Mitä tästä ajatella?

Olen melko nuori nainen, päälle parikymppinen ja tällä hetkellä parisuhteessa. Takana on vähintäänkin mielenkiintoinen seurusteluhistoria, muutaman eri miehen kanssa ja lähestulkoon kaikki ovat päätttyneet miehen uskottomuuteen.
Tämä ehkä kuuluisi uskottomuuspalstalle, mutta asiaan liittyy muitakin vivahteita ja siksi päätin kirjoittaa tänne.
Nykyinen seurustelukumppanini on aivan ihana, lähestulkoon täydellinen minulle, mutta hiljattain sain kuulla että hän on valehdellut lähestulkoon kaikista asioista seurustelumme alusta asti. Kyse on siis ihan vähäpätöisistä jutuista, joilla ei ole itse suhteeseen mitään merkitystä. (esim. pyöräni on punainen, vaikka se olisikin oikeasti sininen.)
Erään tapahtumasarjan johdosta olen melkeinpä varma että hän on minua pettänyt, en lähde sitä nyt tähän erittelemään sen kummemmin. Asiasta kysyttäessä hän tietysti kielsi kaiken.
Ikävä kyllä minulle on kasvanut ikävien kokemusteni seurauksena niin sanottu kuudes aisti, ja pystyn helposti tulkitsemaan kaiken eleistä, äänensävyistä jne. Tämä "aisti" on joka kerta tähän mennessä pitänyt paikkaansa.
Kysymys kuuluukin: lukeekohan otsassani kenties vain miehille näkyvällä musteella että "petä minua"? Miksi sama toistuu joka kerta? Kaikki minua pettäneet miehet ovat olleet täysin erilaisia, eli mitään yhteneväisyyskaavaa en ole löytänyt, eli omasta mielestäni en ole tietoisesti kerjännyt verta nenästäni.
Olen todella surullinen, sillä tätä ihmistä rakastan yli kaiken ja en tiedä mitä tehdä... Toivoisin edes, että hän myöntäisi asian ja voisimme keskustella siitä niin kuin aikuiset ihmiset.
Kaikista eniten minua pettämisessä loukkaa muiden ihmisten merkitsevät katseet, näen sen että he tietävät jotain mitä minä en tiedä.. Se on nöyryyttävää ja surullista.
Voisin antaa hänelle toisen mahdollisuuden, jos hän vain olisi täysin rehellinen.
Kaipaisin muiden mietteitä/mielipiteitä asiasta.
2382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ovat samanlaisia niljakkeita.
Miesten tähden ei kannata surra, huomasin sen juuri itse.
Ei muuta kuin naama peruslukemille ja hymyä huuleen ja mene vaikka vastatuuleen.

Äänestä
  • itse valitsette kumppaninne.

    se joka istui junassa vastapäätä, kiva juustopäinen, mukava kundi ilman muijaa ei kelpaa naisille, vaikka ei varmasti edes pettäisi.

    Yhtälailla pyörii hommat toiseenkin suuntaan.

    Joka ihminen joka on haluttua kamaa, suosittua, nousee kusi päähän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-aina samassa tilanteessa- kirjoitti:

Olen melko nuori nainen, päälle parikymppinen ja tällä hetkellä parisuhteessa. Takana on vähintäänkin mielenkiintoinen seurusteluhistoria, muutaman eri miehen kanssa ja lähestulkoon kaikki ovat päätttyneet miehen uskottomuuteen.
Tämä ehkä kuuluisi uskottomuuspalstalle, mutta asiaan liittyy muitakin vivahteita ja siksi päätin kirjoittaa tänne.
Nykyinen seurustelukumppanini on aivan ihana, lähestulkoon täydellinen minulle, mutta hiljattain sain kuulla että hän on valehdellut lähestulkoon kaikista asioista seurustelumme alusta asti. Kyse on siis ihan vähäpätöisistä jutuista, joilla ei ole itse suhteeseen mitään merkitystä. (esim. pyöräni on punainen, vaikka se olisikin oikeasti sininen.)
Erään tapahtumasarjan johdosta olen melkeinpä varma että hän on minua pettänyt, en lähde sitä nyt tähän erittelemään sen kummemmin. Asiasta kysyttäessä hän tietysti kielsi kaiken.
Ikävä kyllä minulle on kasvanut ikävien kokemusteni seurauksena niin sanottu kuudes aisti, ja pystyn helposti tulkitsemaan kaiken eleistä, äänensävyistä jne. Tämä "aisti" on joka kerta tähän mennessä pitänyt paikkaansa.
Kysymys kuuluukin: lukeekohan otsassani kenties vain miehille näkyvällä musteella että "petä minua"? Miksi sama toistuu joka kerta? Kaikki minua pettäneet miehet ovat olleet täysin erilaisia, eli mitään yhteneväisyyskaavaa en ole löytänyt, eli omasta mielestäni en ole tietoisesti kerjännyt verta nenästäni.
Olen todella surullinen, sillä tätä ihmistä rakastan yli kaiken ja en tiedä mitä tehdä... Toivoisin edes, että hän myöntäisi asian ja voisimme keskustella siitä niin kuin aikuiset ihmiset.
Kaikista eniten minua pettämisessä loukkaa muiden ihmisten merkitsevät katseet, näen sen että he tietävät jotain mitä minä en tiedä.. Se on nöyryyttävää ja surullista.
Voisin antaa hänelle toisen mahdollisuuden, jos hän vain olisi täysin rehellinen.
Kaipaisin muiden mietteitä/mielipiteitä asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu