18.12.1994
Lama on tehostanut suomalaisten työntekoa niin, että sama bruttokansantuotteen määrä saadaan pian aikaan, vaikka työttömien määrä onkin lisääntynyt satoja tuhansia. Taloushallinto on päässyt laman kurimuksesta kevyemmin kuin tuotanto: kirjanpitäjän työpaikka säilyy, vaikka koko tehdas lomautettaisiin työn puutteesta. Vielä varmemmin on turvattu kirjanpitäjän esimiehen työpaikka, vaikka se voitaisiin korvata byrokratian keventämisellä, vastuunotolla ja tietotekniikalla.
Taloushallinto tuottaa paperia niin paljon, ettei kaikkea koskaan ehditä lukemaan, saatikka ymmärtämään. Tietotekniikka on tehnyt turhan paperin tuottamisen helpoksi. Sadan markan ostolaskuja jaetaan 30 merkin laskentakohdekoodien avulla manuaalisesti ja automaattisesti, jotta voidaan tuottaa raportteja tulosyksiköittäin ja kustannuspaikoittain. Tuotetaan raportteja, joissa lasketaan ROI-prosentiksi -5,4 tai 18,7 sen mukaan, mikä arvo laitetaan käyttöomaisuuden arvoksi. Raportit johtavat elämälle vieraisiin budjetteihin. Tulosvastuulliselle myyjälle lisätään vuosimyyntiin 10 % niin kauan, ettei hän enää jaksa juosta, vaikka muuttuneissa olosuhteissa -50 %:n vuosimyynnin saavuttaminen vaatii enemmän kuin aikaisemmin suuremmat myyntiluvut.
Kukaan ei vaadi, että taloushallinnossa kirjanpitäjän tai tilintarkastajan vuosittain käsittelemien tositteiden määrä nostettaisiin 2.000:sta 10.000:een, vaikka se olisi helpommin tehtävissä kuin myynnin lisääminen 5 %:lla. Sen sijaan hyväksytään, että nämä hyvin koulutetut ihmiset saavat kirjoittaa paperinsa käsin sihteereitä ja oikolukua varten, käyttää tietokonetta yksi sormi etsii-9 lepää-järjestelmällä ja ihmetellä, mistä virta laitetaankaan päälle.
Liisa Joronen puhuukin uusavuttomista johtajista, jotka työpaikalla eivät osaa keittää kahvia, kirjoittaa kirjettä, eivätkä vastata puhelimeen ilman apua ja jotka tarvitsevat henkiinjäämiskursseja viikonloppuisin osoittaakseen olevansa myös ihmisiä. Avuttomuutta tuetaan erilaisilla statussymboleilla, jotka myös taloushallinnossa ovat tärkeitä.
Kun tuotannossa pyritään laatuun ja virheettömyyteen, taloushallinnossa monen ihmisen työajasta neljännes saadaan käyttää virheiden etsimiseen, täsmäyttämiseen, mapittamiseen ja kassaerojen etsimiseen. Näille ihmisille 10 pennin ero kassassa on suurempi virhe kuin miljardin markan tyhjän päällä oleva konserniaktiiva.
Jokaiselle meistä on tuttuja tarinat verotarkastajista, jotka vertaavat lounasseteleiden käyttöä sairauspoissaoloihin ja laskevat paljonko on maksettava lisää arvonlisäveroa kun on käytetty kerrointa 0,1803 kertoimen 0,180327 sijasta.
Samaan aikaan kun julkishallinnosta saneerataan opettajat, sairaanhoitajat ja turvallisuutta tuovat poliisit, taloushallinnon byrokratiaa lisätään. Maatalouden arvonlisävero on hyvä esimerkki yhteisen Euroopan turhasta laista. Toimiala, joka elää suoran tuen varassa, ei tarvitse järjestelmää, joka lisää hallintoviranomaisia, kirjanpitäjien työtä, maksuja paikasta toiseen ja vielä edellyttää satoja kunnallisia arvonlisäveroneuvojia.
Tilintarkastajien työmenetelmät ovat taloushallinnossa antiikkisimmat. Samaan aikaan kun kirjanpitotiedot ja miljardien dollareiden rahavirrat siirtyvät sadasosasekunneissa maailman ääristä toiseen, tilintarkastajat ottavat mappinsa ja snurransa ja ryhtyvät siirtämään näitä samoja tietoja omiin arkistoihinsa kaksipäisellä puna-mustalyijykynällä. Mihin tarvitaan ihminen, joka lopulta tietokonetta käyttäessään näpyttelee kaksi päivää taulukkoa, jonka ammatti-ihminen tekee 10 minuutissa?
Tilintarkastuksen tulokset viime vuosina ovat olleet alle arvostelun. Olisivatko kaikki polarit, noverat, starckjohannit, ekat ja skopit havaittu aikaisemmin, jos turhanpäiväisen mappien pläräämisen ja kopioinnin sijasta olisi käytetty tietokoneita yhdistettynä ammattitaitoon ja moraaliin. Tilintarkastajajärjestöt ovat keskittyneet laadun etsimisen sijasta vastuun siirtämiseen usein vain kansakoulun käyneille yritysjohtajille.
Suomalainen brezhneviläinen menneisyys onkin tuhonnut tehokkuuden. Kun amerikkalaiset työllistävät toisensa tehokkailla palveluilla, Suomessa palvelun tehostaminen näkyy jonojen pitenemisenä, kun liian korkeiden palkkojen ja verojen johdosta henkilökuntaa vähennetään asiakaspalvelun kustannuksella. Tämä lällyttely näkyy kaikkialla: vaikka tiedetään, että Suomi elää metsästä ei se tarkoita sitä, että kaikki voisivat elää hallinnossa tuotettavista papereista.
Voidaan tietysti kysyä, että mikä on elämän tarkoitus. Onkohan niin, että alkuihmisen elämäntapa, jossa odotetaan banaanin tippumista puusta suuhun, onkin viisaampi kuin kaikki se tehokkuus, jota länsimainen ihminen etsii. Nyt miljardit ihmiset käyttävät elämänsä veden hakemiseen ja odottavat käsi ojossa apua, tukea ja länsimaisen tuottavuuden hedelmiä. Tätä taustaa vasten tuntuu hullulta, että länsimainen ihminen joutuu olemaan entistä tehokkaampi, vaikka samaan aikaan maailmaan syntyy satoja miljoonia ihmisiä, joilla ei ole muuta tekemistä elämässään kuin huutaa apua hyvinvoivilta, mutta tehokkuuteensa tukehtuvilta ihmisiltä.
Tehokkuus on länsimaisen humanistin kohtalo. Kun velvollisuutemme on huolehtia paitsi itsestämme myös yhä suuremmasta määrästä eläkeläisiä, työttömiä, syrjäytyneitä, lapsia ja eläkeläisiä ja vielä koko maailman usein sotaan voimavaransa tuhlaavat, ylikansoittuneet ihmiset, emme voi muuta kuin juosta yhä lujempaa tehokkuuden perään. Se tulee olemaan kohtalo myös taloushallinnosta helpon leipänsä ansainneille ihmisille.
--
Lällyttelyllä tarkoitetaan huonojen työsuoritusten tekemistä ja hyväksymistä
Lama on tehostanut suomalaisten työntekoa niin, että sama bruttokansantuotteen määrä saadaan pian aikaan, vaikka työttömien määrä onkin lisääntynyt satoja tuhansia. Taloushallinto on päässyt laman kurimuksesta kevyemmin kuin tuotanto: kirjanpitäjän työpaikka säilyy, vaikka koko tehdas lomautettaisiin työn puutteesta. Vielä varmemmin on turvattu kirjanpitäjän esimiehen työpaikka, vaikka se voitaisiin korvata byrokratian keventämisellä, vastuunotolla ja tietotekniikalla.
Taloushallinto tuottaa paperia niin paljon, ettei kaikkea koskaan ehditä lukemaan, saatikka ymmärtämään. Tietotekniikka on tehnyt turhan paperin tuottamisen helpoksi. Sadan markan ostolaskuja jaetaan 30 merkin laskentakohdekoodien avulla manuaalisesti ja automaattisesti, jotta voidaan tuottaa raportteja tulosyksiköittäin ja kustannuspaikoittain. Tuotetaan raportteja, joissa lasketaan ROI-prosentiksi -5,4 tai 18,7 sen mukaan, mikä arvo laitetaan käyttöomaisuuden arvoksi. Raportit johtavat elämälle vieraisiin budjetteihin. Tulosvastuulliselle myyjälle lisätään vuosimyyntiin 10 % niin kauan, ettei hän enää jaksa juosta, vaikka muuttuneissa olosuhteissa -50 %:n vuosimyynnin saavuttaminen vaatii enemmän kuin aikaisemmin suuremmat myyntiluvut.
Kukaan ei vaadi, että taloushallinnossa kirjanpitäjän tai tilintarkastajan vuosittain käsittelemien tositteiden määrä nostettaisiin 2.000:sta 10.000:een, vaikka se olisi helpommin tehtävissä kuin myynnin lisääminen 5 %:lla. Sen sijaan hyväksytään, että nämä hyvin koulutetut ihmiset saavat kirjoittaa paperinsa käsin sihteereitä ja oikolukua varten, käyttää tietokonetta yksi sormi etsii-9 lepää-järjestelmällä ja ihmetellä, mistä virta laitetaankaan päälle.
