Syksy viipyy

Sinne katosi kesän tuoksu.
Morsiamensa, keväänsä, kadotti.

Minne poistui loppukesän
juoksu. Voimansa, elämänsä,
pois pudotti.

Minne katsoin kesän valo,
mihin kotikoivun vihreys,

Poistui pitkien päivien palo,
mielen kepeä, raikas, keveys.

Mistä saapui tumma syksy,
mistä rakentui apeus alakuloon.

Aivan kaikki niin pian kypsy,
on voimat pois, aikaa alakuloon.

Puuteria valkoista vihmoo taivas,
kauneudeksiko maahan tarkoittaa.

Pystyyn jäätynyt moni oras,
Kyyneliäkin kylmiä taivas suottaa.

Onneksi ei tämä pelkkä autius.
Jossain, niin, jossain odottaa Rakkaus.


Kiitos runostasi,

Oletkos huomannut että
rakastava sydän löytää
helpommin toisen.?

Eli kun jaksaa pitää
kaihtimet ylhäällä,
Rakkaus saapuu.

Ja syksyssäkin Rakkaus
tuntuu hyvältä.

Hyvä runo sinulta ja
herätti ajatuksia...
niin kuin huomaat.

miten haikea on runosi.

Ensimmäiseen säkeistöön olet löytänyt kyllä upeat
sanat ja lauseet ' enkeleiden harsopuvuiksi '
kaunis kuin mikä. Ja siitä tulee se kauan sitten
kirjoittamasi runo mieleen, johon jäi silloin se
kirjoitusvirhe. Ja joka loppujen lopuksi ei sit-
ten ollut lukijoiden mielestä ollenkaan virhe.
Muistaakseni kirjoitit siinä pumpelipilvistä el-
len ihan väärin muista. Ja olisi kai pitänyt olla
pumpulipilvet.

Ajatella, kun se olisikin niin helppoa. Laskea
kaihtimet alas ja nukkua tosiaan seuraavaan ke-
sään.

Hieno ja koskettava runo siitä, kuinka tyhjyys
jää sydämeen rakkaan jäädessä tulematta. Ajankoh-
tainenkin, vieläs syys viipyy.

Mutta nyt on aika meikämamman startata lenkille,
Ruttu jo levottomana ravaa tuossa. Pitää palailla
myöhemmin takaisin.

Runosi on kuin talven ensimmäinen pakkas-aamu - kirpeän kaunis!