Olen ollut masentunut kohta kaksi vuotta. Välillä tulee helpompia aikoja, mutta varsinkin talvella masennus pahenee ja mukaan tulevat itsetuhoiset ajatukset. En uskalla ajatella miten pärjään tämän talven. Koskaan en asiasta ole kenellekkään puhunut. Yritän helpottaa oloani kirjottamalla. Tietysti voisi olla hyvä puhua jonkun kanssa.
Haluaisin kuitenkin kertoa miksi en usko jaksavani enää kolmatta talvea masentuneena perä jälkeen.
Ennen stressasin koulua, nyt se tuntuu kaikkeen muuhun verrattuna pieneltä pahalta. Minulla epäillään reumaa, yhtäkkiä terveys onkin tärkeä asia elämässäni. Kavereillani menee yhtä huonosti kuin minulla. Murehdin heidänkin asioitaan. Kaiken kukkuraksi aloitin salasuhteen itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa, itse olen vielä ns. sakkolihaa. Pisteenä iin päälle, äitini kuvittelee minusta kaikenlaista eikä luota minuun.
Itken joskus päiviä, koulussa en jaksa keskittyä mihinkään ja kaikki on yhdentekevää. Makaan pimeässä huoneessa lattialla ja annan kyynelten valua pitkin poskia. Vasta oli syysloma ja nukuin koko lomani, kiitos äitini joka pilasi sen kaikilla hysteerisillä epäilyillään. Ainoa hyvä asia on että kuitenkaan en halua kuolla, eli jotain elämisen arvoista alitajunnassani vielä on...
Tosiaan, alkaa jo pikkuhiljaa tuntua siltä että voisi keskustella asiasta jonkun kanssa. Taidan käydä terkkarilla ja yrittää päästä sen kautta koulupsykologille tai jollekkin vastaavalle.
Kiitos niille ihmisille jotka jaksoivat lukea tämän loppuun asti...
Haluaisin kuitenkin kertoa miksi en usko jaksavani enää kolmatta talvea masentuneena perä jälkeen.
Ennen stressasin koulua, nyt se tuntuu kaikkeen muuhun verrattuna pieneltä pahalta. Minulla epäillään reumaa, yhtäkkiä terveys onkin tärkeä asia elämässäni. Kavereillani menee yhtä huonosti kuin minulla. Murehdin heidänkin asioitaan. Kaiken kukkuraksi aloitin salasuhteen itseäni huomattavasti vanhemman miehen kanssa, itse olen vielä ns. sakkolihaa. Pisteenä iin päälle, äitini kuvittelee minusta kaikenlaista eikä luota minuun.
Itken joskus päiviä, koulussa en jaksa keskittyä mihinkään ja kaikki on yhdentekevää. Makaan pimeässä huoneessa lattialla ja annan kyynelten valua pitkin poskia. Vasta oli syysloma ja nukuin koko lomani, kiitos äitini joka pilasi sen kaikilla hysteerisillä epäilyillään. Ainoa hyvä asia on että kuitenkaan en halua kuolla, eli jotain elämisen arvoista alitajunnassani vielä on...
Tosiaan, alkaa jo pikkuhiljaa tuntua siltä että voisi keskustella asiasta jonkun kanssa. Taidan käydä terkkarilla ja yrittää päästä sen kautta koulupsykologille tai jollekkin vastaavalle.
Kiitos niille ihmisille jotka jaksoivat lukea tämän loppuun asti...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuule!
Mene vaan heti terkkarille! Tuo ei ole yksin sun ongelmasi, monilla ja taas monilla on samanlaisia ongelmia.
Nykyisin on hyviä uuden ajan masennuslääkkeitä ja ne tehoavat kyllä. Sun ei tartte kauankaan syödä niitä niin olo helpottuu ja sun äitiskin epäilyt alkavat naurattaa sua. Onkin yksi paha jos vanhemmat alkaa epäillä jostakin. Varsinkin aiheettomista.
Asiastasi sun tarttee puhua juuri asiantuntijan kanssa, nykyisin masennus tunnistetaan paremmin ja sitä osataan hoitaa kans.
Heti huommenna terkkarille ja jos se ei ota asiaa vakavasti sitten terveyskeskuksen milenterveyspolille.
tsemppiä!!!!!
Hae vain rohkeasti apua. Masennuslääkkeet auttavat, mutta niihin jää koukkuun. Kokeile jotain terapiaa tms. Kyllä ne alan asiantuntiat sulle avun antavat. Rohkeasti vaan.
voit kysyä myös nuorten psykiatriselta poliklinikalta.Tarvitset lähetteen tässä tapauksessa uskoisin, että koulustasi.
Rohkeasti vaan hakemaan.Lähetteen hakeminen ja tännekkin kirjoittaminen on merkki siitä, että huolehdit itsestäsi.Toisin sanoen pahalta tuntuva, mutta terve hälytys siitä, että kaikki ei ole hyvin.Kirjoita, kun pidät siitä.Kirjoita olostasi, elämästäsi, hetkiä, runoja jne.Oma masennukseni kesti kaksi vuotta ja olen tehnyt kovasti työtä sen voittamiseksi ja nyt voin sanoa, että valoa näkyy.Se tuntui pahimmillaan mahdottomalta, enkä jaksanut uskoa toipumiseen, mutta työ ja omaan itseeni tutustuminen, terapia ja kaikki kannatti. Yksi suuri väline oli mullakin kirjoittaminen.Kirjoitin elämästäni vuosi kerrallaan, vaikka se tuntui pahalta, mutta se oli keino löytää syyt masennukseen ja käsitellä sitä.Kirjoitin hetkittäisistä tunteista, päiväkirjaa ja runoja.Illan päätteeksi kirjoitin edes yhden pienen asian mitä olen sinä päivänä tehnyt hyvin.Eli itseään saa kehua!
Sillä ajatuksella ja itseään kiitellen on parempi mennä nukkumaan.Pieni asia,hyvä vaikutus.
Olet huolissasi terveydestäsi, mikä on hyvä merkki, haluat pitää itsesi terveenä.
Miksi suhde vanhemman miehen kanssa? Haetko hänestä itsellesi turvaa, tukijaa, lupaa olla pieni? Olen itsekkin hakeutunut aikasemmin vanhemoien miesten seuraan,koska oma isäsuhteeni oli jäänyt vain haaveeksi.
Voisitko sanoa äidillesi, että nyt on kuule asiat niin, että olen masentunut, olen ollut jo kauan ja haluan apua.Riitatilanteessa tätä ei kannata sanoa, mutta uskoisin, että tämä pelästyttää äitiäsi sen verran, että haluaa myös sinulle antaa tukensa loppujen lopuksi.
Mainitsen myös, että itse olen rämpinyt tästä masennuksesta ilman lääkkeitä.Lääkäri oli sitä mieltä, että se ei ole mahdollista jms. mutta kyllä se on täysin mahdollista, jos vaan antaa aikaa itselleen.Valinnan lääkkeistä teet kuitenkin itse, omien tarpeidesi mukaan.Voimia lämpimän halauksen kera.
Kun vielä ymmärrät itse mennä hakemaan keskustelukumppania MENE! Minun tytöllä on myöhäistä enää keskustella, meni sellaiseen psykosiin,ettei enää tiedä tämän todellisen maailman menosta mitään, vaan elää tällähetkellä suljetussa laitoksessa omassa mielikuvitus maailmassa(jossa ei ole enää mitään todellista)
OLEN KATKERA; KUN EN HUOMANNUT AJOISSA HAKEA APUA!!!!, mietin onko syy minussa vai jossain muussa. Nämä asiat on tosi kipeitä ja lähtökohdat asioiden selvimiäseen on huonot jos nuoret ei puhu jonkun kanssa. Esm. hoitohenkilökunta on ihan ihmeissään, mikä olisi voinut aiheuttaa tyttöni tilanteen, kun syytä ei löydy. Jos hän olisi joskus keskustellut edes jonkun kanssa ongelmistaan, voisi hoidon suunnitella, jos olisi edes jotakin lähtökohtaa mistä edetä. MUTTA KUN EI OLE!!!
JAKSAMISIA SULLE JA KOULUTERVEYDEN HOITAJAT OVAT KIVOJA IHMISIÄ; HEIDÄN KANSSAAN VOI PUHUA KAIKESTA JA HEILLÄ ON VAITIOLOVELVOLLISUUS: