Kun vauva heräilee, niin

Niinpä! joskus ei auta muuta kuin hyväksyä tilanne. siksipä tämä teksti onkin hyvä:

Toisaalta pienten lasten unihäiriöistä puhuminen on sikäli harhaanjohtavaa, että hyvin harvoin on todella kyse nimenomaan lapsen nukkumisvaikeudesta, vaan useimmiten ongelman taustalla on se, että vauvan univalverytmi sotkee muun perheen elämänrytmin ja haittaa muiden perheenjäsenten nukkumista.

Sellaiset lapset, jotka sopeutuvat hitaasti 24-tunnin rytmiin, vaativat vanhemmiltaan huomattavasti enemmän voimavaroja kuin nopeammin kypsyvät lapset. Vanhemmat saattavat väsyä ja tulla epätoivoisiksi ja he voivat kokea alemmuuden tunteita, ellei vauvan kehitys vastaa keskimääräistä tasoa.

Monet yksilölliset erot ja temperamenttitekijät ovat kuitenkin synnynnäisiä, eikä niihin voida paljonkaan vaikuttaa.

Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis.

On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.

Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta.

Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista.

Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.

Loput: http://www.lapsiperhe.net/unihiekka/uni.htm

ap.......... kirjoitti:

Niinpä! joskus ei auta muuta kuin hyväksyä tilanne. siksipä tämä teksti onkin hyvä:

Toisaalta pienten lasten unihäiriöistä puhuminen on sikäli harhaanjohtavaa, että hyvin harvoin on todella kyse nimenomaan lapsen nukkumisvaikeudesta, vaan useimmiten ongelman taustalla on se, että vauvan univalverytmi sotkee muun perheen elämänrytmin ja haittaa muiden perheenjäsenten nukkumista.

Sellaiset lapset, jotka sopeutuvat hitaasti 24-tunnin rytmiin, vaativat vanhemmiltaan huomattavasti enemmän voimavaroja kuin nopeammin kypsyvät lapset. Vanhemmat saattavat väsyä ja tulla epätoivoisiksi ja he voivat kokea alemmuuden tunteita, ellei vauvan kehitys vastaa keskimääräistä tasoa.

Monet yksilölliset erot ja temperamenttitekijät ovat kuitenkin synnynnäisiä, eikä niihin voida paljonkaan vaikuttaa.

Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis.

On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.

Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta.

Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista.

Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.

Loput: http://www.lapsiperhe.net/unihiekka/uni.htm

Yöheräämiset ovat hyvin tavallisia aina kahden vuoden ikään saakka, ja ehkä paras tapa ehkäistä nukkumiskriisien syntyä, on varautua jo ennakkoon siihen, ettei lapsen nukkuminen tule välttämättä sujumaan aikuisten aikataulujen mukaisesti. Mitään yksikäsitteistä sääntöä ei voida antaa siitä, kuinka nopeasti tai millä tavalla vauva saadaan mahdollisimman nopeasti nukkumaan yönsä hyvin.

Joskus on kaikkein parasta sopeutua vähäksi aikaa lapsen rytmiin ja antaa sen muovautua omaa tahtiinsa. Jos yöt menevät vauvan kanssa valvoen, on paras järjestellä oma elämänsä niin, että voi itsekin nukkua päiväunia vauvan tahdissa. Ja jos yöllä on joka tapauksessa pakko valvoa, voi sen ajan käyttää myös hyödykseen vaikkapa lukemalla, katsomalla televisiota tai tekemällä kotitöitä. Itseään ei kannata väsyttää liikaa vauvan rytmityksillä, jos ne eivät tunnu tulosta tuottavan - silloin on parasta antaa ajan kulua ja yrittää kuukauden kahden kuluttua uudelleen jos vauvan rytmi ei ole itsellään parantunut.

Jotta vanhemmat jaksaisivat yösyötöt, lapsi voi nukkua aluksi esimerkiksi äidin vieressä. Yleensä yösyöminen vähenee siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa syödä kiinteää ruokaa.


Myös lapsen temperamentti vaikuttaa. Monenlaisia konsteja voidaan kokeilla, mutta mikään niistä ei valitettavasti ole oikotie onneen, ja ainoastaan kokeilemalla voidaan saada selville, mikä kullekin lapselle sopii.

Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata. Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää. Vauvojen uniongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Myös apua on osattava hakea, jos alkaa tuntua siltä, että ongelmat perheessä kärjistyvät.

Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki

Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).

Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia

ap.......... kirjoitti:

Niinpä! joskus ei auta muuta kuin hyväksyä tilanne. siksipä tämä teksti onkin hyvä:

Toisaalta pienten lasten unihäiriöistä puhuminen on sikäli harhaanjohtavaa, että hyvin harvoin on todella kyse nimenomaan lapsen nukkumisvaikeudesta, vaan useimmiten ongelman taustalla on se, että vauvan univalverytmi sotkee muun perheen elämänrytmin ja haittaa muiden perheenjäsenten nukkumista.

Sellaiset lapset, jotka sopeutuvat hitaasti 24-tunnin rytmiin, vaativat vanhemmiltaan huomattavasti enemmän voimavaroja kuin nopeammin kypsyvät lapset. Vanhemmat saattavat väsyä ja tulla epätoivoisiksi ja he voivat kokea alemmuuden tunteita, ellei vauvan kehitys vastaa keskimääräistä tasoa.

Monet yksilölliset erot ja temperamenttitekijät ovat kuitenkin synnynnäisiä, eikä niihin voida paljonkaan vaikuttaa.

Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis.

On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.

Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta.

Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista.

Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.

Loput: http://www.lapsiperhe.net/unihiekka/uni.htm

"tilanteen hyväksyminen"

Voi elämän kevät. Jos lapsella ei ole kaikki hyvin, ja hän sen vuoksi heräilee ja valvoo yöllä, pitää "vain hyväksyä tilanne". Kyllä se siitä helpottuu viimeistään sitten hautajaisten jälkeen.

Jos me emme olisi menneet "vaikeahoitoisen" lapsemme kanssa lääkäriin ja selvittäneet, mikä häntä oikeasti vaivaa, ei meillä olisi nyt helppohoitoista lasta. Ja neuvolan tai arvauskeskuksen lääkärien arvailuihin ei ole luottamista. Kannattaa mennä asiansa osaavalle lastenlääkärille.

ap.......... kirjoitti:

Niinpä! joskus ei auta muuta kuin hyväksyä tilanne. siksipä tämä teksti onkin hyvä:

Toisaalta pienten lasten unihäiriöistä puhuminen on sikäli harhaanjohtavaa, että hyvin harvoin on todella kyse nimenomaan lapsen nukkumisvaikeudesta, vaan useimmiten ongelman taustalla on se, että vauvan univalverytmi sotkee muun perheen elämänrytmin ja haittaa muiden perheenjäsenten nukkumista.

Sellaiset lapset, jotka sopeutuvat hitaasti 24-tunnin rytmiin, vaativat vanhemmiltaan huomattavasti enemmän voimavaroja kuin nopeammin kypsyvät lapset. Vanhemmat saattavat väsyä ja tulla epätoivoisiksi ja he voivat kokea alemmuuden tunteita, ellei vauvan kehitys vastaa keskimääräistä tasoa.

Monet yksilölliset erot ja temperamenttitekijät ovat kuitenkin synnynnäisiä, eikä niihin voida paljonkaan vaikuttaa.

Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis.

On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.

Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta.

Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista.

Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.

Loput: http://www.lapsiperhe.net/unihiekka/uni.htm

Kiitos näistä teksteistäsi, kyllä siinä on usko omiin vaistoihin kuitenkin välillä hukassa kun mikään ei auta ja tuntuu että kaikkien muiden mukelot nukkuu 12h heräämättä ja kaikki kysyy että oletko kokeillut unikoulua tai syöttää enemmän :D


Ja meillä on muuten iloinen ja helppo tyttö, ainoastaan yöllä nukkuminen yskii.

..Nappi kirjoitti:

Kiitos näistä teksteistäsi, kyllä siinä on usko omiin vaistoihin kuitenkin välillä hukassa kun mikään ei auta ja tuntuu että kaikkien muiden mukelot nukkuu 12h heräämättä ja kaikki kysyy että oletko kokeillut unikoulua tai syöttää enemmän :D


Ja meillä on muuten iloinen ja helppo tyttö, ainoastaan yöllä nukkuminen yskii.

Tarkoitin tilanteen hyväksymisellä sitä, että ENSIN TIETENKIN varmistetaan kaikki mahdolliset muut tekijät mukaanlukien sairaudet! Herkästi todellakin kannattaa mennä hyvälle lääkärille, jos vähänkään arveluttaa, voiko olla jokin sairaus. Jos vauva on käytetty lääkärissä ja on hyvinvoiva - ainoastaan heräilee öisin parin tunnin välein - joskus ainoa keino on tosiaan vain hyväksyä tilanne! Vauvaa kun ei saa napista painamalla unten maille ;)

Nappi, teillä nukutaan varmaan vierekkäin? Meillä nukutaan vierekkäin ja vierekkäin nukkumisesta huolimatta meidän vauva heräsi rinnalle tai tutille 1-3h välein aina 13 kk saakka. Kyse ei ollut heräilystä siihen, että on yksin, kyseessä lienee ollut hitaasti kehittyvä 24h rytmi ja tempperamentti.

