Tomera

Martti Lutherilla.
Hänen vaimonsa Katariina hoiti itsenäisesti koko kodin talouden. Hän osti maita, piti lehmiä, sikoja ja kanoja ja kaiken kukkuraksi keitti oivallista olutta.Hän aloitti päivänsä varhain, koskapa Luther sanoi vaimostaan, että Katariina von Bora on Wittenbergin aamutähti.
Vuonna 1525 Luther solmi avioliiton tuon 16 vuotta nuoremman tarmokkaan Katariinan kanssa.
Luther oli silloin jo 42- vuotias.
4305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jonka vaimosta tarinoit, hänkö on katekismuksen kirjoittaja ?
Onko hänellä ollut jotain erinomaista esimerkkiä elämäntavoissa, kun on voinut ohjeita kansakunnille kirjoittaa ?
Tietääkö kukaan ??
Minua tahtoo epäilyksen piru riivata.

Äänestä

reppanat on tarmokkaimmat akat ottanu ja päinvastoin

Äänestä

Martille.

Äänestä
  • kirkonväki nautiskella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oli emäntä kirjoitti:

Martti Lutherilla.
Hänen vaimonsa Katariina hoiti itsenäisesti koko kodin talouden. Hän osti maita, piti lehmiä, sikoja ja kanoja ja kaiken kukkuraksi keitti oivallista olutta.Hän aloitti päivänsä varhain, koskapa Luther sanoi vaimostaan, että Katariina von Bora on Wittenbergin aamutähti.
Vuonna 1525 Luther solmi avioliiton tuon 16 vuotta nuoremman tarmokkaan Katariinan kanssa.
Luther oli silloin jo 42- vuotias.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu