Ei näy!

Minkälainen antenni purkkariin, että saisi kuvan näkyviin.Oliskos mastonhuippu paras paikka? vaiko puolivälissä.Kuuhun mentiin jo v:69 mutta tv kuvan saanti edelleen kiven alla!
383750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Antennivahvistin on oleellinen. En usko, että tarvitsee sijoittaa maston toppiin. Kaverini tv-antenni on peräkaiteen tolpassa (jossa muutkin vempaimet on) ja tv-kuva oli häiriötön kaukana lähetysasemasta. Itselläni antenni on vielä irrallaan. Olen ripustanut puomin nokkaan tv-katselun ajaksi. Kuva ei näy kaikkialla saaristossa. Aion kokeilla ensin perätolppaa, kun en halua mastoon enää lisää kaapeleita.

Äänestä
  • antennivahvistin oleellinen.

    Olennaista on riittävä ant.signaali. Vahvistin vahvistaa häiriöt ja pahimmillaan se tukii (yliohjaa) TV-virittimen.

    Yleensä korkealla oleva antenni saa puhtaamman signaalin, joten mastonhuippu on hyväpaikka. Antennin lähelle sijoitettava vahvistin auttaa, kun se vahvistaa saman verran kuin kaapelissa on häviöitä, eikä enempää.

    Äänestä

  • ole, kirjoitti:

    antennivahvistin oleellinen.

    Olennaista on riittävä ant.signaali. Vahvistin vahvistaa häiriöt ja pahimmillaan se tukii (yliohjaa) TV-virittimen.

    Yleensä korkealla oleva antenni saa puhtaamman signaalin, joten mastonhuippu on hyväpaikka. Antennin lähelle sijoitettava vahvistin auttaa, kun se vahvistaa saman verran kuin kaapelissa on häviöitä, eikä enempää.

    Antenni ilman vahvistinta: kuvasignaali nolla eikä kuvaa näkynyt.
    Antenni+vahvistimen: kuvasignaali oli yli 30% ja kuvanlaatu 80% (telkkarin signaalinäytön lukemat) ja häiriötön kuva näkyi.
    Paikka oli täsmälleen sama ja antenni samalla korkeudella, n. 2 m kannesta eli aika lyhyt kaapeli.
    Mikä on selityksesi? Minulle oli pääasia, että voin taas katsella telkkaria.

    Äänestä

  • että vahvistin auttoi! kirjoitti:

    Edellinen kirjoittaja oli silti oikeassa: Oleellista ei ole vahvistin tai ei vahvistinta. Vain sillä on merkitystä, että vastaanottimessa on riittävä signaali.
    Laajakaistaiset vahvistimet yleensä vahvistavat myös häiriöitä, joten häiriöisesä ympäristössä ne eivät auta.
    Sinun tapauksessasi vahvistin riittää tuomaan tarpeeksi vahvan ja häiriöttömän signaalin vastaanottimelle, joten se riittää. Hyvä niin.
    Samaan lopputulokseen voi päästä myös antennia nostamalla/parantamalla.

    Äänestä

  • -Mika- kirjoitti:

    että jos sattuu olemaan digi boksissakin vahvistin ja anteenissa.Kaksi vahvistinta ja ei näy.On yleisin vika muuten.Joten kannattaa tarkastaa, että jos on anteeni vahvistin, niin boksin vahvistin ei saa olla päällä.

    Äänestä

Pysy hyvä ihminen kotona jos televisiota pitää merelläkin katsoa, olet vväärässä paikassa. Vesillä nautitaan luonnonrauhasta ja maisemista. Kotona voi nauttia muista hyödykkeistä ja viihteestä. Miksi mennä luontoon katsomaan telkkaria? Hölmöä!

Äänestä
  • Mitäs pirua se sulle kuuluu mitä kuka missäkin tekee.
    Kotona sitä luontoa kuulu katsoa ja siitä nauttia.
    Minulla ainakin talo on meren rannalla luonnon helmassa, ei naapureita näkyvissä, asunko siis väärin?
    Kerrostaloissa ja muissa taajamissa asuvat ihmiset ovat valmiiksi aivokuolleita, niin ei kai muunlaisia lausahduksia voi odottaakkaan kuin tuollaisia.
    Pidä sinä vaan huoli omista reissuistas, ja anna muiden veneillä just niinkuin haluavat.
    ÄÄLIÖ

    Äänestä

  • Ääliö. kirjoitti:

    Mitäs pirua se sulle kuuluu mitä kuka missäkin tekee.

    halua mastoon enemmän tavaraa, niin yksinkertaisin ja paras asennus on peräkaiteeseen parin metrin putki ja antenni sinne.
    Osta semmonen jossa on vahvistin sisäänrakennettu lautaseen.(voi olla että kaikissa on niin). Digiboxi kiinni vaan ja kuvaa tulee.

    Äänestä

  • Ääliö. kirjoitti:

    Mitäs pirua se sulle kuuluu mitä kuka missäkin tekee.
    Kotona sitä luontoa kuulu katsoa ja siitä nauttia.
    Minulla ainakin talo on meren rannalla luonnon helmassa, ei naapureita näkyvissä, asunko siis väärin?
    Kerrostaloissa ja muissa taajamissa asuvat ihmiset ovat valmiiksi aivokuolleita, niin ei kai muunlaisia lausahduksia voi odottaakkaan kuin tuollaisia.
    Pidä sinä vaan huoli omista reissuistas, ja anna muiden veneillä just niinkuin haluavat.
    ÄÄLIÖ

    pitää olla telkkari kuten kotonakin, olen monissa veneissä nähnyt niin antennit kuin "hienot" telkkarit sisällä. Taitaa kuitenkin olla se vanhempi väki sen telkkarin perään.... ;)

    Itse en tarvitse enkä aio lapsillekaan sitä "iloa" suoda että myös veneessä katsottaisiin telkkaria. Meillä mukulat lukee, piirtää ja juoksee ulkona kun ollaan vesillä ja itsekin usein teen samoja juttuja.

    Mulla on kotona tallnetava digiboxi, muutenkin kanavilta tulee niin paljon silkkaa sontaa että vaikeuksia löytää mitään järkevää katsottavaa.

    Itse pärjään ilma mitään vimpaimia vesillä (no kännykkä on pakko olla töiden takia) - on se ihme että telkkari tai joku muu on sitten niin niin tärkeä - onnea vaan!

    Äänestä

  • Telkkaripurje kirjoitti:

    olet melko absoluuttinen mielipiteessäsi.
    Jollakin voi olla esimerkiksi pahasti autistinen lapsi, joka ei viihdy ulkona luonnossa vaan rauhoittuu esim parhaiten katsellessaan telkkaria tai dvd:tä.
    Meillä kotona lapset ovat ulkona touhuamassa ja hääräämässä.
    Merilla tulisi kovin pitkä aika lapsilla esim 20 tunnin mittaisella legillä, kun sääkään ei ole mitä ihanin olla kannella.
    Kyllä sillon on ihan kiva kun lapset voivat tehdä muutakin kuin piirrellä.
    Piirtämistäkään ei määräänsä enempää lapset jaksa, ellei pakota, itkien on kiva piirtää.

    Äänestä

  • Asiaa.. kirjoitti:

    Lähtökohtaisesti en ajattele "poikkeustapauksia" - joita yleensä on aika vähän. Mainitsemassasi tapauksessa asia on aivan eri juttu.

    Ei meillä juuri tule aika pitkäksi pitkälläkään matkalla, tosin mukulat ovat tottuneet pienestä pitäen. Joko he lukevat tai sitten leikkivät vielä "omia juttuja" kun ovat niin nuoria. Kun eivät osanneet lukea niin jompi kumpi vanhemmista piti seuraa, usein lukemalla silloinkin.

    Itse olen sitä mieltä että kyllä lapset menevät siitä missä "aita on matalin" - jos saa telkkarin, tai voi katsoa dvd-leffaa tms niin kai he sitä tekevät. Ihme että nämä meidän mukulat ovat keksineet ihan itse tekemistä ja viihtyvät ihan hyvin.... "julmat vanhemmat" eivät ole hankkineet heille "oikeita leluja"!

    Kukin tavallaan tietysti mutta kieltämättä naurattaa että on "ongelma" kun telkkari ei näy.... :)

    Ole tv:tä kotonakaan, onhan se ihan yhtä turha siellä kuin veneessä?
    Onko tv:n katsominen todellakin aidan matallimasta kohdasta menoa, montako tuntia viikossa itse menet sieltä missä aita on matalin.
    Meillä veneessä katsovat aikuisetkin illalla tv:tä.
    Mikä tekee veneestä niin paljon erikoisemman paikan, että siellä ei tv:tä saa katsoa?

    Äänestä

  • Teillä ei. kirjoitti:

    Teidätkö sinä tai joku muu, onko Glomex ok? Ajattelin hankkia Glomex V9125:n ja laittaa sen perätolppaan enkä mastoon.
    Oli täydellinen virheinvestointi, kun tulin ostaneeksi sellaisen vhf-antenniin liitettävän jakajan. Vhf-antennini on maston topissa, mutta kuvaa ei näkynyt. Pelkkä pieni päytäantennikin ilman antennivahvistinta on parempi, mutta toimii vain lähettimen lähialueella.

    Äänestä

  • mutta se antenni? kirjoitti:

    http://www.svb.de/index.php?sid=adcc13441af53cbf70b134c59f317d33&cl=details&cnid=10712&anid=1792

    Kotappas muuten huviksesi katsoa mitä suomalainen pyytää tuolliasesta nettiveneessä, varaosapuolella :)

    Toiminut ainakin hyvin meillä, sojottaa takakaiteessa 2 metrin tolpan nokassa, samassa tolpassa myös vhf ja gps antenni.

    Sen verran oikaisen että tarkoitin tällä "aidan matalimmasta kohdasta" oikaisemista sitä että mukuloille hankintakaan kaikki mahdolliset vehkeet myös veneeseen - sitten ihmetellään kun ei "osata olla" ilman telkkaria, DVD-soitinsta tai pleikkari edes paria päivää. Pointtini oli varmasti se että vesillä/lomalla niin aikuiset kuin lapsetkin voisivat tehdä jotain muuta kuin "normaalisti kotona". Meidän veneessä aikuiset illalla nauttivat luonnosta (=istuvat ulkosalla, rannassa kävelemässä yms) tai nauttivat toisistaan kaikessa rauhassa perähytissä ;) Mutta kukin tietysti tavallaan :)

    En oikeasti ymmärrä mitä telkkarista tulee niin tärkeää että sitä pitäisi "aina katsoa"? Voinet selventää asiaa?

    Kotona on telkkari + tallentava digiboxi (mikä on hieno "keksintö") mutta aika vähän katsotaan kyllä joo - ja se on ollut lasten kannalta ihan tietoinen valinta ettei "kokoperheen jokailtainen ohjelmanumero" ole Salkkarit! Kuten aikaisemmin mainitsin se on jokaisen oma asia jos tahtoo aistinsa ja mielensä täyttää sillä "sonnalla" jota 95% ohjelmista on niin... ihan vapaasti vaan - itse yritämme elää ihan omaa elämää ja tehdä ihan oikeita asioita yhdessä - kuten purhehtia kesäisin.

    Nyt varmasti käsität miksi huvittuneena seuraan tätä keskustelua missä suurin murhe on että telkkari ei näy joka luodon rannassa! :D

    ps
    Tiedän miten saatte telkkarin näkymään "melkein missä vaan": ostatte sellaisen hyrrävakautetun satkupalloantennin (sellaisen snadin joita on kaupan) ja sitten vaan tilaatte tarpeelliset TV-yms kanavat toimittajilta. Kyllä näkyy vaikka keskellä Atlanttia.... :D :D

    Äänestä

  • Tällainen: kirjoitti:

    Otan tämän antennin harkintaan.

    Itsekin olen ihmetellyt suomalaisten firmojen hintoja. Ehkä kaupankäynti sujuu toistaiseksi niilläkin hinnoilla, koska kaikki veneilijät eivät vaivaudu tekemään hintavertailuja verkkokaupoista. SVB:kään ei aina ole edullisin.

    Gps-antennin ei tarvitse, eikä pidäkään) olla korkealla. Sen sijaan VHF-antennin paras paikka on mahdollisimman korkealla (maston topissa). Vara-antennin voi tietenkin asentaa alemmaksi.

    Äänestä

  • Telkkaripurje kirjoitti:

    Sen verran oikaisen että tarkoitin tällä "aidan matalimmasta kohdasta" oikaisemista sitä että mukuloille hankintakaan kaikki mahdolliset vehkeet myös veneeseen - sitten ihmetellään kun ei "osata olla" ilman telkkaria, DVD-soitinsta tai pleikkari edes paria päivää. Pointtini oli varmasti se että vesillä/lomalla niin aikuiset kuin lapsetkin voisivat tehdä jotain muuta kuin "normaalisti kotona". Meidän veneessä aikuiset illalla nauttivat luonnosta (=istuvat ulkosalla, rannassa kävelemässä yms) tai nauttivat toisistaan kaikessa rauhassa perähytissä ;) Mutta kukin tietysti tavallaan :)

    En oikeasti ymmärrä mitä telkkarista tulee niin tärkeää että sitä pitäisi "aina katsoa"? Voinet selventää asiaa?

    Kotona on telkkari + tallentava digiboxi (mikä on hieno "keksintö") mutta aika vähän katsotaan kyllä joo - ja se on ollut lasten kannalta ihan tietoinen valinta ettei "kokoperheen jokailtainen ohjelmanumero" ole Salkkarit! Kuten aikaisemmin mainitsin se on jokaisen oma asia jos tahtoo aistinsa ja mielensä täyttää sillä "sonnalla" jota 95% ohjelmista on niin... ihan vapaasti vaan - itse yritämme elää ihan omaa elämää ja tehdä ihan oikeita asioita yhdessä - kuten purhehtia kesäisin.

    Nyt varmasti käsität miksi huvittuneena seuraan tätä keskustelua missä suurin murhe on että telkkari ei näy joka luodon rannassa! :D

    ps
    Tiedän miten saatte telkkarin näkymään "melkein missä vaan": ostatte sellaisen hyrrävakautetun satkupalloantennin (sellaisen snadin joita on kaupan) ja sitten vaan tilaatte tarpeelliset TV-yms kanavat toimittajilta. Kyllä näkyy vaikka keskellä Atlanttia.... :D :D

    joo, tv lähti ensin veneestä ja sitten heitin ne mäkeen kotoakin. enhän minä paskaakaan osta

    Miksi olet höpisemässä mielipiteitäsi tv-katselusta, kun pitäisi keskustella antenneista?

    Jos sinua kiinnostavat toisten ihmisten tavat tv:n katseluun veneissään (kirjoitit aiheesta taas uuden viestin), kerronpa miksi hankin telkkarin omaan veneeseeni. Purjehdin enimmäkseen ilman gasteja ja teen pitkä purjehduksia (ilmeisesti kauemmaksi missä koskaan olet käynyt). Joskus olisi kiva avata telkkari ja katsoa, mitä maailmalla tapahtuu. Uutisten lisäksi sääennuste kuuluu suosikkiohjelmiini. Parina iltana katselin olympialaisia, öljylamppu paloi ja siemailin hieman punkkua. Saako vanha purjehtija joskus rentouta yksinäisellä ankkuripaikalla näinkin? Vai oliko tv:n avaaminen mielestäsi tuomittavaa?

    Äänestä

  • kuuluu valinnan vapaus! kirjoitti:

    Kiitos kommenteista, unohdin tuossa mainita - että jos ihan totta puhutaan - minullakin on "telkkari" veneessä; nimittäin USB-tikku läppäriin ;) Tosin käytän sitä silloin kun matkustan - vähän samaan tyylin kuin sinäkin mutta en ole kyllä veneessä vielä kaivannut (ei ole ollut koskaan aikaa viettää vesillä kuukausitolkulla tosin kuin eräillä "onnellisilla" on).

    Kuten kirjoitin pidän sitä huvittavana että joillakin on ongelma siitä että telkkari ei näy... so what, näkyy jos näkyy ja jos ei niin... :) Saahan sitä naureskella toisten jutuille - vai onko jotain syytä ettei saa?

    Mutta antenneista sen verran että minuakin kiinostaa ns. aktiiviset tutkaheijastimet - sellaista olen jo miettinyt jonkun aikaa mutta kuinka hyvä se on ja minne laittaa antennin... hmmm..... tosin tällä foorumilla kiinnostaa enemmän telkkariantennit.... ;)

    En tiedä mitä kommenttisi "ilmeisesti kauemmaksi missä olet koskaan käynyt" tarkotti - selventänet asiaa? Miten se liittyy telkkarin katseluun?

    Veneeni on ollut kotini. Nyt viime vuosina se on toinen kotini. Joskus kotona on kiva katsoa telkkaria. Miksi pidät ajatusta huvittavana?

    Läppärin virrankulutus on huomattavasti suurempi kuin pienen matkatv:n. Sen voit todeta A-mittarista tai laitteiden spesifikaatioista. Läppäriä käytän veneessä sääfaksien vastaanottamiseen ja Sailmailiin, tietysti myös elektronisiin kartastoihin ja digikuvien tallennukseen.

    Aktiivista tutka-antennia en ole hankkinut, en myöskään AIS-lähetintä (AIS vastaanotin on eri juttu). Veneessäni on kiinteästi asennettu Echomax, edellisessä veneessäni asensin Firdell Blipperin maston yläkolmannekseen. Ilman tutkaheijastinta en lähtisi vilkasliikenteisille alueille kuten Englannin kanaaliin. Voi olla tarpeellinen Itämerelläkin. Tutkaheijastin olisi syytä asentaa vähintäin 4 m korkeudelle kannesta mitattuna. Irrallinen, tarvittaessa nostettava tutkaheijastin on siitä huono, että sitä useinkaan ei tule käytettyä silloin kun pitäisi - esim. kovassa tuulessa ja merenkäynnissä, kun näkyvyys heikkenee. Parempi, että on aina ylhäällä ja toimii ilman sähköä.

    Äänestä

  • Telkkaripurje kirjoitti:

    Sen verran oikaisen että tarkoitin tällä "aidan matalimmasta kohdasta" oikaisemista sitä että mukuloille hankintakaan kaikki mahdolliset vehkeet myös veneeseen - sitten ihmetellään kun ei "osata olla" ilman telkkaria, DVD-soitinsta tai pleikkari edes paria päivää. Pointtini oli varmasti se että vesillä/lomalla niin aikuiset kuin lapsetkin voisivat tehdä jotain muuta kuin "normaalisti kotona". Meidän veneessä aikuiset illalla nauttivat luonnosta (=istuvat ulkosalla, rannassa kävelemässä yms) tai nauttivat toisistaan kaikessa rauhassa perähytissä ;) Mutta kukin tietysti tavallaan :)

    En oikeasti ymmärrä mitä telkkarista tulee niin tärkeää että sitä pitäisi "aina katsoa"? Voinet selventää asiaa?

    Kotona on telkkari + tallentava digiboxi (mikä on hieno "keksintö") mutta aika vähän katsotaan kyllä joo - ja se on ollut lasten kannalta ihan tietoinen valinta ettei "kokoperheen jokailtainen ohjelmanumero" ole Salkkarit! Kuten aikaisemmin mainitsin se on jokaisen oma asia jos tahtoo aistinsa ja mielensä täyttää sillä "sonnalla" jota 95% ohjelmista on niin... ihan vapaasti vaan - itse yritämme elää ihan omaa elämää ja tehdä ihan oikeita asioita yhdessä - kuten purhehtia kesäisin.

    Nyt varmasti käsität miksi huvittuneena seuraan tätä keskustelua missä suurin murhe on että telkkari ei näy joka luodon rannassa! :D

    ps
    Tiedän miten saatte telkkarin näkymään "melkein missä vaan": ostatte sellaisen hyrrävakautetun satkupalloantennin (sellaisen snadin joita on kaupan) ja sitten vaan tilaatte tarpeelliset TV-yms kanavat toimittajilta. Kyllä näkyy vaikka keskellä Atlanttia.... :D :D

    Suomen kanavat ei ainakaan näy keskellä atlanttia.

    Meillä taas ei ole kotona telkkaria, vaan me ollaan ulkona, kävellään, bautitaan toistemme seurasta kammarissa jne.
    Anna nyt jo olla, ei kaikki halua tehdä samaa kuin sinä.
    Ja entäs sitten jos lapsille ostetaan kaikki vehkeet jotka he haluavat?
    Kaikki ei halua istua laiturilla ryyppäämässä naapuriveneilijöiden kanssa kuuntelemassa juoppojen, muiden heille kertomien valheiden kertomista ominaan.

    Jokainen tyylillään, siihenhän meillä on oikeus ja vapaus, jopa velvollisuus.
    Ei aleta rajoittamaan muita, sillä joku rajoittaa sillon purjehtimista.

    Äänestä

  • Näy. kirjoitti:

    saa jokainen tehdä tietysti mitä haluaa ja samaten jokaisella on sananvapaus kommentoida ja jopa naureskella muiden puuhia - jokainen taplaa tavallaan ja myös sitten "kestää" sen jos valitsemaansa tapaa toimia arvostellaan - eikös vaan?

    Sen verran on todettava että mieluusti YLEn kanavat voisivat vaikka näkyäkin, monesta muusta ei niin väliä ;)

    Tämä on kyllä hyvä "kuuntelemassa juoppojen, muiden heille kertomien valheiden kertomista ominaan." :D Tästä olen samaa mieltä, itse "välttelen" mahdollisuuksien mukaan näitä paikkoja ja suosin luonnonsatamia (missä niitä on "tarjolla") tai sitten satamia joissa on vihreä lippu salossa.

    Äänestä

  • kun kerran pyydät kirjoitti:

    Veneeni on ollut kotini. Nyt viime vuosina se on toinen kotini. Joskus kotona on kiva katsoa telkkaria. Miksi pidät ajatusta huvittavana?

    Läppärin virrankulutus on huomattavasti suurempi kuin pienen matkatv:n. Sen voit todeta A-mittarista tai laitteiden spesifikaatioista. Läppäriä käytän veneessä sääfaksien vastaanottamiseen ja Sailmailiin, tietysti myös elektronisiin kartastoihin ja digikuvien tallennukseen.

    Aktiivista tutka-antennia en ole hankkinut, en myöskään AIS-lähetintä (AIS vastaanotin on eri juttu). Veneessäni on kiinteästi asennettu Echomax, edellisessä veneessäni asensin Firdell Blipperin maston yläkolmannekseen. Ilman tutkaheijastinta en lähtisi vilkasliikenteisille alueille kuten Englannin kanaaliin. Voi olla tarpeellinen Itämerelläkin. Tutkaheijastin olisi syytä asentaa vähintäin 4 m korkeudelle kannesta mitattuna. Irrallinen, tarvittaessa nostettava tutkaheijastin on siitä huono, että sitä useinkaan ei tule käytettyä silloin kun pitäisi - esim. kovassa tuulessa ja merenkäynnissä, kun näkyvyys heikkenee. Parempi, että on aina ylhäällä ja toimii ilman sähköä.

    Tapaus että oikeasti asuu veneessä on eri kuin jos vain oleillaan viikonloput tai lomaviikot, usein silloin muutenkin veneen varusteet voivat olla hyvinkin "täydelliset" (tai sitten ei, kukin tapansa mukaan).

    En tiedä mitä nykyiset pikkutelkkarit kuluttavat kun en ole tarvinnut tai harkinnut hankkia, oma läppärini vie asetuksista ja näytön kirkkaudesta riippuen 3-3,5 A mikä on mielestäni kyllä paljon.

    Tutkaheijastimesta olen samaa mieltä ja AIShan on hieno järjestelmä - ehkäpä yksi tärkeimmistä sähköisistä sitten tutkan ja GPS:n.

    Tuo aktiivinen tutkaheijastin kiinnostaa kyllä mutta en ole myöskään "innostunut" lisäämään laitteiden määrää mutta... onkohan kellään omakohtaisia kokemuksia, lähinnä mietin toimintoja joissa laite ilmoittaa koska se on tutkan "havaintoalueella": onkohan niin että vaikka Itämerellekin laite on jatkuvasti "aktiivinen" jolloin ajatus siitä että se toimisi tietynlaisena "laivahälyttimenä" ei ole mahdollinen?

    Äänestä

  • Telkkaripurje kirjoitti:

    saa jokainen tehdä tietysti mitä haluaa ja samaten jokaisella on sananvapaus kommentoida ja jopa naureskella muiden puuhia - jokainen taplaa tavallaan ja myös sitten "kestää" sen jos valitsemaansa tapaa toimia arvostellaan - eikös vaan?

    Sen verran on todettava että mieluusti YLEn kanavat voisivat vaikka näkyäkin, monesta muusta ei niin väliä ;)

    Tämä on kyllä hyvä "kuuntelemassa juoppojen, muiden heille kertomien valheiden kertomista ominaan." :D Tästä olen samaa mieltä, itse "välttelen" mahdollisuuksien mukaan näitä paikkoja ja suosin luonnonsatamia (missä niitä on "tarjolla") tai sitten satamia joissa on vihreä lippu salossa.

    Älä enää viitsi tuoda esiin,sitä jankutustasi telkkarin sopivuudesta purjeveneeseen!!!!!Ketjun avaajahan on kysellyt vaan kunnon anteenia,että kuva näkyisi.Sinä täydellisyyden esikuva vaan jankutat siitä,että onko tv:n katselu sopivaa veneillessä vaiko ei.Taidat kuulua niihin "heinäsirkkoihin" joita hallituksessakin on.

    Äänestä

  • Perfektionosti kirjoitti:

    Mitä tarkoitat?

    En ymmärrä mitä tekemistä on sillä että katsoo telkkaria tai että on perfektionisti? Tai mitä tarkoitat "täydellisyyden esikuvalla"?

    Samaten termi "heinäsirkka" on vieras... kerrothan mitä sillä tarkoitat?

    Äänestä

  • mutta se antenni? kirjoitti:

    Teidätkö sinä tai joku muu, onko Glomex ok? Ajattelin hankkia Glomex V9125:n ja laittaa sen perätolppaan enkä mastoon.
    Oli täydellinen virheinvestointi, kun tulin ostaneeksi sellaisen vhf-antenniin liitettävän jakajan. Vhf-antennini on maston topissa, mutta kuvaa ei näkynyt. Pelkkä pieni päytäantennikin ilman antennivahvistinta on parempi, mutta toimii vain lähettimen lähialueella.

    Oliko tuo jakaja jota kokeilit passiivinen? Siis ilman vahvistinta?
    Jokatapauksessa veikkaisin sen olleen viallinen.
    Kaapelivaimennus alle parinkymmenen metrin matkalla on niin pientä, että kyllä sen korkeammalla olevan antennin pitäisi toimia paremmin kuin alhaallaolevan nysän jokatilanteessa.

    ja juuri hankittu. Se toimi vain silloin, kun matalalla olevalla nysälläkin näkyi yhtä hyvin.
    Yksi kokeilu riitti; VHF on veneessäni edelleenkin vain VHF:ää varten ja VHF toimii hyvin. Maston toppiin en aio laittaa hupielektroniikan antenneja.

    Etkö usko, että parin metrin korkeudelle asennettu aktiiviantenni parantaisi tv-kuvan näkyvyysaluetta? Jollakin oli hyviä kokemuksia svb:n 100 euron antennista, jollakin jostain toisesta.

    PS.
    mukava lukea asiallisia kommenttejasi!

    Äänestä

  • passiivinen kirjoitti:

    Erillinen vahvistin jakajan perässä olisi auttanut.
    Kyllä se suht alhaalla oleva aktiiviantennikin varmasti parantaa kuvan näkyvyyttä. Mutta mastossa oleva vielä enemmän.
    Kun korkeammat radiotaajuudet ei "taivu" kulman taakse, vaan raadioaaltojen eteneminen on suoraviivaista ja usein jopa esteestä heijastunutta. Kaupunkimaisissa olosuhteissa harvoin antennin sieppaama signaali tulee suoraan lähettimestä, yleensä se tulee heijastumana vaikkapa vastapäisen talon seinästä. Tällaisissa olosuhteissa ei antennin korkeudella ole merkitystä.
    Mutta merellä, saaristossa jos olet veneen kanssa vastakkaisella puolella saarta lähetinantenniin verrattuna, ei signaali pääse antenniisi heijastumalla (ei sopivaa pintaa lähellä toimimassa "peilinä") ja saaren yli ei radioaallot taivu. Tällöin vain riittävän korkealla oleva antenni auttaa. Toki vahvistimesta on paljonkin tuossa hyötyä.
    Tarkistin vielä tuon kaapelivaimennusasian: Tyypillisesti käytetyssä RG-58 -kaapelissa on vaimennus 100 metrillä 450 MHz taajuudella jopa 33 dB, joten 20 metrisessä se on yli 6 dB, jolloin signaali putoaa kaapelissa alle neljäsosaan alkuperäisestä! Siksi sitä vahvistinta tarvitaan. Linkki kaapeleiden vaimennuksiin: http://www.paratronic.fi/vaimennus.shtml
    Lyhyessä muutaman metrin kaapelissa ja vieläpä aktiiviantennilla (vahvistimella varustettu) on vaimennus olematon ja vahvistin kompensoi senkin, joten siinä mielessä takatolpassa oleva aktiiviantenni voisi olla hyvinkin toimiva vaihtoehto.

    Perustelusi oli hyvä. Asia valkeni. Päädyn hankkimaan aktiiviantennin, jota kokeilen perätolpassa.
    TV ei itselleni ole niin tärkeä, että sen takia vetäisin mastoon yhden kaapelin lisää ja asentaisin toppiin lisää "kamaa".

    Äänestä

  • Nyt selvitti pulmaa... kirjoitti:

    Perustelusi oli hyvä. Asia valkeni. Päädyn hankkimaan aktiiviantennin, jota kokeilen perätolpassa.
    TV ei itselleni ole niin tärkeä, että sen takia vetäisin mastoon yhden kaapelin lisää ja asentaisin toppiin lisää "kamaa".

    En minäkään halua yhtään lisää painoa tai härpäkkeitä mastooni.
    Siksi tuo jo olemassaoleva (itsetehty, laajakaistainen) VHF-antenni toimittaa siellä mastossa useaa eri tehtävää. Se TV-antennina toimiminen tuli vähän niinkuin siinä ohessa... ;-)

    Äänestä

Minulla on irrallinen vahvistava antenni. Lähellä lähetintä näkyy hyvin, mutta enimmäkseen ei. Olen pohtinut VHF-antennin siirtämistä takakaiteesta toppiin ja antennijakajan asentamista.

http://www.marinea.f/shop/product_details.php?p=2583

Olisi kivaa kuulla kokemuksia tuosta laitteesta.

Äänestä
  • Meri VHF-antenni on viritetty taajuudelle 155-165 MHz, joten se on epäherkkä muille taajuuksille. Muuten se olisi huono VHF-antenni.

    Antennin muiden taajuuksien vaimennuksien takia tuossa purkissa on nuo vahvistimet. lopputuloksena kun roskaa vahvistaa, niin saa enemmän roskaa.

    Äänestä

  • kovin hyvä, kirjoitti:

    Meri VHF-antenni on viritetty taajuudelle 155-165 MHz, joten se on epäherkkä muille taajuuksille. Muuten se olisi huono VHF-antenni.

    Ei ole helppoa näköjään saada kunnon anteenisysteemiä,kun kukaan ei tiedä oikein millä näkyy ja millä ei.Asia erikseen on nuo ihmiset jotka vaan arvostelevat ja pohtivat sitä,että onko järkevää katsella vapaa aikana ylipäätään koko töllötintä.Sitähän minä en edes ole kysellyt,vaan kunnon ANTEENIA ! Siis vielä kerran KUNNON ANTEENIA jolla kuva näkyisi.

    Äänestä

  • Ei näy kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=111&conference=668&posting=22000000034610396

    Äänestä

  • kovin hyvä, kirjoitti:

    Meri VHF-antenni on viritetty taajuudelle 155-165 MHz, joten se on epäherkkä muille taajuuksille. Muuten se olisi huono VHF-antenni.

    Antennin muiden taajuuksien vaimennuksien takia tuossa purkissa on nuo vahvistimet. lopputuloksena kun roskaa vahvistaa, niin saa enemmän roskaa.

    Kokemuksia kaupallisesta tuotteesta olisi todellakin mukava kuulla. Mulla kun on kokemuksia vaan tuosta omatekemästä.
    Vastaanotossa yksielementtinen ympärisäteilevä antenni ei ole niin tarkka fyysisestä pituudesta suhteessa käytettyyn taajuuteen. Ja tuollaisessa vähän paremmassa antennijakajassa/diplexerissä on ensin vastaanotetun signaalin suodatus (kaistanpäästösuodin) ja vasta sen perässä vahvistin. Ilman tällaista järjestelyä se ei voisi edes toimia, koska siihen voidaan liittää myös VHF-lähetin. Näin sitä muuta roskaa ei tule vahvistettua siinä TV-lähdössä.
    Parhaiten tuollainen jakaja tietysti toimisi sihen suunnitellun antennin kanssa. Tällainen antenni olisi monialueantenni, joka siis on vireessä monella eri taajuusalueella ja jakaja vaan jakaa eri taajuudet eri lähtöihin kaistanpäästösuodinten avulla.

    Mulla on antenni mastonhuipussa ja itsetehty atennijakaja. Hyvin näkyy ilman vahvistintakin.
    Jos kolvi pysyy kädessä ja asia kiinnostaa, niin esim tuossa olisi tähän tarkoitukseen sopivan diplexerin teko-ohje: http://oh8ta.oulu.fi/palvelut/antennit/rollepiiska/filter.php
    Tosin tuossa kanattaa tuo 70 sentin alueen suodin muuttaa kaistanpäästösuotimesta ylipäästösuotimeksi TV-lähetysten käytössä olevan taajuusalueen laajuuden vuoksi. SAmoin tuota ohjeessa olevaa antennia voi pienin muutoksin käyttää veneessä meri-VHF antennina/TV-antennina.

    Äänestä

  • Tuo linkkisi ei auennut, joten en ihan tarkkaan tiedä mitä tarkoitit. Mutta minulla on easySPLIT OCB VHF-antennijakaja http://www.marinea.fi/shop/product_catalog.php?c=473 ja sillä ainakin radio kuuluu todella hyvin eikä vhf:n toiminta häiriinny. Antenni on maston huipussa, 19m meren pinnasta.

    Äänestä

mutta ei leluilla. Laita kuukkelliin hakusanaksi Auto tv. Saat linkkejä sivuille, joista löytyy autokäyttöön suunniteltuja digivirittimiä. Valitse malli, johon saa 2 antennia. 2 kunnollista venekäyttöön tarkoitettua anteenia ja alkaa näkymään.

On muuten ollut tavallisen tyhmää keskustelua ja jeesustelua tv:n tarpeellisuudesta. Mitäpä haittaakaa on siitä, että tv näkyy. Itse olen harkinnut monitoiminäytön asentamista avotilaan (Es. Raumarine) jotta saisi tv ja videokuvan näkymään avotilassa. Eikös olisi kiva katsoa vaikka elokuva, jos vaikka juuttuu pläkään ja ryhtyy koneella ajelmaan...

Äänestä

Hommasin viime kesänä tommosen Triaxin lätyn mihin tulee myös vahvistin mukaan. Hinta oli mielestäni edullinen, alle 80€ paikallisesta liikkeestä. Antenni oli kesällä koekäytössä ei kiinteästi asennettuna, ja se toimi hienosti yhdessä läppärin Reddo USB digiboxin kanssa. Koekäytössä antenni oli yleensä kajuutan sisällä hyllyssä tai karttapöydällä ja pääsääntöisesti toi Reddo sai hyvät signaalit tosta antenni vahvistin paketista. Kerran piti nostaa lätty kajuutan ulkopuolelle katolle, että sai homman toimimaan. Tämä koekäyttö oli sen verran hyvä, että nyt maston ollessa nurin asennan sitten ton antennin mastoon suunnilleen alemman saalinkiparin korkeuteen ja vedän kunnon kaapelit ja asennan vahvistimen kiinteästi ja siitä antennirasiat pariin paikkaan veneessä (vahvistimessa on kaksi lähtöä, joten ei tarvitse edes tehdä mitään rasioiden ketjutuksia, tai voi tietty tehdä, jos olisi tarve useammallekin rasialle!). Antennin mukana tuli mastokiinnitysteline, jolla asennuksen pitäisi onnistua helposti. Googlettamalla löytyy tän viestin otsikon sanoilla lisätietoja antennista. Ja toistaiseksi omien kokeilujen perusteella voin suositella tota antennia, kun se toimi ihan heittämällä ja veneen kajuutan sisällä. Uskoisin, että kyseinen aparaatti korkeammalle mastoon asennettuna on aika varma setti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kunnon kuva kirjoitti:

Minkälainen antenni purkkariin, että saisi kuvan näkyviin.Oliskos mastonhuippu paras paikka? vaiko puolivälissä.Kuuhun mentiin jo v:69 mutta tv kuvan saanti edelleen kiven alla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu