Kärsin masennuksesta. Olen joskus kotona väkivaltainen ja agressiivinen, olen itsetuhoinen (viiltelen, joskus poltan sytkärillä ihoani, tai jopa läimin itseäni kovaa kasvoille, mutta tätä harvemmin. Pari kertaa olen suutuspäissäni äidilleni sanonut tekeväni itsarin, jos tää paska ei lopu), on itsemurha ajatuksia(olen suunnitellut jopa todella tarkkaan, muutamia kertoja meinannut oikeasti jopa toteuttaa ajatukseni), ruokahalu ei ole ennallaan ja kärsin univaikeuksista.
Käytän lääkkeitä päihtymis tarkoituksessa, joskus alkoholinkin kanssa. En todellakaan mitään buranaa, vaan ihan sellaisia lääkkeitä, jotka voivat oikeasti koitua kuolemaksi alkoholin kanssa nautittuna. No näitä juttuja/oireita ja syitä on vielä lisää, mutta en niistä jaksa sen enempää jauhaa.
Noh jäin vanhemmilleni kiinni tuosta lääkkeiden väärinkäytöstä, ja vasta silloin vanhempani tajusivat masennukseni. Ja juttelin äitini kanssa siitä asiasta.
Äitini varasi minulle ajan jonneen paikkaan, jossa kai katsotaan "tilannettani" tai jotain sellaista, itse en tiedä oikeastaan asiasta sen enempää, ja että milloin aika on jne. Ja sitten sen jälkeen kai sieltä lähetetään minut nuorisopsykiatrille.
Tässä kysymys onkin: Mitä siellä nuorisopsykiatrilla tehdään? Kysellään jotain, mitä? Jutellaan, mitä? Todella paljon vanhempani ovat huolissaan tästä lääkkeiden väärinkäytöstä. Siitä kai myös sitten puhutaan siellä. Mitä ne siitä siellä sanoo? Pelottaa ihan hirveästi sinne meneminen. Ja olen varmaan ihan tuppisuu, en minä pysty asioitani kertomaan kellekkään tuntemattomalle aikuiselle. Enkä edes läheskään kaikkea äidilleni. Ystäville eniten, mutta niillekkään kaikkea.
Käytän lääkkeitä päihtymis tarkoituksessa, joskus alkoholinkin kanssa. En todellakaan mitään buranaa, vaan ihan sellaisia lääkkeitä, jotka voivat oikeasti koitua kuolemaksi alkoholin kanssa nautittuna. No näitä juttuja/oireita ja syitä on vielä lisää, mutta en niistä jaksa sen enempää jauhaa.
Noh jäin vanhemmilleni kiinni tuosta lääkkeiden väärinkäytöstä, ja vasta silloin vanhempani tajusivat masennukseni. Ja juttelin äitini kanssa siitä asiasta.
Äitini varasi minulle ajan jonneen paikkaan, jossa kai katsotaan "tilannettani" tai jotain sellaista, itse en tiedä oikeastaan asiasta sen enempää, ja että milloin aika on jne. Ja sitten sen jälkeen kai sieltä lähetetään minut nuorisopsykiatrille.
Tässä kysymys onkin: Mitä siellä nuorisopsykiatrilla tehdään? Kysellään jotain, mitä? Jutellaan, mitä? Todella paljon vanhempani ovat huolissaan tästä lääkkeiden väärinkäytöstä. Siitä kai myös sitten puhutaan siellä. Mitä ne siitä siellä sanoo? Pelottaa ihan hirveästi sinne meneminen. Ja olen varmaan ihan tuppisuu, en minä pysty asioitani kertomaan kellekkään tuntemattomalle aikuiselle. Enkä edes läheskään kaikkea äidilleni. Ystäville eniten, mutta niillekkään kaikkea.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kai sinä nyt haluat saada oman elämäsi järjestykseen, mikäli haluat jatkaa samaa rataa, niin ei sieltä apua löydy. Päätös on sinun ja se vaatii rehellisyyttä itselle. Ei kukaan voi sinua auttaa ellet itse mieti masennuksesi syitä. Yritä kertoa tuntemuksistasi, mikä mättää, haluatko huomiota, onko sinua kiusattu, etkä jaksa keskittyä kouluun, ystävät, onko vain tylsää?
Kukaan ei voi auttaa, jos itse haluaa päänsä sekoittaa, mutta mikäli haluaa oikeaa tyytyväistä elämää, niin yrittää ainakin selvittää tuntemuksiaan ammattilaiselle ja muista, että heillä on vaitiolovelvollisuus ja ovat käsitelleet todella rankkoja juttuja.
Minua pelottaa se, että ottaako ne mua siellä vakavasti, jos ne vaan vähättelee. Enkä oikein osaa selittää tätä tilannetta tai tunteitani/tuntemuksiani, ilman, että selityksestä tulee hirveä lauseiden sekamelska.
Ja se mitä haluan todella, on parantua masennuksesta. Toivon todella, että siellä käynneistä on jotain apua..
Nyt jos joku voisi vastata noihin kysymyksiin, niin oisin kiitollinen.. :)
No eiköhän ne ota tosissaan. Ainakin ne hokee koko ajan sitä kuinka tärkeää se sinun kuunteleminen ja ymmärtäminen on... Kokemuksella sanon tämän. Välistä se voi olla jopa rasittavaa. Ja ne esittelee ihan pirun tyhmiä kysymyksiä välillä. Itselläni on vaikea keskustella heidän kanssaan.
Minulla itselläni on vaikeuksia puhua ja minulla on ollut mukana aina ystävä tai opettaja (jonka toimesta koulusta asiaa alettiin hoitaa) ja se auttaa puhumisessa. Jos olisin yksin änkyttäisin varmaan vain koko ajan jotain, sillä puhuminen vieraille on todella vaikeaa, ainakin minulle. Mutta ota itseäs niskasta kii ja näytä niille että sä pystyt tähän!