Tutustuin mieheen joka tuntuu kaikin puolin ihanalta. Ensimmäisinä päivinä kun juteltiin hän sanoi ettei halua enää lapsia. mutta nyt hän on antanut ymmärtää, että haluaisikin yhden. Itse en missään tapauksessa halua enää lapsia. Minulla on kolme jo aikuista lasta. Mies on useamman vuoden nuorempi ja hän katsoo elämää varmasti sen vuoksi eri kantilta. Sukulaiseni rakastui aikoinaan itseään kymmenen vuotta nuorempaan mieheen. Heidän suhteensa kariutui lapsiasiaan. Miehellä ei ollut lapsia ja hän olisi halunnut tehdä yhden. Sukulaiseni lopetti suhteen vaikka rakastivat kovasti toisiaan, koska hän ymmärsi, että tuosta asiasta ero tulisi kuitenkin jossain vaiheessa. Parempi jo heti alkuaikoina, koska yhteistä tulevaisuutta ei voisi olla kovin pitkään. Nyt olen itse samassa tilanteessa.enkä näe muuta ratkaisua kuin päästää miehen lähtemään.
Elävästä
elämästä tämä
0295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.