En kestä, en vain kestä sitä ihanaa tunnetta kun kaikki oli hyvin. Muistan vieläkin miltä tuntui kävelle kylillä eikä kukaan voinut puhua paskaa minusta. Ennen jaksoin tehdä mitä vain nyt en jaksa edes pestä hampaita, jos pesen väsyn kuin olisin tullut pitkältä juoksulenkiltä.
Luin juuri sähköposti viestejäni neljän vuoden takaa. Melkein tippa tippuu poskia pitkin. Samahan se olisi itkeä ja muistella vanhoja mutta itketty on sen verran että en enää pysty edes itkemään.
Olen tunteeton, kuin zombi. Eloton. En saa mistään enää mieli hyvää. Ero viesteissä on valtava, olen hämmästynyt, jopa viesteistä voi erottua terveen mieli ja vakavan masennuksen mieli. Uusissa viestissä on jotenkin "laimea" kirjoitustyyli. Ei juuri mitään intoa. Vaikka olen yrittänyt olla nykyisissä viesteissä että kaikki ok mutta ei se näy viesteissä. Vanhoissa 4v takaisissa viesteissä on kaikkea tulevaisuuden suunnitelmia.
Ja ei nykyään viitsi kävellä kylillä parin nimeltä mainitsemattoman jutun takia.
Eikä haluta etsiä tyttökamua koska kun kuulee juttuni jättää ja häpeää.
Olen sanaton. En voisi elämä sairaampaa olla.
Kai tämä on luotu kitumista varten ja siellä
se jumala nauraa partaansa nähdessään
luomuksensa murhaavan,tai vaikka raiskaavan, ja nauttii kun elämänsä pilannut masentunut ihmisrukka tappaa itsensä ja joutuu kadotukseen.
Käsittämätöntä elämää. No ennemmin helvetti
kuin yksikään kokonainen vuosi tällä sairaalla maapallolla joka on varmasti helvettiäkin helvetillisempää. No mitäs tässä nyt enää sanoisi.
Varoitus teille jotka eivät ole pilanneet elämäänsä älkää tehkö mitään typerää!
joistain teoista tai tapahtumista ei toivu ikinä!
Olen ollut vakavan masennuksen aikanani vahingossa (ei itse aiheutettu vaara) meinannut
kuolla. Huh huijaa kun se olisi ollut helpotus.
Mitä järkeä elää elämää, se pitkä loppu aika kun mistään ei voi koskaan enää nauttia?
Moni kehuu minua erittäin hyvännäköiseksi mieheksi, onhan minua aina kehuttu komeaksi..mutta sekään ei pelasta minua.
Ja ne ei yritä piristääkseen kehua koska moni joka sanonut ei tiedä kuoleman suunnitelmistani.
Kyllähän tuo jotain ilon tunnetta on antanut että minussakin jopa on jotain hyvää.
Tiedän minne joudun tekoni jälkeen eli..Hell Awaits..
Kaikki jotka ovat samalla suunnitelmilla kuin minä terveisiä vaan kertokaa oletteko tekin pilanneet elämänne vai onko siinä jotain muuta mikä niin masentaa?
Luin juuri sähköposti viestejäni neljän vuoden takaa. Melkein tippa tippuu poskia pitkin. Samahan se olisi itkeä ja muistella vanhoja mutta itketty on sen verran että en enää pysty edes itkemään.
Olen tunteeton, kuin zombi. Eloton. En saa mistään enää mieli hyvää. Ero viesteissä on valtava, olen hämmästynyt, jopa viesteistä voi erottua terveen mieli ja vakavan masennuksen mieli. Uusissa viestissä on jotenkin "laimea" kirjoitustyyli. Ei juuri mitään intoa. Vaikka olen yrittänyt olla nykyisissä viesteissä että kaikki ok mutta ei se näy viesteissä. Vanhoissa 4v takaisissa viesteissä on kaikkea tulevaisuuden suunnitelmia.
Ja ei nykyään viitsi kävellä kylillä parin nimeltä mainitsemattoman jutun takia.
Eikä haluta etsiä tyttökamua koska kun kuulee juttuni jättää ja häpeää.
Olen sanaton. En voisi elämä sairaampaa olla.
Kai tämä on luotu kitumista varten ja siellä
se jumala nauraa partaansa nähdessään
luomuksensa murhaavan,tai vaikka raiskaavan, ja nauttii kun elämänsä pilannut masentunut ihmisrukka tappaa itsensä ja joutuu kadotukseen.
Käsittämätöntä elämää. No ennemmin helvetti
kuin yksikään kokonainen vuosi tällä sairaalla maapallolla joka on varmasti helvettiäkin helvetillisempää. No mitäs tässä nyt enää sanoisi.
Varoitus teille jotka eivät ole pilanneet elämäänsä älkää tehkö mitään typerää!
joistain teoista tai tapahtumista ei toivu ikinä!
Olen ollut vakavan masennuksen aikanani vahingossa (ei itse aiheutettu vaara) meinannut
kuolla. Huh huijaa kun se olisi ollut helpotus.
Mitä järkeä elää elämää, se pitkä loppu aika kun mistään ei voi koskaan enää nauttia?
Moni kehuu minua erittäin hyvännäköiseksi mieheksi, onhan minua aina kehuttu komeaksi..mutta sekään ei pelasta minua.
Ja ne ei yritä piristääkseen kehua koska moni joka sanonut ei tiedä kuoleman suunnitelmistani.
Kyllähän tuo jotain ilon tunnetta on antanut että minussakin jopa on jotain hyvää.
Tiedän minne joudun tekoni jälkeen eli..Hell Awaits..
Kaikki jotka ovat samalla suunnitelmilla kuin minä terveisiä vaan kertokaa oletteko tekin pilanneet elämänne vai onko siinä jotain muuta mikä niin masentaa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onko se pakko elellä siellä pienellä peräkylällä? En ole itse ollut tuollaisessa tilanteessa, mutta voi olla suuri henkinen helpotus vaihtaa asuinpaikkakuntaa. Mummoni jäi asumaan paikkakunnalle, jossa hänen sukuansa ei pidetty arvossa ja niinpä hänestä tuli vähitellen todella sulkeutunut ja yksinäinen ihminen. Hänen siskonsa muutti Helsinkiin pysyvästi ja oli eloisa ja vapautunut ihminen, kun ei ollut mitään vanhoja painolasteja siitä, ajattelevatko kylänmiehet pahoja ajatuksia hänestä.
Olisiko tosiaan muutto paikallaa. En tiedä missä päin Suomea asut, mutta jos muutat kaupunkiin kukaan tuskin sinua tuntee. Älä jää sinne junttilandiaan. Itse olen pienellä paikkakunnalla joskus pari vuotta viettänyt työn merkeissä ja täytyy sanoa, että hyi helvetti. Ne ovat oikeasti takatapuisia paikkoja!
Takatapuisia = takapajuisia. Sellaisissa paikoissa masentuu väkisinkin!
Mutta sosku yrittää pitää vankina täällä.
Oikeasti en voi jatkaa tällä kylällä
sillä melkein joka paikassa on tapahtunut ikävä asia ja en ala kertomaan kaikkia oireita mutta ne ovat uskomattomia. En meinaa saada happea kun esim. pyöräilen ja olen valtavan hermostunut.
Jos menen kauppaan se on jo tapaus sinänsä.
Kaljat haen ja äkkiä pois.
En pysty keskittymään kunnolla edes autolla ajoon tällä kylällä. Jos joku tahtoo lisää niistä oireista kuulla niin kertokaa nuo mitä kerroin on vain pientä. Mutta jos soskutäti saisi elää minun elämääni tällä kylällä oireineni pari päivää hän olisi aika varmaan
narunjatkona tai erittäin hämmästynyt että miten olen pystynyt olemaan täällä 3,5v ongelmieni kanssa. Se on ollut taistelua joka hetki ja olen paskassa kunnossa. Ja minua yritetään muutattaa
vain 20km päähän täältä. EI ONNISTU! sielläkin olen kuullut juttuni liikkuvan.
Kun ajattelen maisemaa,paikkakuntaa missä en ole käynyt ja on SATOJA kilometrejä täältä tuntuu hyvä olo rinnassa ja elämä saisi uuden merkityksen jos saisin muuttaa kauas.
Oikeasti paranisin vain silloin jos pääsen kauas täältä. Huomasin tämän muutto pelastaa jutun
kun aloin miettimään kuinka parantua sietämättömistä oireista aloin katsella kuvia mm. kuusamosta netissä ja muita suomen paikkoja missä en ole käynyt olin samantien kuin huumeissa. Tuli vapauden olon tunne
ja sellainen ylivilkas olo että äkkiä nyt tuonne
aloittamaan uutta elämää ja kaikki romahti siihen kun muistin soskun joka ei jostain syystä anna muuttaa kauas. Mutta on kaverinikin
saanut muuttaa paljon kauemmas kun oli vain sanonut että ahdistaa pari juttua tällä kunnalla
ja melkein heti hommattu kauempaa kämppä.
Ihan pian 2viikon sisällä olen tehnyt itsemurhan
tai iloitsen elämästä uudessa kämpässä,
uudessa paikkakunnassa, uusien ihmisten luona.
Ihan oikeasti tahdon muuttaa! pakko.
Jos kuulen sanat "et kuule voi muuttaa kauas"
seuraavassa 2viikon sisällä olevalla soskuajalla,
katson ennenkuin lähden sosiaalitoimistosta
syvästi soskutädin silmiin, pitkän ajan
ja normaali sanani "nähdään sit seuraavalla soskuajalla heippa" onkin julmasti hyvästi.
Tämän jälkeen vierailen kaikilla tuttavillani
ja kavereilla kertomatta asiasta mitään.
Viimeinen vierailu. Olen ennen aina
esittänyt iloista että kaikki hyvin ja ovat
puhuneetkin on se mies kyllä iloinen että kiva tunne itselläkin. Esittämisen jälkeen olen mennyt kotia
makaamaan sohvalle väsyneenä. Mutta nyt vieraillessa näytän miten asiat on eli olen surullinen ja puhun että muistatko kun oli hauskaa ja puhun vanhoista asioista ja muistoista. Ja
Vihjaan vain että joudun tekemään jotain
minkä en olisi tahtonut..mutta minulle ei suotu
sitä minkätahtoin (eli uusi elämä=uusi paikkakunta)
Joskus sosiaalitoimisto voi olla hyvin julma paikka.
Kun sä sitten muuttasit uudelle paikkakunnalle...
Mitä töitä alkaisit tekemään vai olisitko siellä(kin) yhteiskunnan elättinä?
Jos vaikka muutaman kuukaudne jatkaisit sossun varassa elämistä, ei siinä mitään, mäkin oon joutunu joskus olee sossun varassa, ni mikä sun suunnitelma on?
Mille alalle hakeutuisit ja olisko alan töitä?
Jos työpaikka löytyy, ei sua kukaan estä muuttamasta.
Ja tietty täyty suunnitella mitä tekee.
mutta jos ajattelit sossun varassa elää, ni ei kyllä sitten ole mahikisia....
sitten tiput monesta kelkasta ja lopu on lähellä....
kiireesti ensin töitä etsimään ja sitten muutat työpaikkakunnalle, aina jostain lainarahaa muuttoon löytyy...
Mutta muista!
Työpaikka on avainsana onneen ja yhteiskunta jeesaa aian jotenkin kun menee töihin...
Et ole ainoa, joka on masentunut. Olen työtön, ulosottoviranomainen vie kaikki rahani, pilaan kaikki ihmissuhteeni ryyppäämällä enkä saa tytärtäni kouluun. En haluaisi laittaa häntä koulukotiin, mutta kohta ei ole muuta vaihtoehtoa. Tiedän, että moni välittää musta, mikä tekee itseasiassa asiasta pahemman. En jaksaisi enää kamppailla ongelmieni kanssa, mutta olen niin hannari, etten uskalla riistää henkeä itseltäni. Viinalla kyllä pystyisin itseni tappamaan ja todennäköisesti sillä täältä lähdenkin. Kun olisi joku joka nostais mut pois tästä ahdingosta!? Kai se vaan on yritettävä olla vielä täällä, vaikka toisten kiusaksi!?
sitten niin, että tytär on laittanut asiat tärkeysjärjestykseen. Ensin äiti ja sitten koulu.
Viestiikö hän käyttäytymisellään sitä, että välittää sinusta?
Välittää kyllä. Teinille kun on vaikeeta ilmaista tunteitaan suoraan sanoin, niin se ilmaisee huolustuneisuuden teoillaan. Myönnän laiminlyönneeni häntä, mutta kun tuntuu etten minäkään osaa/pysty näyttämään tunteitani. Ei vaan jaksa välittää enää mistään!
sut voi nostaa sieltä ahdingosta? Kuinka vanha tyttäresi on?
Kunpa tietäisin? Tiedän, että baarissa istuminen on vain hetken lohtu. Kun olisi työ, johon olisi edes kohtalaisen mukava mennä. Olisi mies, joka pitäisi minusta huolta ja voisi ehkä myös auttaa rahaongelmissani. Saisin 15-v. tyttäreeni paremman kontaktin. Se varmaan auttais
saamaan elämäniloni takaisin. Voin nauraa ihmisten jutuille, mutta sisimmässäni itken koko ajan.