Nyt nukkuu vieressä edelleen (1v 6kk), muttei enää heräile kuin satunnaisesti (kokeilee hiljaa kädellään, että vieressä ollaan ja painuu takaisin uneen).

Emme koskaan pitäneet mitään "unikoulua", koska niissähän on ideana saada vauva opetettua omaan sänkyyn ja ehkä vielä omaan huoneeseen. Koska me haluamme nukkua lähellä vauvaa parisängyssä ja/tai sivuvaunussa ja nukuttaminen ei ole ongelma, niin emme nähneet minkäänlaista unikoulua tarpeelliseksi. Menimme vain vauvaa kuunnellen. Meillä oli vain tiuhaan heräilevä vauva, jolla oli tosi suuri tarve olla fyysisesti äidissä kiinni - öin ja päivin.

Ja rohkaisevaa on se, että lastenpsykiatri Jukka Mäkelä suosittelee lähellä nukkumista ja kertoo tutkimusten viittaavaan siihen, että alkuvuodet lähellä nukkuneet sopeutuvatkin erittäin hyvin 3-4 vuotiaina omiin huoneisiin. :) (Kun kiintymyssuhde on kunnossa eikä yötä ole yhdistetty eroon, pelkoon ja yksinjäämiseen).

ap............ kirjoitti:

Yöheräämiset ovat hyvin tavallisia aina kahden vuoden ikään saakka, ja ehkä paras tapa ehkäistä nukkumiskriisien syntyä, on varautua jo ennakkoon siihen, ettei lapsen nukkuminen tule välttämättä sujumaan aikuisten aikataulujen mukaisesti. Mitään yksikäsitteistä sääntöä ei voida antaa siitä, kuinka nopeasti tai millä tavalla vauva saadaan mahdollisimman nopeasti nukkumaan yönsä hyvin.

Joskus on kaikkein parasta sopeutua vähäksi aikaa lapsen rytmiin ja antaa sen muovautua omaa tahtiinsa. Jos yöt menevät vauvan kanssa valvoen, on paras järjestellä oma elämänsä niin, että voi itsekin nukkua päiväunia vauvan tahdissa. Ja jos yöllä on joka tapauksessa pakko valvoa, voi sen ajan käyttää myös hyödykseen vaikkapa lukemalla, katsomalla televisiota tai tekemällä kotitöitä. Itseään ei kannata väsyttää liikaa vauvan rytmityksillä, jos ne eivät tunnu tulosta tuottavan - silloin on parasta antaa ajan kulua ja yrittää kuukauden kahden kuluttua uudelleen jos vauvan rytmi ei ole itsellään parantunut.

Jotta vanhemmat jaksaisivat yösyötöt, lapsi voi nukkua aluksi esimerkiksi äidin vieressä. Yleensä yösyöminen vähenee siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa syödä kiinteää ruokaa.


Myös lapsen temperamentti vaikuttaa. Monenlaisia konsteja voidaan kokeilla, mutta mikään niistä ei valitettavasti ole oikotie onneen, ja ainoastaan kokeilemalla voidaan saada selville, mikä kullekin lapselle sopii.

Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata. Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää. Vauvojen uniongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Myös apua on osattava hakea, jos alkaa tuntua siltä, että ongelmat perheessä kärjistyvät.

Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki

Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).

Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia

Ihanaa kun joku aloittaa keskustelun tästä asiasta! Olen saanut osakseni naureskeluja ja hymähtelyjä, kun olen pitänyt kiinni siitä periaatteesta että vauvan itkuihin vastataan HETI. Eräskin äiti kehoitti antaa vauvan itkeä, hän oli sitä kuulemma tehnyt kaikkien lastensa kohdalla...

Vauva on nukkunut vieressäni yöt ensimmäiset 3 kk, siihenkin on moni yrittänyt puuttua...

Mutta se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa, nyt vauva nukkuu yöt läpeensä 6-8 tuntia putkeen, syö tissiä ja nukkuu vielä 4-6 h. Koskaan ei ole tarvinnut "nukuttaa" vauvaa, nostan sänkyyn, peittelen ja pienet hymyt vielä vaihdetaan, se on siinä. Vauva on väsynyt aina samaan aikaan illasta, ja uni tulee hetkessä.

Pinnasänkyyn nukkumaan siirtymistä vauva ei edes huomannut!

Tein kovasti töitä alussa aivan vastasyntyneestä lähtien, nyt korjaan satoa, meillä on helppo, iloinen, vahvatahtoinen lapsi.