Liisa Joronen puhuukin uusavuttomista johtajista, jotka työpaikalla eivät osaa keittää kahvia, kirjoittaa kirjettä, eivätkä vastata puhelimeen ilman apua ja jotka tarvitsevat henkiinjäämiskursseja viikonloppuisin osoittaakseen olevansa myös ihmisiä. Avuttomuutta tuetaan erilaisilla statussymboleilla, jotka myös taloushallinnossa ovat tärkeitä.
Kun tuotannossa pyritään laatuun ja virheettömyyteen, taloushallinnossa monen ihmisen työajasta neljännes saadaan käyttää virheiden etsimiseen, täsmäyttämiseen, mapittamiseen ja kassaerojen etsimiseen. Näille ihmisille 10 pennin ero kassassa on suurempi virhe kuin miljardin markan tyhjän päällä oleva konserniaktiiva.
Jokaiselle meistä on tuttuja tarinat verotarkastajista, jotka vertaavat lounasseteleiden käyttöä sairauspoissaoloihin ja laskevat paljonko on maksettava lisää arvonlisäveroa kun on käytetty kerrointa 0,1803 kertoimen 0,180327 sijasta.
Samaan aikaan kun julkishallinnosta saneerataan opettajat, sairaanhoitajat ja turvallisuutta tuovat poliisit, taloushallinnon byrokratiaa lisätään. Maatalouden arvonlisävero on hyvä esimerkki yhteisen Euroopan turhasta laista. Toimiala, joka elää suoran tuen varassa, ei tarvitse järjestelmää, joka lisää hallintoviranomaisia, kirjanpitäjien työtä, maksuja paikasta toiseen ja vielä edellyttää satoja kunnallisia arvonlisäveroneuvojia.
Tilintarkastajien työmenetelmät ovat taloushallinnossa antiikkisimmat. Samaan aikaan kun kirjanpitotiedot ja miljardien dollareiden rahavirrat siirtyvät sadasosasekunneissa maailman ääristä toiseen, tilintarkastajat ottavat mappinsa ja snurransa ja ryhtyvät siirtämään näitä samoja tietoja omiin arkistoihinsa kaksipäisellä puna-mustalyijykynällä. Mihin tarvitaan ihminen, joka lopulta tietokonetta käyttäessään näpyttelee kaksi päivää taulukkoa, jonka ammatti-ihminen tekee 10 minuutissa?
Tilintarkastuksen tulokset viime vuosina ovat olleet alle arvostelun. Olisivatko kaikki polarit, noverat, starckjohannit, ekat ja skopit havaittu aikaisemmin, jos turhanpäiväisen mappien pläräämisen ja kopioinnin sijasta olisi käytetty tietokoneita yhdistettynä ammattitaitoon ja moraaliin. Tilintarkastajajärjestöt ovat keskittyneet laadun etsimisen sijasta vastuun siirtämiseen usein vain kansakoulun käyneille yritysjohtajille.
Suomalainen brezhneviläinen menneisyys onkin tuhonnut tehokkuuden. Kun amerikkalaiset työllistävät toisensa tehokkailla palveluilla, Suomessa palvelun tehostaminen näkyy jonojen pitenemisenä, kun liian korkeiden palkkojen ja verojen johdosta henkilökuntaa vähennetään asiakaspalvelun kustannuksella. Tämä lällyttely näkyy kaikkialla: vaikka tiedetään, että Suomi elää metsästä ei se tarkoita sitä, että kaikki voisivat elää hallinnossa tuotettavista papereista.
Voidaan tietysti kysyä, että mikä on elämän tarkoitus. Onkohan niin, että alkuihmisen elämäntapa, jossa odotetaan banaanin tippumista puusta suuhun, onkin viisaampi kuin kaikki se tehokkuus, jota länsimainen ihminen etsii. Nyt miljardit ihmiset käyttävät elämänsä veden hakemiseen ja odottavat käsi ojossa apua, tukea ja länsimaisen tuottavuuden hedelmiä. Tätä taustaa vasten tuntuu hullulta, että länsimainen ihminen joutuu olemaan entistä tehokkaampi, vaikka samaan aikaan maailmaan syntyy satoja miljoonia ihmisiä, joilla ei ole muuta tekemistä elämässään kuin huutaa apua hyvinvoivilta, mutta tehokkuuteensa tukehtuvilta ihmisiltä.
