa on vain elettävä. Kummankin kannalta vain parempi ettei sellaista ole.
Mutta joo... Varmasti paras ratkaisu koko asialle on, että ottaa asioista tukevasti kiinni ja on valmis tekemään radikaalisia liikkeitä, muille näyttäen ettei ole sitä miltä ulkopuolelta saattaa vaikuttaa. Jos tasapainon löytää elämälle, niin varmasti menee paremmin kuin jatkuvalla aaltoliikkeellä :)
Jos käsitin viestis oikein, oon ite aika samanlainen, tosin en oo ihan varma. Tai siis sen lisäks, että vähättelen itteäni muille, vähättelen toisinaan myös itelleni ja se tappaa itsetuntoa aika lahjakkaasti. Ite oon nyt opetellu arvostaan itteäni vähän enemmän, sen seurauksena oon ehkä toisinaan vähän diiva tms., mutta kuitenki aina yksin ollessa muistaa, millanen oikeasti on ja ei oo kaukana, että palais takas samaan vanhaan.
Tahdonvoimaa vaan, siitä se kaikki on kiinni.