Tehokkuus on länsimaisen humanistin kohtalo. Kun velvollisuutemme on huolehtia paitsi itsestämme myös yhä suuremmasta määrästä eläkeläisiä, työttömiä, syrjäytyneitä, lapsia ja eläkeläisiä ja vielä koko maailman usein sotaan voimavaransa tuhlaavat, ylikansoittuneet ihmiset, emme voi muuta kuin juosta yhä lujempaa tehokkuuden perään. Se tulee olemaan kohtalo myös taloushallinnosta helpon leipänsä ansainneille ihmisille.
--
Lällyttelyllä tarkoitetaan huonojen työsuoritusten tekemistä ja hyväksymistä
Vastaukset 5
Vanhimmat
100 000 suomalaista näki jo nälkää
Vuoden 1993 lähestyessä loppuaan lama oli huipentunut niin, että maassa oli puoli miljoonaa työtöntä. Pelastusarmeija ja myöhemmin seurakunnat alkoivat jakaa elintarvikkeita niille, joilla ei ollut enää varaa käydä ruokakaupassa. Jakelupaikkojen edustoille syntyi pitkiä jonoja.
Sosiaali- ja terveysministeriö julkisti kyselytutkimuksen, jonka mukaan satatuhatta suomalaista on kärsinyt laman takia nälkää. Ministeriötä johtanut Jorma Huuhtanen (kesk) vakuutti kansainvälisille tiedotusvälineille, ettei meillä mitään nälkää esiinny.
Valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok) tosin myönsi ivallisesti, että hänellä on nälkä aina silloin tällöin. Hallituksen ylimielisyydestä jäi puuttumaan ainoastaan se, että pääministeri Aho olisi vedonnut kotiseutunsa mietelauseeseen: ”Ei näläkäänen tierä kuinka vaikiaa on syönehen olla.”
Kaupunginvaltuutettu Annika Lapintie (vas) kirjoitti Turun Sanomissa (28.12. 1993) otsikolla Leipäjonot seurausta sosiaaliturvan purusta. Hän ei maininnut sanallakaan, että ongelmana olisi ollut ruoan kalleus.
”On kohtuutonta, että osa suomalaisista näkee nälkää kaiken lisäksi valtavien rahavuorten varjossa. Suomesta viedään viljaa, lihaa ja maitovalmisteita ulkomaille polkuhinnalla. Valtio tukee tätä vientiä reilusti yli miljardin markan (nykyrahassa noin 205 miljoonaa euroa) arvosta vuodessa”, Lapintie torui hallitusta.
Viime torstaina kansanedustaja Lapintie kirjoitti samalla palstalla:
”Pelkästään viime kuukausien ruoan hinnan rakettimainen nousu riittää kuihduttamaan pienituloisimpien kukkaron. Tästäkään huolimatta hallitus ei aio aikaistaa ruoan arvonlisäveron alennuksia tai perua asiakasmaksujen korotuksia. Laman aikana syntyneet ruokajonot eivät ole kadonneet.”
”1990-luvun alussa oli ilmeisesti niin totuttu siihen, että ruoka on kallista. Siksi leipäjonot koettiin sosiaaliturvan puutteiksi. Mutta kallista ruoka on nykyäänkin, ja perusturva liian heikko. Nyt erona lamavuosiin on tietysti se, että ruoan hinnan nousu on maailmanlaajuinen ongelma.”
Lapintien mielestä ruokajonoja ei syntyisi, jos meillä ensisijaiset tulonsiirrot olisivat riittävällä tasolla. Maa on vaurastunut, mutta vauraus ei jakaudu oikeudenmukaisesti.
välillä. Superrikkaat kasvattavat klaaniaan vuosi vuodelta, kuten todella köyhien rupusakkikin. Mitä Suomen hallitus ja porvarivoimat tekevät? Eivät mitään. Miksi tekisivät, kansa on nöyrempi häpäistynä ja nälkäisenä. Jos isänmaassamme verotettaisiin pääomaomistusta kuten pitäisi, ei alle 20 000 € vuodessa ansaitsevia tarvisi verottaa ollenkaan! Mistä on kukakin omaisuutensa ammentanut? Työtätekevän köyhän selkänahasta.
ne miljoonat on otettu ja aina vaan enemmän otetaan!-Eivät vaan kaikki sitä näissäkään vaaleissa tajunneet!
herraa, velkatalossa, velkavolvo pihalla. Kukas sitä työmies enää haluaisi olla, vaikka työmiehen jälkeläinen olisikin? Ihmisten vaalikäyttäytyminen sen valitettavasti paljastaa. Ja kovat ajathan siitä duunarille tulee, sitä ei vain tajuta vielä.
tai ei ja nyt käytetään tätä lamaa tekosyynä säästöille, jotka on päätetty jo kesällä.